Kielot

Viime kesänä nyhdin täysikasvuisia kieloja käsin. Se oli työlästä ja hidasta eikä kielot irronneet juurineen niinkuin olin kuvitellut. Sitten kokeilin trimmeriä. Jättiputken kokoiset kielot kaatuivat nopeasti vaikka sähköllä toimiva trimmeri pitkine jatkojohtoineen ei ole metsämaastossa juuri se minkä valitsisin käyttööni jos saisin valita. Somerniemen mökin liiteri on varmasti yksi Suomen parhaiten varustettuja liitereitä, mutta trimmerin hankinnassa on tullut mokattua.

Mäki näytti viime kesänä paremmalta kun kaikenpeittävät kielot olivat kaatuneet. Tänä keväänä vedin kokeeksi trimmerillä varhain keväällä pilkistävät kielonlehdet pieneltä alueelta pihakeinun vierestä.

Nyt on analysoinnin aika.

1. Synk'metsässä mustikoiden seassa oleviin kieloihin ei auttanut mikään. Ne rehottavat yhtä valtavina riippumatta mitä systeemiä käytin.
2. Varhaiskevään trimmerityöskentely oli hyvä idea. Katkottujen kielojen kohdalle kasvoi jonkin verran uusia versoja mutta ovat kovin kitukasvuisia eivätkä edes jaksa kukkia. Voisin kuvitella kielojen vähitellen kuolevan tuolla systeemillä. Lisäksi jo unohtuneet perennakasvit olivat levinneet alueelle - särkynyt sydän ja joku keltainen maanpeittokasvi.
3. Viime kesänä vedin trimmerillä vähemmän metsäisen mäenrinteen ja tein nyt saman. Rinne oli täynnä inhottavia kieloja. Yllätyin iloisesti kun niiden alta paljastui mattomaisena kasvava talvio joka on monta vuotta ollut kadoksissa. Talvio voi hyvinkin tukahduttaa kielon ajan mittaan, ainakin jos jaksan kaataa kielokkoa. Samoin villiruusu oli lähtenyt leviämään ja joitain niittykukkiakin kasvaa mäessä pitkästä aikaa - apilaa, päivänkakkaraa, hiirenvirnaa.

Taistelu kieloja vastaan ei ehkä olekaan toivotonta. Vaikka kahden tunnin trimmerityöskentelyn ja kielojen käsin nyhtämisen jälkeen oikea ranteeni on käyttökelvoton, kaikki sormet pistelevän puutuneet enkä ranteen voimattomuuden vuoksi pysty kumoamaan suuhuni edes lasillista vettä, uskon ensi kesän koittavan entistä kielottomampana. Kahdessa tunnissa ei yksi ihminen kauheasti saa aikaiseksi. Mutta kahdessa tunnissa saa näköjään ranteen sekundaksi.

Intian kodissa

Olin kaksi kuukautta pois Intiasta. Suomessa töissä ja reilun viikon Brasiliassa lomalla. Maanantaina aamuyöllä saavuimme Chennain lentokentälle ja Babu oli vastassa. Kotona säädettiin oikeanlaiset ilmastoinnit päälle, purettiin hieman matkatavaroita ja ehdittiin nukkuakin muutama tunti.

Olin jo vieraantunut siitä että kotonani on aina joku. Anithan puuhastelu harmitti ja häiritsi aamuani. Heti alakertaan tultuani, ennen aamiaista, oli jotain kiireellistä ongelmaa. En ole kovin rakastettava kun verensokerini on matala enkä usko että muutenkaan olin niin aurinkoinen. Matkustaminen on kuitenkin rasittavaa vaikka pidänkin siitä ja etenkin pitkistä lentomatkoista joita nyt oli kaksi peräkanaa. Sao Paulosta Lontooseen 13 tuntia ja Lontoosta Chennaihin 11 tuntia. Aikaeroa 9.5 tuntia. Miksi Intian pitää olla maailman ainoa maa jossa on tuo puolen tunnin aikalisä? (Yksi selitys tuohon erikoiseen puoleen tuntiin on muuten seuraava: Koko Intia on sovittu olevan samaa aikavyöhykettä. Kun kello on 9.45 Intiassa, niin se on 4.15 Englannissa. Ajan näkee aina kun kääntää kellotaulun nurinpäin, viisarit asettuvat aina oikein. Paitsi nyt kun on kesäaika jota ei koloniaaliaikaan vielä oltu keksitty.)

Ja seuraavaksi minut haettiin keskustelemaan Moorthyn, puutarhurin, kanssa. On kauan herättänyt närää että Moorthylle maksetaan 5000 rupiaa kuukaudessa vaikkei Moorthy käy meillä kuin 2 tuntia viikossa. Olin jo pitkään ennen Suomeen lähtöäni kuullut "Moorthy ei ole koskaan koko päivää", "Moorthy vain kävi täällä". Menin puutarhaan, kukkakeot olivat taas masentavan näköisiä, rotta oli taas myllännyt toisen keon ja syönyt kukat ja toinenkin oli jotenkin nuupahtaneen oloinen. Miksi intialaiset kukatkin ovat niin pienikukkaisia ja surkeita? Saan Somerniemen varjoisan kukkapenkin komeammaksi petunioilla ja ahkeraliisoilla kuin mihin trooppisessa Intiassa pystytään. Kyllä harmittaa. Sanoin Moorthylle että viis veisaan kukkasista jos ne ei kasva tuon kummemmiksi ja etenkin jos ne tuovat rotat pihaan, ollaan sitten ilman. En rupea kahden kuukauden välein hankkimaan uusia taimia. En rähjännyt työajoista. Minulle on yhdentekevää kuka kastelee ja hoitaa puutarhani, kunhan se tulee hoidettua niin että vuokraemäntä voi olla rauhallinen. Maksan Moorthylle kuukausipalkan ja joko hän itse möyrii puutarhassani tai palkkaa jonkun toisen. Ihan sama minulle.

Brasilian jälkeen Chennai on lässähdys. Oli samanlainen tunne kuin tänne muuttaessa. Silloinkin tulimme suoraan Manauksesta ja Sao Paulosta. Mutta Intia on shokki aina, tulee mistä vain. Myös muualla asuvat ja opiskelevat intialaiset sanovat kokevansa sen joka kerran tullessaan kotiin käymään. Ehkäpä Intiassa oikeasti on jotain joka ei ihan ole kohdallaan ja jota voisi parantaa?

