Helmiä sioille

Lähdimme varhain heti auringonnousun jälkeen merelle bongaamaan delfiinejä. Olimme jonkinlaisia VIP-asiakkaita joten Ruwala Eco-Resortin johtaja Mithri tuli oppaaksemme. Viimeksi näimme Mithrin 2 vuotta sitten kun olimme samassa paikassa Sri Lankan Kalpitiyassa viikonloppulomalla ratsastussafarilla Pian kanssa. Tuolloin Mithri ratsastikin kanssamme.

Pienessä moottoriveneessä oli tähystäjä, perämies, Mithri, Mikko ja minä. Ajoimme ulos tyynelle Intian valtamerelle. Aallot tulevat vasta puolenpäivän jälkeen. 3-4 mailin jälkeen tähystäjä näki jotain. Valaita! Sri Lankalaiset ovat valtavan ystävällistä väkeä jota kuvaa sekin että kaikkien veneiden tähystäjät ja perämiehet kommunikoivat jatkuvasti kännyköillään ilmoittaen havaintojaan jotta jokainen turisti pääsisi näkemään mahdollisimman paljon. Vaikka veneet varmasti kilpailevat asiakkaista, se ei näkynyt tiedon salaamisena!

Koska olimme ensimmäinen vene liikkeellä, näimme valaat ensimmäisinä. Niitä oli kymmeniä. Minne vain katse kääntyi, näkyi vettä suihkuttavia suuria kaskelotteja 6-10 hammasvalaan ryhmissä. Ne uivat kauniisti pareittain, sulavasti tyynessä aurinkoisessa valtameressä ... meren pintaan ja veden suihkaus - pinnan alle - pintaan ja veden suihkaus - pinnan alle. Rauhallista, levollista, ylvästä. Sitten ne sukelsivat kukin vuorollaan syvyyteen, valtava pyrstö näkyi viimeisenä pystyssä kunnes sekin katosi siniseen aurinkoiseen mereen. Synkronoidusti, paremmin kuin opetetut delfiinit delfinaariossa.

Perämies, tähystäjä ja Mithri olivat riemuissaan. Mithri kuvasi kuvaamistaan näkymää, makasi, oli polvillaan, seisoi, istui, kieppui kuin pikkulapsi Linnanmäelle päästyään pienen moottoriveneemme keulakannella. "Tuolla! Eikä kun tuolla! Mennään tuonne! Eikä kuin tuonne"

Pieniä moottoriveneitä kertyi paikalle, sana kiiri missä valaita on.

Olimme merellä kolmisen tuntia. Mikolle ja minulle tuli nälkä, söimme eväät, muut eivät malttaneet. Tuumailin Mikolle että onhan nämä kalat jo nähty, voisi jo lähteä.

Vähitellen teimme lähtöä. Mithri oli ainakin seitsemännessä taivaassa mikäli se buddhalaiselle on mahdollista. Hän toisteli toistamistaan että olimme tuoneet hänelle onnen, "Finland - that country makes wonders! This is a day I will remember all my life".

Lopulta minullekin valkeni. Yleensä mennään katsomaan pieniä delfiinejä ja samalla nähdään yksi tai kaksi kaskelottia. Yksikään kalastaja ei ollut koskaan nähnyt tuollaista määrää valaita. Delfiinejä oli vain muutama parinkymmenen yksilön parvi. Normaalia kalasaalista ei tullut lainkaan. Meren virtauskin oli nyt päinvastaiseen suuntaan kuin yleensä. Oliko se Sumatran merenalainen maanjäristys ja pieni tsunami joka oli aiheuttanut tavattoman poikkeuksellisen valaslaumojen ryntäyksen Kalpitiyan edustan koralliriuttojen sisäpuolelle pieneen syvänteeseen? Kalat ja delfiinit olivat kadonneet, valaita oli valtavasti. Tämä ehti jo askarruttaa kalatutkijoita, merentutkijoita, valaseksperttejä.

