Tottakai hyödynnän pääsiäisen pitkät pyhät lennähtämällä Intiaan. Tällä kertaa olen liki kolme viikkoa joka on ehdottomasti parempi kuin edellisen kerran jolloin olin vain kaksi viikkoa. Edellisellä kerralla loma tuntui työltä eikä oikein päässyt lomafiiliksiin.
Nyt teimme myös jännemmän ohjelman visiittini ajalle. Sen sijaan että olisin lentänyt suoraan Chennaihin, lensin Mumbaihin jossa tapasin Mikon Taj Mahal Palace-hotellissa. Hotelli valmistui vuonna 1903 ja oli intialaisen mahtisuvun jäsenen Mr. Tatan yksi onnistuneista visioista. 1800-luvun Bombayssa hotellit olivat hienoutensa kadottaneet eikä sellaista hotellia ollut joka olisi tyydyttänyt matkustavien maharajojen vaatimuksia. Tuohon aikaan Eurooppaan lähdettiin laivalla Bombayn satamasta eli suoraan Taj Mahal Palace-hotellin edestä johon muutama vuosi myöhemmin valmistui toinen Bombayn / Mumbain kuuluisista maamerkeistä, Gate of India.
Vaikka hotellin on vastaisku brittien kolonianismille, se on hyvin sen aikakauden mukainen ja voin kuvitella kuinka britit samoin kuin ylhäiset intialaiset ovat istuneet hotellin sisäpihan puutarhassa nauttimassa drinkkejä ja virvokkeita aivan kuten mekin teimme. Raukea levollinen ilmapiiri vallitsi kaikkialla hotellissa. Istuimme tuntikausia varjossa, katetulla terassilla hitaasti pyörivien propelien alla. Välillä kuumuus heitti hien pintaan vaikkemme auringossa olleetkaan. Nautimme tee- ja kahvitarjoilusta, gin-tonicista ja ihmisten katselemista.
Emme tehneet Mumbain päivinä paljonkaan. Ensimmäisenä päivänä teimme pienen kiertoajelun ja katsoimme tärkeimmät Mumbain rakennukset, pysähdyimme kävelemään viihtyisään puistoon Bombayn rinteiden huipulla, katsoimme maailman suurimman käsipyykkipesulan jossa ainakin aiemmin pestiin kaikkien hotellien pyykit. Nyt uskon että ainakin Taj Mahal Palacella on oma koneellinen pesula eikä lakanoita tarvitse kuljettaa kahdeksan kilometrin päähän käsin pestäviksi ja aurinkoon kuivattaviksi. Kuljimme hotellista tien yli Gate of Indian alueelle jossa parveili koko päivän ihmisiä. Eniten intialaisia turisteja, paljon ulkomaalaisia. Brittieläkeläisryhmiä, reppureissaajia, kaikenlaista väkeä. Yhden piiiitkän iltapäivän vietimme ostoskeskuksessa ja ostimme Mikolle housuja joista kirjoitti edellisessä blogissa. Ostimme myös paitoja joten varustus on nyt täydellinen.
Ostoskeskuksessa oli erikoinen tapa nauttia väkeviä coctaileja keskellä päivää. Menimme amerikkaiseen diner-tyyppiseen ketjuravintolaan TGI Friday'siin joka on tyypillinen nopean ja kohtuullisen ruoan paikka Amerikassa.Mumbaissa siellä oli uskomaton baaritiski ja viinavalikoima ja baarimikot tekivät vahvoja drinkkejä liukuhihnalla. Mumbaissa viina kyllä virtaa, siellä ollaan hyvin erilaisia hinduja kuin Chennaissa. Etnisiä vaatteitakin näkyi hyvin vähän, ihmisillä oli muodikkaita länsivaatteita.
Kävimme Intian kansallismuseossa joka oli ulkoapäin vaikuttavan hieno kolonialistyyppinen rakennus, sisällä ilmastoimattomassa tilassa esillä olleet täytetyt eläimet ja muut kamat olivat pölyisiä ja taatusti brittikaudelta ennen itsenäistymisen vuotta 1947.
