Tyhmyydestä sakotetaan

Tämä on varmaan keräily-
harvinaisuus

Vein fillarin huoltoon ketjujen vaihtamista varten. Babu auttoi kantamaan pyörän sisään, jolloin auto oli pysäköitynä laittomasti kaksi minuuttia. Palatessa poliisi oli pannut autoon rengaslukon. Olen ilahtunut siitä, että Chennain liikennepoliisi on alkanut valvoa liikennesääntöjen noudattamista. Vaikka tämä oli toistaiseksi ainoa minun havaitsemani merkki siitä.

Babu kipaisi poliisin hinausauton luokse selvittelemään asiaa ja minä jäin odottelemaan auton luo. Odottelin ja odottelin, näin miten muut väärinpysäköijät kävivät pollisin luona ja tulivat hetken päästä takaisin pojan kanssa, joka avasti rengaskukon. Kun Babu sai lopulta maksettua sakkonsa ja pääsimme jatkamaan matkaa, hän kertoi, että poliisi oli pyytänyt 100 rupiaa ilman kuittia. Kuitin kanssa maksu oli 200 rupiaa ja hankalat kuittia vaativat asiakkaat tietysti hoidettiin – mahdollisimman hitaasti – vasta helpompien tapausten jälkeen.

Syyllistyttiinköhän me Chennain liikennepoliisin byrokratianvähentämiskampanjan  pilaamiseen?

Omistavaan luokkaan

Minulla ei ole ollut Intiassa juuri muuta omaisuutta kuin päälläni olevat vaatteet. Nyt siihen on tullut muutos. Olen ostanut itselleni kulkuneuvon. Mieli olisi tehnyt Ambassadoria, autoa jota on valmistettu yhtäjaksoisesti ilman suurempia mallimuutoksia vuodesta 1946. Sellaisen tuominen Suomeen olisi saattanut osoittautua vaikeaksi. Sitäpaitsi meillä on ennestäänkin enemmän autoja kuin tarvitsemme. Vielä Ambassadoriakin houkuttelevampi olisi ollut “kolmepyöräinen” eli “auto” (tunnetaan muualla maailmassa nimellä tuk-tuk). Erityisesti avolavaversio olisi todella makea, vaikka Kauppatorilla käymiseen. Tämäkin haave jäi haaveeksi, tuskin tuollaista savuntupruttajaa olisi saanut rekisteröityä edes mopoautoksi.

Niinpä päädyin fillarin hankkimiseen. Kysyin lauantaina Babulta tietääkö hän paikkaa, josta voisin ostaa pyörän. Kun oltiin ensin saatu selviteyksi mitä halusin – bike tarkoittaa moottoripyörää, polkupyörä onkin cyckle – Babulla oli varma vastaus “Yes Sir. Best place for cyckes in Adyar, Sir”. Eli siis sinne. Osoittautui, että Babu osaa arvioida ekspatin tarpeita paremmin kuin kuin ekspatti itse. Kauppa oli varmasti Chenniain paras fillarikauppa – erinomainen valikoima amerikkalaisia, eurooppalaisia ja japanilaisia fillareita. Mutta ei perinteisä intialaisia fillareita, jollaista minä olin hakemassa.

Toisella yrittämällä löytyi sopiva kauppa. Sielläkään ei ollut näytillä yhtään perinteistä fillaria (ilmeisesti ne myydään sellaisissa paikoissa, joihin Babu ei suostu viemään minua), mutta kauppa lupasi tilata sellaisen seuraavaksi aamuksi. Kun minulla ei ole sunnuntaisin kuljettajaa, päädyin ostamaan fillarin pelkän kuvan perusteella, toimitus luvattiin kotiin sunnuntai-illaksi.

Valintani päätyi suosikkimalliin Hero 28” Jet Standard. Muut vaihtoehdot olisvat olleet Jet Master tai Jet Plus, mutta minusta näytti, että niissä olisi muoviset lokasuojat, mikä olisi minusta paha tyylirikko ja vielä Royal, mikä taas tuntui liian pröysteältä. Värin valinta oli yhtä helppoa kuin aikanaan Fordin asiakkailla, tätä pyörää on saatavana ainoastaan tummanvihreänä. Värillä ei sinänsä ole kauheasti merkitystä, jollei se tunnu hyvältä niin kaupasta saa maalia ja pensseleitä.
Pyöräni maksoi 51 euroa ja sain puhuttua siihen kaupanpäällisiksi soittokellon, lukon, tukijalan, ketjujen kokosuojuksen ja tavaratelineen. Ostin lisäksi (tyyliin sopimattomat, tai ehkä se onkin trendikästä eri tyylien sekoittamista?) led-valot eteen ja taakse. Olisi ehkä kannattanut ostaa valot joskus toiste, niin niiden 10 euron hinta ei olisi tuntunut niin kohtuuttomalta.