Puutarhan kukoistus

No, toki otsikko on väärä. Ei puutarhamme kukoista, mutta ei se nyt ihan lakastunutkaan ole. Kukintaa ei ole silmiä häikäisevästi, mutta on meillä jotain väriä. Enimmäkseen kadulle kaartuvia bougainvillea, siis suurempia puita, joitain pensaita ja muutama ruukkukukka. Muuten kukat ihmeesti katoavat. Joku ne tietenkin varastaa, ei siitä ole epäilystä.

Muurahaiskekokukkapenkin toisen yrityksen kukat ovat nyttemmin pikkuruukuissa vahvistumassa ja odottamassa sopivaa hetkeä jolloin ne siirretään muurin kadun puolelle kaunistamaan Bishop Gardenin naapurustoa. Kekoihin ollaan istuttamassa uusia kukkia – Moorthy kävi ostamassa 14 jokseenkin jäykänoloista kasvia joiden muka pitäisi levittäytyä ja täyttää koko keko. Saa nähdä. Yllätyksekseni sekä Jantu että Anitha käyvät kukkataistelua Moorthyn kanssa millaiset keot ja kukat talon rouva haluaa. Meillä on siirrelty kukkaruukkuja ja pensaita jotta rouva olisi iloissaan. Jantun idea oli siirtää puutarhan pimeästä nurkasta kukkivat ruukkukasvit suoraan ulko-oven eteen jotta sen näkee heti kun astuu ulos.

Anitha taistelee olohuoneen ikkunasta avautuvan maiseman puolesta, samoin haluten siirtää kaiken kukkivan keskeisille paikoille pois puutarhan nurkista. Moorthyllä on mieltymys symmetriaan joka ei ole intialaisille mitenkään harvinainen piirre. Sama mieltymys ilmenee kyllä myös Anithassa ja Jantussa, jonka huomaa selvästi kun katsoo muurahaiskekoa nykyisessä olomuodossaan.

Kukkakeot sekä Jantu että Anitha haluavat säntillisen raidallisina. Siksi Jantu, vartija, asetti keon surullisenkuuluisat kivet järjestykseen jotta kukatkin pysyvät ruodussa. Sanon kiviä surullisenkuuluisiksi viitaten muinaiseen blogiini siitä miten kivet ilmestyivät kukkakekoihin. Olinhan toivonut suuria kiviä reunustamaan kukkapenkkejä, ihan kuten olen rakentanut kukkapenkit Somerniemen mökillle, mutta mökkitavat eivät kuulu Chennain pihoille. Kukkakeot on tarkoitus täyttää kukilla siten että huipulla on siniset, keskellä punaiset ja alhaalla keltaiset kukat.

Pihan vesiruukku on nyttemmin täyttynyt metsätähden näköisillä pikkukukilla. Vesi käsitellään hyttysmyrkyllä joten siinä ei pitäisi olla suurempaa moskiittoviljelmää. Alemmassa kuvassa on yleiskuva etupihastamme. Suoraan sanottuna se ei ole tässä valokuvassa erityisen upean näköinen. Luulen että se on luonnossa paljon parempi.

Vartijamme Jantu on ottanut hyvin aktiivisen roolin pihallamme. En ole aina varma onko se hyvä vai paha. Palveluskunnan ei kuuluisi ottaa ohjia käsiinsä. Mutta Jantu on hyvin sympaattinen kaveri joka on oppinut hyvin englantia ja muutenkin sellainen jolla ajatus kulkee nopeasti ja toiminta on ripeätä. Sellainen käsistään kätevä toiminnan kaveri jolle vartijan tylsä, tapahtumaköyhä ja staattinen työ ei lainkaan sovi. Jantu olisi loistava talonmies. Hoitaisi sekä puutarhan että pikkukorjaukset ilman että jokaista ruuvia tai lampunvaihtoa varten tarvittaisiin eri heppu taloon. Siksi maksamme Jantulle kuukausittain pienen korvauksen erilaisista hommista joita hän meille tekee. Mikä tekee meistä aika riippuvaisia Jantusta.

Tehtaan sähkömies kävi tarkistamassa sähköliittymämme ja -johtomme ja jätti työkalusalkkunsa meille viikonlopuksi kun tulee uudestaan maanantaina. Sanoin sähkömiehelle että salkun voi jättää oven suuhun eteiseen. Mutta ei, Jantu käski viemään sen sähkötaulun alle varastohuoneeseen, pois silmistä ja näkyvistä, sinne missä sen paikka on. Kuka lopulta tuntee talomme ja sen tavat parhaiten?? Kuka tekee taloomme tavat? En ainakaan minä ja vielä vähemmän Mikko.

Jätesota 4

Rauha maassa ja jätteet pois. Ainakin pois silmistä. Ja kun on pois silmistä, on pois mielistä ja asian voi unohtaa. En halua tietää minne naapurimme kärrää nykyisin roskansa, mutta ei ainakaan meidän talomme eteen.

Viittaan tietenkin marraskuiseen Jätesota 1-3-sarjaan. Naapurimme, Chennain ylin poliisiviranomainen, oli valittanut kaupungin korporaatiolle meidän ylenpalttisesta ja jatkuvasta sottaisuudestamme joka on kyllä todellinen loukkaus. Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset - me yltiöhygieeniset skandinaavit asumme Intiassa jonka kaikki tuntevat maailman saastaisimpana maana, maana jossa jätehuoltoa tai viemäröintiä ei käytännössä ole ja kaikki roskat ja jätökset lojuvat kaduilla ja metsissä ja pelloilla ja tyhjillä tonteilla, jokien pinnalla ja pinnan alla, meren lahdissa ja järvien poukamissa, takapihoilla, etupihoilla, tai ihan joka paikassa. Ja meitä syytetään oman katumme sottaamisesta!

Kai idea lähti alunperin Jantulta. Jantu on nokkela käytännön asioissa ja hoksaa monia asioita joita muut eivät huomaa. Että jospa istutetaan kukkia? Ehkä kukat ja meidän hoidetun näköinen talon edusta tekee muille vaikeammaksi dumpata kotitalousjätteensä siihen päälle.. Se oli ehdottomasti parempi ehdotus kuin Anithan ja Babun kannattama korkea kanaverkkoaita ympäröimään kapeata vihreätä plänttiämme tien ja muurin välissä. Että muka jos on korkea kanaverkko, naapurit eivät yletä heittämään roskia siitä yli. Miinuspuolena minusta oli ensiksi se että kanaverkko on kamalan näköinen etenkin kun täältä löytyy vaan ruostuvaa laatua, toiseksi, emme saisi itsekään verkon sisäpuolta pidettynä siistinä, kolmanneksi, siinä luultavasti lopulta roikkuisi kuolleita lintuja ja muita kanaverkon reikiin takertuneita elukanraatoja.

