Chennaissa

En sitten tullut nukkuneeksi Lontoo-Chennai-välillä. Matkustajia oli vähän ja tilaa oli hyvin, mutta päivälennolla ei vaan nuku. Mutta kun olin uudessa kodissamme vähän aamuneljän jälkeen, silloin kyllä nukutti.

Eihän Mikko tietenkään tuohon aikaan tule ketään vastaan, vaimoakaan. Babu siellä odotteli ja heilautti hillitysti kättään kuten aina. Babu on siitä mystillinen ollut aina että hän bongaa meidät mistä vain. Vaikka lentokentältä tullessa eteen avautuu häkellyttävä tungos vastaanottajia ahtautuneena siihen kohtaan mistä ulostulevan matkustajan pitäisi kulkea matkatavaroidensa kanssa, olen aina nähnyt Babun etsimättä. Babu vain ilmestyy eteen, ottaa matkalaukun ja lähtee vinhaa vauhtia autolle. Siinä juoksen perässä.

"Madam, miten isä voi? Entä äiti? Lapsilla kaikki hyvin?" Ensimmäiset kysymykset kuvaavat hyvin mikä on Intiassa tärkeätä.

Ja tärkein kai kaikista... se Mikon ja minun uusi koti. Intiaan tulo on aina järkytys ja shokki. Intiaan tulo aamuyöllä kun ei ole nukkunut lainkaan ei myöskään ole ylevä kokemus. Kertaakaan Intiaan tullessa en ole huudahdellut ihastuksen huutoja, enkä myöskään ole tuntenut Intian kotiini tullessani lämmintä tunnetta "ihana tulla omaan kauniiseen kotiin". Tämä niinkuin pohjustukseksi.

Uusi kämppä on oikeasti uusi, vain 5 vuotta vanha. Bishop Gardenin talo oli 50 vuotta vanha. Mitään eroa kunnossa tai varustuksissa ei ylimalkaisesti katsottuna ole. Intialainen viimeistelytyö on huoletonta. Kun seinät maalataan, ei käytetä maalarinteippiä tai suojata mitään. Lamppuja tai pistorasioita ei oteta pois. Maalitahroja ei pyyhitä pois. Maali on ohutta, siinä säästetään, eikä se peitä ihan kaikkea. Olohuoneen seinällä on mielenkiintoisia lyijykynälaskelmia noin 40x40cm kokoisella alueella. Ne näkyy uuden maalin alta. Mikko oli kysynyt mites näiden kanssa tehdään. Vastaus tuli viipymättä "Photo-frames on wall!"

Ne kylppärit on oikeasti kauheita. Kuvat ei taida tehdä oikeutta niille, mutta yritetään ottaa kuvia. Kyllä tässä työsarkaa on. Luulin tulevani lomalle, tajuan joutuneeni töihin. Kylppärikaappia, uusia viemäreitä, lamppuja ja lampunasennuksia, möbleerausta. Paljon mielenkiintoisia ja epäkäytännöllisiä, suorastaan tyhmiä ratkaisuja talo täysi.

Intialaiset uskovat olevansa maailman viisain kansa, ovat tehneet useita tutkimuksiakin asiasta. Rakentaminen ei ole heidän vahvuutensa, sisustuksesta tai viihtyisyydestä puhumattakaan. Kauneus on katoavaista ja katsojan silmässä. Kuten usein olen todennut, Intiassa on katsottava kauas niin näkee kauneutta. Jos silloinkaan.

Oli tosi kiva tavata Mikko!! Tänään vain olemme ja puhumme, menemme kohta ratsastamaan ja illalla syömme kotona. Terveisiä kaikille!

Vettä ja työtä

Odotan kovasti että Pia tulee luoksemme heinä-elokuuksi ja ratkaisee Tamilnadun vesiongelmat. Pia aikoo liittyä vapaaehtoistyöntekijäksi Hand in Handin ympäristöosastolle jolla on tärkeä vesiprojekti selvittelemässä sadeveden tehokkaampaa keräämistä, pohjaveden tason nostamista ja kaivojen vesimäärän lisäämistä. Jos maaseudulla on vettä, voidaan täällä saada kolmekin satoa vuodessa nykyisen yhden sijaan. Manauksessa valitin kun maiseman muodosti vain sademetsän kaikki vihreät sävyt. Nyt huomaan kuinka paljon paremmin siellä oli asiat. Tamilnadussa puut on järjestään kaadettu ja näen kaikkialla samaa pölyävän punaruskean savimaan sävyä. Missään Intiassa en vielä ole törmännyt viljaviin tai vihreisiin peltoihin. Vain rumaa, karua, pölyistä, rikkaruohoista, lättänää aukeutta. Hill Stationeilla sentään oli vihreyttä ja peltoaukeita saman verran kuin näen matkalla Somerniemen mökille ... mutta, mutta... niin upea paikka kuin Somerniemi onkin, ei tuota Hämeen ja Uudenmaan rajaseutua mitenkään voi pitää Suomen vilja-aittana. En todellakaan tiedä missä on Intian viljavat vainiot ja kukkivat kummut ja kasket kullan loistavat.

No, kunhan Pia on ratkonut maanviljelykseen tarvittavan veden ongelmat, hoitunee meidän kotikaivokin. Kaikki talot on velvoitettu keräämään sadevesi talteen. Meillä on suuri säiliö katolla ja kaivo pihalla. Katon säiliön vesi on puhtaampaa ja se on käyttövettämme - suihkut, astioiden pesu, pyykinpesu. Ei se niin puhdasta ole että harjaisimme sillä hampaat tai käyttäisimme ruoanlaittoon. Kaivon vesi taas on puutarhan kastelua, terassin ja auton pesua varten.

Katolle pumpataan vesi kaivoon liittyvästä säiliöstä. Vartija laittaa aamuyöstä pumpun päälle jolloin säiliö täyttyy päivän tarpeisiin. Ajoittain on ollut ongelmia - kattosäiliö ei täyty ja olemme saaneet vain muutaman pisaran vettä. Puoli litraa suihkuvettä on mielenkiintoinen kokemus kun veden paine suihkussa normaalistikin on hentoa tihkusadetta. Putkimiehiä on käynyt ja pumppua on korjattu.

Pari viikkoa sitten pumppu teki täyden stopin. Se kaivettiin esiin tutkittavaksi - valtava esihistoriallinen möhkäle. Ostettiin uusi moottori joka on kooltaan noin viidesosa entisestä mutta kymmenen kertaa tehokkaampi. Kehitys kehittyy näköjään Intiassakin vaikkei aina uskoisi. Saimme suihkuvetemme jo samana päivänä! Vanha romu korjataan varapumpuksi, hätävaraksi jota toivottavasti ei koskaan joudu käyttämään. En todellakaan ole vakuuttunut että sitä kannattaa korjauttaa, mutta toisaalta - työvoima on halpaa ja käsityö liki ilmaista.

