Helmiä sioille

Lähdimme varhain heti auringonnousun jälkeen merelle bongaamaan delfiinejä. Olimme jonkinlaisia VIP-asiakkaita joten Ruwala Eco-Resortin johtaja Mithri tuli oppaaksemme. Viimeksi näimme Mithrin 2 vuotta sitten kun olimme samassa paikassa Sri Lankan Kalpitiyassa viikonloppulomalla ratsastussafarilla Pian kanssa. Tuolloin Mithri ratsastikin kanssamme.

Pienessä moottoriveneessä oli tähystäjä, perämies, Mithri, Mikko ja minä. Ajoimme ulos tyynelle Intian valtamerelle. Aallot tulevat vasta puolenpäivän jälkeen. 3-4 mailin jälkeen tähystäjä näki jotain. Valaita! Sri Lankalaiset ovat valtavan ystävällistä väkeä jota kuvaa sekin että kaikkien veneiden tähystäjät ja perämiehet kommunikoivat jatkuvasti kännyköillään ilmoittaen havaintojaan jotta jokainen turisti pääsisi näkemään mahdollisimman paljon. Vaikka veneet varmasti kilpailevat asiakkaista, se ei näkynyt tiedon salaamisena!

Koska olimme ensimmäinen vene liikkeellä, näimme valaat ensimmäisinä. Niitä oli kymmeniä. Minne vain katse kääntyi, näkyi vettä suihkuttavia suuria kaskelotteja 6-10 hammasvalaan ryhmissä. Ne uivat kauniisti pareittain, sulavasti tyynessä aurinkoisessa valtameressä ... meren pintaan ja veden suihkaus - pinnan alle - pintaan ja veden suihkaus - pinnan alle. Rauhallista, levollista, ylvästä. Sitten ne sukelsivat kukin vuorollaan syvyyteen, valtava pyrstö näkyi viimeisenä pystyssä kunnes sekin katosi siniseen aurinkoiseen mereen. Synkronoidusti, paremmin kuin opetetut delfiinit delfinaariossa.

Perämies, tähystäjä ja Mithri olivat riemuissaan. Mithri kuvasi kuvaamistaan näkymää, makasi, oli polvillaan, seisoi, istui, kieppui kuin pikkulapsi Linnanmäelle päästyään pienen moottoriveneemme keulakannella. "Tuolla! Eikä kun tuolla! Mennään tuonne! Eikä kuin tuonne"

Pieniä moottoriveneitä kertyi paikalle, sana kiiri missä valaita on.

Olimme merellä kolmisen tuntia. Mikolle ja minulle tuli nälkä, söimme eväät, muut eivät malttaneet. Tuumailin Mikolle että onhan nämä kalat jo nähty, voisi jo lähteä.

Vähitellen teimme lähtöä. Mithri oli ainakin seitsemännessä taivaassa mikäli se buddhalaiselle on mahdollista. Hän toisteli toistamistaan että olimme tuoneet hänelle onnen, "Finland - that country makes wonders! This is a day I will remember all my life".

Lopulta minullekin valkeni. Yleensä mennään katsomaan pieniä delfiinejä ja samalla nähdään yksi tai kaksi kaskelottia. Yksikään kalastaja ei ollut koskaan nähnyt tuollaista määrää valaita. Delfiinejä oli vain muutama parinkymmenen yksilön parvi. Normaalia kalasaalista ei tullut lainkaan. Meren virtauskin oli nyt päinvastaiseen suuntaan kuin yleensä. Oliko se Sumatran merenalainen maanjäristys ja pieni tsunami joka oli aiheuttanut tavattoman poikkeuksellisen valaslaumojen ryntäyksen Kalpitiyan edustan koralliriuttojen sisäpuolelle pieneen syvänteeseen? Kalat ja delfiinit olivat kadonneet, valaita oli valtavasti. Tämä ehti jo askarruttaa kalatutkijoita, merentutkijoita, valaseksperttejä.

Olimme todistaneet jotain ihmeellistä ja ainutlaatuista. Lounaalla luoksemme tuli innostuneita ihmisiä kysymään millaista oli ollut, mitä olimme nähneet, olimmeko saaneet tapahtuman videolle jota voisi katsoa. Aamuyhdeltätoista valaita ei nimittäin enää ollut. Meitä ihailtiin ja hieman kadehdittiinkin.

