Joulurauha

Ei koiraa olisi tarvinnut viedä ulos kahdeksalta. Se oli ulkoillut myöhään yöllä ja olisi nukkunut tyytyväisenä Pian kainalossa vielä monta tuntia. Mutta satuin heräämään hiljaiseen kerrostaloon. Tuntuu ettei kukaan liiku, on aivan hiljaista. Laitoin talvitakin pyjaman päälle, talvisaappaat jalkaan ja menin koiran kanssa Väinämöisen puistoon. Oli pieni pakkanen. Jalkakäytävät olivat kirkkaan ohuen jääkerroksen kuorruttamat, liukasta! Vihreä nurmikko oli saanut kuurapeitteen ja rapisi kivasti jalkojen alla. Muutama taksi ajoi Mechelininkatua, muuten oli autiota. Ilma oli raikas ja puhdas. Ihana tunne olla koiran kanssa yksin kaupungissa.

Joulun mieltä kaikille!

Puolitehoista

Näin kesäkuumalla Chennai tuntuu puolitehoiselta. Käsittääkseni Chennai ei ole lainkaan Intian kuumimpia paikkoja, mutta on asiaankuuluvaa aina voivotella tukalaa oloa. Toki tukaluus on aina subjektiivinen olotila, en minäkään tässä ole miettinyt kuinka onnekas olen kun asun lähellä vilvoittavaa merituulta enkä esimerkiksi jossain 40 kilometria sisämaassa Velloren kuivilla hiekkaisilla aukeilla jossa on aina kuumempaa kuin meillä.

Nyt päivälämmöt nousee 40C-asteeseen ja mikäli ei tuule, se on todella kuumaa. Parin viikon aikana sähköä on säännöstelty niin että meilläkään ei ole sähköä lainkaan 10.30 - 13 välillä. Pesukone ei toimi, ilmastointi ei toimi, kattopropelit ei toimi. Meillähän on joka huoneessa katossa propeleita joiden pyörimisvauhtia voi säätää ja ne saavat kuumankin ilman liikkeelle niin että tuntuu hieman viileämmältä. Mutta nekään ei siis toimi päivällä.

Vaikka on sovittu että Anitha soittaa kaikista talon ongelmista Mr Raville tehtaalle, kaikki ongelmat raportoidaan minulle kun nyt olen paikalla. Vartijoille on asennettu hieno vedenpuhdistuslaite jonka perimme Matilta joka siirtyi Manaukseen. Laite vaatii huoltoa kuten kaikki laitteet, ainakin suodattimet pitää vaihtaa. Muutenhan laitteesta ei tule vettä. Edellisen kerran muistan jostain tammikuulta ennen Suomeen lähtöäni kuinka taisteltiin huoltomiesten saamiseta paikalle. Huoltosopimuksesta on maksettu yli 3000 rupiaa ja se sisältää säännölliset käynnit jotka vaan ei ilmeisesti onnistu. Koska nyt ollaan taas samassa jamassa. Vartijoiden vesilaite on tukossa, ei yhtään vettä. Tästä huollosta on puhuttu jo viidettä päivää ja todella luulin että asia on hoidettu. Nyt kuulin Venkateshilta ettei vartijoilla ole vedenpisaraakaan! Se on hieman kohtuutonta ottaen huomioon että vartijat ovat ulkona koko ajan 40C lämmössä. Anitha sanoi ettei hän ole saanut yhteyttä huoltoliikkeeseen, että Murugan joka oli edellinen korjaaja silloin tammikuussa otti rahat ja lopetti Eureka Forbesilla työskentelyn eikä nyt ole ketään kontaktihenkilöä. En ymmärrä miksei Anitha voinut soittaa Raville heti. Saimme puhelimitse kiinni jonkun asiakasvastaavan joka ei puhunut englantia mutta jonka asiaankuuluvasti haukuin littanaksi vain osoittaakseni että talossa asuu herrasväkeä.

Olemme selkeästi sopineet että talon asiat kuuluvat Mr Raville ja kodinhoito on Anithan juttuja mutta se vain ei mene läpi. Asiat kaatuvat minulle, ja jollen ole paikalla, ne ilmeisesti odottavat minun tuloani. Ei ihme että kotimme on jatkuvasti varsin likainen ja pölyinen kun Anitha on puolet päivästä puhelimessa ja toisen puolen keittämässä teetä erilaisille korjausmiehille.

No, onhan Anitha ihan hyvä työntekijä. Mutta en voi myöskään kieltää kuinka onnellinen olin kun Anitha oli kolme päivää sairaana ja sain pitää kodin itselläni. Juhlistin oloani pesemällä kylppärit joista tuli ensimmäistä kertaa puhtaat. Onhan tuo jotenkin pateettista. En olisi uskonut itsestäni tuollaista venytystä. Mutta minun on myönnettävä etten ole missään paikassa Intiassa nähnyt puhtaita kylpyhuoneita tai WC:eitä. Ne vaan on sellaisia tabuja ja saastaisia paikkoja ettei niitä pese kuin kastittomat eikä heiltä voi odottaa sen siistimpää tulosta kuin muiltakaan kun kerran kulttuurin mukaisesti nuo paikat ovat saastaisia ja kaiken lisäksi - eihän palveluskunnalla mitään suihkuja tai kylpyhuoneita omissa kodeissaan ole missä olisivat oppineet yksinkertaisen WC:n siivouksen alkeet.

Kotioloa

Pitkästä aikaa taas Chennain kodissa. Täällä eteläisessä Intiassa sanotaan olevan neljä vuodenaikaa jotka ovat "kuuma", "kuuma", "kuuma" ja "kuumin" aika. Ilmeisesti kaikissa maissa ihmisillä on tapana voivotella ilmoja tai harmitella säätä. Suurimman osan vuotta Chennaissa ei ole erityisen tukalaa. Voisin tietenkin olla toista mieltä jos meillä ei olisi ilmastointia tai joutuisin tekemään ulkotöitä, mutta en toisaalta usko useimpien intialaisten juuri piittaavan ulkotöitä tekevien kanssakansalaisten hyvinvoinnista. Jotkut on syntyneet ulkotöihin, jotkut sisätöihin, jotkut kerjäämään, jotkut syömään kultalusikalla. No, Chennaissa on minusta kuiva kausi ja sadekausi, sen lisäksi toukokuussa on kuuma kausi. Ja ympäri vuoden on lämmintä.

Mutta ei niin lämmintä etten suurimman osan vuotta kaipaisi kuumaa suihkuvettä! Tämä on hauska mittari jolla itse huomaan hyvin kuuman kauden alkaneen. Talvella yölämpötila putoaa alle 20C-asteen mutta nyt se keikkuu 30C asteen korvilla, kivuten päivisin yli 40C-asteeseen. Katollamme olevan vesisäiliön vesi lämpiää auringossa eikä yökään sitä viilennä joten nyt lämpimän suihkun saa suoraan kylmävesihanasta. Sama juttu oli Manauksessa jossa meillä ei keittiön hanasta tullut lainkaan kuumaa vettä vaan ikuisesti samanlaista haaleaa. Manauksessa tosin hanavesi oli juomakelpoista, Intiassa juodaan aina ainoastaan pullotettua vettä.