Toistaiseksi tämä kaikki on vain teoreettista, lukuunottamatta maksua. Pyörää ei näkynyt eilen. Babu lupasi käydä liikkeessä tänään kyselemässä sen perään.

PS. Jollei joku satu tietämään, Hero on maailman suurin polkupyörien valmistaja. Heron kotisivuja lainatakseni “With the 48% share of the Indian market, this volume has catapulted Hero in the ‘Guinness Books of World Records’ in 1986 and edge over global players is being maintained since then” eli suomeksi (?) “Kun 48%: n osuus Intian markkinoille, tätä määrää on nostanut Hero "Guinnessin Books of World Records 1986 ja reunan yli globaalien toimijoiden on ylläpidetty jälkeen”. Goolge-kääntäjällä tuntuu olevan yhtä suuria vaikeuksia Intian englannin vivahteitten kääntämisessä kuin minulla.

Porvoon mitalla

Olen aina pitänyt yksin autolla ajamisesta, mutta kun olen parin vuoden aikana istunut enimmäkseen autonkuljettajan kyyditettävänä, yksin ajamisen hurmaa todella arvostaa! Porvooseen on kyllä liian lyhyt matka. Lähden vähän seitsemän jälkeen aamulla. Ehdin kuunnella englanninkieliset uutiset, hetkeksi käännän Radio Aallon taajuuksille ja kun käännyn ennen Porvoon siltaa Tolkkisin risteyksessä ABC:n ja McDonaldsin kohdalla terveysasemalle laitan vielä Tapsa Rautavaaran kajauttamaan hyvän työpäivän toivotukset.

Terveysaseman työpäivä on aika tarkalleen 8 tuntia. Työ on sillä tavalla mukavaa että joka aamu aloitetaan tyhjältä pöydältä. Urakkahommaa. Terkkarissa on kyllä hyvä laiskan olla koska ikäviä töitä ei voi siirtää. Jos tulee ikävä potilas tai ikävä vaiva, ne on vaan hoidettava.

Ja sitten pääsen ajamaan hyvää moottoritietä keskellä säteilevän kaunista talvimaisemaa kohti Helsinkiä. Päivät pitenevät niin että aamulla alkaa olla jo valoisaa ja kun lähden kello 16 Porvoosta, aurinko paistaa suoraan silmiin. Ja Tapsa Rautavaara laulaa minun kanssani
- "Toki tuoppini kuohussa välkkynyt on
Usein muisto niin lämmin ja hellä.
Tuopin sellaisen muisto on kuolematon,
Hyvä silloin on mulla, jos kellä.
Jälki tuoppini rattoisa silloin lie.
Se ei syytä, vaan herkäksi mielen vie.
Itse tuoppini jäljet mä tunnen."

Voi sitä itsenäisyyden tunnetta kun voi ajaa autoakin itse eikä tarvitse kertoa kuskille minne mennään! Se vetää mielen herkäksi.