Olin merellä ihmetellyt otuksien päätä. Se oli epämääräinen suuri möykky, tylppä, ei sellainen kuin tiesin niillä oikeasti olevan. Onneksi en kysynyt mitään vaan olin matkalla hiljaa, nukuinkin osan aikaa Panama-hattuni lierien suojassa.

Koko ajan nimittäin luulin katsovani tavattoman suuria delfiinejä joilta vain puuttui se iloisen naurava pitkä nokka. Olinhan lähtenyt delfiinejä katsomaan. Valaita delfiininkatsojalle. Helmiä sialle.

Tähystäjäpoika seisoi keulakannella hakkaavassa aallokossa hievahtamatta polvet lukossa puhelin korvalla

 

Oli siellä sentään delfiinejäkin

Vielä videokin:

Rottasota

Kun asuu maassa jossa ei ole ihan viimeisen päälle puhdasta ja hygieenistä, joutuu sietämään sellaista mitä ei omassa maassaan sietäisi. Kuten niitä kissan kokoisia rottia. Tai että lavuaareissa ja muiden viemäriritilöiden päällä on muutama koipallo estämässä torakoiden invaasiota. Tai kotona vaeltavat muurahaiset joille ei vaan voi mitään. Tai olmimaiset värittömät gekot jotka kiipeleivät seinillä ja syövät hyttysiä. Tai hyttyset joita alkaa taas kohta tulla eikä niiden sisäänpääsyä voi mitenkään estää. Tai käärmeet pihalla tai kulkukoirat kotikadulla tai klenkat ja laihat lehmät jotka tulevat hakemaan varjoa kuumimmalta paahteelta kadulle kurkottavien puiden alle ja jättävät muistoksi haisevat läjänsä.

Niistä rotista ei vain ole päästy eroon. Rotilla on mukava kotikolo puutarhamme nurkassa. Jantu on täyttänyt kolon pariin otteeseen vedellä ja kolmihenkinen rottaperhe on syöksynyt viivana kadun yli naapurin puolelle palatakseen kahden päivän kuluttua takaisin samoihin, mutta vesisuihkun jälkeen kuiviin puhtaisiin oloihin. Myrkyt eivät ole tehonneet vaikka ne on todistettavasti syöty. Ehdotin että rotat poltetaan koloonsa, tuikataan tuli, työnnetään soihtu sisään ja rotat kärventyvät hengiltä. Jantu ei ollut varma asiasta, neuvottelee Moorthyn kanssa.

Moorthyn myrkyt eivät ole rotille maistuneet. Tämä hirvittävän tappava sekoitus on sekoitettu riisiin ja asetettu ikään kuin lautaselle pienen lehden päälle. Se näyttää oikeastaan houkuttelevalta annokselta, mutta rotille se ei kelpaa. Rotat kyllä möyrivät myrkkyaterian vieressä joka yö eikä kukat edelleenkään kasva. Kukaan ei tiedä miksi rotat haluavat nimenomaan tuossa paikassa kuopia. Siellä on oltava jotain aivan kamalaa, ehkä jonkun raato tai jotain muuta kammottavaa.

Keltainen kissa on edelleen hengissä ja mungo näyttäytyy pihallamme. Kuten rotatkin.

Hyvin herkullisen näköinen riisi-rotanmyrkkyannos ei maistu rotalle vaan kukkakumpumme on edelleen joka aamu oikeanpuoleisen kuvan näköinen. Kolme metriä kotiovellemme päin on toinen kukkakumpu joka rehottaa aamuisin kirkkain värein. Allaolevan kuvan otin vasta aamukymmenen maissa jolloin kirjavin kukinta oli jo päättynyt. Nämä pikkukukat ovat sieviä mutta kukkivat valtoimenaan vain tunnin päivässä.

Pihan kukkakummut

Jätesodan yhteydessä on tullut puheeksi pihamme eläinkannan lisääntyminen. Eläinkanta vaikuttaa myös puutarhamme kukoistukseen negatiivisella tavalla.