Suomessa talvella lämmitys nostaa sähkönkulutusta. Täällä kesällä ilmastoinnin käyttö lisääntyy niin että sähkönjakelua joudutaan rajoittamaan. Meillä toimii päivisin kahdeksasta ilmastointilaitteesta kolme. Se on itse asiassa ihan riittävää koska talomme on paksuseinäinen ja pitää viileyttä varsin hyvin. Kivilattiat myös viilentävät eikä meillä ole paljon mattoja. Ilmastointi on päivisin meillä olohuoneessa ja makuuhuoneissa enemmän estämässä huonekalujen ja vaatteiden homehtumista. Silti öisin haluan että ilmastointi toimii. Makuuhuoneen toinen ilmastointilaite on useimmiten rikki. Makuuhuoneessa näitä on kaksi koska usein on sähkökatkoksia jolloin joku meille tulevista kolmesta vaiheesta on katki. Ilmastointilaitteet ja muut sähkövempaimet on kytketty ripotellen eri vaiheisiin jotta ainakin joku pelaisi. (Nyt kyllä liikun tosi harmailla vesillä - en koskaan oppinut sähköasioita fysiikantunnilla ja nämä vaiheet ja jakelut ovat minulle aika ufo-juttua).

En oikeastaan tiedä mitä alunperin rupesin kirjoittamaan ja miksi päädyin tylsiin sähköasioihin. Ne on niin ikäviä että taidan lähteä kahville ja kauppaan. Venkatesh-kuski on jo tullut ja auto on odottamassa.

Harrastuksia

... tai oikeastaan vain yksi harrastus. Ratsastus.

Kävin torstaina ratsastamassa pohjois-Sipoossa, lähellä Mäntsälää Rusthollin tallilla jossa ei vielä ole maneesia. Voisi sanoa että oli aika kylmä. Aurinko oli iltaseitsemältä jo laskenut ja Sipoon Haarajoella lämpötila oli pudonnut -24C asteeseen. Minulla oli toppahousut, toppatakki, kommadopipo kypärän alla, laskettelukäsineet, villasukat ja talvikengät, mutta silti tuli kylmä! Meitä oli neljä ratsastamassa mutta yksi oli niin jäässä jo 15 minuutin kuluttua että lopetti ja vei hevosen takaisin talliin. Me muut sinnittelimme koko tunnin pohkeenväistöä ja avotaivutuksia tehden. Välillä oli pakko työntää kylmästä kipeät kädet satulan alle sulamaan hevosen lämmöstä. Ja villasukista huolimatta varpaat oli vielä kotiin tullessa tunnottomat.

Tänään olin Kirkkonummella Wiknerin tallilla. Siellä on maneesi jossa lämpötila oli sama kuin ulkona, nollassa. Siellä tarkeni oikein hyvin etenkin kun ratsastaessa tulee hiki, mutta kun jäin koulukaverini Reetan kanssa katsomaan seuraavaa tuntia, tuli taas hyytävän kylmä olo.

Vähän mietin onko hommassa mitään järkeä, mutta jälkikäteen on kyllä aina tosi hyvä tunne. Ikäänkuin olisi tehnyt jonkinlaisen urotyön, selvinnyt kunnialla tukalasta tilanteesta.

Suomessa

Kuten arvasin, nukuin huonosti ja aamulla oli lihakset kipeänä ja päänsärkyä. Ei se mitään.

Tulin eilen kotiin puoli kymmenen maissa illalla. Koira laahusti vastaan ja oksensi ovelle. Ei se sitten sen enempää riemuinnut tuloani. Vein koiran ulos purevaan pakkaseen korkeiden lumikinosten keskelle. Sanoisin että lunta on TODELLA PALJON. En ole ikänäni nähnyt yhtä paljon lunta Helsingissä ja olen syntyperäinen helsinkiläinen enkä enää mikään tyttönen.

Aamulla aurinko paistoi ja pakkasta oli -12C kun olin koiran kanssa ulkona. Koiran tassut on ilmeisesti jo tottuneet pakkaseen koska ei ihmeemmin kipristellyt tai nostellut jalkojaan eikä edes värissyt vaan nuuhki keskittyneesti. Lapset luistelivat Väiskin kentällä josta kaikui iloisia huutoja ja naurua. Koiranulkoiluttajia, työhönmenijöitä, pieniä koululaisia menossa Taivallahden kouluun. Ihmiset ovat reippaita.

Ulkona oli tosi kaunista - puut olivat huurussa ja aurinko siivilöityi oksien välistä. Kylmää kevättalven tuoksua. Joku päivä otan sukset ja lähden hiihtämään. Mutta nyt on kiva jutella Antin kanssa joka lähtee lauantaina vuodeksi Australiaan opiskelemaan.

Sri Lankaan viikonlopuksi

Lento on Colomboon ja ajamme 4 tuntia keskelle saarta kohtaan jossa lukee "SRI LANKA". Siellä on vuoristot ja Ceylonin kuuluisat teeviljelmät.


Hesari otsikoi että "Kaatosade hukutti Sri Lankan parlamentin". Eilen siellä satoi liki puoli metriä ja parlamenttitalossa on metrin verran vettä. Ministerit liikkuvat veneillä.

On siis mitä otollisin hetki lähteä viikonlopuksi ratsastussafarille Sri Lankan maaseudulle. Voimme toimia kuten Nooak - työntää uljaat ratsumme veneeseen ja seilata kunnes kolahdamme kuivaan maahan. Keskellä Sri Lankaa on kukkuloita joilla viljellään teetä. Siellä asetumme taloksi, laitamme takan päälle ja juomme teetä hevosten hirnuessa vieressä. Olemme muutenkin varanneet majapaikkamme kukkuloille, joten suunta on selvä. Ratsastuskoulun johtaja tulee mukaamme eikä navigoinnissa siten pitäisi olla ongelmia.

Majoitus on economy-tasoa. Kun olemme ratsain liikkeellä, emme kaipaa luksusta vaan haemme jotain kivaa ja jännittävää. Viimeksi kaikki oli vaatimatonta mutta vaatimattomuudessaankin luksusta - erilaista luksusta! - joten kaikki oli täydellistä. Se oli sellaista mihin ei satunnainen turisti osaa edes eksyä. Saa nähdä miten nyt!

Soitin Suranjithille, matkamme järjestäjälle ja Premadasa Riding Schoolin omistajalle, joka takasi että kaikki on kunnossa, ettei Kandalaman seudulla sada - ainakaan kaatamalla - ja matkasta tulee oikein hyvä ja eco-lodge on mukava. Eli matkaan vain. Kone lähtee 18.30, joten taidanpa pakata. Onkohan ratsastushousut jo kuivat aamuratsastuksen jäljiltä...

Vierivä kivi...