Mumbai oli miellyttävä kaupunki. Keskusta on siisti, haisevat ja kaiken liikenteen tukkivat kolmipyöräiset tuk-tukit oli kokonaan kielletty laajalla keskusta-alueella. Jalkakäytävillä pystyi kävelemään, katukauppoja oli vähän ja kadut olivat siistejä. Ihmiset käyttivät julkisia WC:ja eivätkä lorottaneet suoraan jalkakäytävälle tai kadulle. Roskien keräys on jotenkin järjestetty niin ettei roskakasoja kaduilla näkynyt. Nyt useamman vuoden Intiassa asuneena ihmettelimme mikä Mikon oli niin järkyttänyt kun hän ensimmäisen kerran kävi Mumbaissa Huhtamäen aikaan vuonna 2004.
Sunnuntai-iltana lensimme Chennaihin. Mumbain lentokenttä mykisti siisteydellään ja toimivuudellaan. Paluu arkeen oli kun pääsimme Chennaihin. Kaikki on rempallaan, eläimet on kadulla, jalkakäytävillä ei mahdu kävelemään. Kotiin pääsimme puolen yön aikaan. Ensimmäiseksi tein sen minkä teen aina kun tulen Chennain kotiin. Pesin vessan. 3.5 vuoden aikana en ole saanut kotiapulaisiani koulutetuksi WC-tilojen puhtaanapitoon. Se on Chennaissa liian tabu. Vessoja ei voi pestä koska niitä pidetään saastaisina. Paradoksaalista. Minä tulen Suomesta, pesen saastaisen vessani ja sen jälkeen se on siisti. Intialainen ei näe sitä niin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mumbai. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mumbai. Näytä kaikki tekstit
maanantai 9. huhtikuuta 2012
tiistai 26. tammikuuta 2010
Terveysturismibuumi
Olen asunut suurimman osan elämästäni Helsingissä mutten ole kertaakaan nähnyt Lenita Airistoa muuten kuin naistenlehtien sivuilla. Nyt asun Intiassa, menin Bombay'hin viettämään viikonloppua ja Lenita haastatteli minua kirjaansa varten.
Intia on kaikin tavoin ihmeellinen... mitä vain voi tapahtua. Mutta on kai paras aloittaa alusta...
Mikko osallistui ensimmäistä kertaa elämässään suomalaisen ministerin, Suvi Lindenin, seurueeseen. Matka oli kaikin tavoin hyvä kokemus, fiksuja ihmisiä mukana, paikat joihin muuten ei pääsisi avautuivat, tapasi ihmisiä joita ei muuten tapaisi. Suomen uusi Intian suurlähettiläs Terhi Hakala on erinomainen työssään eikä Finpron panostakaan voi moittia. Delegaatio toki kävi myös Chennaissa. Kuten aina, tarkoitus oli tutustua pikaisesti latureihin ja keskittyä Nokiaan. Salcompin naapurissa olevalla Nokian tehtaalla on viime aikoina kuohunut - delegaatiovierailun aikaan oli lakko, joten Salcompilla vierähti väkisin se Nokialle varattu aika, joten Mikko sai esitellä silmät loistaen tyttöjään ja näyttää YLEn Teema-kanavalla näytetyn "Viikko vierastyöläisenä"-ohjelman. En usko että kukaan 30-henkisestä delegaatiosta oli etukäteen arvellut laturitehtaan olevan se todellinen silmien avaaja, mutta näin taisi käydä. Mikolla on taito olla hyvin inhimillinen ja empaattinen, niin karulta kuulostava tehtaanjohtajan työ kuin hänellä onkin.
No, matkan aikana Mikko jutteli kaikkien kanssa ja tietysti myös siitä mitä vaimo puuhailee. Suurlähettiläs oitis huudahti että Kaarinan on tavattava Lenita joka kirjoittaa kirjaa terveysturismista ja on parhaillaan Intiassa - ja ryhtyi sovittelemaan päiviä tapaamiselle.