Kaunosieluisen Moorthyn huolekkaista yrityksistä huolimatta pihamme ei loista kirjavana kukkamerenä. Ruusut nuupahtivat kasvatettuaan metrin vartta ja kolme pientä kukkaa. Moorthy totesi surullisena Chennain ilmaston olevan sittenkin liian kuuma Bangaloren ruusulle. Ilmeisesti pihamme toimii Moorthylle jonkinlaisena kokeilupuutarhana jossa voi toteuttaa itseään vapaasti. Olen ehkä ollut liian luottavainen Moorthyn puutarhurin kykyihin, mutta kuten aiemminkin olen todennut, sydämeni on kovin heikko Moorthya kohtaan.

No, pihalle laitettiin puolitoista vuotta sitten kaksi muurahaiskeon näköistä kumpua joihin istutettiin kukkia. Ensimmäiset kukat poistettiin kasvukauden jälkeen ja sen jälkeen oli se ruusukokeilu. Muistan kuinka haltioituneena Moorthy kuvaili silloin minulle tulevaa ruusujen tuoksua ja kuinka ruusut kasvavat kukkivina kumpuina keskellä pihaamme. Eihän sellaiseen raaski sanoa että ei siitä mitään tule, keksi jotain järkevämpää. Nyt on palattu takaisin alkuperäisiin leviäviin kukkasiin joiden ainoa vika on että ne ovat hyvin kauniita kello 8 aamulla. Loppuvuorokauden ne ovat lepotilassa, kukat nuppuina.

Pahin ongelma on kyllä rotta. Minulle on puhuttu vain yhdestä rotasta, mutta kuka sen tietää varmasti montako niitä on. Rotat mylläävät toisen kukkakummun aina kun kasvit alkavat hieman kasvaa. Kyseessä on kissankokoiset hybridirotat joihin ei mikään myrkky tehoa. Ihan totta, en liioittele. Kaikki sanovat että nämä ovat kissankokoisia rottia, eikä kyseessä tosiaan ole mungot. Mungoista pidetään eikä kukaan halua päästä niistä eroon.

Moorthy pomonsa kanssa on kokeillut pihallamme jo kolmea rotanmyrkkyä mutta rotat sen kuin penkovat kukkakekomme. Tänään pomo näytti minulle kalsean näköistä pussia jossa oli pääkallon kuvia ja varoituksia ja huutomerkkejä. Että se on heidän viimeinen aseensa hybridirottaa vastaan. Nyt kekoon on upotettu runsain määrin tappavaa myrkkyä toivoen että huomenna aamulla puutarha-apulainen noukkii rotanraadot pihaltamme. Yäk. Soman Vanillan sairastuttua meillä käy vanhempi paljasjalkainen nainen jonka nimeä en tiedä. Hän hymyili ja nyökytteli toiveikkaasti, suorastaan verenhimoisesti kysyessäni tätä. En mitään niin kammoa kuin eläinten raatoja.

Vartijoille annettiin kehoitus pitää pihallamme liikkuva kissa kiinni koko tämän yön. Jos kissa laittaa suuhunsa myrkystä kärvistelevän rotan, se on kissan menoa. Rotta voi säilyä hengissä, mutta kissa ei. Se on sellaista myrkkyä. Supervor oli hirmuisen huolissaan miten kissan voi pitää kiinni kun se on niin arka ja vielä enemmän huolissaan siitä että kissalle voisi tapahtua jotain. Oli kamalan liikuttavaa katsoa ja kuunnella Supervorin pohdintoja miten säilyttää ujon kissaparan henki. Yöt talomme kulmalla ovat pitkiä, vartiovuorot yksinäisiä ja kissasta on paljon iloa. Ainakin enemmän kuin kissankokoisista rotista.

Etualalla hybridirottien penkoma kukkakeko, takana keko sellaisena kuin sen pitäisi olla kaikkina muina vuorokauden aikoina paitsi kello 8 aamulla. Kello 8 se on kirkkaan pinkkien ja keltaisten kukkien peittämänä oikein kaunis.

Jätesota 2

Viittaan aiempaan kirjoitukseeni jäteongelmastamme. Tässä lyhyt tilannetiedotus.