Taas Suomessa! Oli jotenkin sopiva aika tulla Suomeen. Mikolla oli työmatka, minä mahduin lennoille mukaan. Intiaa jaksaa paljon paremmin kolmen kuukauden pätkissä. En ole koskaan aiemmin asunut paikassa joka uuvuttaa yhtä rankasti kuin Intia. Jokainen päivä siellä tuo uuden yllätyksen, uuden opin, uuden näkökannan, uuden pulman tai uuden ilonaiheen.

Usein ajattelen että olemme Mikon kanssa liian vanhoja tällaiseen elämään, jatkuvaan vaellukseen ja sopeutumiseen. Että kaikki tämä kokemus pitäisi saada nuorempana. Mutta sitten en taas ole varma. Meidän Intiamme on varmasti tyystin erilainen kuin nuoren ulkomaalaisen Intia. Chennaissa on paljon kaltaisiamme ulkomaalaisia pariskuntia joiden lapset ovat kasvaneet aikuisiksi eikä vielä ole lapsenlapsia. On nuoriakin, lapsettomia pariskuntia, sinkkujakin. Ulkomaisia lapsiperheitä en juurikaan tunne, kansainvälinen koulu tiivistää nämä perheet yhteen ja koulun tarjoama vilkas sosiaalinen elämä riittää heille. Siksi lapsettomat ja lapsiperheet eivät oikeastaan kohtaa ulkomailla asuessaan.

Tulin lounaismonsuunisateiden kastelemasta höyryävästä Chennaista Suomen raikkaaseen syksyyn jossa se että voin pitää ikkunaa auki, on pieni onnen aihe. Viileys ja sade voivat tosiaan olla ihmeellisiä ja ihania asioita!

Kiinaan

En ole ehtinyt kirjoittaa Rajasthanin matkasta kun on jo uusi matka edessä. Rajasthan ei tuonut sellaista haltioitumista ja onnen tunnetta kuin Sri Lanka, joten kirjoittaminenkaan ei luonnistu ihan itsestään. Intia on aina sen verran vaikea paikka ettei niin yksinkertainen juttu kuin blogikaan synny helposti. En ollenkaan tarkoita etteikö Rajasthanin matka olisi ollut onnistunut tai että se olisi ollut pettymys, mutta se vaatii miettimistä ja asioiden jäsentelyä. Kaikki oli hienosti järjestettyä, majoituksemme erinomainen, ruoka hyvää, jopa ihmiset ystävällisiä, mikä minusta on harvinaista pohjois-Intiassa. Se oli kuitenkin täydellistä maaseutua ja sellaisenaan eristäytynyttä, vanhanaikaista ja konservatiivista jopa Chennaista tulevalle. Kuin olisi tehnyt aikamatkaa feodaaliherrojen aikakaudelle. Eli kirjoitan joskus toiste Rajasthanista.

Tänä iltana lähdemme Singaporeen, sieltä Hongkongiin, sieltä Schenzheniin jonne Mikolla on työmatka. Pysähtelemme vain matkan varrella katsomassa paikkoja. Kun Mikko on Kiinan tehtaalla, me voimme Pian kanssa ottaa Schenzhenistä - tai pikemminkin Shekousta (vaikka tuskin tämä täsmennys kenellekään mitään sanoo) - lautan Macaoon. Macao, Shekou ja Hongkong ovat kaikki tunnin lauttamatkan päässä toisistaan ja matkustaminen niiden välillä on yksinkertaista. Honkong on hieno ja moderni, Shekou on kuulemma edellisestä käynnistäni vuonna 2007 muuttunut huikeasti parempaan suuntaan kuten kaikki suuret Kiinan kaupungit, ja Macao on Aasian peli- ja kasinokeskus, saari joka on aiemmin kuulunut Portugalille mutta jossa ei portugalia ole enää lainkaan soveliasta edes yrittää puhua. Tämän opimme edellisellä matkallamme kun saimme riittävästi kylmiä katseita kun huudahtelimme iloisia portugalinkielisiä tervehdyksiä immigraatiovirkailijoille "Bom Dia!", "Tu do bem?", "Obrigada, senhora!". Eli vain englantia, kiitos, jollei kiinan kieli luista.

Kurjaa kyllä, Pia on taas sairas. Lievästi kuumeinen ja kuumuudessa alkaa herkästi heikottaa. Kävimme kyllä tänä aamuna seuraamassa Little Lamb Schoolin itsenäisyyspäivän juhlaa puolentoista tunnin ajan, mutta nyt Pia jo nukkuu taas kotona ibuprofeiinit otettuaan. Singaporessa kuumuuden lisäksi kosteus on hurja eikä Hongkongkaan ole viileä paikka tähän aikaan vuodesta. Voi meidän lastamme.

Helleaalto

Hesarissa näkyi tänään kerrottavan poikkeuksellisesta kuumuudesta etenkin Intian pohjoisosissa. Delhin seuduilla lämpötila heitteleekin vuodenaikojen mukaan niin että talviöisin tarvittaisiin lämmitystä jota ei ole edes viiden tähden hotelleissa. Kesällä on taas tappavan kuumaa.

Chennai on aina maltillisempi, kaikessa. Paikalliset valittavat aina kuumuutta ja yleisesti todetaan että täällä on neljä vuodenaikaa "Hot", "Hot", "Hotter", "Monsoon". Elämme nyt tuota "Hotter"-aikaa. Emme yllä Rajasthanin 47C kuumuuteen, mutta tänään olin läkähtyä kun kävin Amethyst-kahvilan terassilla tuuletuspropelin alla lounaalla. Oli kuumempaa kuin koskaan. Meillä ei ole lämpömittaria koska sillä ei tekisi yhtään mitään eikä katukuvassakaan ole lämpömittareita, samasta syystä. Kun on aina joko kuuma tai kuumempaa, ei sillä niin hirveästi väliä ole. Netistä katsoin että täällä on 39C. En ole varma. Koskaan ei ole tuntunut niin kuumalta.

Tietenkin asiaan vaikuttaa pukeutuminen. On korrektia pukeutua peittävästi ja minäkin tulin sairaalasta jossa pidetään ilmastointia päällä. Kuumissa maissa on tapana pitää ilmastointi hyytävän kylmällä, tosin Mehtalla säästetään kaikessa ja sisälämpötila on yleensä 18C paitsi kun minä pääsen säätämään sen 25C asteeseen. Ne jotka näkevät minun säätävän ilmastoinnin kunnioittavat korkeata ikääni ja asemaani niin etteivät tohdi kajota näpsyttimeen, mutta heti seuraava sisääntulija viattomasti korjaa tilanteen jälleen hyytäväksi. Olin viime viikolla kerran sairaalassa lyhythihainen paita päällä ja palelin vielä illalla kotona. Manauksessa paikalliset säätivät ilmastoinnin termostaatin 16C asteeseen!

Siksi minulla tänäänkin oli asianmukaiset työvaatteet joita en Suomessa varmasti käyttäisi edes 25C asteessa - mustat pitkät housut, musta toppi jonka päällä pitkähihainen tunikamainen paita. Jalassa on sentään sandaalit. Ja istuin ulkoterassilla kuumissani enkä tohtinut riisua pitkähihaista paitaa koska se olisi paljastanut paljaat olkapääni ja selkääni. Ja se olisi voinut viedä vieressä istuvilta intialaisilta ruokahalun.