Terveisä Tamil Nadusta

Päätoimittaja oli hapan kun kirjotin Suomessa tapahtuneesta purjehduksesta blogissa, jonka otsikkona on Tapahtuu Tamil Nadunssa. No, tämä on ainakin oikeasta paikasta, vaikka väärän kirjoittajan kirjoittama.
Meillä on kaksi autonkuljettajaa. Olin kolme viikkoa lomalla, Pirkko neljä vikkoa. Autonkuljettajilla ei siis ole ollut liikoja ajoja viime aikoina. Silti minulla ei ollut käytettävissäni yhtään autonkuljettajaa viikonloppuna.
Babun piti viedä isänsä lääkäriin tai temppeliin tai jotain. Babun isähän on ollut huonossa kunnossa, joten annoin ilman muuta luvan ja totesin, että Brabha voi varmaa kuskata minua viikonloppuna kun Madam on ollut jo neljä viikkoa poissa. Babu vastasi, että Brabha on ollut kolme viikkoa joka päivä kiinni maalaustöissä ja hänellä on nyt joku erityisen pyhä päivä ja pitää päästä temppeliin. Ilmeisesti Brabha vietti minun lomani vahtimalla talomme maalaustöitä tai ehkä Brabha otti oikeasti toisen työn siksi aikaa kun Madam on poissa. En minä tiedä mistä oikeasti oli kyse. Minähän en antaudu pidempiin keskusteluihin autonkuljettajien kanssa. Jollen ymmärrä kerrasta, niin odotan että Pirkko ottaa asiasta selvää.
Vartijamme Jantu, se mukava Assamin poika, on siis palannut vuosittaiselta kotilomaltaan. Oli oikein kotoisaa kun Jantu juoksi iloisesti hymyillen avaamaan porttia tullessani lentokentältä viikko sitten. Nyt alan kylläkin huolestua siitä, että en ole nähnyt toista vartijaa kuluneen viikon aikana. Vaikka Jantulla onkin varmasti voimia kuukauden levon(?) jälkeen, ei  24/7 työskentely ole pitkän päälle suositeltavaa. Ehkä toinen vartija on kuitenkin töissä ja minä en vain ole sattunut näkemään. En tiedä. Pirkko ottaa tästäkin selvää huomenna.

Autokuvat

Auto on kotiporttimme ulkopuolella. En ole varma miksi Prabha halusi sen siinä pestä, kaikki muut kuskit pesevät pihalla.

Prabha ja uusi automme. Takana häämöttää Venkateshin Innova joka ärsyttää suuresti Babua ja vartijoitamme. Tienpätkä on toki julkinen ja on varmasti turvallisempi paikka arvokkaan auton säilytykseen kuin Venkateshin oma alue noin 5 minuutin kävelymatkan päässä.

Laitan erikseen uuden Hyundai Accentin ja kuskimme Prabhan kuvan. Päivän päätteeksi Prabha tietenkin pesee auton ja on juuri kesken pesun kun menin räpsimään kuvat. Myös aamulla auto huuhdotaan ja pyyhitään puhtaaksi. Kunpa kotikin pidettäisiin yhtä siistinä!

Toinen auto

Vihdoin meillä on kaksi autoa käytössä. Kaikkien konstailujen ja temppujen ja erillisten sopimusten ja vaihtuvien kuljettajien ja erilaisten autojen jälkeen olemme sopineet että Prabha on meidän toinen kuljettaja ja vuokrasimme autoksi Hyundai Accentin. Nyt Mikon ei tarvitse istua tuntikausia autossa hakeakseen minut sairaalasta tai missä olenkin eikä minun tarvitse seistä kadunkulmissa odottamassa Mikkoa joka on juuttunut liikenneruuhkaan. Liikenneruuhkat aiheutuvat pääasiassa kahdesta syystä - 1. jonkun poliitikon ajoreitti osuu kohdalle ja katu tyhjennetään ikäänkuin liikkeellä olisi USA:n presidentti, tai 2. hautajaissaattue. En osaa sanoa kumpia on useammin mutta molempia on paljon.

On myönnettävä että ilman Babua tästä ei olisi tullut mitään. En tiedä miksi toisen auton vuokraaminen on tuntunut vaikealta asialta, että muka pärjäämme hyvin yhdellä autolla ja miksi maksaa turhasta. Onhan meillä ollut kaksi autoa vuodesta -89 alkaen, jopa Suomessa jossa julkinen liikenne toimii mitä mainioimmin. Babu on tarjonnut meille kavereitaan kuskeiksi - autonkuljettajat tapaavat toisiaan jatkuvasti odottaessaan ravintoloiden, hotellien, kauppojen ja työpaikkojen parkkipaikoilla ja turisevat siinä viimeisimmät uutiset. Hyvä kuski ei ole pitkään työttömänä, täällä sana kiertää nopeammin kuin mikään sähköposti.

Prabha - aiemmin Hyundain testikuski - saa yksityisenä autonkuljettajana parempaa palkkaa kuin autotehtaalla. Hyvälle kuskille maksetaan 10,000 rupiaa / 160 euroa kuukaudessa. Työaika on yksinkertaisesti kuusi päivää viikossa. En itse asiassa tiedä miten rahat jakautuvat mutta sovimme että maksamme käteisenä 28,000 rupiaa (470 euroa) kuukaudessa auton omistajalle. Auton omistaa Babun kaukainen serkku. Bensat maksan erikseen.