Moorthy sitten käskystä istutti jotain vihreätä ja mukamas kukkasia pläntille. Halusin sellaisia joita lehmät ei syö, vaikka näkemäni mukaan lehmät täällä syövät kaiken paitsi ehkä peltipurkit. Moorthy vakuutti kasvien olevan lehmille kelpaamattomia. Eikä niitä lehmiä nyt ole viime aikoina ollutkaan kotikulmillamme.

En ole varma onko talomme edusta esteettistä silmääni miellyttävä ja juuri sellainen kuin sen mielessäni kuvittelin. Kun oikein tarkkaan katsoin, näin yhden keltaisen kukkivan kukan. Ainakaan vielä emme nauti kukkamerestä, mutta olen muutenkin luopunut toivosta että täällä tulvehtisi huumaavasti tuoksuvat jasmiinit tai kirjavat kukkakedot täyttäisivät maan. Mutta naapurimme ei tuo enää roskia ja voimme olla ystävällisissä väleissä heidän kanssaan jos vaikka joskus heitä näkisimme. Täällä on tapana sulkeutua oman muurin sisäpuolelle, ihan kuten Suomessakin.

Ei enää tätä näkyä kotimme kulmilla!
Sama kohta vihertää nykyään kauniina kukkapenkkinä jonka äärellä myös puolittaiset kulkukoirat viihtyvät.
Uusi kukkapenkkimme koko komeudessaan. Kuvasta ei näe sitä yhtä ainutta keltaista kukkaa, se on tuon takimmaisen silmäpuolen koiran vieressä. Se koira on kyllä elossa vaikka kuvassa ei siltä näytä. Klenkkahan se on, lonksuttaa kolmella jalalla ja näkee yhdellä silmällä, mutta ei ole vesikauhuinen.

Rottasota

Kun asuu maassa jossa ei ole ihan viimeisen päälle puhdasta ja hygieenistä, joutuu sietämään sellaista mitä ei omassa maassaan sietäisi. Kuten niitä kissan kokoisia rottia. Tai että lavuaareissa ja muiden viemäriritilöiden päällä on muutama koipallo estämässä torakoiden invaasiota. Tai kotona vaeltavat muurahaiset joille ei vaan voi mitään. Tai olmimaiset värittömät gekot jotka kiipeleivät seinillä ja syövät hyttysiä. Tai hyttyset joita alkaa taas kohta tulla eikä niiden sisäänpääsyä voi mitenkään estää. Tai käärmeet pihalla tai kulkukoirat kotikadulla tai klenkat ja laihat lehmät jotka tulevat hakemaan varjoa kuumimmalta paahteelta kadulle kurkottavien puiden alle ja jättävät muistoksi haisevat läjänsä.

Niistä rotista ei vain ole päästy eroon. Rotilla on mukava kotikolo puutarhamme nurkassa. Jantu on täyttänyt kolon pariin otteeseen vedellä ja kolmihenkinen rottaperhe on syöksynyt viivana kadun yli naapurin puolelle palatakseen kahden päivän kuluttua takaisin samoihin, mutta vesisuihkun jälkeen kuiviin puhtaisiin oloihin. Myrkyt eivät ole tehonneet vaikka ne on todistettavasti syöty. Ehdotin että rotat poltetaan koloonsa, tuikataan tuli, työnnetään soihtu sisään ja rotat kärventyvät hengiltä. Jantu ei ollut varma asiasta, neuvottelee Moorthyn kanssa.

Moorthyn myrkyt eivät ole rotille maistuneet. Tämä hirvittävän tappava sekoitus on sekoitettu riisiin ja asetettu ikään kuin lautaselle pienen lehden päälle. Se näyttää oikeastaan houkuttelevalta annokselta, mutta rotille se ei kelpaa. Rotat kyllä möyrivät myrkkyaterian vieressä joka yö eikä kukat edelleenkään kasva. Kukaan ei tiedä miksi rotat haluavat nimenomaan tuossa paikassa kuopia. Siellä on oltava jotain aivan kamalaa, ehkä jonkun raato tai jotain muuta kammottavaa.

Keltainen kissa on edelleen hengissä ja mungo näyttäytyy pihallamme. Kuten rotatkin.

Hyvin herkullisen näköinen riisi-rotanmyrkkyannos ei maistu rotalle vaan kukkakumpumme on edelleen joka aamu oikeanpuoleisen kuvan näköinen. Kolme metriä kotiovellemme päin on toinen kukkakumpu joka rehottaa aamuisin kirkkain värein. Allaolevan kuvan otin vasta aamukymmenen maissa jolloin kirjavin kukinta oli jo päättynyt. Nämä pikkukukat ovat sieviä mutta kukkivat valtoimenaan vain tunnin päivässä.

Pihan kukkakummut

Jätesodan yhteydessä on tullut puheeksi pihamme eläinkannan lisääntyminen. Eläinkanta vaikuttaa myös puutarhamme kukoistukseen negatiivisella tavalla.

Kaunosieluisen Moorthyn huolekkaista yrityksistä huolimatta pihamme ei loista kirjavana kukkamerenä. Ruusut nuupahtivat kasvatettuaan metrin vartta ja kolme pientä kukkaa. Moorthy totesi surullisena Chennain ilmaston olevan sittenkin liian kuuma Bangaloren ruusulle. Ilmeisesti pihamme toimii Moorthylle jonkinlaisena kokeilupuutarhana jossa voi toteuttaa itseään vapaasti. Olen ehkä ollut liian luottavainen Moorthyn puutarhurin kykyihin, mutta kuten aiemminkin olen todennut, sydämeni on kovin heikko Moorthya kohtaan.

No, pihalle laitettiin puolitoista vuotta sitten kaksi muurahaiskeon näköistä kumpua joihin istutettiin kukkia. Ensimmäiset kukat poistettiin kasvukauden jälkeen ja sen jälkeen oli se ruusukokeilu. Muistan kuinka haltioituneena Moorthy kuvaili silloin minulle tulevaa ruusujen tuoksua ja kuinka ruusut kasvavat kukkivina kumpuina keskellä pihaamme. Eihän sellaiseen raaski sanoa että ei siitä mitään tule, keksi jotain järkevämpää. Nyt on palattu takaisin alkuperäisiin leviäviin kukkasiin joiden ainoa vika on että ne ovat hyvin kauniita kello 8 aamulla. Loppuvuorokauden ne ovat lepotilassa, kukat nuppuina.