Yleensä Amethyst on viileän varjoisa lounaspaikka, mutta tänään se oli kuuma. En usko tuohon netin ilmoittamaan 39C asteeseen.

Lunta lunta

Mökin katolla on lunta, mutta toistaiseksi se on kestänyt

Kyllä, asun eteläisessä Intiassa jossa vallitsee ikuinen kuumuus ja lumi on legenda. Mutta kun tulin Suomeen, lunta on riittämiin jopa Helsingin ydinkeskustassa. Lumenpaljous on meitä huolettanut. Jeeppi on Somerniemellä talvisäilössä, pressulla peitettynä ja huolellisesti parkkeerattuna kuusen alle. Kun on lehdestä lukenut kuinka talojen katot romahtavat, Aurajoen sillat taipuvat ja ladot litistyvät, sitä herkästi pohdiskelee miten Jeepin rättikatto kestää tämäntalviset lumimassat.

Ajoimme Mikon kanssa Somerniemelle. Turun moottoritien valmistuminen on hieno asia, mutta se tappoi Hiidenveden K-kaupan, jonka tilalle tullut alakuloinen elintarvikeliike myi suklaata ja mehua retkievääksi. Vähän Paksalosta pohjoiseen, Hyönölän kylän Brynof Poutasen kauppa olisi varmaan parempi paikka ostosten tekoon, mutta siellä en ole vielä ikinä käynyt. Brynolf Poutasen ohi ajetaan kovaa. Siitä on hieman yli 50 vuotta kun Brynolf kohteli loukkaavasti sukulaistani. Kadotetun asiakkaan takaisin saaminen on vaikeata. Mikkokin on oppinut että Brynolf Poutasen kaupassa on jotain hämärää vaikken minäkään muista mitä se on.

Jätimme auton Mäkipellon eteen maantielle ja otimme sukset esiin. Koira säntäili innoissaan hankikantoisella pellolla eikä voinut kuvitellakaan että sen voisi päästää irti. Beaglea ei sen koommin olisi enää nähty. Pellon yli hiihto oli hienoa vaikka sukset onkin uutta kapeata mallia. Niin kapeat, että hankikannon loppuessa upposimme metriseen lumeen. Koira juuttui nietoksiin kuten hukkuva avantoon, kaivoi ja kaivoi ja joutui yhä syvemmälle eikä päässyt pinnalle. Loppumatkan se piti kantaa.

Jeeppiä tuskin näkyy kuusten lomasta.

Kesällä kiroan kaiken pimentäviä puita mutta nyt takapihan mahtava kuusi oli täydellisesti suojannut Jeepin! Liukkaan pressun päältä vähäinenkin lumi oli liukunut pois. En silti usko että Jeeppiä tulee haettua heti ensimmäisenä kevätpäivänä avoautoajelua varten. Lunta on Somerniemellä taatusti vielä juhannuksena.

Se on nyt monsuunisateiden aikaa

Kyllä se nyt on virallista. Sateet alkoivat. Eilen satoi koko päivän, illalla satoi rankasti ja koko yön satoi. Aamulla herättiin sateeseen. Se ei ole ropinaa kuten kesämökin kesään kuuluu eikä trooppista kaatosadetta kuten Manauksessa, vaan yksinkertaista, jokseenkin jatkuvaa, aika tylsää sadetta. Ei sitä sen ihmeemmin osaa kuvailla. Ihan koko aikaa joulukuun loppuun asti ei sada. Voi olla kokonainen päivä ettei sada eikä useimpina päivinä sada koko päivää. Aurinkoakin on. Kyllä pyykit kuivuvat ulkona edelleen - paitsi ei ne perjantaina pestyt. Ne on meillä nyt yläkerrassa käytävällä, kirjahyllyn vieressä.

Kirjahyllyn paikkaa on kyllä mietitty. Kirjahyllyyn laitoimme muutettuamme nahkakengät joille ei löytynyt parempaa paikkaa. Vaikka talo on tilava - yli 400 neliötä - kaappeja on todella vähän. Sen vuoksi yksi kolmesta makuuhuoneesta on käytännöllinen monitoimihuone: kodinhoitohuone, Mikon vaatehuone ja jos joku vieras sattuisi tulemaan, myös vierashuone. Tosin alkaa näyttää siltä että a) kukaan ei tule tänne vierailemaan ja b) vierashuoneen tyhjentäminen on mahdoton urakka. Siellä ei ole kaappeja, mutta olemme hankkineet sellaisia räkkejä, tankoja, joita näkee kirpputoreilla, sellaisia joihin kaupan olevat roippeet ripustetaan. Sellaisessa roikkuu Mikon uusi kashmirvillainen pukukin kuten melkein kaikki muukin. Vähitellen sinne on kertynyt myös minun vaatteeni.

Niin... kun kaappeja on vähän, kengillekään ei löytynyt paikkaa. Laitoimme tyhjän kirjahyllyn yläkerran käytävään ja kengät on ollut siinä nyt melkein vuoden. Koska 10 kuukauden ajan täällä on kuumaa, tuo ilmastoimaton käytävä on kuin haalea sauna. Aamulla kun astuu ilmastoidusta makuuhuoneesta siihen käytävään, sitä ensin haroo paksua kuumaa kosteata ilmaa edestä pois kunnes siihen taas tottuu. Mutta tosi on ettei tuollainen ilmasto tee hyvää nahkatavaroille. Nahka kuivuu korpuksi. Manauksessa nahka sekä kuivui että homehtui - kuten rakas nahkatakkini jonka ostin niihin aikoihin kun Pia syntyi... vaikka se kahdesta erityispesusta ja yhdestä spesiaalikäsittelystä huolimatta edelleen on kova ja haisee homeelle, käytän sitä. Mutta nyt se on Suomessa. Niin että ilmaston aiheuttamat ongelmat ovat täällä ehkä kuitenkin pienemmät kuin Manauksessa.

On toinenkin syy miksi kirjahylly pitäisi siirtää. Kirjat ovat Intiassa todella edullisia ja olemme haksahtaneet suuriin määriin kirjoja. Niitä vaan tulee hankittua. Usein viikonloppuna ei oikein keksitä mitään tekemistä, ja sitten jotenkin ajaudutaan kirjakauppaan. Vaarallista... kirjakaupasta ei voi poistua ilman kirjoja. The Hindu kirjoitti kerran kirjojen käsittelystä Chennain ilmastossa ja opin että kirjojen on oltava ilmastoidussa paikassa. Muuten tulee kirjatoukkia (jotka ovat oikeita toukkia! eikä niistä pääse eroon muuten kuin polttamalla koko kirja) tai kirja homehtuu (ja siihenkin hoito on kirjan tuhoaminen ellei halua että koko kirjasto saa tartunnan). Joku päivä tulemme siirtämään kirjahyllyn jotta voimme monsuuniaikaan kuivattaa pyykit ihan rauhassa pelkäämättä kenkien kovettumista ja kirjojen toukkaantumista.