Lomaviikonloppumme ei oikeastaan ollutkaan lomaa. Perjantaihin mennessä suurin osa delegaatiosta oli jo lähtenyt, mutta sain liittyä matkan kevyempään osaan, mistä olen tosi iloinen. Suvi Linden avustajineen, Finpron porukka, suurlähettiläs, Supon miehet,... kaikki olivat hyvin mukavia. Sunnuntaina meidän piti olla Mikon kanssa vain kaksistaan mutta menimme hotelli Taj Mahal Palaceen, siihen joka oli vuosi sitten hirveän terroritapahtuman keskuspaikka, istuimme leppoisasti terassilla Lenitan kanssa ja juttelimme kaikenlaista, hyvin paljon myös terveysturismista ja intialaisesta terveydenhoidosta ja suomalaisten mahdollisesta kiinnostuksesta matkata Intiaan hoidattamaan vaivojaan. Lenitan nauhuri tallensi syvälliset näkemykseni ja itse asiassa odotan kauhulla mitä tulevaisuus tämän suhteen tuo tullessaan.
Joku voi ihmetellä mitä ihmettä Lenita Airistolla on terveysturismin kanssa tekemistä. Ei muuta kuin ikä ja iän mukana tuomat krempat joita tulee terveillekin. Siis kiinnostus asiaan. Aikaansaava, räväkkä reipasotteinen fiksu nainen joka osaa verkostoitumisen taidon, ei pelkää ottaa yhteyttä kehenkään, ihminen jolle jotenkin oikeat ovet tuntuvat avautuvan. Kyllä Otava tämänkin kirjan kohta julkaisee.
Mietin miten jotkut haluavat tehdä ja jotkut yksinkertaisesti sitten tekevät ... Minä touhuan muun muassa terveysturismin kanssa, kirjoitan mielelläni ja kuten kaikki kirjoittavat ihmiset, haaveilen joskus kirjoittavani kirjan. Mutta siihen se jää. En minä etene haaveilua pidemmälle. Ei me kaikki olla Lenitoja.
Ja vielä siitä silmät avaavasta Intiasta... kun erosimme Suvi Lindenin ryhmästä, Supon miehet hyvästelivät Mikon "sano terveisiä tytöillesi Chennaissa ja pidä heistä hyvä huoli".
Intia on kaikin tavoin ihmeellinen... mitä vain voi tapahtua. Mutta on kai paras aloittaa alusta...
Mikko osallistui ensimmäistä kertaa elämässään suomalaisen ministerin, Suvi Lindenin, seurueeseen. Matka oli kaikin tavoin hyvä kokemus, fiksuja ihmisiä mukana, paikat joihin muuten ei pääsisi avautuivat, tapasi ihmisiä joita ei muuten tapaisi. Suomen uusi Intian suurlähettiläs Terhi Hakala on erinomainen työssään eikä Finpron panostakaan voi moittia. Delegaatio toki kävi myös Chennaissa. Kuten aina, tarkoitus oli tutustua pikaisesti latureihin ja keskittyä Nokiaan. Salcompin naapurissa olevalla Nokian tehtaalla on viime aikoina kuohunut - delegaatiovierailun aikaan oli lakko, joten Salcompilla vierähti väkisin se Nokialle varattu aika, joten Mikko sai esitellä silmät loistaen tyttöjään ja näyttää YLEn Teema-kanavalla näytetyn "Viikko vierastyöläisenä"-ohjelman. En usko että kukaan 30-henkisestä delegaatiosta oli etukäteen arvellut laturitehtaan olevan se todellinen silmien avaaja, mutta näin taisi käydä. Mikolla on taito olla hyvin inhimillinen ja empaattinen, niin karulta kuulostava tehtaanjohtajan työ kuin hänellä onkin.
No, matkan aikana Mikko jutteli kaikkien kanssa ja tietysti myös siitä mitä vaimo puuhailee. Suurlähettiläs oitis huudahti että Kaarinan on tavattava Lenita joka kirjoittaa kirjaa terveysturismista ja on parhaillaan Intiassa - ja ryhtyi sovittelemaan päiviä tapaamiselle.