Puutarhakaivo on kimuraisempi juttu. Se haisee. Kaivossa on metalliristikko kantena, mutta kyllä sinne rotat, hiiret ja oravat pääsevät putoilemaan. Hajusta päätellen kaivo oli puolillaan raatoja. Katsoin kaivoon enkä nähnyt muuta kuin mustaa haisevaa hieman öljyisen näköistä vettä joka kupli epämiellyttävän näköisesti. Babu mittasi veden syvyyden yksinkertaisella kivi-naru-systeemillä ja päätyi että meillä on reilut kolme metriä vettä kaivossa. Kaikki tiesivät että kaivoon pitää laittaa "bleach"iä, onkohan se jotain superklorperoksidia tai muuta epäterveellistä myrkkyä. Ainakin se hämmästyttävästi kirkasti veden niin että näin pohjan jossa EI ollut yhtään raatoa. Hajua se ei vienyt pois. Kaivo on tyhjennettävä ja puhdistettava.

Sua lähde kaunis katselen...

Tähän päädyttiin eräänä perjantaina. Kaivon tyhjentäjän piti saapua maanantaina, ja tuli tiistaina. Kaivon tyhjentäjä ei omista pumppua vaan pumppu pitää erikseen vuokrata. Pumpun omistaja tuli samaisena tiistaiaamuna massiivisen polttomoottorin kanssa joka ei toiminut. Sen mekanismi oli kuten ruohonleikkurin tai perämoottorin. Kaksi tuntia lannevaatteeseen pukeutunut kaivon tyhjentäjä kiskoi moottorin käynnistyshihnaa kerta toisensa jälkeen ja kone ynähti sairaalloisesti. Pumpun omistajalla on kauluspaita ja suorat housut eikä hän tee muuta kuin valvoo tilannetta ja juo Anitan keittämää teetä, koska hänen hommansa on omistaa pumppu. Se on varmasti hyvin mielenkiintoinen ammatti.

Kaivomme kannen päällä vuokrattu polttomoottoripumppu jonka toiminnassa oli toivomisen varaa

Sitten porukka meni lounaalle. Siihen meni 150 rupiaa (2.5 euroa) minun kukkarostani. Ja taas tultiin takaisin kiskomaan käynnistyshihnaa. Illansuussa todettiin ettei moottori toimi ja Prabha lähti kuljettamaan polttomoottoria ja polttomoottorin omistajaa korjaamoon, minun autollani ja minun luvallani. Koska polttomoottori ei toiminut eikä kaivo tyhjentynyt, en maksanut muuta kuin tuon lounaan joka sekin oli hyvää hyvyyttäni. Turhista käynneistä ei laskuteta.

Babu, Prabha ja kaivontyhjentäjä tarkkailemassa toimimatonta pumppua. Babulla on juuri ostettu muoviämpäri jolla hädän tullen voi tyhjentää kaivon. Peltiämpäriä ("Metal is best, Madam") ei ollutkaan löytynyt lähikaupoista. Polttomoottoripumpun omistaja oli hetkeksi poistunut kaivon ääreltä.

Kului viikko ja Prabha sai vihiä sähköisestä vedentyhjennysmoottorista "very good, best. But costly."(10 euroa) jonka saisi tällä viikolla vuokrattua. Tänään sataa kaatamalla eikä kaivoa voi tyhjentää. Kaivo haisee edelleen ja puutarhammekin haisee kun sitä kastellaan. Onneksi nyt on luvattu kolmen päivän jatkuvaa sadetta, sitä luoteismonsuunia joka alkaa vallata Intian pohjois- ja länsiosat. Tännekin osuu joinain vuosina jokunen sadepäivä tähän aikaan vuodesta vaikka meidän monsuuniaika onkin vasta loppuvuodesta.

Kaikkein tyylikkäintä näissä ostopalveluissa ja tekijämiehissä on se ettei heillä ikinä ole työkaluja. Ihan alkuun meillekin suunniteltiin kaivon tyhjentämistä köyteen kiinnitetyllä ämpärillä. Minulta käytiin jo pyytämässä 500 rupiaa (7 euroa) metalliämpärin ("metal is best, madam") ja köyden ostoa varten koska talossani ei sellaisia tarvikkeita ollut, mikä aiheutti kovasti ihmetystä. Kun haluan seinään naulan, tarvitsen poraa (seinät ovat sellaista betonia ettei naulan iskeminen vasaralla onnistu), jolloin Anitha soittaa sähkömiehelle joka vuokraa poran. Poran omistaja tulee meille katsomaan kun sähkömies käyttää poraa. Ja kun joku tulee korjaamaan vuotavaa putkea, hän tulee tyhjin käsin kahden tunnin matkan päästä, tarkistaa tilanteen ja lähtee vuokraamaan tai lainaamaan sopivia työkaluja ja tulee työkalujen omistajan kanssa seuraavana päivänä hoitamaan hommansa. Tai sitä seuraavana. Tai ainakin joskus, sitten kun työkalut ovat vapaana. Kaikki tyypit kuitenkin tulevat, kaikki hommat hoituvat, joskus. Ja vain tehdystä työstä laskutetaan, ei siihen käytetystä ajasta. Intiassa ajalla ei ole arvoa.

Maalautamme sisäseinät uhkarohkeasti sinä aikana kun itse olemme lomalla. Tänään Anita kävi kysymässä minulta montakohan metriä muovia tarvitaan peittämään huonekalumme jotta hän ja Prabha voivat peittää kotimme arvokalusteet. Ihmettelin mitä ihmettä maalarifirma sitten tekee! "Painters paint, madam". Että osaakin ulkomaalainen olla tyhmä! Maalarit eivät poista sähkörasioita tai listoja tai mitään muutakaan. Maalarinteippiä ei käytetä ainakaan maalaamisen yhteydessä. Maalarit ovat ties mitä kadulta repäistyjä kodittomia jotka sutivat suitsait maalit seinään. Tulos on sen näköinen. Olen tarpeeksi vieraillut intialaisissa kodeissa tajutakseni ettei käsitys kodin kauneudesta, siisteydestä ja työn jäljestä täällä ole ihan sama kuin mihin olen tottunut ja oppinut.

Taidan sulkea silmäni ja katsoa lopputulosta sormieni läpi, silmät kohdistettuna kaukaisuuteen kuten kaikissa Bollywood-elokuvissa sankarit ja sankarittaret katsovat. Kaukaa kaikki on kaunista. Niin rumanruskea kuiva, puuton ja pelloton maa kuin roskia vellovat kadut kuin kahdessa tunnissa suditut seinätkin.

Pihalla tapahtuu

Ihmeellisessä Intiassa jopa kotitapahtumat ovat jännittäviä. Tosin riippumatta siitä missä asuu, arki on aina mielenkiintoista ja jos erityistä jännitystä kaipaa - yleisesti tiedetään että kotona tapahtuu suurin osa ihmisille sattuvista onnettomuuksista. Riippumatta siitä missä asuu.