Babu on poikkeuksellisesti tänään lauantain vapaalla ja lähdimme kaksistaan aamulla hammaslääkäriin. Olin hieman huolissani miten pärjätään koska hammaslääkäri on tulvaherkällä alueella. Mikko väitti ettei vielä mitkään kadut tulvi koska on vain hieman tihuttanut.

Nämä ikäänkuin joessa lipuvat autorikshat on kolmipyöräisiä takseja. Halpoja ja näppäriä. Meidän kodinhoitaja tai vartija ottaa "auton" (kuten niitä kutsutaan) käydessään reilun kilometrin päässä olevassa kaupassa ja maksaa 20 senttiä edestakaisesta kyydistä. Toisessa kuvassa polkupyöräilevä kaveri uskoo sateenvarjon suojaavaan voimaan ihan turhaan. Hän oli aivan märkä. Tuo tie on sieltä hammaslääkärini läheltä. Se alue on luultavasti merenpinnan alapuolella ja siksi kadut ovat hetkessä jokia.

Monet käyttävät sadeasuja ja erilaisia tuulipukuja. Ilma on sateella 25C asteen tienoilla joten tukeva sadetakki on ihan mahdoton. Goretexista tavallinen chennailainen ole koskaan kuullut eikä hänellä missään nimessä olisi varaa sellaista hankkiakaan.

Käännyimme Nungambakkam-kadulta Park-hotelliin lounaalle. Nungambakkam on hyvä ostoskatu, siellä on hienoimmat merkkiliikkeet (Lacoste, Tommy Hilfiger, Puma, van Heusen jne) ja paljon paikallisia koru-ja kultaliikkeitä, ja kaikkea muuta tyylikästä. Mutta Nungambakkamillekin kertyy vettä. Park Hotellin vartijalla on reilu sadetakki, mutta sateen vuoksi ei kukaan viitsinyt tarkistaa sisään ajavia autoja. Yleensä auton alle työnnetään joku pommitunnistin tai periskooppi tai pelkkä Matto-Mikkoon kiinnitetty peili kuten Mikko väittää ja aina auton takakontti avataan ja katsotaan olisiko siellä pommia. Mitään ei pengota, joten tällä tavalla seulotaan tyhmät terroristit. Toisaalta... täällähän uskotaan että terroristit ovat pakistanilaisia ja vaikka pakistanilaiset oikeasti ovat intialaisia joille on annettu väärin perustein itsenäinen maa, niin ne jotka eivät tätä ymmärrä, ovat tyhmiä ja luultavasti terroristeja. Mutta nyt ei seulottu tyhmiäkään terroristeja. Eikä ollut tarpeenkaan, söimme lounaan ihan rauhassa.

Mutta kuten kuvista näkyy, kyllä monsuunisateet ovat alkaneet. Ei se ole tihkua. Eikä Mikkokaan enää niin väitä.

Sateet tulivat

The Hindu on vieläkin sitä mieltä että monsuunikausi on vasta tuloillaan. Sateet ovat myöhässä, niiden piti alkaa viimeistään 20.10., usein jo lokakuun alussa. Minusta sateet tulivat toissayönä. Kattoterassille jätetyt pyykit olivat aamulla sateen kastelemia ja sade jatkui aamupäivään alkaakseen uudestaan kuuden aikaan illalla. Kyllä se oli ihan oikea sade. Joulukuun jälkeen meillä ei ole satanut lainkaan.

Tänään satoi heti aamusta. Kadut alkoivat täyttyä kertyneestä vedestä. Vaikka katuviemäreitä puhdistettiin viimeisen kuukauden aikana, eivät ne pysty hetkessä kaikkea taivaalta ryöppyävää vettä imemään. Viemäreiden puhdistaminen on, kuten kaikki Intiassa, toisenlaista kuin vaikkapa Suomessa. Ne puhdistettiin käsin. Sikäli se oli erikoista että se joka ryömi viemärin sisälle, oli mies ja nainen oli katutasolla ottamassa, samalla tavoin käsin, vastaan liejua ja kaikkea sitä mitä nyt intialaisen kadun viemäreistä voi löytyä. Yleensä naiset tekevät ne mälsimmät hommat miesten toimiessa päällysmiehinä. Intiahan on monella tapaa tasa-arvoinen yhteiskunta, kuten huomaatte. Ja paljain käsin siis, jollei se ollut ilmiselvää. Meille se alkaa olla niitä asioita jotka tuntuvat luonnollisilta. Miksi käyttää kalliita käsineitä kun on ihmisiä jotka voivat tehdä homman ilman niitä?

Meidän katollekin kertyi vettä, onhan se tasakatto. Siellä on yksi pieni viemäri jonne veden on tarkoitus ohjautua. Katto korjattiin joulun aikaan, vuosien monsuunisateet olivat rapistaneet katon saumaa ja vesi valui koko viime vuoden monsuunikauden ajan keittiöömme. Joka aamu luuttusimme ja lastasimme 5 cm vesikerroksen lattialta pihalle. Nyt keittiö on pysynyt ainakin kaksi päivää kuivana.

Viime vuonna Vijaya oli kodinhoitajana. Pidin kovasti Vijayasta ja oli ikävä luopua hänestä. Mutta yleisen kotirauhan vuoksi oli uhrattava Vijaya. Vijaya oli käytännön ihminen ja tiesi miten toimia. Vijaya puhdisti joka arkipäivä viemäriristikon ja lakaisi katolla seisovat vedet pois. Me tehtiin se viikonloppuisin. Nyt Anitta tänä aamuna valitti kuinka vesi seisoo katolla, pitää pyytää sähkömies apuun (Vijaya pyysi aina sen oman yleismiesjantusen paikalle, Anitalla on sähkömies - tietenkin Anitan mies, veli tai serkku, ihan kuten Vijayan yleismiesjantunen oli Vijayan avomies). Anita on heittäytynyt meillä viime aikoina kovin herraskaiseksi ja olen nyt joutunut ryhtymään intialaisen tylyksi Madamiksi. Menimme katolle ja näytin kädestä pitäen että nyt Anita otat luudan ja luuttuamalla vesi menee viemäriin, eikä ne viemäriä tukkivat lehdet itsestään poistu vaan ne on joka päivä putsattava. Että se on kyllä Anita sinun homma, ei siihen sähkömiestä tarvita.

Voi voi mikä pettymys... onhan ollut niin hienoa toimia talon rouvana minun poissaollessani.  Ja nyt pitääkin sitten tehdä töitä.

Tsunami sittenkin?

Anita ilmeisesti huomasi skeptisen suhtautumiseni auringonpimennyksen aiheuttamaan tsunamiin Chennaissa. Aamulla hän toi paikallisen Metro-lehden tyyppisen ilmaispainoksen joka käsitteli sensaatiouutisia. Ensimmäinen uutinen oli aaltojen murjoma ja luhistama kirkko tässä ihan meidän lähellä. Kyseessä ei kuitenkaan ollut Anitan oma katolinen kirkko vaan joku evankelinen. Kuvatekstissä mainittiin että suuret aallot mursivat kirkon, tsunamista siinä ei puhuttu mitään.