Pahin ongelma on kyllä rotta. Minulle on puhuttu vain yhdestä rotasta, mutta kuka sen tietää varmasti montako niitä on. Rotat mylläävät toisen kukkakummun aina kun kasvit alkavat hieman kasvaa. Kyseessä on kissankokoiset hybridirotat joihin ei mikään myrkky tehoa. Ihan totta, en liioittele. Kaikki sanovat että nämä ovat kissankokoisia rottia, eikä kyseessä tosiaan ole mungot. Mungoista pidetään eikä kukaan halua päästä niistä eroon.

Moorthy pomonsa kanssa on kokeillut pihallamme jo kolmea rotanmyrkkyä mutta rotat sen kuin penkovat kukkakekomme. Tänään pomo näytti minulle kalsean näköistä pussia jossa oli pääkallon kuvia ja varoituksia ja huutomerkkejä. Että se on heidän viimeinen aseensa hybridirottaa vastaan. Nyt kekoon on upotettu runsain määrin tappavaa myrkkyä toivoen että huomenna aamulla puutarha-apulainen noukkii rotanraadot pihaltamme. Yäk. Soman Vanillan sairastuttua meillä käy vanhempi paljasjalkainen nainen jonka nimeä en tiedä. Hän hymyili ja nyökytteli toiveikkaasti, suorastaan verenhimoisesti kysyessäni tätä. En mitään niin kammoa kuin eläinten raatoja.

Vartijoille annettiin kehoitus pitää pihallamme liikkuva kissa kiinni koko tämän yön. Jos kissa laittaa suuhunsa myrkystä kärvistelevän rotan, se on kissan menoa. Rotta voi säilyä hengissä, mutta kissa ei. Se on sellaista myrkkyä. Supervor oli hirmuisen huolissaan miten kissan voi pitää kiinni kun se on niin arka ja vielä enemmän huolissaan siitä että kissalle voisi tapahtua jotain. Oli kamalan liikuttavaa katsoa ja kuunnella Supervorin pohdintoja miten säilyttää ujon kissaparan henki. Yöt talomme kulmalla ovat pitkiä, vartiovuorot yksinäisiä ja kissasta on paljon iloa. Ainakin enemmän kuin kissankokoisista rotista.

Etualalla hybridirottien penkoma kukkakeko, takana keko sellaisena kuin sen pitäisi olla kaikkina muina vuorokauden aikoina paitsi kello 8 aamulla. Kello 8 se on kirkkaan pinkkien ja keltaisten kukkien peittämänä oikein kaunis.

Banaaniviljelijän murhe

Meillähän oli yksi banaaniterttu kasvamassa pihamme banaaniruohikossa. Se jonka jo kerran luulimme kadottaneemme, mutta joka olikin vain kasvanut korkeammalle. Lomamme aikana Vanilla, puutarha-apulainen, oli todennut banaanien olevan kypsiä ja katkaissut tertun varresta.

Kotiapulaisemme Anitha esittelee keittiössämme iloisena puutarhamme satoa

Anitha myönsi ettei ollut koskaan nähnyt vastaavanlaista banaania. Vanilla oli tietävinään että kyseessä on “seed banana”. Tähän ei kuitenkaan suurempaa puutarha-alan tietämystä tarvita koska kun banaanin kuoren avaa, sisältä paljastuu mustapippurin kokoisia kivenkovia siemeniä. Tai ehkä ne ovatkin kiviä ja kyseessä on pikemminkin “stone banana”, jota Vanilla ei tunne. Siemenet ovat niin kovia ettei niihin pysty hampaat eikä puukko. Heti sen jälkeen kun Anitha oli ihmetellyt minulle tuntematonta banaanilajia, hän intialaiseen tapaan väitti rävähtämättömin silmin että tämä banaani on “very healthy”. Yleensä kaikki omituiset ja hirveän makuiset vihannekset, kasvikset, ruoat tai hedelmät ovat Anithan mukaan hyvin terveellisiä, selvästi vastoin minkäänlaista tietoa asiasta.

Meidän punaruskeat banaanimme joiden vieressä on tavallinen ostobanaani.

Molemmat banaanit ja vielä banaaninpuolikkaat halkaistuina. Kahvilusikka vain kertoo että kyse on pienikokoisista banaaneista jotka ovat mielestämme parhaita. Banaanissamme on kieltämättä enemmän siemeniä joista kolme yksilöä on otettu erikseen näytille. Ovat kuin mustapippureita, tai ainakin sen kokoisia.

Luimme Wikipediasta että jalostetut banaanit joita ihmiset yleensä syövät ovat lähes kivettömiä. Villibanaanit ovat täynnä mustia kiviä. Villibanaanit ovat katoava luonnonlaji joka on nyttemmin YK:n ruokajaoston suojeluksessa. Kun tarkkaan tutkii normaalibanaania, kyllä siinäkin pieniä mustia pilkkuja havaitsee. Ne ovat surkastuneita siemeniä. Jalostettu viljelty banaani on yksineuvoinen, kun taas suurisiemeninen villibanaani ei ole. Sekä Mikko, Pia että minä maistoimme varovaisesti puutarhamme tuotetta. Banaani oli yllättäen hyvin makea ja mehukas, mutta syöminen on varsin vaikeata runsaan siemenmäärän vuoksi. On myönnettävä että koko satomme palasi sellaisenaan takaisin luontoon.

Mikä tarkoittaa että ehkä ne talomme eteen ilmeisesti pysyvästi asettuneet kolme lehmää nauttivat parhaillaan maukasta siemenbanaaniateriaa.

Puutarhan antimia

Toinen pihamme kookospalmuista

Joskus kuukausi sitten Anita kertoi että puutarhamme banaanit on varastettu. Tihrustin silloin banaanipuuhumme - anteeksi puurunkoiseen banaaniruohoon - enkä nähnyt banaaneja. Käytimme Mikon kanssa yhden illan merkillistä banaanivarkautta pohtien. Meillä kasvoi vain yksi banaaniterttu vaikka banaani on varsin yleinen kasvi näillä seuduin. Banaani on halpa hedelmä jota saa ympäri vuoden niin että sen arvostus on melkein negatiivinen. Että kyllä pitää olla epätoivoinen se varas joka kiipesi muurimme ylitse ja nyhti mukaansa ainoan banaaniterttumme kun vaikka naapurillamme niitä on yllin kyllin. Naapuri on kuulopuheiden mukaan Chennain ylin poliisiviranomainen joten voi tietenkin olla että hänen banaaninsa jää ihan kunnioituksesta rauhaan. Maalaisjärjellä ajatellen myöskään poliisiviskaalista 10 metrin etäisyydellä olevat naapurin hedelmät eivät voi olla houkuttelevia, etenkään raakoina. Mutta, kuten aina toteamme, tätä maata on mahdoton ymmärtää ja järjellä selittää.