Naapurimme, Chennain johtava poliisimestari, on tietoinen roskatilanteesta ja tehnyt virallisen valituksen korporaatiolle siitä että kadullamme on nykyään kotitalousjätekasoja.

Roskapusseja ja puutarhajätettä ilmestyy talomme nurkalle edelleen joka päivä. Korporaation ylläpitämä puhtaanapito kerää jätteet joka päivä. Me maksamme edelleen 100 - 200 rupiaa alueen loppusiivoamisesta jota ei tehdä joka päivä. Siis näille "dustmen" jotka ovat niin nopeita etten ole ehtinyt heitä näkemään. Totean vain ettei puhdistustyön jälki ole skandinaavista tasoa.

Meidän käsityksemme mukaan jätteet tulevat suoraan poliisimestarin keittiöstä poliisimestarin palveluskunnan kantamina. En tiedä mikä on poliisimestarin mielipide asiasta. Pidämme matalaa profiilia ja seuraamme tilannetta. Emme ole valittaneet vielä asiasta korporaatiolle. Meidän kotitalousjätteet menevät todistetusti pihallamme vartijoiden vieressä olevaan kannelliseen roskasäiliöön joka käydään tyhjentämässä päivittäin.

Jantu, vartija, vahvisti että pihallamme liikkuu mungo ("big rat, eat snakes, very good rat") ja naapurin kissa viihtyy puutarhassamme nykyään entistä paremmin. Mungot syövät hyönteisten ja käärmeiden lisäksi myös haaskalintuja ja kissat tappavat rottia, joten elämme ilmeisesti ekologisessa tasapainossa päivittäisistä jätevuorista huolimatta.

Hyttysmyrkky

Moorthy, puutarhuri, joutui luopumaan pihamme hyttysmyrkytyksestä kun vartijat ottivat suihkutuksen huolehtiakseen. Se oli Jantun idea. Jantu sanoi että on tylsää istua talon nurkalla eikä tehdä mitään, hän spreijaa vaikka ilmaiseksi pihamme saadakseen tehdä jotain. Spreijaus hoituu puolessatoista tunnissa ja se tehdään kaksi kertaa viikossa. En ole tutkinut kuinka vaarallista hermomyrkkyä levitämme ympärillemme, mutta muutakaan ei täällä ole tarjolla. Babu ne ruiskut ja litkut ja myrkyt osti ja sanoi kuten täällä aina sanotaan “madam, this best. Best medicine”

En ole oppinut luontevasti käyttämään hyttysmyrkystä sanaa “medicine”. Mutta “poison” ei mene läpi ainakaan meidän palveluskuntamme keskuudessa. Alkukuukausina Intiassa tämä aiheutti minulle paljon hämmennystä. Hyttysiä hoidetaan? Hyttysten puremiin tarvitaan lääkitystä? Kunnes tajusin että erilaiset myrkyt ovat kansankielellä “medicine”. Rat medicine, mouse medicine, ant medicine, mosquito medicine. Tämän vuoksi voin olla helpottunut että lääkärit Chennaissa hoitavat useimmat potilaat erilaisin injektioin eivätkä hevillä suosittele pillereitä joita kutsutaan myös sanalla “medicine”.

Kun Moorthy hyttysmyrkytti pihamme, maksoimme 700 rupiaa per kerta (10 euroa). Hinnan nosti korkeaksi se että kyseessä oli Moorthyn hankkimat myrkyt ja Moorthy sipsutteli paikalle hoitamaan hommat. Moorthyn ekologisen käsityksen mukaan suihkutus kerran viikossa riitti, joten maksoimme hänelle 2800 rupiaa kuussa. Kun hankimme omat vehkeet, kuulin Anithan laskeskelevan rupian kiilto silmissään kuinka paljon vartijat tienaavat ekstraa – 700 rupiaa per kerta. Anithalla on ymmärrettävää lojaalisuutta vartijoita kohtaan koska juoksuttaa heitä maidon ostoon, vesipönttöjen kantoon, ylähyllyjen puhdistukseen ja vähän mihin vain. Varmistimme Victorilta – meidän ostamat litkut ja myrkyt ja vartijat tekevät homman aikana jolloin heille maksetaan vartijan kuukausipalkkaa; sopiva palkkio olisi parisataa rupiaa kuukaudessa molemmille. Ei siis tuhansia. Silti, kun vartijan palkka on alle 6000 rupiaa, minun maksama 500 rupiaa (8 euroa)/kk on valtava palkanlisä. Maksan yläkanttiin koska olen tällainen länsimaalainen hölmö.