Olimme todistaneet jotain ihmeellistä ja ainutlaatuista. Lounaalla luoksemme tuli innostuneita ihmisiä kysymään millaista oli ollut, mitä olimme nähneet, olimmeko saaneet tapahtuman videolle jota voisi katsoa. Aamuyhdeltätoista valaita ei nimittäin enää ollut. Meitä ihailtiin ja hieman kadehdittiinkin.

Olin merellä ihmetellyt otuksien päätä. Se oli epämääräinen suuri möykky, tylppä, ei sellainen kuin tiesin niillä oikeasti olevan. Onneksi en kysynyt mitään vaan olin matkalla hiljaa, nukuinkin osan aikaa Panama-hattuni lierien suojassa.

Koko ajan nimittäin luulin katsovani tavattoman suuria delfiinejä joilta vain puuttui se iloisen naurava pitkä nokka. Olinhan lähtenyt delfiinejä katsomaan. Valaita delfiininkatsojalle. Helmiä sialle.

Tähystäjäpoika seisoi keulakannella hakkaavassa aallokossa hievahtamatta polvet lukossa puhelin korvalla

 

Oli siellä sentään delfiinejäkin

Vielä videokin:

Äänestämässä

Edellisissä vaaleissa Chennain äänestyspaikalla kävi vain 11 henkeä. Se oli kuulemma ollut turhauttavaa Delhistä (vai Suomesta?) lähetetyille vaalivirkailijoille. Näissä vaaleissa Chennai oli pudotettu pois, Intian ainoat äänestyspaikat olivat Delhi, Goa ja Colombo Sri Lankassa.

Delhiin on kovin.pitkä lento ja kaupunki on tähän vuodenaikaan sumuinen, savuinen ja kylmä. Goa ei houkuttele miljoonine venäläis- ja englantilaisturisteineen. Ei niin, että minulla olisi mitään englantilaisia vastaan tai että olisin sosiaalisnobi, en muuten vain tykkää englantilaisesta alaluokasta. Tykkään Sri Lankasta.


Joka kerran Sri Lankassa käydessämme, olemme ihmetelleet miten pitkän sisällissodan runtelema maa voi olla niin paljon isoa naapuriaan edellä kehityksessä. Sri Lankassa käynti on kuin kävisi aivan eri maailmassa, maailmassa, jossa kaikkialla on siistiä, puhdasta, kaikki toimii, ihmiset ovat ystävällisiä ja osaavat englantia. Sri Lankan BKT on tosin kaksinkertainen Intiaan verrattuna, mutta ei ero voi johtua vain siitä. Sitäpaitsi en ymmärrä mistä tuo taoloudellinen ero johtuu, Intian väestönkasvustako?

Lensin Sri Lankaan keskiviikko- ja takaisin torstai-iltana. Söin hyvin, äänestin, kävelin siisteillä jalkakäytävillä(!!) ja siistillä rannalla, kävin siirtomaa-ajan hotellissa iltapäiväteellä, söin taas hyvin. Ei mitän erityistä, mutta jo päivän matka auttoi irrottautumaan Intian arjesta.

Ystävälliset lankalaiset pysäyttivät minut useamman kerran kävelyni aikana antaakseen neuvoja mihin minun kannattaisi mennä ja kyselläkseen mistä tule ja pidänkö Colombosta. Yksi heistä osoittautui tamiliksi joka kauhisteli kun kuuli, että asun Chennaissa, "sehän on ihan kamala kaupunki, aivan saastainen ja liikenne on hirveää". Meillä oli vastaava kokemus kerran Kuala Lumpurissa, sielläkin tapaamamme tamili tuntui pitävän Chennaita kammottavana paikkana.

Asuin äänestyspaikkana toimineessai Cinnamon Lakeside hotellissa...