The Hindu on enemmän kuivahko sanomalehti. Katastrofit olivat aika vähäisiä. Antibioottien liikakäytöstä oltiin huolissaan, mies pidätetty lapsen pahoinpitelystä, vaimo hakattu kuoliaaksi, toinen onneton vaimo polttanut itsensä kotitapaturmassa (joita tapahtuu hämmästyttävän usein) mutta ei sanaakaan aaltojen viemästä kirkosta.

Ymmärrän silti hyvin Anitaa. Anita asuu rannalla ja eli keskellä tsunamin jälkiä jouluna 2004. Rannalta katosivat tutut kalastajat ja heidän perheensä.

Selvisin auringonpimennyksestä

KUTEN TIMANTTI TAIVAALLA: Timanttisormus muodostui kuun peittäessä auringon harvinaisen täydellisen auringonpimennyksen vuoksi. Kuva on Uttar Pradeshin osavaltion pyhästä kaupungista Varanasista.

Eilen miljoonat ihmiset Intiassa ja muualla Aasiassa olivat kerääntyneet todistamaan kuinka kuun musta varjo peitti juuri nousseen auringon ja muutti aamun kirkkauden hetkeksi taas yöksi. Vain yksi asia on yksinkertaista Intiassa ja se on aika. Niin matemaattisia ja tähtitieteellisiä kuin täällä ollaankin, koko Intiassa on vain yksi aikavyöhyke. 6 minuuttia 39 sekuntia kestänyt auringonpimennys alkoi Intiassa kello 6.30 aamulla.

Aasiassa ja etenkin Intiassa auringonpimennykseen liittyy hurjasti taikauskoa. Hindumytologian mukaan kuu syö auringon josta ei voi seurata muuta kuin katastrofeja ja paljon pahaa, sotia, tulvia ja maanjäristyksiä. Vauvan ei ole syytä syntyä niin huonona päivänä koska syntyisi vajavaisena (jollei näkyvää vikaa syntyessä olisikaan, henkinen vamma kehittyy takuuvarmasti kun lapsiparka saa koko ikänsä kuulla syntyneensä kirottuna päivänä). Auringonpimennyspäivänä ei mennä naimisiin, saati että auringonpimennyksen aikaan syntynyttä kukaan huolisi aviopuolisoksi. Monet ovat koko päivän syömättä koska auringon pimetessä ruoka tulee epäpuhtaaksi (tämä on yllättävä ajatus länsimaalaiselle joka kuvittelee että Intiassa sairastutaan automaattisesti vatsatautiin kun polttavan kuuma aurinko pilaannuttaa ruoan). Tuhannet tungeksivat Intian väkirikkaimman osavaltion, Uttar Pradeshin pyhässä Varanasin kaupungissa ja jonottivat kapeilla kujilla päästäkseen kastautumaan Gangesissa sekä ennen että jälkeen auringonpimennyksen. Tällä konstilla vapautuu ikuisen sielunvaelluksen taakasta ja voi elää helpottuneena sen viimeisen elämänsä. Jälleensyntyminen on tavattoman raskasta. Hyvät teot elämässä tuottavat hyvää karmaa, pahat teot pahaa karmaa ja syyn ja seuraksen lain mukaan kaikki hyvät ja pahat teot lasketaan yhteen ja näistä määräytyy seuraava elämä.

On noloa tunnustaa että historiallisen totaaliauringonpimennyksen aikaan olin suihkussa enkä katsellut taivaalle.

Vasta kun Anita tuli kahdeksalta, sain kuulla että auringonpimennyksen synnyttämä tsunami iskee Chennaihin. Lehdissä ja televisiossa on varoitettu olemasta rannalla eikä Anitan 16-vuotias tytär siksi mennyt kouluun joka on lähellä rantaa. Katsoin avuttomasti kädessäni olevaa The Hindua ja silmäilin televisiosta BBC:n uutisia. Ei ne tienneet tsunamista mitään. Ei minun vakuutteluistani mitään hyötyä ollut. Anita on katolinen ja oli ollut kirkossa edellisenä iltana. Sieltä oli saanut jotain uskoa tulevaan. Että kello 15 jälkeen ei enää ole mitään vaaraa. Ei sitten tullut tsunamia.

Intialaista kaavoitusta

Eilisessä the Hindussa kerrottiin, että Tamil Nadun Emergency Tsunami Reconstruction Project on saavuttanut tärkeän osavoiton kiistassa St. Bede’s Anglo Indian Higher Secondary koulun kanssa. Madras High Court hylkäsi koulun tekemän valituksen koskien 1,384 väliaikaisen asumuksen rakentamista koulun takana olevalle “avoimeksi alueeksi” kaavoitetulle alueelle.

Tämä koskee siis 26.12.2004 tsunamissa kotinsa menettäneille ihmisille rakennettavia väliaikaisasumuksia siksi aikaa, kunnes pysyvät asunnot valmistuvat. Alue tyhjennetään entiselleen kun pysyvät asunnot valmistuvat. Päätös saatiin kun tsunamista oli kulunut 4 vuotta 5 kuukautta ja 16 päivää.

Demokraattisessa Intiassa kaavoitusprosessi on demokraattinen. Jos kaavoitusta muutetaan, on valitusoikeus kaikilla jotka katsovat, että muutoksella voi olla jotain vaikutusta heidän elämäänsä. Tämän koulun valituksessa arveltiin, että köyhille kalastajille rakennettavat asumukset vaarantaisivat koulun lähistön turvallisuutta, rauhaa ja levollisuutta.

Kuulostaako jotenkin tutulta?

++++++++++++++++++++++++++++++++++++

Intiassa kuoli tapaninpäivän 2004 tsunamissa arvioiden mukaan 18,045 ihmistä ja 647,599 ihmistä menetti kotinsa. Tsunamin vaikutus oli suurin Tamil Nadussa. Itse Chennaissa uhrien määrä jäi yllättävän vähäiseksi; parisataa kuollutta ja nelisen tuhatta tuhoutunutta kotia.Tuhoutuneet kodit olivat enimmäkseen kalastajien kaislarakenteisia majoja.

Chennain Marina Beach 26.12.2004

Kalastajat eivät jääneet odottelemaan, että hallitus rakentaisi heille väliaikaisasumukset, vaan rakensivat uudet asunnot. Kuva maalis-huhtikuulta 2005.

Get your daily dose of sunshine...

... kehoitti The Hindun otsikko koko sivun leveydeltä.

SUNNY SIDE OF LIFE Outdoor fun is healthy as it exposes people to sunlight, an important source of Vitamin D


Chennai on meren rannalla. Täältä on tuhat kilometria päiväntasaajalle, olemme jotakuinkin samalla korkeudella kuin Somalian Afrikan sarven kärki tai Karibian meren eteläisimmät saaret. Olemme paljon lähempänä päiväntasaajaa kuin Hawaiji, olemme Bankokin kanssa samoilla leveysasteilla. Meillä Madrasissa paistaa aurinko joka päivä.