Sovimme viikon koeajasta jolloin katson miten viihdyn Prabhan kyydissä. Olen viihtynyt hyvin. Babu oli selvästi kouluttanut miehen meidän vaatimusten mukaiseksi: Prabha ajaa todella rauhallisesti ja hurjastelematta, löytää hyvät reitit, puhuu kelvollista englantia, on täsmällinen ja kohtelias eikä rupattele turhan päiten, ei tööttäile lainkaan torvea vaikka lain mukaan pitäisikin äänimerkillä varoittaa muuta liikennettä tulostaan, on hyvin siisti eikä haise hielle. Viimeinen vaatimus voi kuulostaa rasistiselta, mutta olen istunut Intiassa ollessani jo hyvin monen kuskin kyydissä joten tiedän mistä puhun. Hyvin kuumassa ilmastossa auton ikkunat pidetään kiinni ja ilmastointi on päällä. Autoa ei noin vain tuuleteta. Hien haju pinttyy autoon ihan samoin kun tupakankin haju.

Talomme nurkalla istuskelee nyt yksi ihminen enemmän ja iltaisin pihallamme on yhden auton sijaan kaksi autoa vahdittavana.

Taas Intiassa

Kyllä minulla on kaksi kotia. On Töölön koti ja on Intian koti. Hirmuisen haikealta ja vaikealta tuntui nyt lähteä Intiaan mutta matka Lontoon kautta on sen verran pitkä ettei niitä haikeuksia jaksanut ajatella. Ei jaksanut nukkuakaan. Yleensä nukun lentojen aikana mainiosti, mutta nyt katsoin täysin virkeänä kolme täyspitkää elokuvaa.

Hauskaa oli myös kun Lontoon koneessa oli yllättäen Nymanit jotka jatkoivat Amerikkaan joten tällä kertaa lentokentällä roikkuminen vaihtoa odotellen sujui todella rattoisasti.

Astuin Chennain lentokentältä ulos kello 4 aamulla ja ensimmäisenä näin Babun. Hyvin turvallista. Babuun voi luottaa. Babu oli liikkeellä Hyundai Accentilla koska halusi esitellä minulle miten mainio auto se on. Babu on tässä yrittänyt järjestellä minulle omaa autoa ja kuljettajaa varmaan puolen vuoden ajan. Joten siinä aamuyön pimeydessä kotiin ajellessa skarppasin kyselemään auton teknisiä tietoja joita tiesin Babun mielellään kertovan. Miksi minun pitää olla niin kiltti että silloinkin kun en millään jaksaisi yritän jaksaa.

Kotiin tultuani Mikko heräsi ja lähti töihin ja oli tehtaalla jo kuudelta, minä menin nukkumaan. En todellakaan lähde palkattomaan työhön näin räytyneenä. Heräsin yhdeksän maissa Anitan puuhailuun. Kummasti siihenkin on tottunut että koti on täynnä populaa. Jantu myrkytti moskiittoja pihalla, Vanilla lakaisi puutarhan pudonneita lehtiä, verhooja tuli tuomaan kattoterassin bambutuoleihin pehmusteita. Anitalla oli murheita kerrottavana, oli todettu sokeritauti ja dieettiohjeita annettu. Minusta intialaiset ohjeet on päin honkia, keskitytään sokerin täydelliseen poistamiseen dieetistä kun pitäisi miettiä hiilihydraatteja, mutta on parempi olla sekaantumatta toisten asioihin. Anitan tytär sai ylioppilaskokeensa tehtyä ja pohtii kovasti voisiko kouluttautua sairaanhoitajaksi vaikka veren näkeminen kammottaa - Anita toivoi kannanottoani. Ja käytiin läpi ettei tyttären nyt kannata mennä naimisiin vaan olisi se ammatti hyvä; että Anita itse ei päässyt ikinä opiskelemaan vaikka olisi halunnut kun vanhempien mielestä oli parempi mennä 17-vuotiaana naimisiin. Kyllä Intia muuttuu vaikka hitaasti se käy.

Kävelin 35C-asteisessa auringonpaisteessa 1.5 kilometrin päähän Anokhin EcoCafe'seen lounaalle ja naapuritaloon kynsihoitoon. Suomessa oli sellainen ilma, puhumattakaan lentokoneesta, että kädet ja jalat halkeili kuivuuttaan. Täällä jokainen kynnelle kykenevä (olipas kiva sanonta manikyyrin ja pedikyyrin yhteydessä!) käy käsi- ja jalkahoidossa ihan kuten Brasiliassakin.