Olen nyt kahden työn välissä enkä mennyt kumpaankaan eilen. Olin aamun kotona. Ulkoa kuului äkillistä huudahtelua ja kiivasta pulputusta.

Anita, Jantu, Babu ja Vanilla käärmeen pihallamme.

Avasin oven. Anita, Babu, Jantu ja Vanilla olivat tiiviissä rykelmässä seisomassa, Babulla oli valtava keppi kädessä jolla sorkki pientä käärmettä. Vanilla, puutarha-apulainen joka päivittäin lakaisee kuivat lehdet, katkoo kuivat oksat, kastelee pihan jne oli juuri astunut vihreän käärmeen päälle. Sanomattakin on selvää että Vanilla kulkee paljain jaloin, mitä pidän todella typeränä. Mutta minkä minä näille mahdan.

Vihreä käärme ei pure. Se on hidas ja piileskii puissa. Sehän on aivan kiharaisen ruohonkorren näköinen, puiden lehdistöön se piiloutuu täydellisesti. Palveluskunnan mukaan vihreä käärme pistää pienellä terävällä ylähuulesta törröttävällä piikillään ihmistä silmään ja ihminen tulee sokeaksi.

Vanilla on kaukana pahasta vihreästä käärmeestä, Babu ei koske siihen sormellakaan eikä luovu aseestaan, Jantu taas ei luovu uudesta Mikon antamasta arvokkaasta Sudoku-kirjasta edes käärmeen vuoksi mutta on ainoa joka tietää mitä käärmeelle pitää tehdä.

Vanilla oli kauhuissaan enkä oikein tiedä mistä, siitäkö että oli astunut käärmeen päälle ja saanut sen kuolemankouristuksiin vai siitä että yleensä oli törmännyt käärmeeseen, jonka ei pitäisi olla erikoista ihmiselle joka tekee joka päivä puutarhatyötä. Babu ei ole maailman käytännöllisin mies mitä kuvaa se valtava keppi jolla Babu sohi käärmettä. Jantu taas on käytännön mies joka otti käärmeen käteen, tutki sen tarkkaan ja osoitti jotkut pisteet joiden kohdalta häntäosa pystyy kasvattamaan uuden pään. Vanillan rusentama kohta oli näiden pisteiden pääpuolella, joten tällä käärmeellä on toivoa toiseen elämään. Vanilla pelkäsi käärmeen seuraavan häntä puutarhaan ja hyökkäävän uudestaan, Anita esitti tietävää ja halusi selittää kaiken vihreistä käärmeistä, mutta tuntui että Jantu oli ainoa jolla oli todellista tietoa ja ymmärrystä ja rauhoitti pihallamme vallitsevan yleisen kaaoksen ja kauhun.

Vihreän käärmeen terävä piikki näkyy jotenkin. Käärme on pieni eikä ne kasva juuri suuremmiksi. Eikä jantu luovu Sudokustaan ja kynästään jolla tekee Sudoku-tehtäviä.

Käärmettä ei tapettu. Sen kiemurtelu vaikutti laantuvan kun Jantu paljain käsin pakkasi sen sanomalehteen ja pudotti pihan roskatynnyriin. Ehkä se kasvattaa siellä sen toisen pään terävine piikkeineen ja pompahtaa seuraavassa jätteidenlajittelupisteessä entistä ehompana esiin ja hakeutuu toiseen puuhun pelottamaan toisia ihmiä. Ja ehkä se löytää sopivat silmätkin jotka voi puhkaista jos se nyt on vihreän käärmeen tehtävä.

Hyvä uutinen oli että tarkkana poikana Jantu on nähnyt mangustin hiippailevan pihallamme - se Kiplingin kuvaama Rikki Tikki Tavi, käärmeitä syövä, kissan kokoinen otus. Mangustin avulla maassa pysyvät kobrat pysyvät loitolla, eikä minun ole mitään tarvetta kiivetä puihin vihreiden käärmeiden joukkoon. Moorthy ja Moorthyn apulaiset keräävät mangot ja banaanit ja kookospähkinät puutarhamme puista. Herrasväkenä olemisessa on etuja joita ei Suomesta lähtiessä tajunnutkaan.

Puuhailua

Mikko on paljon enemmän kiinnostunut keittiöstä ja ruoanlaitosta kuin minä. Minä en ollut huomannut kuinka ruosteiseksi kaasuhellamme ritilät olivat käyneet, joten se oli Mikko joka pyysi Jantua, vartijaa, joko hankkimaan uudet ritilät tai mieluummin maalaamaan vanhat. Jantu osti maalia ja suti ritilät mustiksi, hyvää jälkeä eikä ruostetta nyt näy. En ole varma pohjatyöstä, siihen ei Intiassa yleensä paneuduta, mutta ainakin nyt on kaikki hyvin.

Katselin pihalla rautaista porttiamme. Se on joskus ollut valkoinen, mutta nyt se on tummanharmaan homeen peitossa kuten melkein kaikki ulkona oleva valkoinen tai vaalea pinta - talot, seinät, ovet, portit, laatat. Lisäksi maali on lohkeillut ja ruostetta . Kysyin Jantulta olisiko hän kiinnostunut maalaamaan portinkin pientä korvausta vastaan. Jantu on reipas vuoristolainen, Assamista, joka puuhakkuudessaan on liian touhukas vartijaksi. Jantuhan se ehdotti että hän hoitaa puutarhan moskiittomyrkytyksen kahdesti viikossa. Jantu käy ostamassa tee- ja kahvimaidot joka aamu ja muutenkin hoitelee asioita. Huomasimme viikonloppuna että Jantu tekee myös The Hindun Sudoku-tehtävät ennenkuin työntää lehden oven alta meille. Jantu on niin hyvä Sudokussa että väitin Mikolle kysessä olevan edellisen päivän tehtäväratkaisun koska kaikki numerot oli täytetty ruudukkoon selkeästi ilman hapuilevia yritelmiä joita on Mikon jäljiltä. Sudokuista oli kyllä pakko huomauttaa tiukkaan sävyyn. Kyllä minulla on oikeus korkkamattomaan lehteen ja Mikolla Sudokuun jota tosin tekee hyvin harvoin. Koska vartijat tietävät aivan varmasti kaiken mitä teemme, he tietävät taatusti kuinka monta kertaa päivittäinen Sudoku on tehty, on kiusaus tietenkin suuri. Mikko antoi minun rähistä vartijoille ja sitten meni ostamaan Sudoku-lehden Jantulle. Mikko on aina niin lempeä.

Jantu sanoi maalaavansa portin mielellään. Lupasin palata asiaan.