Toissailtana vartijoiden vuoron vaihdon aikaan ovikello soi. Ovella oli Jantu ja Supervor, vartijat. Minun luokse tullaan aina delegaationa. Jantu, joka on oppinut puhumaan varsin hyvää englantia puhui ja Supervor, joka ei käsittääkseni puhu muuta kuin orissaa jota kukaan muu täällä ei osaa, ynähteli vieressä. Intialaisten kunniaksi on sanottava että he ovat perinpohjaisia eivätkä häpeä huonoa kielitaitoa. Täällä annettaan aina pitkä selostus yksinkertaisistakin asioista. Tai olisiko niin että yksinkertaisistakin asioista tehdään monimutkaisia? Illan kuuma puheenaihe oli että moskiittolääkettä riittää vain yhteen hoitokertaan ja Babu ostaisi lisää jos saa rahaa. “Madam, Babu buy tomorrow medicine?”. Ehdotin Jantulle että jospa hän kipaisee lähikauppaan ostamaan rohdot, mutta ei, se on Babu. Babulla on tehtaan lähellä paikka josta saa parhaat lääkkeet. Ihan kuten Anithallakin on kirkkonsa vieressä hedelmäkoju josta saa parhaat hedelmät. Sieltä meillekin raahataan mauttomat papayat ja vihreät appelsiinit koska sen lisäksi että ne ovat Anithan mukaan parhaita, ne ovat myös “less costly”. Minusta halvalla ei saa hyvää ja sen todistaa jo nuo kirkon kelvottomat hedelmät.

Laitoin 1000 rupiaa esille eteiseen ja siihen Mikolle ison lapun jossa luki “BABU / MOSQUITO MEDICINE”. Kun Mikko aamulla lähti Babun kyytiin töihin ja avasi oven, hyökkäsi Supervor viivana kysymään “mosquito medicine?”. Mikolla oli rahat ja lappu jo valmiina kädessään. Hoidimme homman sulavasti, Babu osti myrkyt, vartijat varmistivat 500 rupian kuukausittaisen lisäansionsa ja meillä on toivon mukaan vähemmän hyttysiä kotona ja pihalla kuin olisi ilman myrkytystä. Ja toivon mukaan myrkky on enemmän lääkettä kuin myrkkyä ettemme jatkuvasti elä tavattoman tappavan kemikaalipilven sisällä.

Melkein lankesin

Sarin pitäisi olla myyntipuolella mutta on Nokian kontrolleri. Sari on aika topakka tyttö, mutta pitää koirista ja käy satunnaisesti Madras Blue Cross of Indian eläinsuojelupaikassa vapaaehtoistyöntekijänä, pesemässä pentuja, nyppimässä kirppuja ja punkkeja, keräämässä kuolleet eläimet roviolle poltettavaksi. Heti ensi käynnillään vajaa puoli vuotta sitten Sari otti kotiinsa yhden pennuista, hoiti sen kuntoon ja kasvattaa siitä kotikoiraa.

Meidän koti on tosi tyhjä. Ei lapsia eikä koiraa. En oikeastaan pidä yhtään eläimistä paitsi siitä yhdestä Beagle-koirasta joka on Töölössä. Mutta lauantaina pyysin Sarin mukaan Blue Crossiin. Ainakin halusin nähdä paikan jonne kulkukoirat ja muut kärsivät ja isännättömät eläimet täällä kerätään.

Nämä pennut on ihan pikkurääpäleitä, niitä jotka eivät uskaltaneet tulla ihmisten lähelle eivätkä jaksaneet edes syödä. Näillä ei ole kamalan paljon toivoa, luultavasti kaikki nämäkin kuolevat pian heiveröisyyteen ja erilaisiin tauteihin joita kulkukoirilla on.