Lomaviikonloppumme ei oikeastaan ollutkaan lomaa. Perjantaihin mennessä suurin osa delegaatiosta oli jo lähtenyt, mutta sain liittyä matkan kevyempään osaan, mistä olen tosi iloinen. Suvi Linden avustajineen, Finpron porukka, suurlähettiläs, Supon miehet,... kaikki olivat hyvin mukavia. Sunnuntaina meidän piti olla Mikon kanssa vain kaksistaan mutta menimme hotelli Taj Mahal Palaceen, siihen joka oli vuosi sitten hirveän terroritapahtuman keskuspaikka, istuimme leppoisasti terassilla Lenitan kanssa ja juttelimme kaikenlaista, hyvin paljon myös terveysturismista ja intialaisesta terveydenhoidosta ja suomalaisten mahdollisesta kiinnostuksesta matkata Intiaan hoidattamaan vaivojaan. Lenitan nauhuri tallensi syvälliset näkemykseni ja itse asiassa odotan kauhulla mitä tulevaisuus tämän suhteen tuo tullessaan.
Joku voi ihmetellä mitä ihmettä Lenita Airistolla on terveysturismin kanssa tekemistä. Ei muuta kuin ikä ja iän mukana tuomat krempat joita tulee terveillekin. Siis kiinnostus asiaan. Aikaansaava, räväkkä reipasotteinen fiksu nainen joka osaa verkostoitumisen taidon, ei pelkää ottaa yhteyttä kehenkään, ihminen jolle jotenkin oikeat ovet tuntuvat avautuvan. Kyllä Otava tämänkin kirjan kohta julkaisee.
Mietin miten jotkut haluavat tehdä ja jotkut yksinkertaisesti sitten tekevät ... Minä touhuan muun muassa terveysturismin kanssa, kirjoitan mielelläni ja kuten kaikki kirjoittavat ihmiset, haaveilen joskus kirjoittavani kirjan. Mutta siihen se jää. En minä etene haaveilua pidemmälle. Ei me kaikki olla Lenitoja.
Ja vielä siitä silmät avaavasta Intiasta... kun erosimme Suvi Lindenin ryhmästä, Supon miehet hyvästelivät Mikon "sano terveisiä tytöillesi Chennaissa ja pidä heistä hyvä huoli".
maanantai 25. tammikuuta 2010
lauantai 23. tammikuuta 2010
Diamonds are a girl's best friends
Mumbain kunniakonsulilla on kiva bisness - timanttitehtailu. Pääsimme sinne tänään vierailulle ja jotenkin vaikutti että Marilyn Monroe taisi olla oikeassa. Me olemme kaikki aivan täysjärkisiä naisia, ainakin luulimme ja luulemme edelleen. Alussa olimme aivan korrekteja, mutta timanttien kiilto ja huuma tarttui. "Tämä! Ihana! Eikun tämä on vielä parempi! paljonko maksaa! Ei, haluan suuremman timantin, eihän tämä oikeastaan ole niin kallista! jne jne"
Turha kai sanoa että jokainen meistä teki nämä tarpeelliset ostokset. Kunniakonsuli tarjosi lounaan meille, mutta luulen että se oli kunniakonsuli joka voitti. Tai miten voiton määrittelee. Onnellinen olo vai raha? Minulle se on onnellinen olo, ainakin tällä hetkellä.
Tämä on kiva, mitä maksaa?
Ooh... täältä löytyy vaikka mitä ja juuri sellaista korua mitä aina olen tarvinnut!
Hmm... tämä sormus on pikkuisen pieni, löytyiskö suurempaa kokoa ja mieluummin suuremmilla timanteilla mutta samaan hintaan...?
Joku näistä, tai ehkä kaksi, kolme, neljä...!
Minun valinta on tehty, mutta Mikko, otanko vielä tämän pienen ja halvan, vain 500 euroa?