Seuraavana päivänä Anita heti aamulla puhui maalin ja hiekkapaperin ostosta, että mitä väriä pitäisi olla ja että vaaleanpunainen olisi hyvin kaunis. En ollut varma mistä oli kyse, mutta se oli tietenkin se portti. Kaikkihan sen jo tiesivät että Jantu tienaa ekstrarahaa kun maalaa meidän portin. Ehkä joku päivä kuulen sen summankin jonka Jantu tulee meiltä saamaan.

On ihan hyvä joskus olla tarkkana. Jos olisin ynähtänyt jonkun hyväksynnän kuten usein teemme kun emme ymmärrä mitä puhutaan, meillä olisi nyt vaaleanpunainen rautaportti ja luultavasti Anithan tytär olisi koristanut sen kukkatarroilla.

Palkkaneuvotteluja

Kun Mikko ensimmäistä kertaa Amerikassa kertoi palkankorotuksesta alaiselleen, tämä ilmoitti olevansa olevansa pettynyt korotuksen määrään. Brasiliassa kaikki yrityksen työntekijät kuuluvat samaan ammattiliittoon, jopa niin että Mikollekin tuli sama työehtosopimuksen mukainen korotus kuin muille. Intiassa brassien iloista solidaarisuutta ei ole, toimihenkilöt saavat paljon suuremmat korotukset kuin mihin linjatyöntekijät joutuvat tyytymään. Ja kaikki toimihenkilöt ovat tietysti sitä mieltä, että juuri he ovat jääneet palkkakehityksestä jälkeen ja ansaitsevat ainakin 30%:n korotuksen ja ilmoittavat tämän hyvin vaativasti. Toisaalta, tähän asti on totuttu elämään ainakin 10% inflaation maailmassa, joten sitä pienemmät korotukset koetaan oikeastaan palkanalennukseksi.

Olisi hyvin kiehtovaa ajatella ettei palkat ja niiden kehitys ole minun murheitani, onhan firmoissakin henkilöstöosastot jonne voi sysätä tällaiset epämiellyttävät ja hankalat jutut. Mutta kotona se henkilöstöjohtaja olenkin minä! Miksei Intiassa voi olla kotiapulaisten ja puutarhurien liittoja?

Moorthy oli laittanut esimiehensä kirjoittamaan pitkän korulauseita pullistelevan kirjeen jossa sydäntä särkevästi esitettiin miksi hänen pitää saada 75% palkankorotus. Anitalle olin tänään jättänyt palkan keittiöön käteisenä kuten aina. Sen sijaan että olisi ruennut tiskaamaan kuten normaalisti, Anita tuli olohuoneeseen antamiani rupioita heilutellen ilmoittamaan että hänen pitää saada palkankorotus kun nyt on uusi vuosi.

Anita tuli meille viime maaliskuussa samaan aikaan kuin Moorthykin joten asian ei pitäisi olla ajankohtainen. Moorthy tosin sydänverellä kirjoitetussa kirjeessään mainitsi hoitaneensa puutarhaamme viimeiset kaksi vuotta samalla palkalla ja ostaneensa kaikki siemenet ja taimetkin omalla rahalla. Olen kyllä antanut rahaa ruukkuihin ja multaan mutta tosi on että pihallamme on taimia joihin en erikseen ole antanut rahaa. Toisaalta pikkutaimien hankkiminen työsopimuksen mukaan kuuluukin Moorthyn palkkaan...

Moorthy on tehnyt työnsä hyvin ja puutarhamme on kieltämättä kohentunut paljon sen 10 kuukauden aikana kun hän on sitä hoitanut. Anita taas ei mitenkään pystynyt hoitamaan kaikkia kodinhoidollisia hommia, joten päädyin lopettamaan kokkaukset vaikka Anita olisi mieluummin kokannut kuin siivonnut. Anita on surkea kokki joten emme olleet asiasta mitenkään pahoillamme. Olen itse hoitanut viisihenkisen perheen kotia ja tiedän että 8-tuntisen päivän / 40-tuntisen viikon pitäisi riittää siihen että koti on kunnossa ja oikeastaan siinä ehtisi kyllä sen ruoankin tehdä. Anita osaa junailla hyvin luottohenkilönsä kanssa korjaushommat, siis sen sähkömiehen jota en ole koskaan tavannut, soittamaan ilmastointilaitemiehet paikalle, vahtimaan Moorthyn työaikoja ja juoksuttamaan vartijoita kahvimaidon ostoon. Kotimme ei koskaan ole erityisen puhdas ja kylppärit Anita pesee vain jos erikseen motkotan niistä. Anita on ollut meillä alle vuoden ja nyt on kolmas silitysrauta käytössä. Ei sen vuoksi että hän olisi uuttera silittäjä, vaan koska jälki on ollut niin kelvotonta etten ole uskonut kenenkään pystyvän silittämään vaatteita niin ryppyisiksi ja olen uskonut vian olevan silitysraudassa. Mikko piilottaa parhaimpia paitojaan Anitalta jolla on ihmeellinen taipumus saada valkoisiin vaatteisiin ikään kuin kahvitahroja joita ei saa millään pois. Näiden näkyvien tahrojen vuoksi olen joutunut luopumaankin joistain vaatteestani. Ja kun laitan vaatteeni roskikseen, se luultavasti päätyy Anitan tyttären käyttöön. Anitahan itse kulkee aina sari päällä.

Henkilöstöjohtajan toimi on kurja. Mutta voin panna vahingon kiertämään ja kysyä Salcompin Victorilta joka on oikea henkilöstöjohtaja. Victor on hyvin pitkämielinen ja todella hyvä tyyppi, joka aina auttaa palveluskuntaongelmissani enkä usko että edes harmittelee suuremmin avuttoman ulkomaalaisen jatkuvaa neuvomista.

Joten kysyin Victorilta mitä teen Anitan ja Moorthyn kanssa. Victor lupasi palata asiaan ja kertoa mitä pitää tehdä. Joten minäkin palaan asiaan.

Kolam portinpielessä

Joka aamu miljoonat hindunaiset etelä-Intiassa tekevät kiehkuraisen ja symmetrisen kuvion portinpieleen, ulko-oven eteen, pihalle. Kuinka kauan ja minkä tähden koolameita on tehty, sitä ei tiedä kukaan. Vaurautta taloon, hyvää onnea, suojelua pahalta. Ja varsin arkisesti - kolam taiteillaan tietystä riisijauhosta joka kelpaa muurahaisille. Muurahaiset ehkä pysyvät talon ulkopuolella kantaessaan kolam-jauhoja eivätkä ehdi ainakaan suurin joukoin sisälle talon sokeripurnukoihin tai jauhopurkkeihin.