... josta oli vartin kävely merenrannalle

Kuten Chennaissa, myös Colombossa on paljon pieniä jokia ja kanavia. Erona, että Colombossa ne eivät toimi viemärinä ja kaatopaikkana

 Pari vuotta sitten Heathrown kentällä oli ehdoton sääntö, että jokaisella sai olla vain yksi käsimatkatavara. Oli hupaisaa katsella miten ihmiset sulloivat laukkuja toistensa sisään ja sitoivat niitä yhdeksi nyytiksi, jotta turvatarkastuksessa olisi vain yksi laukku - turvatarkastuksen jälkeen ne tietysti taas erotettiin. Minulla kävi Colombosta lähteissäni samoin, mutta toisin päin. Checkin-virkailija halusi punnita pienen rollerini ja totesi sen liian painavaksi. Sanoin, että painoraja ei varmaan ylity jos otan tämän tietokonelaukun pois rollerista. Johon virkailija totesi, että ok, kunhan viet nuo kaksi laukkua koneeseen erillään.

En ole varma oliko äänestäminen tehokkain tapa vaikuttaa näissä vaaleissa. Ehkä vaikutus olisi ollut suurempi, jos olisin lahjoittanut matkaan kuluneet pari-kolmesataa euroa vaalikampanjalle. Tämä tuntui silti oikeammalta. Ja pääsinpä kämään Colombossa.

Sri Lankan rikkaudet?

Ei Sri Lanka ole rikas maa. Minussa ei ole ekonomistia nimeksikään, mutta katsoin miten International Monetary Fund IMF oli listannut 181 maata bruttokansantuotteen mukaan. Sri Lanka on vuoden 2009 tilastossa sijalla 76 ja Intia sijalla 11 (Suomi 34). On kai myös muistettava että ensimmäisen 2009 vuosikolmanneksen ajan Sri Lankassa vielä jatkui 30 vuotta kestänyt sisällissota joka ei voi olla vaikuttamatta maan taloudelliseen tilanteeseen.

BKT on kuitenkin huono mittari kehitysmaissa joissa vauraus jakautuu epätasaisesti. Kansasta vain jokunen upporikas promille hyötyy kasvavasta kansantaloudesta valtaväestön eläessä äärimmäisessä köyhyydessä. Vaikka Intiassa on kasvavaa keskiluokkaa, en voi pitää maata muuna kuin kehitysmaana. Olen kiertänyt niin monessa maaseutukylässä ja ryöminyt niin moneen maalattiaiseen hökkeliin ja nähnyt niin monta alkeellista maaseutuklinikkaa jossa ei ole toivoakaan muunlaiseen diagnostiikkaan kuin mitä lääkärin silmä, kokemus, tietämys ja stetoskooppi suo, joten minulle on turha kertoa Intian olevan kukoistava Aasian taloudellinen mahti.

(Sekoitan nyt lukijani, mutta tiedoksenne: Kaikki tämän blogin kuvat ovat Intasta, Tamil Nadun maaseudulta parin tunnin ajomatkan päässä Chennaista jossa asumme)

Hand in Handin juuri kunnostama lasten kunnallinen päivähoitopaikka. Moniko suomalaisäiti olisi kiitollinen tällaisesta lottovoitosta lapselleen?
Päiväkodin keittiössä valmistetaan lapsille Hand in Handin ravitsemusterapeutin suosittama lämmin lounas ja välipala.

Kun siis katson IMF:n saman vuoden 2009 tilastoa BKT per capita, on tilanne toinen. Intia on romahtanut sijalle 128 ja Sri Lanka 113. Sri Lankakin on vielä BKT:n epätasaisen jakautumisen mukaan kehitysmaa, mutta maltillisemmin kuin Intia.

Citizen Centre - Information Centre. Tarvitaan yritteliäs nainen, Hand in Handin mikrolaina perushankintoihin kuten tietokoneen ostoon, printteriin, tilan vuokraan ja nettiyhteyteen ja paljon koulutusta maalaiskyliäkin koskevista perustuslaillisista oikeuksista ja osavaltion tukemista avustusprojekteista. Tämän keskuksen yhteydessä toimii myös kirjasto (katso toiseksi alinta hyllyä) josta kirjoja voi lainata pientä korvausta vastaan. Mikään ei ole ilmaista koska tästä palvelusta tulee yhden perheen toimeentulo jolla koulutetaan lapset ja elätetään vanhukset.