Sitten yhtenä päivänä Mikon istuessa yläterassilla, banaaniterttu oli paikallaan. Ei se minnekään ollut kadonnut. Kasvanut vain korkeammalle.

Tässä on vuoden banaanisatomme kypsymässä. Tehoviljelijöiksi meistä ei ole, tuotamme banaania suunnilleen saman verran kuin Somerniemen mökiltä saadaan omenoita.

Toisella puolella taloa meillä on yksi vehreä suuri mangopuu joka näyttää notkuvan vihreitä kivikovia mangoja. Vielä ei ole sadonkorjuun aika. Viime vuonna saimme aika kasan kirpeitä mangoja jotka olivat parhaimmillaan kuivattuna. Ikävä kyllä ne eivät ole suosituinta makeata lajiketta Alphonsoa tai muutakaan keltaista mehukasta laatua.

Tämä vuosi on yleisesti huono mangovuosi, mutta meidän puussa niitä on satoja. Voimme varmasti laittaa osan myyntiin, se on ihan yleinen tapa. Koju pystyyn ja myydään vaikka 20 tomaattia jotka on jostain saatu tai löydetty tai varastettu. Seuraavana päivänä samaa kojua ei enää ole.

Kookospähkinät ovat minusta aivan valmiita, mutta niiden keruuaika on alkuvuodesta. Ja se banaaniterttu on edelleen hyvin vihreä. Banaanilajikkeita on varmasti melkein sata, on tuttuja keltaisia, hauskoja punaisia, kummallisia ruskeita mädän banaanin näköisiä, raa'an näköisiä vihreitä ja kaikkia värejä kaiken kokoisina. Paras kysyä Moorthyltä, puutarhurilta, koska voimme herkutella oman pihan banaaneilla. Moorthy hoitaa myös mangojen ja kookospähkinöiden keruun. Tai siis hommaa paikalle jonkun joka kerää sadon. Täällä jokainen tuntuu palkkaavan jonkun hoitamaan asioita. Joskus tuntuu ettei kukaan tee mitään vaan kaikki siirtävät hommat seuraavalle ja taas seuraavalle ja seuraavalle. Ihan niinkuin minäkin teen.

Kaikki eivät olleet joutilaita tänään polttavan kuumana lauantaina. Mikko pesi suihkuverhonsa pesukoneessa ja ripustaa tässä ne kattoterassille kuivumaan.

Olimme lounaalla ulkoilmaravintolassa, istuimme aurinkovarjon alla ja propeli pyöritti vauhdilla ilmaa. Mutta oli niin kuuma että tuli hiki syödessä. Niin hiki ettemme ottaneet edes jäätelöä jälkiruoaksi vaan poistuimme pikaisesti ilmastoituun autoomme.

Pihalla tapahtuu

Ihmeellisessä Intiassa jopa kotitapahtumat ovat jännittäviä. Tosin riippumatta siitä missä asuu, arki on aina mielenkiintoista ja jos erityistä jännitystä kaipaa - yleisesti tiedetään että kotona tapahtuu suurin osa ihmisille sattuvista onnettomuuksista. Riippumatta siitä missä asuu.

Olen nyt kahden työn välissä enkä mennyt kumpaankaan eilen. Olin aamun kotona. Ulkoa kuului äkillistä huudahtelua ja kiivasta pulputusta.

Anita, Jantu, Babu ja Vanilla käärmeen pihallamme.

Avasin oven. Anita, Babu, Jantu ja Vanilla olivat tiiviissä rykelmässä seisomassa, Babulla oli valtava keppi kädessä jolla sorkki pientä käärmettä. Vanilla, puutarha-apulainen joka päivittäin lakaisee kuivat lehdet, katkoo kuivat oksat, kastelee pihan jne oli juuri astunut vihreän käärmeen päälle. Sanomattakin on selvää että Vanilla kulkee paljain jaloin, mitä pidän todella typeränä. Mutta minkä minä näille mahdan.

Vihreä käärme ei pure. Se on hidas ja piileskii puissa. Sehän on aivan kiharaisen ruohonkorren näköinen, puiden lehdistöön se piiloutuu täydellisesti. Palveluskunnan mukaan vihreä käärme pistää pienellä terävällä ylähuulesta törröttävällä piikillään ihmistä silmään ja ihminen tulee sokeaksi.

Vanilla on kaukana pahasta vihreästä käärmeestä, Babu ei koske siihen sormellakaan eikä luovu aseestaan, Jantu taas ei luovu uudesta Mikon antamasta arvokkaasta Sudoku-kirjasta edes käärmeen vuoksi mutta on ainoa joka tietää mitä käärmeelle pitää tehdä.

Vanilla oli kauhuissaan enkä oikein tiedä mistä, siitäkö että oli astunut käärmeen päälle ja saanut sen kuolemankouristuksiin vai siitä että yleensä oli törmännyt käärmeeseen, jonka ei pitäisi olla erikoista ihmiselle joka tekee joka päivä puutarhatyötä. Babu ei ole maailman käytännöllisin mies mitä kuvaa se valtava keppi jolla Babu sohi käärmettä. Jantu taas on käytännön mies joka otti käärmeen käteen, tutki sen tarkkaan ja osoitti jotkut pisteet joiden kohdalta häntäosa pystyy kasvattamaan uuden pään. Vanillan rusentama kohta oli näiden pisteiden pääpuolella, joten tällä käärmeellä on toivoa toiseen elämään. Vanilla pelkäsi käärmeen seuraavan häntä puutarhaan ja hyökkäävän uudestaan, Anita esitti tietävää ja halusi selittää kaiken vihreistä käärmeistä, mutta tuntui että Jantu oli ainoa jolla oli todellista tietoa ja ymmärrystä ja rauhoitti pihallamme vallitsevan yleisen kaaoksen ja kauhun.

Vihreän käärmeen terävä piikki näkyy jotenkin. Käärme on pieni eikä ne kasva juuri suuremmiksi. Eikä jantu luovu Sudokustaan ja kynästään jolla tekee Sudoku-tehtäviä.

Käärmettä ei tapettu. Sen kiemurtelu vaikutti laantuvan kun Jantu paljain käsin pakkasi sen sanomalehteen ja pudotti pihan roskatynnyriin. Ehkä se kasvattaa siellä sen toisen pään terävine piikkeineen ja pompahtaa seuraavassa jätteidenlajittelupisteessä entistä ehompana esiin ja hakeutuu toiseen puuhun pelottamaan toisia ihmiä. Ja ehkä se löytää sopivat silmätkin jotka voi puhkaista jos se nyt on vihreän käärmeen tehtävä.