Vaikka kaikki jauhot, hiutaleet, sokerit ja murot ovat ilmatiiviisti purkeissa, aina jotain pikkuotuksia löytyy purkeista. Ei koskaan kannata ostaa jättitarjouskasoja kuivatuotteita, eikä niitä ole edes tarjolla. Riisin ostimme alkuun 10 kilon pussissa ja pidämme riisin edelleen jääkaapissa. Mutta koska riisin kulutus oli meidän kahden hengen taloudessa aivan hämmästyttävää vaikkemme edes syöneet riisiä kuin kerran viikossa, päädyimme jatkossa Anitan murheeksi ostamaan riisit kilon pusseissa joista on vaikea ottaa vaikka puoli litraa jyviä pussiin ja pussi käsilaukkuun. Öljyn kulutus meillä on edelleen huikea, mutta annamme tämän lisäedun säilyä sanattomalla sopimuksella. Tarkistan ostoskuitit ja ihmettelen ääneen öljyn kulutusta, mutten sano muuta.

Olen iloinen pihamme kolameista jotka Vanilla, puutarha-apulainen joka aamu taiteilee. Alussa kun niitä ei meillä ollut, talomme oli jotenkin kaljun oloinen kun muilla oli koristeet ja lyhdytkin palamassa. Kolamien päälle astutaan, ajetaan autolla, sataa ja joskus portin edustaa lakaistaankin ja kolam katoaa hiljalleen. Seuraavana päivänä on uusi kuvio. Intiassa elämän ikuinen kiertokulku on jatkuvasti läsnä.

Kotona sairastamassa

Ihan tavallinen flunssa iski, yskitti, palelsi ja olin perjantain kotona.

Torstai-iltana Mikko huomasi että keittiön tiskialtaan jätemurskaaja pitää taas erikoista ääntä. Suomessa en ole näitä murskaajia nähnyt, siellä useimmat taloudet voivat kompostoida pehmeät elintarvikkeet. Amerikassa tiskialtaan viemäriin oli asennettu tällainen laite - disposer. Kuten siellä, en täälläkään tiedä minne murskattu jäte lopulta katoaa. Jotenkin mielessäni on mieletön toive että joku on suunnitellut talomme viemäröinnin hygieeniseksi ja ympäristöystävälliseksi silloin vuonna -62 kun talomme valmistui.

Niin, nyt jätemyllymme ääntelehti kuin murskaisi lusikkaa. Edellisen kerran odotimme kärsivällisesti mutta turhaan vierasesineen lopullista tuhoa. Viemäri tukkeutui ja piti kutsua putkimies paikalle. Putkimies on se Anitan luottohenkilö, sähkömies, jota en ole koskaan tavannut. Silloin Anita soitti minulle töihin ja sanoi että sähkömies oli sitä mieltä että laite on rikki ja pitää ottaa yhteys laitteen valmistajaan. Valmistaja on Venus ja laitetta kutsutaan Intiassa nimellä crusher. Olin sairaalan tiivistunnelmaisessa avokonttorissa jossa vierustoveri on 20 senttimetrin päässä. Laitoin Googleen haun "Venus crusher" ja esiin tulvahti sivuja jotka eivät voineet olla naimisissa olevan rouvan silmille tarkoitettuja. Ei, kunniani säilyttääkseni delegoin homman Mikolle joka delegoi sen Victorille joka lähetti tehtaan sähkömiehen meille. Crusheri avattiin ongelmitta ja sieltä poistettiin meteliä aiheuttanut kivi.

Kun nyt sairastin kotona, voin itse valvoa Anitan sähkömiehen töitä. Anita siis soittamaan sähkömiehelle. Pitkän puhelun jälkeen Anita kertoi ettei sähkömies uskalla avata crusheria koska siinä on paha halkeama ja se voi hajota ja ainoa mitä voi tehdä on pyytää valmistajaa korjaamaan se. Yskin ja oli hyvin tuohtunut. "Jos minulla olisi työkalut voisin itse avata laitteen, sinun sähkömies on vain taitamaton". Ei muuta kuin Mikkoon yhteys, Mikko hälyytti Victorin joka hälyytti taas tehtaan sähkömiehen hommiin. Mikko vielä muistutti Victoria muistuttamaan sähkömiestä että työkalut on otettava mukaan - viimeksi sähkömies oli poukannut meille tyhjin käsin tarkastamaan tilanteen ja tullut seuraavana päivänä korjaamaan laitteen.

Iltapäivällä neljän jälkeen, heti kun Anitan työpäivä päättyi, saapui kaksi sähkömiestä ja hienoa! - toinen kantoi säkkikankaista riisipussia jossa on työkalut. Keittiöni täyttyi hetkessä voimakkaasta pistävästä intialaisesta hienhajusta ja availin ikkunoita ja ovia välittämättä kuumasta ulkoilmasta joka tulvi viileään sisätilaan. Kuten tavallista, jotain tarvekalua pitää käydä ostamassa, nyt putkenpätkä. On käsittämätöntä että kotinurkiltamme kävelymatkan päästä löytyy kaikki mitä kotona tarvitaan. Putket, WC-pöntön istuimet, ruuvit, lukot, lamput, johdot. Länsimaisittain ajatellen ne kaupat ovat romunkeräyspisteitä. Mutta kaikki hyvin, crusherista poistettiin irrallinen kova muovinpalanen, uusi putki asennettiin ja pääsen taas hygieenisesti eroon ruoantähteistä!

Sähkömiehet korjasivat samalla myös kylpyhuoneeni kuumavesivaraajan. Toiseen kerrokseen vedenpaine on aina ollut huono mutta viimeisen viikon ajan olen hädin tuskin kastunut aamusuihkua - kylmää tihkua - ottaessani. En ole lainkaan perillä veden tulo- ja poistumisreiteistä, vartija piti hakea apuun. Jantu on pohjoisen poikia, Assamista, ja puhuu vain sikäläistä hindiä eikä oikein ymmärrä tamilia ja vielä huonommin englantia. Nämä sitten hyörivät kotonani kulkien paljasjalkaisina katolla olevan vesivaraston ja märän kylpyhuoneeni väliä. Sandaalien jättäminen pihalle talon ulko-ovelle on ehdoton käytäntö mutta en ole varma ovatko paljaat jalat sen puhtaampia. Ja kolmen miehen pistävä hienhaju täytti koko kodin.

Mikko soitti kotimatkalla kotiin kysyäkseen mitä ostaa kaupasta. "Unohda se kauppa mutta tuo pian Babu paikalle tulkiksi, en tiedä mitä nämä miehet kotonani jo kolmatta tuntia oikein uurastavat!" yskin vilunväreisenä.

Kotiini tuli siis vielä neljäs ja viides mieskin kun Mikko ja Babu saapuivat. Joka päivä sen huomaa kuinka Intia on väkirikas maa! Suihkusta alkoi tulla vettä. Saman tien, kun porukkaa ja työkaluja nyt oli paikalla, meillä keittiössä joutilaana vuoden seissyt rikkinäinen pyykinpesukone ruuvattiin irti sähköjärjestelmistä ja kannettiin pihalle josta Venkatesh voi sen hakea ja viedä tehtaalle korjattavaksi.