Silti, huolimatta siitä että toimin köyhyyden poiston, lapsityövoiman käytön eliminoimisen, ympäristön parantamisen, naisten työllistymisen ja koulutuksen eteen työskentelevässä järjestössä, Hand in Handissä, olen usein toivoton Intian suhteen. Suunnaton köyhyys ja kurjuus ja kuivuus ja rutiköyhän valtaväestön elämisen kaikinpuolinen vaikeus tuntuu niin pohjattomalta että joskus ajatuskin tilanteen parantumisesta tuntuu lohduttomalta. Sri Lankassa on vain 20 miljoonaa ihmistä ja saari on mitätön hiukkanen Intiaan verrattuna. Pienessä on ehkä helpompi yrittää, ehkä kansainvälinen apu on osattu käyttää paremmin tai ehkä kaikki näkemäni olikin vain harhaa ja valetta. Mutta hyvin lyhyellä, pintapuolisella visiitillä siellä aisti yrittämisen innon ja halun parantaa maata, pyrkiä eteenpäin ja pitää huolta niin ympäristöstä kuin perheestäkin.

Maaseudun klinikka jossa lääkäri käy kerran viikossa. Tämä tila on oikeasti kylän yhteisten kokousten paikka jonka kylän päällikkö lainaa kiertävälle lääkärille.

Ihmiset jonottavat lääkärille joka tutkii kolmen tunnin aikana 60-90 potilasta. Nämä ihmiset tietävät olevansa onnekkaita koska heille on järjestynyt omaan kylään loistava terveydenhoitopalvelu. Lääkärin vastaanotto ja lääkkeet maksavat 20 rupiaa per potilas. Köyhäkin ymmärtää ja hyväksyy ettei ilmaiseksi saa mitään.
Minulla oli Haagan terveyskeskuksessa yleensä 16 potilasta päivän aikana.

Mitäs sitten teimme Sri Lankassa

No, ratsastimme. Kerronko lisää?

Ainakin ne jotka itse ratsastavat tulisivat vihreäksi kateudesta ja itkisivät harmista jos oikein kuvailisin viikonloppuamme Sri Lankassa, joten tyydyn vain lyhyesti kirjaamaan kokemuksemme myöhempää käyntiä varten. Sillä olemme todella vakaasti menossa uudestaan joku viikonloppu vastaavalle retkelle, kenties silloin toiseen paikkaa Sri Lankassa. Premadasa Riding Schoolin johto, herra Suranjith ymmärtää nimittäin businestä - hänen yksinkertainen periaate on se että tarjotaan asiakkaalle sitä mitä asiakas haluaa. Jos toiveet on mitenkään järjestettävissä, hän järjestää sen. Siksi koulu menestyy ja tuottaa voittoa vaikkei hevosia ole enempää kuin meidän Madras Riding Schoolissa - 35 hevosta. Mutta meillä on 40 jäsentä, Suranjithilla 800!!

Ero on siinä mitä tarjotaan. Meillä on ratsastusta aamulla kolmessa ryhmässä ja iltapäivällä koululaisille yksi ryhmä. Suranjith taas on rakentanut keskellä Colomboa olevan tallinsa yhteyteen kuntosalin, sulkapallohallin, uima-altaat, ravintolan ja lasten leikkikentän. Kaikki perheessä ei nimittäin välttämättä ratsasta... useimpien mielestä ratsastuksen katsominen on tappavan tylsää. Sisähallissa pidetään myös tanssikursseja ja paikka on suosittu lasten syntymäpäivien viettopaikkana. Jokaisen tapahtuman jälkeen tulee uusia jäseniä. Lisäksi järjestetään viikonloppukursseja, ratsastusretkiä ja -leirejä eri puolille Sri Lankaa. Pienet koulun sisäiset kilpailut innostavat huonompiakin osallistumaan toimintaan ja ratsastajat saavat itseluottamusta ja huomaavat leikkimielisen kisailun myötä että ratsastus on hauskaa eikä se olekaan niin pelottavaa kuin oli alkuun luullut. Pelkohan on monelle suurin este. Muistan itse kuinka pelkäsin Ruskeasuolla ratsastaessani joka-ainoalle tunnille menoa, laukannostosta näin etukäteen painajaisiakin. Pelko teki hevoset säikyiksi ja sai ne temppuilemaan joka vain lisäsi ratsastajaparan pelkoa. Pelkäävä ratsastaja istuu jäykkänä etukenossa, kädet puristuu sormet valkoisena satulaan ja koko tilanne ja tunti on tuomittu epäonnistumaan.