Mikko haki minut Oryzasta, sieltä kynsipaikasta. Kotona talomme nurkalla oli odottamassa Ganesh, Babun serkku joka omistaa Ganesar Toours & Travelss-autonvuokrausfirman jonka listoilta Babun mainostama Hyundai Accent löytyy. Lisäksi oli Prabha, Babun kaveri niiltä ajoilta kun oli Hyundain testikuskina. Prabhasta tulisi minun kuskini. No, koeajetaan viikon verran ja päätän sitten mitä teen. Että kyllä sitä porukkaa Intiassa piisaa kotinurkille asti ja kuten on aiemminkin todettu, monelle meidän talomme nurkka tuntuu ainakin kotiolot voittavan.

Talk of the Town

Kävimme perjantai-iltana lainaamassa Madras klubilla pari elokuvaa. Vaikka edustammekin jäsenkunnan nuorisoa, klubin kirja- ja leffavalikoimat eivät missään nimessä ole jäsenkuntamme enemmistön nuoruudenajoilta. Sille vaan ei voi mitään että kulttuurimakumme on toisen maailmansodan aikaista. Valintamme osui teokseen joka oli valmistunut ennen syntymäämme. Gary Grant ja Grace Kelly olivat loistavia Alfred Hitchcockin "Catch the Thief"-leffassa joka on paitsi hauska, myös romanttinen ja hieman jännittävä.

Sunnuntaina menimme klubin elokuvailtaan. Leffat esitetään illan pimeydessä ulkoterassilla katoksen alla, nautitaan virvokkeita ja katsotaan elokuva. Tauon aikana nautitaan taas pieniä virvokkeita ja vanhemmat jäsenet seurustelevat keskenään. Nuoriso (siis me) on omissa oloissaan. Voi olla ettei kaikkia ikäisiämme Gary Grantin ja Jean Arthurin tähdittämä komedia "The Talk of the Town" niin sytytä, mutta me nauroimme ääneen ja nautimme suuresti illasta.

Lisäksi leffa oli hyvin ajankohtainen - mikä kävi ilmi heti seuraavana päivänä. Mikko lähti töihin tapansa mukaan seitsemältä ja Anita tuli kahdeksalta meille. Anita kiiruhti luokseni "Miten Saar voi?". Tuijotin tyhmästi ja ihmettelin että miten niin. Olen nähnyt kuinka hurmaantuneita tehtaan tytöt ovat Mikon läsnäollessa, mutta että Anitakin... "Saar oli auto-onnettomuudessa. Miten Saar voi?"

Anita ei ehtinyt nähdä autoa eikä Mikkoa koska Mikko oli jo lähtenyt mutta oli tietenkin ehtinyt saada Suprevorilta, vartijalta, raportin Mikon kolarista. Suprevorhan oli saanut lauantaina raportin Jantulta, toiselta vartijalta. Ramesh tuli hakemaan minut töihin. Ramesh on usein sijaiskuskina jos Venkatesh ei ehdi kuljettaa minua. "Millaisen auton kanssa Saar kolaroi, kuorma-autoko?" oli ensimmäinen kysymys. Ramesh asuu 30 kilometrin päässä meiltä emmekä olleet mitenkään yhteydessä sen enempää Rameshiin kuin Venkateshiinkaan. Venkatesh kuljetti minua tänään ja kertoi matkalla seikkaperäisesti automme tilanteen. Toisin kuin Babu, Venkatesh on aina puhelias, mutta kun hän on erityisen puhelias, putoan kärryiltä enkä ymmärrä mitään.

Mikon työmatka aamuisin kestää reilun tunnin. Babu ei yleensä puhu mitään, mutta hänellä on jännä tapa ajatella siten että sen pystyy jotenkin kuvittelemaan. Kun sanomme Babulle minne ajetaan, Babun aivot alkaa prosessoida. Meistä tuntuu että Babulla on aivoissa Google maps tai Eniron reittipalvelu. Kasvot ei paljasta mitään eikä Babu yhtään liikehdi, mutta jollain tavalla näemme kuinka oikea reitti muovautuu ja sitten lähdetään. Babu valitsee harvoin suoran reitin vaan mieluummin hyvin mutkaisen ja ilmeisesti lyhyemmän tai nopeamman vaihtoehdon. Ainakin se on reittivalinta jolla eksyttää kenet vain. Nyt Babu prosessoi reitin sijaan asioita. Oli pitkään hiljaa ja kysyi Mikolta lyhyitä kysymyksiä. "Sir, soititko poliisille?"- hiljaisuus - "Sir, odotitko poliisia?"- hiljaisuus - "Sir, allekirjoititko jotain?" - hiljaisuus - "Sir, näytitkö ajokortin?" Lukuisia pieniä tarkennuksia jotka johtivat johonkin jonka joskus ehkä saamme tietää.