Illalla minulla oli tunne että kotona sairastaminen on liian touhukasta ja rasittavaa. Mikko sanoi etten voi olla flunssainen jos haistan intialaisen hienhajunkin. Se ei ollut erityisen vitsikästä. Otin yöksi Buranaa ja tunsin aamulla itseni terveemmäksi.

"Service is scrambled"

Tänään ei sitten katsottu aamu-tv:tä. Ruudussa näkyi vain "Service is scrambled". Ei muuta.

Koko kesäkuun ajan telkkaria avatessa ruutuun on ilmaantunut uhkaava ukaasi “Ette ole maksaneet kaapeli-tv laskuanne. Mikäli ette maksa 11.6. mennessä, palvelu suljetaan”. Tänään se sitten suljettiin eikä aamulla katsottu BBC:n sen enempää kuin muitakaan uutisia. Onneksi on kuitenkin The Hindu-sanomalehti.

Emme yritä luistaa maksuista, olisimme iloisia maksajia. Kolmen kuukauden kaapelikanavapalvelusta kertyy 20 euron verran joka on ihan kohtuullista. Emme vain ole ikinä saaneet laskua tai muuta ilmoitusta mihin voisimme jotain maksaa eikä ruudussa näkyvä uhkaus tietenkään kerro puhelinnumeroa mihin ottaa yhteys jos on kysyttävää.

Eilen Anitta oli jättänyt lapun lähtiessään. Kaapelimies oli eilen käynyt karhuamassa rästimaksuamme. Koska Anittalla ei ollut moisia rahoja, mies tulee tänään keräämään käteisenä – tietysti käteisenä, miten laskut muuten maksetaan – 1600 rupiaa. Mutta koska emme tosiaan olleet tähän päivään mennessä maksaneet laskua jota emme koskaan saaneet, meiltä on nyt palvelu katkaistu.

Minusta tämä on ihan normaalia paikallista käytäntöä. Systeemit ja käytännöt ovat kunnossa. Pop-up’ina ilmaantuvat muistutukset ovat asiallisia. Muistutukset, uhkailu, systeemit, standardit ja rangaistukset sopivat kulttuuriin. Palvelu ja rahan ansaitseminen on toissijaista.

Jätän nyt käteisen rahan Anittalle ja toivon että kaapelimies tulee keräämään rästimme. Ja toivomme että kaapeliyhteys napsaistaan päälle yhtä ripeästi kuin se räpsittiin pois. Vaikka oikeasti luulen kytkemisen olevan paljon vaikeampaa kuin sulkemisen.

------------------

Korjaan hieman edellistä tekstiäni. Anitta tiesi ettei laskua tuoda. Meillä on kotona pieni keltainen lappu, johon kaapelimies kolmen kuukauden välein merkitsee puumerkkinsä kuittaukseksi että on saanut käteissumman kaapeliverkon käytöstä. Maksua ei muuten voi maksaa. On vain odotettava kaapelimiehen satunnaista tuloa ja jos itse on pois, olisi pidettävä huoli että kodinhoitajalla on tarvittava raha maksun karhuajalle.

Intiassa kuljetaan valtavien summien kanssa. Harva se päivä on lehdessä uutisia että koteihin on murtauduttu ja viety viisisataatuhatta rupiaa pariskunnan sängystä patjan alta. Meillä on kaksi lukittavaa lokeroa, sellaista kuin hotelleissa, mutta ei sielläkään ole rahaa. Käsittääkseni koko kulmakuntamme tietää ettei meillä ole rahaa - sana kiertää täällä hyvin nopeasti. Olen pauhannut kaikille hanslankareille ja yllättäville rahastajille jotka poukahtava ovellemme etten kanna tuhansia rupioita mukanani, enkä tuosta noin vain voi heittää viittätuhatta rupiaa pöytään, ja sitten lähtenyt Babun kanssa automaatille nostamaan ne rupiat ja maksanut kiltisti laskut. Jotkut suostuvat keräämään maksut seuraavanakin päivänä, mutta olisi kai parempi pitää jonkinlainen käteiskassa siellä kassakaapissa.

Mutta tällä taktiikalla olen yrittänyt parantaa turvallisuuttamme... että huolimatta siitä että olemme ulkomaalaisia (joka on synonyymi rikkaalle) meillä ei ole rahaa. Toistaiseksi se on uponnut parhaiten Anittaan joka tekee ostokset... emme nykyään saa edes tomaatteja koska niiden kilohinta on noussut muutaman rupian näin sesongin lopussa ja maksavat nyt jotain 5 senttiä kilolta. Jossain voittaa, jossain kärsii.

Babu pelasti

Intiassa on pulaa sähköstä; sähkönkulutus kasvaa nopeammin kuin mitä uusia voimalaitoksia ehditään rakentaa. Siksi kaikki joutuvat kärsimään säännöllisistä sähkökatkoksista. Paitsi me, koska satumme asumaan samassa verkossa kuin pari osavaltion ministeriä ja korkeimman oikeuden tuomaria. Mutta meiltäkin tippuu aina joskus kolmivaihevirrasta yksi vaihe pois. Silloin sammuu makuuhuoneen toinen ilmastointilaite, jääkaapit ja jotain muuta. Tästä ei ole yleensä sen suurempaa kiusaa kun sitä kestää vain tunnin, korkeintaan pari. Sama tapahtui taas eilen aamulla, tai niin ainakin luultiin. Kun tultiin kotiin iltapäivällä, tuo yksi vaihe oli edelleen pois päältä.

Mainitsin asiasta Babulle, joka soitti välittömästi sähkömiehille. Babu sanoi, että “tulee ihan kohta”. En kyllä ymmärtänyt tuleeko sähkö päälle kohta vai tuleeko joku käymään. Sähkömiehtet tulivat. Joku outo sulake olikin palanut, sellainen kuparijohto tuon kuvan vasemmanpuoleisen “kahvan” alla.

Uusi kuparijohto palaneen tilalle ja sähköt toimivat taas. Korjauksesta veloitettiin 50 rupiaa. Minulla ei ollut 50 rupian seteliä, joten annoin 100 rupiaa. Kaverit kiittivät ja yrittivät lähteä. Onneksi Babu oli tarkkana ja pelasti minut maksamasta ylihintaa. Kaverit kaivoivat taskuistaan vaihtorahat 50 rupiaa eli 75 senttiä.

Keko puutarhassa

Muurahaiskeoista yleensä pyritään pääsemään eroon, etenkin jos ne ovat keskellä puutarhan nurmitilkkua. Meillä niitä on nyt kaksi. Kummassakaan ei ole muurahaisia, mutta muoto ja ulkonäkö on ihan autenttinen suomalainen muurahaiskeko. Koti-ikävissäni voin katsella niitä ja muistella Somerniemen kesiä?