Ruskeasuolla pelko syntyi vanhanaikaisesta opettamisesta. Piti pelätä kaikkia mahdollisia virheitä, sitä että epäonnistuu, että istuu huonosti, että jalat on väärin, että kädet on huonosti ja tietenkin sitä että hevonen pillastuu ja kaikkein eniten piti pelätä että täysin nolaa itsensä kavereiden silmissä ja menettää asemansa jonka on jo saavuttanut tallilla. Tallithan ovat edelleen hyvin hierarkisia pikkutyttöjen keskuudessa. Oikeastaan aika kamalia paikkoja herkässä iässä oleville lapsille! Mutta Ruskiksen opetus oli kuitenkin niin tehokasta että se puree vieläkin. Opin hyvän hevosen käsittelyn, istunnan ja ratsastuksen perusteet niin että osaan ne vieläkin. Vasta Amerikassa tajusin että ratsastus voi olla hauskaa ja Manauksessa huomasin että se voi olla hauskinta maailmassa! Nykyään on Suomeenkin tullut rentoja ja iloisia talleja - olen nauttinut Kirkkonummella Wiknerin tallilla yhtä lailla kuin Somerolla Härkätien Ratsastajien kanssa.

Sri Lankassa olimme pelkästään maastossa. Emme siis tehneet mitään Kyra Kyrklund-tyyppisiä kouluratsastustemppuja jotka ovat todella vaikeita juttuja. Ratsastimme 4-5 tuntia sekä perjantaina että lauantaina, pitkin Kalpitiyan kylänraitteja, pellonsyrjää, matalan viidakon läpi hiekkarannalle. Laukkasimme vähän väliä, kilometri tai kaksi kerrallaan. Nämä kippurakorvaiset hevoset ovat Intian Rajasthanista, Pakistanin naapurista, kuuluisia kestävyydestään. Aiemmin rotua on käytetty sotaratsuina ja hevoset nauttivat itsekin vauhdista. Samoin Suranjith, meidän ikäisemme isäntämme, joka on entinen Formula Ford-kuski. Suranjith sanoi ettei hän oikein piittaa muuta kuin vauhdista jota sitten olikin riittämiin!

En tiedä miksi AccuWeather ja muut sääkanavat ennustivat että Sri Lankassa sataisi kaatamalla koko viikonlopun. Sri Lankan ilmasto on aina trooppinen ja kostea, lyhyet rankat sadekuurot ovat tyypillisiä jonka jälkeen taas paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta. Meille ei nyt vaan sattunut yhtään sadekuuroa. Lisäsimme vain aurinkovoidetta ja laukkasimme hurjaa vauhtia hiekkarannan vedenrajassa niin että kastuimme täysin. Pia nauroi ettei tässä suihkua tarvitse eikä ainakaan tarvitse mennä uimaan, kun on kenkiä ja kypärää myöten täysin suolaisen meriveden kastelema. Siinä vedenrajassa laukatessa aallot rikkoutuivat rantaan, heittivät pärskäykset päällemme niin että suolavesi kirveli silmissä eikä hetkeen nähnyt mitään. Eikä se mitään, hevonen sen kun vain laukkaa. Jos joku olisi pelkäävää tyyppiä, pelko olisi taatusti huuhtoutunut pois kuten huuhtoutui kaikki huolet ja murheet ja surut ja turhat ajatukset. Oli vain aurinko, vesi, hiekka, ääretön ranta ja hevonen.