Emme tiedä koska näemme Babun tai automme seuraavan kerran. Babu keskustelee Victorin, henkilöstöjohtajan kanssa ja Victor välittää epämääräisiä tietoja Mikolle. Että Babun veli on poliisi tai jotain ja sitä kautta tehdään joku raportti että Babu ruttasi auton eikä Mikko. Tai että mitään kolaria ei ollut vaan koko homma tapahtui parkkipaikalla siten ettei kukaan nähnyt sitä. (Mikon mielestä tämä on huono yritys koska vakuutusyhtiö tuskin uskoo että vähäisestä parkkipaikkatönäisystä etuistuimen selkänoja retkahtaa pysyvään makuuasentoon). Tai jotain muuta. Tämä on ihan kummallinen maa jollei ole aiemmin tullut huomautettua.

Ja kyllä... Babu oli ollut vihainen. Mutta ei tietenkään mussuttanut Mikolle vaan taas Victor, henkilöstöjohtaja, sai kuunnella vuodatukset. Että kyllä Babu olisi sieltä häistä voinut olla pois tai ainakin olisi palkannut varakuskin jos Sir vain olisi suostunut kertomaan että menee töihin lauantaina. Että tätäkään ei olisi tapahtunut jos Sir olisi vain kertonut.

Säästellen matkassa

Mikko kyllä kehotti minua vaihtamaan autonvuokrauksen Newarkin lentokentältä Manhattanille jossa olimme kaksi päivää. Ennen matkaan lähtöä Intiassa ja vielä New Yorkissa tarkistin hintoja, mutta valitsemani Payless Car Rental oli 150 dollaria muita halvempi. Paluumatkalla koneeni lähtee Newarkista joten vuokraus sieltä on hinnan lisäksi ihan järkevääkin.

Torstaina aamulla olimme MoMA:ssa ihailemassa modernia taidetta. Olisimme olleet siellä pidempäänkin mutta olin sopinut että Newarkin Shuttle Taxi Service käy hakemassa meidät hotellilta kello 12.30. Vastaava joukkotaksi oli JFK:ltä tullessa osoittautunut ihan näppäräksi ja edulliseksi. Olen Suomessakin ollut tyytyväinen lentoaseman Yellow Taxiin.

Manhattan ei kuitenkaan ole Helsinki. Kiertelimme noukkimassa muita asiakkaita ennenkuin edes yritimme pois Manhattanilta. Olin silti tyytyväinen ja kehuin Pialle kuinka edulliseksi matkamme tulee - 40 dollarilla Newarkiin. Pia kertoi kuinka Arrested Development-sarjassa Buster oli käyttänyt liki samoja sanoja ja kiertänyt koko päivän Los Angelesista Mexicon kautta Los Angelesin lentokentälle. Sääli että nokkela tv-sarja lopetettiin ensimmäisen kauden jälkeen. Sääli että Pia tuntui aavistavan jotain.

Emme joutuneet Meksikoon, mutta matka vei puolitoista tuntia. Newarkissa kävin soittamassa ilmaispuhelimella Payless Car Rentaliin: pitää ottaa shuttle-bussi hotelli Wyndhamiin jonka vieressä autovuokraamo on. Päästäksemme Wyndhamin bussiin meidän piti raahata neljä matkalaukkuamme lentokenttäjunaan ja siirtyä pysäköintialue 2:een. Typerää kyllä olin kysynyt neuvoa miten parkkialueelle pääsee, jäimme ohjeiden mukaisesti pysäkkiä liian aikaisin pois ja jouduimme lentokentän matkatavaroiden luovutusalueelle. Tyhmä tunne.