The Hindun Terveys-sivun juttu ei silti ole vitsi. Intiassa on D-vitamiininpuutteesta johtuvaa osteoporoosia. Auringon ultraviolettivalon avulla ravinnosta saatu D-vitamiini aktivoituu ja aktivoitu muoto vitamiinia auttaa kalsiumin imeytymistä. Kalsium on tietenkin luuston rakennusaine. Ilman aurinkoa luusto heikentyy.

The Hindu ei tyytynyt pelkkään luukatoon. D-vitamiinin puutos aiheuttaa sikiön kehityshäiriöita, nivelkipuja, lihaskipuja, sydäntauteja, verenpainetautia, neurologisia vaurioita, autoimmuunitauteja, masennusta ja syöpää. Juttua lukiessani lehteä pitelevät sormeni tuntuivat yhtäkkiä turvonneilta ja muistin kuinka alkuvuodesta kävin ihan lääkärilläkin lisääntyvien nivelkipujen vuoksi. Vaikka jooga-opettajani opetti minulle niveliin tehoavat asanat - liikkeet - vaivani vain yltyivät. Jooga-opettajan paheksunnasta huolimatta aloitin amerikkalaisopit saaneen lääkärin myöntämän kortisonikuurin. Tosin pitkin hampain myönnetty. Minusta tuntui ettei lääkäri enää keksinyt yhtään halpaa tutkimusta joita oli tipotellen ehdottanut minulle. Potilaana olosta intialaisessa poliklinikassa opin ettei lääkefirmojen kannata odottaa Intiasta helppoa rahaa suurten myyntien muodossa. Tutkimuksia ja lääkkeitä kyllä on, mutta jokainen pilleri lasketaan erikseen. Kun sain seitsemän päivän kuurin, sain apteekista seitsemän tablettia.
... toisaalta... voin koska vain mennä apteekkiin ostamaan huumeita lukuunottamatta miltei mitä vain ilman reseptiä.

Olikohan nivelvaivani kuitenkin D-vitamiinin puutteesta johtuvia?? En muista olenko koskaan ollut näin kalvakas kuin nyt olen asuttuani seitsemän kuukautta Bengalin lahden rannalla. Kuten The Hindukin totesi - "maissa joissa vaatteet peittävät koko vartalon altistus auringonvalolle jää vähäiseksi." En ikinä ole pukeutunut näin peittävästi näin kuumassa ilmassa. Käytän harvoin hametta, useimmiten päälläni on pitkät housut ja pitkähihainen paita. Sääreni näkivät auringon viimeksi marraskuussa Manauksessa.

Vaikka The Hindu muistuttaa auringon vaaroista (rusketus, ihon palaminen, ruskeat maksaläiskät iholla, ylenpalttisesta hikoilusta johtuvat ihotulehdukset, ihosyöpä ja harmaakaihi), lehti myös kehoittaa kaikkia olemaan ulkona. Sopiva annos on 30 minuuttia auringon altistusta kasvoille ja käsivarsille, ilman suojavoidetta, mutta ei kello 10 -14. Terveellistä aurinkoaikaa jää silti vielä kahdeksan tunnin verran, kello 6 - 10 ja kello 14 - 18.

Aloin muistella Brasilian aikoja. Ohjeita ei annettu, aikoja ei laskettu ja vaatetuksen suhteen ainoa huoli oli miten näyttäisi edes hitusen seksikkäältä ja vetävältä jottei olisi täydellisen veretön upeiden brasilialaisnaisten rinnalla. Intiassa olen muuttunut sananmukaisesti vähäveriseksi.

Tänään pukeuduin shortseihin ja menimme kello 11 kokonaiseksi tunniksi Madras klubin 500 metrin juoksulenkille, aurinkoon. Tuntui oudolta mutta ihanalta olla shortseissa, ensimmäistä kertaa Intiassa. Omituista että konservatiivinen, tiukat pukeutumisohjeet antava Madras klubi on kuitenkin se ainoa paikka Chennaissa jossa voi ihan vapautuneesti pukeutua asuihin jotka sallivat auringon hyvää tekevän vaikutuksen.

Kuumaa tai kylmaa...

... eika koskaan sopivaa. Tai vika on minussa ja lopetan taman valittamisen.

Olemme nyt viikonloppua viettamassa etelaisen Intian vuoristossa, Kodaikanalissa. Ei tanne ole kilometreissa matkaa kuin hiukan paaklle 400 km. Lensimme perjantaina toiden jalkeen miellytavan tunnin lennon Madrasista lounaiseen ilmansuuntaan Maduraihin, jossa oli auto kuljettajineen vastassa ja ajoimme kolme tuntia pimeassa illassa ja olimme keskiyolla Kodaikanalin The Carlton hotellissa 2 kilometrin korkeudessa.

On tosi vaikea kuvitella etta niin lahella kuumaa ja litteata kotikaupunkiamme on korkea vuoristo ja viilea ilma! Se on niin vaikeata, etta emme ottaneet tarpeeksi lampimia vaatteitakaan mukaan vaikka katsoin etta Kodai Hill-ilmat ovat minimissaan luokkaa +14C ja maksimissaan nousee +23C. Ja erikoisinta on etta paikka on taynna omintakeisiin lampotamineisiin sonnustaneita intialaisia joita ei viileys ja sade haittaa ollenkaan! Me palelemme ja arastelemme pienta sadetihkua kun intialaisperheet tarpovat metsassa ja puistoissa ja kukkuloilla ja soutavat ja juoksevat ja pelaavat golfia ja kaikkea reipasta.

Jotenkin sama varmaan kun suomalaiset menevat etsimaan aurinkoa ja uimarantoja, niin intialaiset nauttivat kylmasta. Viikonloppu olisi pilalla jos olisi yhta kuuma kuin kotona. Kuuluu asiaan ostaa hassut villapipt ja korvalaput ja pukeutua fleece-puseroihin, vaikka kulkeekin sarissa ja sandaaleissa.

Intia on todella ihmeellinen maa. Olen hyvin ihmeissani kaikesta.

Suomi tutuksi

Käyn nykyään parin viikon välein oikojahammaslääkärillä, minullahan on nämä teiniraudat vielä suussa. Intiaan muuttaessani sain uudet intialaiset raudat jotka ovat hampaiden takana näkymättömissä ja olen siis ihan tavallisen näköinen.

No, hammaslääkäri tulee tietenkin jollain tavalla tutuksi kun niin alvariinsa tulee käytyä siellä. Aloitin hammashoidon Brasiliassa ja siellä oli mukava ja hauskannäköinen kaveri oikomassa. Täällä lääkäri muistuttaa Lucky Luke-sarjakuvissa esiintyvää palkkamurhaajaa. Mustan poplarin tilalla on lyhyt valkoinen hammaslääkärin takki, mutta korkeat poskipäät, hieman vinot silmät ja pienet viikset ovat ihan aitoa Lucky Lukea. Alkuun tämä oli minusta hieman pelottavaa enkä ollut aivan rentoutunut klinikassa käydessäni. Mutta tilanne on muuttunut. Sain lopulta kerrottua että olen suomalainen. Lääkäri oli käynyt Göteborgissa ja tiesi hyvin että Suomi on siinä ihan lähellä. Ja luemme molemmat The Hindua. The Hindun toimittaja on ilmeisesti ollut talven Suomessa, koska Suomi-aiheisia matkailujuttuja on ollut jo kaksi. Voinemme ensi talveksi odottaa tamilien ryntäystä pohjoiseen Suomeen.