Täydellinen irtiotto kaikista mahdollisista taakoista! Taivas ja paratiisi, joka tosin saavutettiin hikeä valuen ja suu kuivana huohottaen, ja maksettiin seuraavana päivänä sillä että joka ainoa lihas oli kipeä, jalat kankeat eikä selkä taipunut lainkaan. Ratsastus on kuitenkin todella rankkaa urheilua!

Tunnin lento sivistykseen?

Intia on niin valtava maa että meiltä on nopeampi matkustaa ulkomaille kuin kotimaassa! Yksi sveitsiläinen kertoi viikonloppumatkastaan keskellä Intiaa olevaan Madhya Pradeshin osavaltion kansallispuistoon: perjantaina lento Mumbaihin, sieltä Bhopaliin josta viiden tunnin automatka perille... yhteensä 12 tuntia matkantekoa. Ja sama sunnuntaina toiseen suuntaan.

Sri Lankaan lentää tunnissa ja maa on niin pieni että siellä ei automatkatkaan vie tuntikausia. Torstai-iltana lensimme Colomboon jossa Premadasan ratsastuskoulun johtaja Suranjith odotti meitä. Ajoimme reilut kaksi tuntia pohjoiseen Ruwala Adventure & Nature Resortiin jonne saavuimme hieman yli keskiyön. Sovimme aamiaisen aamuseitsemäksi ja heti sen jälkeen olisi neljän tunnin ratsastus. Joten ei muuta kuin samantien hyttysverkkojen alle nukkumaan. Ekokylässä ei ole ilmastointia, lasiset liukuovet ovet auki yön yli ja propelit pyörii katossa. Ei hyttyset häirinneet, eikä ollut liian kuumakaan kun peittona on pelkkä lakana.

Ruwala on vuoden vanha ekologinen lomakeskus Kalpitiyassa. Alue oli vielä reilu vuosi sitten tamilitiikereiden vahvaa aluetta eikä sinne voinut kuvitellakaan järjestettävän minkäänlaisia turistimatkoja. Sisällissota kuitenkin loppui huhtikuussa 2009 jonka jälkeen LTTE:n kannattajat (Liberation of Tigers of Tamil Eelam) jäivät pienelle alueelle Sri Lankan pohjois- ja koilliskolkaan. 1976 perustettu, terroristijärjestöksi luokiteltu LTTE ajoi Sri Lankan tamilivähemmistön itsenäisyyttä varsin verisin keinoin. Intian ja etenkin Tamil Nadun suhtautuminen LTTE:n toimintaan on ollut ja edelleen on varsinaista taiteilua ja tasapainottelua. Toisaalta tamilien on varmaan ihan perustuslain perusteella pidettävä yhtä ja toisaalta terrosrismiin antautuvaa liikettä on vaikea kannattaa. Joten politiikot puhuvat ympäripyörein lausein, puolustavat tai tuomitsevat LTTE:n toimintaa ja sitten pyörtävät sanansa. Rajiv Gandhin pääministerikaudella Intian rauhanjoukot osallistuivat Sri Lankan sisällisotaan tilanteen rauhoittamiseksi. LTTE ei tätä hyväksynyt. Kun Rajiv Gandhi sitten kerran vieraili Mikon tehtaan lähellä Sriperumbudurissa vuonna 1991, tamilitiikerinainen asetti rakastavasti kukkaseppeleen Rajiv Gandhin kaulaan, polvistui suutelemaan tämän jalkoja ja räjäytti itsensä, Gandhin ja 14 muuta laukaistessaan sarinsa sisään kätketyn pommin. Suuret väkijoukot olivat saapuneet hurraamaan Gandhin kunniaksi, koululaisilla oli vapaata osallistuakseen tilaisuuteen ja sitten tällainen kauhea tamilitovereiden veriteko. Se on hindullekin vaikea paikka.