Takaisin rullaportaita kolmanteen kerrokseen, odotimme taas junaa, jatkoimme yhden pysäkinvälin ja odottelimme hotelli Wyndhamin bussia. Hieman ennen kolmea olimme autovuokraamossa, saimme auton, painoimme kaasun pohjaan ja vinhaa vauhtia New Jersey Turnpike'lle kohti Montrealia. Oli helteinen päivä. Auto oli tukalan kuuma, mutta niinhän se alkuun on kun ilmastointi ei heti viilennä. Puolen tunnin kuluttua auto oli edelleen kuuma. Ilmastointi ei toimi. No, jospa sinnittelemme vaikka Albanyyn asti ja vaihdamme siellä toiseen autoon. Tiukan paikan tullen voimme varmasti ajaa Montrealiinkin asti. Pia soitti Paylessiin ja kysyi missä voimme vaihtaa ehjään autoon.

Järkytys - vain Newarkissa!! Payless Car Rental on autovuokraamo jolla on vain yksi toimisto ja se on Newarkin lentoaseman lähellä hotelli Wyndhamin vieressä. Tässä vaiheessa seisoimme moottoritien ruuhkassa odottaen pääsevämme George Washington siltaa myöten takaisin New Yorkin puolelle Bronxiin. Valuimme hikeä. Ei tästä mitään tule, pakko vaihtaa kärry. Juuri ennen siltaa pääsimme kääntymään ja jouduimme uuteen ruuhkaan. Puoli viideltä olimme takaisin Newarkissa. Pia oli soittanut autovuokraamoon ja pyytänyt järjestämään meille viilennetyn auton valmiina lähtöön että voimme ikäänkuin Formula-kuskit hypätä autosta toiseen ja sujauttaa Montrealiin. Formulat todellakin ... Paylessin tyypit halusivat tarkempia tietoja "oletteko laittaneet ilmastoinnin päälle?", "laitoitteko puhaltimen päälle?" ja muuta triviaalia. Pialla oli nälkä ja minua itketti.

En ole varma olinko varannut Hyundai Accentin joka on varsin pieni auto, mutta siinä pelasi ilmastointi ja se liikkui - se riitti. Söimme ensimmäisessä levähdyspaikassa, siinä Newarkin vieressä, New Jerseyssä suunnilleen niihin aikoihin kun olimme kuvitelleet olevamme jossain Vermontissa lähellä Kanadan rajaa. Sitten juutuimme siihen George Washington sillan ruuhkaan ihan kuten pari tuntia aikaisemminkin.

Kymmenen aikaan illalla Albanyn kieppeillä jet lag alkoi vaivata ja väsytti kamalasti. Taukoja ja ulkona hyppelyä, kahvia ja virkistystä. Vermont on synkkä osavaltio ajaa pimeässä. Siellä on pelkkää metsää. Rajan ylitys oli onneksi helppo Pian sanoessa taikasanat "olen McGillin opiskelija".

Rajalta on vajaan tunnin ajo Pian kampukselle jollei eksy. Me eksyimme. Hämmästyttävää sinänsä koska reitti on hyvin yksinkertainen. Mutta moottoritietä korjataan ja siinä oli hämäriä opasteita jotka eivät väsyneille matkaajille avautuneet.

Hieman yhden jälkeen olimme perillä. Pia jäi kavereidensa kämppään, minä jatkoin hotelliin. Olin aamulla haaveillut illallisesta Montrealissa, mutta puoli kahden aikaan yöllä ajatuskin ruoasta teki kipeäksi. Oli ihanaa vain nukkua.

Ei kaikki ollut turhaa. Opin paljon: yksikään valintani tai ratkaisuni ei ollut ollut oikea. Seuraavalla kerralla tiedän että matka sujuu mainiosti kun teen kaiken toisin kuin nyt.

Uusi auto

Tehtaanjohtaja ja autonkuljettaja toista päivää vanhan Innovan kanssa tyytyväisinä tehtaan parkkipaikalla

Täällä tehtaanjohtajatasolla auton pitää olla Toyota Innova. Emme olisi piitanneet tila-autosta, mutta muut tarjolla olevat autot eivät olisi olleet Mikon arvolle ja asemalle soveliaita. Autot ovat Intiassa valmistettuja, tuontiautot ovat harvinaisia. Emmehän mekään voineet tuoda verovapaata autoa mukanamme, se vaan ei onnistu Intiassa. Lukijan ei myöskään tarvitse nolostua jollei heti tunnista Toytoa Innovaa. Toyota Innovaa on Intian lisäksi Indonesiassa, Thaimaassa ja Malesiassa.