Hyvä uutinen oli että tarkkana poikana Jantu on nähnyt mangustin hiippailevan pihallamme - se Kiplingin kuvaama Rikki Tikki Tavi, käärmeitä syövä, kissan kokoinen otus. Mangustin avulla maassa pysyvät kobrat pysyvät loitolla, eikä minun ole mitään tarvetta kiivetä puihin vihreiden käärmeiden joukkoon. Moorthy ja Moorthyn apulaiset keräävät mangot ja banaanit ja kookospähkinät puutarhamme puista. Herrasväkenä olemisessa on etuja joita ei Suomesta lähtiessä tajunnutkaan.

Melkein rakkautta

Yksi ruusu on kasvanut laaksossa
Ja se kauniisti kukoistaa.

En ymmärrä missäpäin maailmaa kukat kasvavat. Manauksessa ei ollut yhtään kukkaa, siellä oli vain synkän viidakon vihreän tummia sävyjä. Chennai on kuten koko Intia - kaukaa kaunis. Ei täällä ole minkäänlaista kukkaloistoa. Jos olen talomme katolla ja katson kahden naapurin yli kolmannen naapurin pihaa, se näyttää loistavalta kukkamereltä. Mutta kun menen sen talon nurkille, värikkyys katoaa ja näen siellä harvakseltaan samoja näivettyneen oloisia pieniä keltaisia ja punaisia kukkasia joita meidänkin pihalla on.

Nyt olen seurannut kuinka puutarhassani neljä hentoista ruusua on vähitellen kasvattanut vartta ja sairaan läpikuultavia lehtiä, ohut varsi huojuu vähäisessä tuulenvireessä ja lakoaa sateessa. Mutta sitkeästi ruusut ovat kukin kasvattaneet yhden kukan: neljä pientä ruusun tainta, neljä pientä vaaleanpunaista ruusua jotka tavattoman vaatimattomasta ulkonäöstään huolimatta tuoksuvat uskomattoman ihanalle.

Yksi kulkijapoika on nähnyt sen,
Eikä voi sitä unhoittaa.

Ruusut ovat Moorthyn, puutarhurin, ylpeys. Karu maa ei paljon voi kasvattaa, mutta mitään rentun ruusuja ei pihallani kasva. Sain Moorthylta kirjeen. Oikeastaan kirje tuli jo lokakuussa, kiitoksena antamalleni Diwali-rahalle.

"Kunnioitettu Madam,
Kiitän vilpittömästi antamastamme kuukauden palkasta, Deepawali-lahjasta. Monet muut jotka ovat asuneet huvilassa ovat joka vuosi antaneet minulle saman lahjan ja kiitän uudestaan että ylläpidätte samaa traditiota.

Monet kerrat olen toivonut tapaavani Teidät mutta emme ole pystyneet tapaamaan ja keskustelemaan puutarhan parantamisesta. Teidän kiireinen aikataulunne ei salli tapaamistamme aamuisin eikä iltaisinkaan. Edes silloin kun tapaamme, en voi puhua kanssanne koska en pysty ilmaisemaan itseäni huonolla englannillani. Tämä heikkous estää minua puhumasta kanssanne vaikka minulla on lukuisia ideoita puutarhan parantamiseksi. Sen jälkeen kun otin puutarhanne hoitaakseni, puutarha on parantunut huomattavasti. Näette itse eron.
Vaikka käyn vain kerran viikossa, vastaan puutarhan hoidosta. Myrkytän tuholaiset, apulaiseni lakaisevat pudonneet lehdet ja keräävät roskat, multa möyhitään ja oksat karsitaan. Minä rakastan luontoa, vihreitä lehtiä ja kukkia. Hoidan kasveja kuin lapsiani, hoidan niitä rakkaudella ja teen kaikkeni kasvien hyväksi.
Antaessanne Deepawali-lahjan minulle, olette huomanneet tämän ominaisuuteni mistä olen Teille hyvin kiitollinen.
Uskollisesti Teidän,
R. Moorthy"

Minua itketti kun luin Moorthyn kirjeen. Moorthy voi haluta aina lisää ja lisää rahaa, mutta kaikki raha menee kasveihin ja puutarhaan. Moorthy on köyhä ja näyttää köyhältä ja on läpinäkyvä kuin lasi, joka tavalla. Näenhän minä kuinka hellästi Moorthy kantaa pieniä taimia pihallemme, silittää puun lehtiä ja nostaa maahan taipuneen varren varovaisesti kuin se olisi särkyvä unelma.

Mutta köyhänä ei ole tohtinut,
Vaan on jättänyt paikoilleen.

Ikävöivä puutarhuri

Olen varmasti puutarhurimme Moorthyn paras asiakas. Sen lisäksi että ensin annettuani potkut, palkkasin hänet kuukauden kuluttua uudestaan olen myöntynyt ilmeisesti kaikkiin erikoisiin ehdotuksiin mitä Moorthyn päähän pälkähtää. En vaan voi vastustaa Moorthya.

Paitsi eilen pysyin kovana. Omat työt aloitettuani en ole nähnyt Moorthya ja sitten oli tuo Suomessa käyntikin ja olin tosi kaukana puutarhastani. Eilen illalla kahdeksan kieppeillä vartija soitti ovikelloa ja Moorthy siellä kukkaruukkujen kanssa ovella. Mikko avasi oven mutta palasi pikaisesti olohuoneeseen. "Sun kaverisi on kaivannut sua". Moorthyn kasvot oikeasti kirkastuivat kun näki minut. On ihanaa että joku kaipaa minua. Muisti päivänkin jolloin viimeksi nähtiin.

Suomessa ollessani pihalle ja terassille oli pulpahtanut monta ruukullista kukkasia. Nurmikolla olevien kekojen väliin jotenkin kultaiseen leikkaukseen, ei ihan keskelle, oli laitettu meidän suuri valkoinen suojaruukku, Amerikassa olohuoneeseen ostettu, siihen vettä ja vesililjan poikasia. Luulin niitä ensin lootukseksi. Pihan keot ovat oikestaan aika hyvän näköisiä, punaiset, keltaiset ja oranssit kukat peittävät ne upeana kirjavana mattona eikä enää ensimmäiseksi tule mieleen kaksi muinaishautaa.

Moorthyllä oli taas suuria suunnitelmia. Vesililjat olivat vain alkuinspiraatiota. Moorthy haluaisi kekojen keskelle lootuslammikon. Pysyin lujana. Lammikon perustaminen maksaa kohtalaisen paljon ja toisaalta, olen jo nähnyt pihamme monsuuniaikaan. Meillä on silloin siinä järvi. Moorthyn silmissä jo kimmelsi surun kyynel. Mutta kehuin kauniita kukkia ja kekseliäästi asetettuja puissa riippuvia amppeleita ja kyynelet kuivuivat.