Chennaissa kaduilla kulkee paljon elukoita. Mutta useilla eläimillä on isäntä. Lehmät ovat pyhiä, mutta niillä on omistaja. Emme ole koskaan saaneet aikaiseksi kysyä niistä lehmistä... ne kulkevat kadulla, seisahtuvat tyhmän näköisenä keskelle katua tai muuten vain löntystävät asfalttitiellä jossa ei taatusti ole mitään syötävää. Joku esitti epäilyn että tällaisten lehmien omistajat pitävät elukkansa tarkoituksella näin valtoimenaan jotta joku autoilija ajaisi päin ja tappaisi sen. Lehmäntaposta kun joutuu maksamaan valtavat summat arvolehmänsä menettäneelle omistajalle, jotka ovat hyvin köyhän näköisiä. Todettakoon vielä, että vaikka lehmä on pyhä, sen maito on käyttökelpoista ja siitä maksetaan käypä hinta omistajalle.

Kaikki kulkukoiran näköiset koiratkaan ei ole kulkukoiria. Kaduilla kuolleen näköisinä makoilevilla koirilla saattaa hyvinkin olla panta ja virkeimmät juoksentelevat virttyneen oloisena pitkin kaupunkia. Mutta Intian rakkikanta on kieltämättä valtava.

Sari ja minä tutkimme pariviikkoisia löytöpentuja tai pentuja joiden emot on kerätty kadulta Blue Crossin koiratarhaan synnyttämään

Menimme Blue Crossiin kahdella autolla. Sekä Babu että Sarin autonkuljettaja eivät astuneet jalallaan eläinsuojelutarhan portin sisäpuolelle ja peittivät nenäliinalla kasvonsa. En minä oikeastaan huomannut hajua, sellainen kennelin haju vain. Tutkimme Sarin kanssa pentuja, nostelimme niitä ja yritin opetella onko pentu tyttö vai poika. Olin kyllä miettinyt josko hakisi koiran Blue Crossilta koska näiden sekarotuisten piskien luonnetta kehutaan. En tiedä kyllä miksi. Ei ne täällä etelässä ainakaan kovin söpöjä ole. Pohjois-Intiassa huomasin että kulkukoiratkin oli pitkäkarvaisia, sellaisia kultaisen noutajan tyyppisiä, mutta täällä kun on aina kuuma, koiratkin menettävät karvansa.

Tässä tutkimme isompia koiria. Siellä oli muutama kiva jonka olisin ottanut mukaan, mutta Mikko oli niin nyreän näköinen etten sitten viitsinyt haastaa riitaa. Tuolla taustalla muuten näkyy meidän autot, mutta ei näy meidän herkkänenäisiä kuskeja jotka ovat peittäneet kasvonsa nenäliinoillaan.

Koiratarhan koirista suurin osa oli kyllä menettänyt karvansa kirppujen ja kapin vuoksi. Hillitön kutina saa koirat raapimaan itsensä verille niin että vähätkin karvat kaikkoavat. Etelä-Intialaiset kulkukoirat ovat sellaisia pitkäjalkaisia laihoja luikkuja, terävä kuono ja pienet pystyt terävät korvat tai joskus vähän lerpallaan. Häntä on pitkä ohut siima joka kiertyy kippuralle. Vähäkarvaiset koirat ei vaan ole kamalan söpöjä. En lähtenyt koira kainalossa kotiin.

Puhuimme vielä kotona koirasta. Mikko kieltäytyy ehdottomasti intialaisen rakin kotiin ottamisesta. "Minulla on jo koira ja se riittää". Ei taida meille tulla intialaista koiraa amerikkalaisen kaveriksi.

Kotiin tultuamme huomasin ettei Babu ja se toinen kuski ihan väärässä olleet. Vaatteeni haisivat niin hirveästi että oli pakko pestä ne heti ja käydä itsekin suihkussa. On varmaan ihan hyvä että aikoinani valitsin ihmislääkärin uran enkä jotenkin erehtynyt eläinlääketieteen pauloihin.

http://www.bluecross.org.in/

Pikkuoravat

Pidän vain yhdestä eläimestä ja se on beagle. Hevoset on kivoja kun niillä voi ratsastaa, mutta muuten en piittaa eläimistä.