Turha kai sanoa että jokainen meistä teki nämä tarpeelliset ostokset. Kunniakonsuli tarjosi lounaan meille, mutta luulen että se oli kunniakonsuli joka voitti. Tai miten voiton määrittelee. Onnellinen olo vai raha? Minulle se on onnellinen olo, ainakin tällä hetkellä.
Tämä on kiva, mitä maksaa?
Ooh... täältä löytyy vaikka mitä ja juuri sellaista korua mitä aina olen tarvinnut!
Hmm... tämä sormus on pikkuisen pieni, löytyiskö suurempaa kokoa ja mieluummin suuremmilla timanteilla mutta samaan hintaan...?
Joku näistä, tai ehkä kaksi, kolme, neljä...!
Minun valinta on tehty, mutta Mikko, otanko vielä tämän pienen ja halvan, vain 500 euroa?
Tämä on se sormus! Mutta ei vaatimattoman vihkisormukseni kanssa käytettäväksi, tämä mallikappale oli sen verran pieni ettei sopinut siihen sormeen jossa sitä haluan käyttää. Ooohh... maailman ihanin sormus! Ja siis melkein 29-vuotishääpäivälahjaksi. Hääpäivähän on kesäkuun 6 päivä, ihan tuossa tuokiossa.
torstai 27. marraskuuta 2008
Mumbain terrori-isku
Eilen illalla katsoimme kaikessa rauhassa television World Movies-kanavalta suomalaista elokuvaa "Mies vailla menneisyyttä", emmekä avanneet yhtään uutiskanavaa.
Tänä aamuna avasin BBC:n uutiset ja katsoin kuten muukin maailma Mumbain terrori-iskujen raportointia. Kaikki uutiskanavat täyttyivät samasta aiheesta. Yllätyshyökkäys suunnitelmallisuudessaan järkytti Intiaa vahvasti.
Tietenkin heti ajattelin omaa turvallisuutta. Iskut kohdistuivat turistialueisiin ja ilmeisesti eniten amerikkalaisen ja brittipassin kanssa liikkuiin. Onko ulkomaalainen turvassa? Pitääkö värjätä hiukset mustiksi etten erotu niin selvästi paikallisista? Onko Chennai turvallinen?
Sitten katsoin karttaa. Mumbai on länsirannalla 1400 kilometrin päässä Chennaista. Mumbai on Intian suurin kaupunki ja tärkein business- ja turistikaupunki. Intian pörssi on Mumbaissa. Poliittinen keskus on Delhi.
Seurataan uutisia. Emme ole yksin täällä, Intiassa on valtavasti ulkomaalaisia, niin turistina kuin pysyvästi tai väliaikaisesti asuvia. Mutta taidan pitää kopiota Suomen passistani jatkuvasti mukana.
Tänä aamuna avasin BBC:n uutiset ja katsoin kuten muukin maailma Mumbain terrori-iskujen raportointia. Kaikki uutiskanavat täyttyivät samasta aiheesta. Yllätyshyökkäys suunnitelmallisuudessaan järkytti Intiaa vahvasti.
Tietenkin heti ajattelin omaa turvallisuutta. Iskut kohdistuivat turistialueisiin ja ilmeisesti eniten amerikkalaisen ja brittipassin kanssa liikkuiin. Onko ulkomaalainen turvassa? Pitääkö värjätä hiukset mustiksi etten erotu niin selvästi paikallisista? Onko Chennai turvallinen?
Sitten katsoin karttaa. Mumbai on länsirannalla 1400 kilometrin päässä Chennaista. Mumbai on Intian suurin kaupunki ja tärkein business- ja turistikaupunki. Intian pörssi on Mumbaissa. Poliittinen keskus on Delhi.
Seurataan uutisia. Emme ole yksin täällä, Intiassa on valtavasti ulkomaalaisia, niin turistina kuin pysyvästi tai väliaikaisesti asuvia. Mutta taidan pitää kopiota Suomen passistani jatkuvasti mukana.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)