Vartijakin innostui osallistumaan keskusteluun. Tämä vartija on sen juopon ja jatkuvasti nukkuvan alkuperäisen vartijan tilalle tullut vanhempi mies, askeetti, josta pidin nimenomaan hänen hiljaisuutensa vuoksi. Sittemmin olemme havainneet että hiljaisuus murtuu usein uskomattomaksi puheripuliksi. Välillä ihmettelemme Mikon kanssa miten niin puhelias mies on ikinä ryhtynyt vartijan yksinäiseen ammattiin. Harmillista tietenkin ettemme saa mitään selvää hänen puheestaan. Eikä Moorthykaan osaa englantia, joten vartija halusi tulkata kaiken. Oikeastaan en usko että hekään puhuvat samaa kieltä, täällä kun on kieliä niin paljon enkä pysty erottamaan tamilia telugusta sen enempää kuin muistakaan sanskriitin sukuisista kielistä. Puoli yhdeksältä meillä on jo pilkkosen pimeätä mutta molemmat halusivat näyttää kaikki pihan kukkivat ja tuoksuvat kasvit. Meillä oli Mikon kanssa kesken "How I met your Mother"-tv-sarjan katselu mutta minä olin jämähtänyt pihalle kahden kukkiin hurahtaneen miehen kanssa.

Jouduin murehduttamaan Moorthyn uudestaan. En kelpuuttanut hänen malliksi tuomiaan muoviruukkuja ja kirkkaanpunaista muovinaruamppelia. Haluan sellaiset ihan köyhät, suuret saviruukut joita myydän jokaisessa kadunkulmassa, ja amppelikin hamppunarusta punottu, ei hienoa muovia. Kai jokaisen on käytävä tämä kummallinen kehityskaari läpi. Tehdastekoinen on hienompi kuin käsintehty. Kiiltävä muovi päihittää poltetun punasaven. Kotikutoinen on köyhää, kun köyhälläkin on siihen varaa. Ja sitten palataan takaisin siihen että käsintehty on hienoa ja lopulta se on kallistakin. Se on varmaan siinä vaiheessa kun ei enää ole köyhiä, kuten Suomessa.

Sovin Moorthyn kanssa että tulisi vaikka maanantaisin seitsemältä aamulla puutarhaan niin tapaamme. Ja hän voi loihtia ehdotuksiaan minulle ja vartija voi tulkata niitä ja olemme kaikki onnellisia. Kukkaiskieltä puhuen. Muuta kun ei ole. Tavallaan tosi suloista!

Keko puutarhassa

Muurahaiskeoista yleensä pyritään pääsemään eroon, etenkin jos ne ovat keskellä puutarhan nurmitilkkua. Meillä niitä on nyt kaksi. Kummassakaan ei ole muurahaisia, mutta muoto ja ulkonäkö on ihan autenttinen suomalainen muurahaiskeko. Koti-ikävissäni voin katsella niitä ja muistella Somerniemen kesiä?

En oikein tiedä miten tämä tapahtui vaikka olin hetken hyvin aktiivinen puutarhan suhteen. Asioita vain tapahtuu täällä. Ehkä kaikki todella on ennalta määrätty.

Heti tänne muutettuamme Mikon edeltäjän puutarhuri Moorthy hehkutti minulle laittavansa kukkapenkkejä nurmikolle. Olin hyvin innostunut ajatuksesta. Sitten talon omistajarouva halusi vaihtaa puutarhuria joka kuitenkin osoittautui kelvottomaksi. Otin Moorthyn takaisin, alennetulla palkalla. Moorthy on todellinen kaunosielu, hyvin suloinen mies. Itkee jos kasvi kuolee. Luultavasti kasveilla on sielu ja Moorthy on henkisessä yhteydessä etenkin kukkasiin. Pidän hurjasti Moorthystä, jotenkin äidillisen suojelevasti, vaikka meillä ei ole edes yhteistä kieltä. Moorthy on kovin herkkä tähän kovaan maailmaan.

Sitten ilmaantui ne kaksi multapyramidia nurmikollemme. Sitten pyramideihin upotettiin pieniä taimia. Enimmäkseen elekielellä ja valikoiduilla englanninkielellä ehdotin Moorthylle kasojen reunustamista kivillä ettei multa valu nurmikolle heti ensi sateen aikana. Kivikeskustelua käytiin viikon verran, meidän piti mennä välillä jopa yhdessä niitä ostamaan puolentoista tunnin matkan päähän etelään. Tästä minä kyllä kieltäydyin, kivimyyjä toimittakoon itse kivet meille.

Toissapäivänä kotiintullessani Moorthy istui hartaana nurmikolla asettelemassa pieniä pyöreitä keltaisia kiviä keon katteeksi. Pienet taimet pistivät somasti kivien välistä esiin. En tiennyt mitä sanoa. Oikeastaan mykistyin täysin. Tätä en todellakaan ollut odottanut kun olin mielestäni niin selkeästi kuvaillut kivillä reunustetun tasaisen kukkapenkin. Mutta Moorthyn silmät loistivat ja hän asetti varovasti kiven toisensa perään ettei yksikään taimi taipuisi "Stones very good idea Madam".

Muinaushauta? Pieni temppeli? Muurahaiskeko? Kukkapenkki?

Mikko tuli illalla kotiin ja näki ensimmäistä kertaa Moorthyn joka oli vielä työn touhussa. Mikkokin jäi tuijottamaan kivikekoja. Tulin illemmalla kotiin. Mikko heti kommentoi "Sait siis tahtosi läpi kukka-asiassa. Mielenkiintoinen idea. Moorthy kertoi että kaikki on rouvan suunnittelemaa".

Hieman kyllä pelkään vuokraemäntämme seuraavaa Chennain käyntiä...

Empty nest-syndrooma

Olemme henkisesti aivan tuuliajolla kun Pia jätti meidät.

Eilen emme tehneet yhtään mitään. Ihan oikeasti, emme astuneet portista ulos. Istuimme terassilla ja luimme. Sitä ennen kyllä suihkimme rottinkikalusteemme täyteen hyttysmyrkkyä. Moskiitot kun rakastavat rosoisia terassikalusteitamme: jokaiseen rottinkipunontaan mahtuu muutamia hyttysiä. Jos tuolille erehtyy istumaan ennen myrkytystä, huomaa olevansa hyttyspilven sisällä. Ihan totta, ei tämä ole liioittelua. En tajua lainkaan miksi rottinki on tropiikissa niin suosittu materiaali.