Mikko peri edeltäjältään viininpunaisen Innovan. Sen paras puoli oli ruma väri. Punaisia autoja on niin harvassa että sen tunnisti hyvin. Mutta koska Babu kuljettaa meitä kuutena päivänä viikossa, tunnistaminen ei ollut ongelma. Babu tunnistaa meidät. On täysin mahdotonta päästä karkuun Babulta. Kun astumme ulos ravintolasta tai kaupasta, jossain surahtaa välittömästi auto käyntiin ja Babu on paikalla. Babulla on silmiä kuin Parvati-jumalalla käsiä.

Minä en tiedä autoista mitään enkä ole niistä kiinnostunut. Siitä asti kun marraskuussa seitsemän kuukautta sitten tänne muutimme, Babu on syöttänyt minulle pienissä erissä vihjeitä uudesta autosta. "Innova is best", "V-model is best". Joka kerran sanoin etten piittaa autoista mutta en mahda sille mitään että Babu kuten muutkin meille työtä tekevät kommunikoivat minun kauttani. Auto ei järin kiinnostanut Mikkoakaan. Mutta halusimme uuden auton koska vanhassa jarrut oli epäluotettavat, ratti tärisi ja renkaat olisi pitänyt vaihtaa. Babulle uusi auto antanee arvovaltaa kuljettajien keskuudessa. Koska melkein kaikki täällä liikkuvat kuljettajan kyydissä, voi kuvitella mikä määrä kuskeja roikkuu ravintoloiden, klubien ja kauppakeskusten parkkipaikoilla. Kuskit rupattelevat keskenään ja tämä on yksi niistä monista kanavista miten kaikki tietävät kaikkien asiat.

Mikko luuli tilanneensa auton huhtikuussa ja toimitusaika oli 20 päivää. Toukokuussa Mikko kyseli jokos uusi auto seisoo tehtaan pihalla. Ei seissyt koska sitä ei oltu tilattu. Mikko oli antanut tilausmääräyksen jollekin, joka oli delegoinut sen jollekin, joka oli delegoinut sen jollekin, aina astetta alemmaksi. Kukaan ei tiedä miten alas tämä ketju meni, mutta auto oli tilaamatta ilman että se oli kenenkään syy. Sitten otettiin selvää mitä mallia Innovaa olisi pikaisesti tarjolla. Mikon arvon mukaisen mallin saisi 20 päivässä mutta vain vaaleanvihreänä ja shampanjan värisenä. Nyt meistä tuli hankalia. Halusimme tummanharmaan auton. Taas joku delegoimaan asioita. Kesäkuun lopussa auto tilattiin, vaan väristä ei mitään takuuta.

Kun tulin neljän viikon lomalta, kuvittelin Babun pörhistelevän uuden auton kanssa lentokentällä. Hymyili apeana vanhan auton kanssa "No new vehicle, Madam". Babu ei koskaan sano "car", aina "vehicle". Sen jälkeen Babu toiveikkaana kertoi joka päivä että auton voi ilmeisesti hakea "tänään". Teimme päivittäin monimutkaisia suunnitelmia miten toimitaan jos "tänään" on tänään. Että Babu voi viedä minut johonkin ja siinä välissä hakee uuden auton ja tarvittaessa otetaan toinen auto ja toinen kuski minua kuljettamaan. Mikko tuli Suomesta kaksi viikkoa minun jälkeeni. Tällöin minua oli jo kaksi päivää kuljettanut Sundar, sijaiskuski sijaisautolla koska Babu oli järjestelemässä uuden Innovan rekisteröintiä. Viiden päivän ajan näin Babua vain harvakseltaan. Kävi hakemassa Mikon passikuvia rekisteröintiä varten, allekirjoituksia ja kertomassa että auto tulee ilmeisesti "tänään".

Eilen Babu saapui voitonriemuisena tehtaalle kuin sisäisen auringon valaisemana hymyillen jatkuvasti. Uusi tummanharmaa auto oli pihalla Poojan läpikäyneenä. Pooja on hindurituaali jossa uhrilahjalla kiitetään jumalia siitä hyvästä mikä on kulloinkin kohdannut. Babua ja meitä oli siunattu uudella autolla. Auto sai kukkaseppeleet ja nauhan ja suojelevat täplät keulaan ja perään. En tiedä oliko kukat ainoa mitä Babu uhrasi, mutta prosessi oli sen verran pitkä että jotain muutakin olisi jo voinut uhrata.

Babu ja tuliterä Pooja-pyhitetty Innova kotipihallamme jonne naapuruston vartijat kerääntyivät auton ympärille sitä ihailemaan.