Nyt minun kylppäriin on tullut orava. Se rakensi ikkunan ja hyttysverkon väliin pesän, raahasi sinne risuja ja risupesä on sellainen 20 cm korkea, aivan litteänä ikkunalla, oikean kyynärpääni kohdalla kun harjaan hampaitani. Orava on ihan hiljaa pesässä enkä edes huomaa sitä kun käyn suihkussa, mutta yhtäkkiä se voi livahtaa aina avoinna olevasta viereisestä ikkunasta ulos.Hyttysverkko on kiinnitetty tarralla koko ikkunan kokoisena ja orava luikkii käpälät verkossa kiinni ulos siitä avoimesta ikkunasta. Yäk!

Pyysin Anitaa hoitamaan hirveän pesän asukkaineen pois. Kerrankin yleensä hyvin rauhallinen Anita järkkyi "ei sitä voi tehdä! Se tietää huonoa onnea ja hajoittaa kodin ja perheen. Oravan kotiin ei saa koskea!"

Taikauskoiset intialaiset... Mutta enhän minä voi kaikkien meidän talossa olevien ja kävijöiden onnea tuhota. Mutta en myöskään voi harjata hampaitani oravan pälyillessä minua 30 cm päässä. Yäk. Harjaan hampaani nyt muualla.

Mikolla on kylppärissään oma orava ja oravanpesä. Kauanko oravat pesivät? Poikasia ei vielä ole.

Käärme paratiisissa 2

Ne kobrat puutarhassamme eivät kuuluneet puutarhaan ja niistä halutaan päästä eroon.

Mutta ei niitä voi tuhota tai tappaa. Ne ovat pyhiä käärmeitä, siksi vain niiden koti tuhottiin, mutta kobrat siirrettiin pois pihalta. Toistaiseksi pyhää käärmeperhettä ei entisissä koloissaan ole enää näkynyt.

Voi tätä maata... täällä ei mikään ole kuten muualla ja toisaalta, moni asia on kuten muualla. Täältä löytyy kaikki ja kaikelle löytyy vastakohta. Jos ymmärrän hitusen, olen onnellinen.

Käärme paratiisissa

Aamupäivällä minua huudeltiin ulko-ovelta. "Madam!!" Välittömästi myös Vijaya lyllersi sarissaan keittiöpuuhista. Vijayasta on mukava pomottaa vartijoita jotka eivät juuri osaa englantia. Minun kannalta on tietenkin mukavaa että taloani koskevat asiat kerrotaan minulle englanniksi eikä pelkästään tamiliksi. Jotain voisi mennä ohi. Niinkuin tämä puutarhajuttu.

- "Vartija näki aamulla käärmeen, luikersi etupihan poikki kivettyä polkua puutarhan nurkkaan."
- "Mikä käärme? Myrkyllinen? Kuinka iso?"

Sanjay levitti kätensä noin metriin "Kobra. Hyvin myrkyllinen."

Naisellisen hento puutarhurinuorukainen Moorthy oli hälyytetty paikalle. Moorthy vuorostaan oli hälyyttänyt yrmeäkasvoisen pörrötukkaisen pienen miehen, käärmeenmetsästäjän, joka hakkasi rautakangella reikiä puutarhamme nurkassa ja paljain käsin käänsi maata.

Minulta jäi tietysti paras osa näkemättä. Mikäli oikein käsitin, yrmeä kaveri oli kaivanut käärmeet esiin ja tuhosi nyt pesää, käärmeet oli kaiketi heitetty naapurin puolelle. Tämä nyt oli sellainen tilanne että olisin toivonut ymmärtäväni enemmän. Minulle jäi tosiaan epäselväksi missä käärmeet nyt ovat.

Moorthy vakuutti ettei käärmeistä ole enää harmia ja kuvaili haltioituneena kukkaistutusta jonka hän rakentaa nurmikolle "suoraan auringon alle". Nyt olisin ollut kiinnostuneempi käärmekannan todennäköisestä kehityksestä kuin kukkasista, joista vielä eilen olin ollut innostunut.

Annoin käärmeenmetsästäjälle pyydetyn palkkion, viisi euroa. Kyseessä oli sentään myrkyllinen kobraperhe, mutta ilmeisesti - toivottavasti - vain pieni perhe.