Nyt poliittinen tilanne on rauhoittunut, ihmiset uskaltavat kulkea Colombon kaduilla, käyttää busseja ja käydä ostoksilla. Myös Kalpitiyan kaltaiset alueet jotka viimeiset 30 vuotta ovat olleet miltei tyhjillään, alkavat kukoistaa. Uutta rakennetaan vimmalla.

Ensimmäinen häkellyttävä huomio Sri Lankasta oli puhtaus. Lentokentällä WC:ssä oli siistit pöntöt eikä pelkkiä reikiä lattiassa, lattiat kuivat, lavuaarit puhtaat ja hanoista tuli vettä. Ja kun ajoimme kohti Kalpitiyaa ... Missä on kaikki roskat? Miksei täällä haise? Käyttävätkö ihmiset tosiaan WC:tä täällä? Missä on lehmät, vuohet ja vesipuhvelit kun eivät kuljeksi kaduilla? Miten autorikshat eivät savuta ja pöläytä haisevaa mustaa pakokaasua? Minne jätteet heitetään kun niitä ei näy kaduilla?

Toinen huomio oli ihmiset ja yleensä ympäristö. Missä on sarit ja erilaiset alkuasukasvaatteet? Miehillä on länsimaiset vaatteet, lannevaatteisiin pukeutuneita paljasjalkaisia pörröpäitä ei näy. Kasvoissa ei näy julman näköisiä sormella maalattuja otsaviivoja eikä edes siistejä pilkkuja otsalla. Nämä eivät ole hinduja. Kukaan ei asu kaduilla eikä kojut levittäydy jalkakäytäville vaan siellä kävellään farkuissa, leveähelmaisissa hameissa, pienissä topeissa ja t-paidoissa, siisteissä työasuissa. Viiksetkin on vain harvalla. Bussit eivät ole maalilla kasaan parsittuja rämiseviä kolhuisia romuja, talojen pihoilla on kauniita istutuksia ja paikoista pidetään selvästi huolta.

Kalpitiya on maaseutua mutta maaseutukin oli puhtoista ja siistiä. Talojen pihat kasvoivat vihreätä nurmikkoa ja katsoin kateellisena menestyviä värikkäitä kukkaistutuksia. Kasvimailla oli kotitarpeisiin vihannekset ja hedelmät. Lapset olivat puhtaita ja kaikilla oli hymy niin herkässä että sen on oltava geeneissä.

Sitten täsmällisyys! Kun sovittiin että lähdetään kello kahdeksan liikkeelle, kaikki oli kahdeksalta valmista paitsi me! Meitä sai odottaa. Ruwalasta lauantaina lähtiessä autonkuljettajalle sanottiin että lähdemme kello 15, niin tasan kello kolme hän koputti ovelle ja kysyi voiko viedä matkatavarat autoon. Mikko ja Pia olivat vielä syömässä ja hätäpäissäni tungin vaatteita laukkuihin kuskin seisoessa odottaen vieressä. Tulemme Intiasta jossa ajalla ei ole merkitystä. Sri Lankassa aikaa ilmeisesti kunnioitetaan.

Tulimme sunnuntai-iltana takaisin Chennaihin. Lentokentällä naisten WC:n kahdeksasta lavuaarista vain yhdestä tuli vettä ja saippua oli loppunut. Paperia ei koskaan olekaan. WC:n ovea ei saanut lukkoon koska lukko oli pudonnut joskus pois. Miesten WC:n pisuaari oli asiallisesti paikallaan. Hetken kaikki oli ihan hyvin, kunnes Mikko kauhukseen tajusi ettei pisuaarissa olekaan viemäriä vaan putki johti suoraan lorona lattialle. Tervetuloa takaisin Intiaan!

Sri Lankan kuvia

Sri lankan kuvia löytyy osoitteesta http://picasaweb.google.com/Kaukoranta/SriLankaJul10?authkey=Gv1sRgCK7_taikt6mHvQE#. PicasaWebissä olevasta kartasta näkee myös missä olimme.