En oikein tiedä miten tämä tapahtui vaikka olin hetken hyvin aktiivinen puutarhan suhteen. Asioita vain tapahtuu täällä. Ehkä kaikki todella on ennalta määrätty.

Heti tänne muutettuamme Mikon edeltäjän puutarhuri Moorthy hehkutti minulle laittavansa kukkapenkkejä nurmikolle. Olin hyvin innostunut ajatuksesta. Sitten talon omistajarouva halusi vaihtaa puutarhuria joka kuitenkin osoittautui kelvottomaksi. Otin Moorthyn takaisin, alennetulla palkalla. Moorthy on todellinen kaunosielu, hyvin suloinen mies. Itkee jos kasvi kuolee. Luultavasti kasveilla on sielu ja Moorthy on henkisessä yhteydessä etenkin kukkasiin. Pidän hurjasti Moorthystä, jotenkin äidillisen suojelevasti, vaikka meillä ei ole edes yhteistä kieltä. Moorthy on kovin herkkä tähän kovaan maailmaan.

Sitten ilmaantui ne kaksi multapyramidia nurmikollemme. Sitten pyramideihin upotettiin pieniä taimia. Enimmäkseen elekielellä ja valikoiduilla englanninkielellä ehdotin Moorthylle kasojen reunustamista kivillä ettei multa valu nurmikolle heti ensi sateen aikana. Kivikeskustelua käytiin viikon verran, meidän piti mennä välillä jopa yhdessä niitä ostamaan puolentoista tunnin matkan päähän etelään. Tästä minä kyllä kieltäydyin, kivimyyjä toimittakoon itse kivet meille.

Toissapäivänä kotiintullessani Moorthy istui hartaana nurmikolla asettelemassa pieniä pyöreitä keltaisia kiviä keon katteeksi. Pienet taimet pistivät somasti kivien välistä esiin. En tiennyt mitä sanoa. Oikeastaan mykistyin täysin. Tätä en todellakaan ollut odottanut kun olin mielestäni niin selkeästi kuvaillut kivillä reunustetun tasaisen kukkapenkin. Mutta Moorthyn silmät loistivat ja hän asetti varovasti kiven toisensa perään ettei yksikään taimi taipuisi "Stones very good idea Madam".

Muinaushauta? Pieni temppeli? Muurahaiskeko? Kukkapenkki?

Mikko tuli illalla kotiin ja näki ensimmäistä kertaa Moorthyn joka oli vielä työn touhussa. Mikkokin jäi tuijottamaan kivikekoja. Tulin illemmalla kotiin. Mikko heti kommentoi "Sait siis tahtosi läpi kukka-asiassa. Mielenkiintoinen idea. Moorthy kertoi että kaikki on rouvan suunnittelemaa".

Hieman kyllä pelkään vuokraemäntämme seuraavaa Chennain käyntiä...

Pondicherryssä

Olemme nyt tavattoman kiireisiä kun Pia on käymässä. Ei siten että tekisimme koko ajan jotain, mutta on vain niin hienoa kun meidän oma tytär on täällä. Kaksistaan Mikon kanssa olemme aika vähäinen perhe. Nyt kaikki uskovat meitä tosiaan on muitakin!

Pialle oli laitettu huone hienoksi, oma Bernie-pehmoeläinkoira oli odottamassa, Pian huoneen tavaroita Niittykummusta siirretty Intiaan, hyttysverkko asennettu sänkyyn. Mutta ei Pia voi siellä huoneessaan nukkua. Ilmastointilaite ei viilennä, vain puhallus toimii. Korjaaja oli eilen mutta tulee uudestaan taas huomenna. Varmaan koska korjaukset pitää maksaa käteisellä, eikä Vijayalla ollut rahaa. Tai piti ostaa varaosia. Kotonaoleminen on oikeasti työtä josta ei voisi ilmeisesti pitää kahta päivää lomaa matkustaakseen Pondicherryn kaupunkiin.

Talo täynnä työntekijöitä

Keittiömme korjausten JÄLKEEN

Keittössämme on parin viimeisen monsuunin jäljiltä reippaat vesivahingot. Marraskuussa kun satoi päivätolkulla, myös keittiömme velloi vedessä. Vettä kaivettiin kauhalla ja kattilalla tiskipöydän alta ja lattian vesi luutulla ja lastalla keittiön ovesta ulos. Ikkunaseinällä valui vesi koko ajan. Kun sateet loppuivat joulukuun puolivälissä, seinä, joka ilmeisesti joskus on ollut valkoinen, jäi kammottavan ruskeankirjavaksi, maali kuprulla ja ikkunan rautaristikot ruosteisina. Sateiden loputtua katon korjaus saatiin tehtyä. Nyt vaan pitää odottaa uutta monsuunikautta jotta vedenpitävyys saadaan testattua. Tai muuten alkaa kaikki taas alusta.

Joulukuussa olin varmasti puhunut seinän kunnostamisesta, mutta se oli matkan varrella kaiketi muuttunut maalaamiseksi. Eräänä päivänä Mikko heitti minulle maalikartan "Valitse siitä väri kun sinulle ei kuulemma valkoinen kelpaa". Vaaleanvihreä sävy kiehtoi eikä kulunut viikkoakaan kun tehtaan kunnostamisasioista vastaava Balu tuli kahden hanslankarin kanssa laittamaan keittiötä kuntoon. Vijaya tyhjensi keittiön tasot ja peitti kaappeja sanomalehdillä. Minä tein sen virheen että poistuin paikalta. Kotiin tullessani Balu kertoi työn olevan miltei valmis. Olipas nopeita poikia, ehdin miettiä.

- Yhtenä viikonloppuna viihdytimme itseäme katsomalla naapuritalon maalausta. Nelja kaveria keikkui heiluvalla bambuista tehdyllä rakennustelineellä ja suti seiniä maali roiskuen. Lopputulos on kaukaa katsoen ihan hyvä.

Olen päätynyt siihen että maalari ei ole Intiassa ammattimies. Puuseppä ja sähkömies ja putkimies ovat, puutarhureista ei voi tietää. -

Niin. Hanslankarit olivatkin maalareita. Keittiön seinät olivat kauniin vaaleanvihreät. Kaverit vielä sutivat apukeittiön kaapinovea - Chennaissa nurmikot leikataan saksilla ja seinät maalataan pensselillä. Työvoima on halvempaa kuin ruohonleikkurit tai maalaustelat ja maalarinteipit. Keittiön kaikki pistorasiat ja lamput olivat vaaleanvihreissä maaliroiskeissa. Lampun johto oli osin vaaleanvihreä, ikkuna vaaleanvihreäpilkkuinen. Ja ikkunaseinän vesivahinkojäljet paistoivat entisenlaisina ruskeina läikkinä ja kupruina vaaleanvihreän kerroksen läpi ja ikkunan yläkarmiin oli valunut entistä paksummat möykyt valuvaa maalia.