Viimeksi vastaanotolla en heti muistanut yhteyttä. Oikoja kun muisteli lukeneensa jotain Suomesta, että siellä on hieno eläintarha. Ajattelin heti Korkeasaarta, mutta kyseesssä olikin luonnoneläintarha, suomalaisia eläimiä omassa ympäristössään. Niinkuin jääkarhu. Siitä muistin sen The Hindun jutun. Ranuan eläintarha oli tehnyt suuren vaikutuksen toimittajaan, ja etenkin ne jääkarhut. En ole koskaan käynyt Ranualla enkä voi arvioida onko se suomalaisen kannalta käymisen väärtti, mutta täältä katsoen on yhdentekevää onko jääkarhu Suomen eläinkuntaan kuuluva vai ei, tärkeämpää on mieliinpainuva eläintarhaelämys.

Tänään puhuimme jättiläisiglusta, se Rovaniemen IcePark ja siellä oleva jääravintola. Täällä Intian eteläkärjessä jossa ihmiset eivät ole koskaan kokeneet 18C astetta kylmempää ilmaa ajatus kaikenkattavasta jäästä, talosta joka on kokonaan jäätä tai merestä joka jäätyy ja jonka päällä voi kävellä on käsittämätön. Kuten minä ihmettelen täkäläisten kylmäksi ilmastoituja toimistoja ja hotelleja, intialainen toimittaja ihmetteli sisäilmaa. Vaikka ulkona on lunta ja jäätä ja pakkasta ja kylmyyttä ja hengitys huuruaa ja ihmispolo palelee kalikaksi, sisällä Suomessa pidetään ihan tavallisia vaatteita! Asuntojen lämmittäminen on hyvin erikoinen asia.

Se että Rovaniemen jääravintola on jättimäinen iglu, eikä iglut kuulu suomalaisuuteen yhtään sen paremmin kuin jääkarhutkaan, ei ole oleellista. Iglu tai jääkarhu tai poro tai kota. Täältä katsoen sillä ei ole mitään merkitystä. Mutta on merkitystä että Suomessa matkaillut toimittaja kirjoittaa haltioituneita matkakuvauksia kaukaisen, pohjoisen, kylmän Suomen eksotiikasta. Jutut luettuani minunkin teki mieli lähteä Ranualle ja Rovaniemelle.

Kesä tulee

Muotisuunnittelijan näkemys Chennain kesätrendeistä

The Hindussa esitellään joka viikko jonkun paikallisen muotisuunnittelijan kesämallistot, muotitoimittajien jutuissa annetaan vinkkejä trendikkäästä kesämuodista, asiantuntijalääkäreitä haastatellaan miten pitää pukeutua ja muutenkin selvitä kuumasta kesästä.

Häkellyttävää on muotisuunnittelijoiden ja -toimittajien kuvaukset minihameista, shortseista ja spaghettiolkaimisista, avoselkäisistä topeista. Ja miehillä Mumbain terrori-iskussa tehokkaasti toimineiden poliisien inspiroimana armeijamalliset maastopuvut. En tiedä missä tällaisiin vetimiin pukeutuneet piileksivät. Oli kesä tai talvi, Chennaissa miehillä on tummat pitkät housut ja kauluspaita, tai kauluspaita ja dhoti, se pyyheliinamainen vaatekappale, kuten froteepyyhe Suomessa saunasta vilvoittelevilla miehillä. Vanhemmilla naisilla on värikäs sari, mutta yhtä hyvin vielä värikkäämpi salwar kameez, joka on todella se kaupungin yleisin vaatekappale. Edes opiskelijoilla ei ole minihameita. Kävimme viikko sitten Anna Universityn kampuksella kävelemässä. Samat väljät housut ja tunikat liehuvine huiveineen sielläkin oli.

Tamilinaisten käsitys muodista

Ohjeet kesän kuumuudesta selviytymiseksi tuntuu suomalaiselta turhalta. Chennaissahan on aina kuuma. Kylmin kuukausi on tammikuu jolloin maksimilämpötila on keskimäärin 29 C, minimi 21C. Se kuumin kausi jota kauhulla odotetaan on touko-kesäkuussa jolloin päästään vastaavasti 37 C ja 28 C asteisiin. Toki se on kuumaa etenkin kun kosteuskin lisääntyy, mutta en nyt sanoisi tätä talveakaan niin hyytäväksi että koko talvisesongin vaatteet täytyy myydä 80% alennuksella kuten tänään eräs liike mainosti. Silkkivaatteiden sijaan suositellaan kesäksi pellavaa tai puuvillaa. Nyt kai saisi silkit halvalla?

Vaikka Chennai on etelässä, se ei ole läheskään kuumimpia paikkoja Intiassa. Bengalin lahdelta puhaltaa iltapäivän vilvoittava tuuli. Huhti-toukokuussa odotetaan sadekuuroja jotta mangosadosta tulisi parempi, kesä-heinäkuun kuumuudessa katsotaan länteen ja toivotaan lounaismonsuunin pilvien ylittävän Läntiset vuoret - Western Ghats - ja tuovan sateita. Mutta sateet jäävät vuorten tuolle puolen Keralaan. Vasta loka-marraskuussa kääntyvä koillismonsuuni tuo sateet. Silloin vettä on useissa paikoissa nilkkoihin tai polviin asti. Ja joulukuussa sade yhtäkkiä lakkaa ja kaikki kuivuu muutamassa päivässä. Nyt on vaikea muistaa että keittössämme oli tuolloin joka aamu 5 senttiä vettä lattialla ja ensimmäiseksi piti vetää lastalla vesi pihalle.

Mutta kesä on tulossa ja kesämuoti pelmahtaa ainakin muotinäytöksiin. Samoin me. Olemme tänä iltana menossa Fisherman's Coveen Taj-hotellien lomaparatiisiin katsomaan Sidney SS:n kesämuotia. Ostinhan Sidney SS:ltä leihuvan puutarhajuhlaleningin ja sain siitä hyvästä kutsun näytökseen. Onhan sinne mentävä.

Koillismonsuuni

Patioltamme katsoen näyttäisi että pihallemme on tullut koristeellinen lampi. Muutama päivä sitten siinä oli nurmikko.

Nyt on pahin koillismonsuuniaika. Lokakuu oli poikkeuksellisen kuiva eikä marraskuun puoliväliin astikaan juuri satanut. Alkoi olla jo huoli kaupungin vesivarastoiden tyhjentymisestä.

Alueemme kadut ovat vetisiä. Taksi sen kun porskuttaa.

Nyt on satanut kolmatta päivää lähes taukoamatta aiheuttaen pahoja tulvia useilla alueilla. Joulukuussa pitäisi olla kuivempaa ja tammi-helmikuu ilmastollisesti parasta aikaa - kuivaa eikä liian kuumaa.