Menin mykäksi ja sitten tuohduin. Sanoin Balulle että tämä on ihan kelvotonta. Homma on tehtävä uudestaan, on skrapattava, kitattava ja pohjustettava. Balu näytti huolestuneelta ja sanoi olevansa vain koordinaattori, minun pitäisi puhua HR-johtajalle joka delegoi asian Balulle. Huokasin. Kyllähän minä tiedän. Joten puhun Victorin kanssa joka lupaa delegoida asian Balulle. Nämä kiemurat on vain tehtävä.

Ensin oli siis maalattu. Sitten tuli liesituulettimen asentaja. Edellisenä päivänä liesituulettimen asentaja oli Balun kanssa käynyt mittaamassa ja antamassa hinta-arvion. Kiireinen yksityisyrittäjä viipyi mittauskeikallaan pari tuntia. Kuuntelin tamilinkielistä pulputusta ja keitin itselleni kahvit. Vijaya toi asentajalle ja Balulle teetä. Lopulta pääsin osallistumaan keskusteluun - haluanko neljän vai kuuden tuuman putken liesituulettimeen. Tämä olikin vaikeata. Kaksi vakavaa ruskeata silmäparia tuijotti minua odottaen päätöstäni. Päädyin neljään tuumaan. Samaan aikaan puuseppä mittasi vesivaurioituneita sokkeleita ja tutki hiontaa tarvitsevat ovet jotka eivät turpeuttaan aukea. Esittelin keittiön repaleisen hyttysoven "Tähän uusi ovi". No ei... uuden hankkiminen ei vain istu Intiaan. Kaiken voi korjata. Lisäksi koko päivänä ei tullut vettä, äkillinen kuivuus oli iskenyt naapurustoon. Illalla vettä ruettiin pumppaamaan katolla olevaan vesisäiliöön pihalla olevasta kaivosta josta otetaan puutarhan kasteluvesi. Nukkumaan mennessä kraanasta tuli ruskeata vettä ja Mikkokin päätyi harjaamaan hampaansa pullovedellä. Aamulla tuli hiuksetkin pestyä puutarhan kasteluvedellä. Harvinaisen raikas olo.

Seuraavana päivänä kotiini vyöryi puuseppä apumiehensä kanssa, liesituulettimen asentaja, puutarhaletkun korjaaja ja Balu. Lisäksi oli Vijaya ja Sanjay, vartija. Ja sijaisautonkuljettaja Shiva. Vijaya tyhjensi keittiön tasot ja peitteli ne sanomalehdillä. Tunsin itseni hyvin ulkopuoliseksi. Lähdin manikyyriin.

Puusepän työkalut mahtuivat muoviseen 10 kilon riisisäkkiin. Höylä oli samanlainen minkä olin lapsena saanut Väinö-Ukiltani eikä pora kuulu varusteisiin. Mutta työn jälki oli hyvää. Olisin edelleenkin mieluummin ottanut uuden hyttysoven, mutta korjattu versio toimii. Puuseppä tarvitsi hyväksynnän jokaikiselle korjatulle lukolle ja hiotulle pinnalle. Kiersin kotini kaksi kerrosta ja nyökyttelin ja kommentoin asiantuntevasti.

Puutarhaletkun korjaaja näytti alkuasukkaalta likaisessa aluspaidassaan ja lannevaatteessa, dhotissa. Mutta antoi takuun että 70% todennäköisyydellä letku toimii ja jollei toimi, laittaa korvauksetta kuntoon. Minut oli pakotettu takapihalle hyväksymään työn jälki. Kysyin tärkeänä oliko moottorissa ollut vikaa vai onko vesi vain mutaista. Kysymykseni tulkattiin tamiliksi, asiasta virisi pitkä tamilinkielinen keskustelu joka käännettiin ytimekkäästi "letku on OK".

Liesituulettimen asentaja esitteli asentamansa liesituulettimen kuin olisi itse suunnitellut koko vekottimen. Nyökyttelin ja kommentoin asiantuntevasti, hyvää työtä, neljän tuuman putki on oikea koko. Vaaleanvihreä seinä oli asentamisen jälkeen likainen ja naarmuinen.

Balu esitteli vielä keittiönikkunaan niitatut uudet hyttysverkot. Voi ei... seinähän piti ensin korjata! Hyttysverkothan pitää repiä pois, etkö näe kuinka verkon alta kuultaa ruoste! "Ei tarvitse ottaa pois, maalin voi hioa vain verkon vierestä pois" sanoi Balu.

Olen todella länsimaalaisen pikkusieluinen. Kaiken pitäisi olla niin somaa ja siistiä, vaikka melkein kaikki voi yhtä hyvin olla vähän sinnepäin. Mitä siitä jos maalit roiskuu ja ruoste raiskaa. Maailman ikuisessa kiertokulussa sillä ei ole mitään merkitystä. Annoin asian olla.

Puhalletaan yhteen hiileen

Hieman tässä tulee vainoharhaiseksi. Tämä puutarhaletkuasia josta olen nyt itse sanoutunut kokonaan irti ja sen käsittely on siirretty Salcompin kiinteistöstä vastaavalle kaverille.

Tamilin kieleen ympätään aika paljon englanninkielisiä sanoja joita tarkkaavainen kuuntelija voi napata ja niistä muodostaa omat johtopäätöksensä jotka osuvat oikeaan kenties noin 50%:sti. Mutta olen päätynyt siihen että toinen meidän vartijoistamme pelaa yhteen puutarhaletkuun paneutuneen putkimies-sähkömiehen kanssa. Tämä vartijamme on täysin kelvoton, joka vaihdetaan toiseen niin pian kuin vartiointiliikkeestä saadaan toinen tilalle. Sen lisäksi että vartija nukkuu niin sikeästi ettei herää ennenkuin häntä potkaisee - puhuttelut, ravistelut tai huutamiset eivät auta - käsittääkseni hän juo. Näillä voi tietenkin olla yhteyttä toisiinsä. Joka tapauksessa, juoppo vartija jonka saa vain potkimalla hereille kello yhdeksän aikaan illalla, ei ole valinnut oikeata ammattia itselleen. Vartijan kun olisi tarkoitus olla jotensakin valppaana koko yö.

Mutta vartijalla on lahjoja puutarha-asioihin. Hän osaa puhdistaa puutarhaletkun, toinen vartijoistamme ei osaa. Kuitenkin kerran kuukaudessa letku on tukossa. Puhdistusta vai tukkimista? Putkimies-sähkömies on kuulema jo ennen meitä kerran kuussa käynyt talossamme ja koko päivän puhdistanut letkun tukoksia, josta laskuttaa joka kerran. Ei hirveitä summia koskaan. Ja on hyvää pataa tämän nukkuvan vartijan kanssa.

Ehkä tosiaan olen vainoharhainen. Mutta en ole aivan tyhmä.