Terassilta astuin kymmenen askelta etupihalle ja ihmettelin aikani puutarhurin kasaamia puolimetrisiä multapyramideja. Kuin kaksi muurahaiskekoa, joihin on istutettu pieniä kukkasia. Multa on jo lähtenyt valumaan nurmikolle joka pitäisi taas saksia lyhyeksi. Hyvin omituisia rakennelmia. Intialaisen temppelin muotoisia. Miten keot kestävät monsuuniajan? Ihmettelenkö kekoja sateisiin asti vai käskenkö Moorthya tasaamaan pyramidit kukkapenkeiksi. Sitten menin takaisin terassille lukemaan.

Mamallapuramin monoliittiset hindutemppelit ovat kekomaisia

Tänään aloitimme aamun samalla tavalla hyttysmyrkyllä ja terassilla The Hindua lukien. Mutta tänään vääntäydyimme portista ulos. Kävimme Park-hotellissa brunssilla. Kello 13-16 tarjottavaa viikonloppulounasta kutsutaan brunssiksi. Kai sen vuoksi että brunssin hintaan kuuluu shampanja tai olut. Brunssi on hyvin suosittu länsimaalaisten keskuudessa. Nyt ei kyllä näkynyt yhtään tuttuja.

Vaikka työsopimuksen mukaan Babulla on aina työvuoro, olemme sopineet että sunnuntaisin hän voi pitää vapaata ja mennä kotikyläänsä perheensä luokse. Mikko on sen vuoksi harjaantunut ajaamaan autoa. Tänään jopa niin intialaisen autenttisesti että ensi kertaa käytti äänimerkkiä. Intiassa on ihan lakikin että torvea kuuluu toitottaa aina kulmaukseen tullessa varoittaaksen kulman takana olevia. Ja antaa äänimerkki kun aikoo ohittaa. Seurauksena on jatkuvaa töötöttelyä. Mikon edeltäjä inhosi tuuttaamista ja kouli Babun pois tästä tavasta. Meidän aikana Babu on ruennut tööttäämään hillitysti.

Ajoimme CitiCentre-mall'iin. Siellä voi auton jättää Valet-parkkiin eikä tarvitse itse murehtia miten saa auton kiertymään ahtaaseen parkkitilaan. CitiCentressä on vaatekauppoja, kirjakauppa ja ruokakauppa. Kirjat ovat Intiassa halpoja.

Indian Coffee House Pondicherryssä on kuuluisa

Yann Martell'in kirja Life of Pi maksoi yhden euron. Se on se kirja jonka vuoksi halusimme mennä Pondicherryyn. Kolmasosa kirjasta nimittäin tapahtuu Pondicherryssä. Ja olimme juuri nähneet Indian Coffee Housen, jossa kirjailija kuuli uskomattoman tarinan Piin elämästä ja näimme kasvitieteellisen puutarhan jossa kiertää lasten juna ja tiedämme että Ambassadorit ovat hienoja autoja ja yövyimme Nehru-kadulla - kaikki tärkeät asiat Pondicherrystä. Ja kirja on hyvä.

Ambassorit ovat hyvin yleinen näky Intiassa. Kuulemma mukavia ajaa ja olla kyydissä. Viehättävää vanhan ajan tunnelmaa niissä ainakin on.

CitiCentren ruokakaupan kassalla ei pankkikorttivempaimet toimineet. Odotin 15 minuuttia yhtä kärsivällisenä kuin minua edeltävä asiakas toivoen että hän olisi voinut maksaa kortilla. Silloin minäkin voisin maksaa kortilla. Mikko jo hoputti huutaen että "maksa sinä sen tyypin ostokset käteisellä" että päästäisiin lähtemään, mutta ei tarvinnut mennä siihen, kaverilla oli itselläänkin rahaa. Intiassa on oppinut että käteistä pitää aina olla. Etenkin kotona pitää olla tuhansia rupioita koska kuitenkin joku tulee korjaamaan jotain tai tuodaan neljä kanisteria juomavettä tai The Hindun jakaja tulee kuukausilaskun kanssa ovelle ja kaikki nämä pitää maksaa käteisellä.

Ilmastointilaitteen korjaaja pyrki taas meille viimeistelemään korjauksen. Kyse on samasta Pian huoneen ilmastointilaitteesta jota on nyt korjattu joka päivä viikon ajan. En lainkaan tiedä mistä on kyse, mutta korjaus on kertaalleen maksettu, 20 euroa ja kaikki seuraavat kerrat kuuluvat samaan hintaan. Laite alkoi ensikorjauksen jälkeen kyllä puhaltaa kylmää ilmaa, mutta samalla suihkusi vettä niin että lattia tuli liukkaaksi. Eikä sateen ropina makuuhuoneen sisällä muutenkaan ole kivaa, joten emme me turhaan niuhottaneet. Pia vaan ei sitten nukkunut yhtään yötä omassa huoneessaan. Joten Pialla on syy tulla uudestaan Chennaihin. Että saa nukkua omassa huoneessaan. Mutta en halunnut korjaajaa häiritsemään meidän murehtimistamme. Tulkoon maanantaina. Pia lähti jo, ei sillä ilmastointilaitteella nyt mikään kiire enää ole.

Kotirintamalla tapahtuu

Unine vartijamme on tänään viimeistä päivää. Vartiointiliikkeen esimies tuli iltapäivällä kertomaan minulle että Baskarista on valitettu ja hänet vaihdetaan toiseen. Sellaista se on. Koska sama vartiointiliike hoitaa tehtaan vartioinnin, tehtaan henkilöstöosasto oli ollut yhteydessä vartiointiin. Minun ei tarvinnut tehdä mitään. Uninen vartijamme seisoi portilla, autonkuljettaja auton vieressä ja kaikki kuulimme samaan aikaan että Baskarista on valitettu. Sellaista se on.

Eilen vaihdoin puutarhuria. Otin alkuperäisen Moorthyn takaisin alennetulla palkalla jos takaa että työ on hyvää ja irtisanoin uuden puutarhurin. Olin ollut jatkuvasti yhteydessä puutarhurin esimieheen joka on hyvin mukava, mutta ei saa kuriin puutarhuria joka ei tunnu tekevän mitään. Puutarhurimanageri tuli heti vartijamanagerin jälkeen ovelle keräämään tammikuun palkan. Palkat ja kaikki kodin juoksevat menot kuten sanomalehdet, vedet, kaasut, putkimiesten tarvikkeet maksetaan käteisellä ja minulla on jatkuvasti hirveä huoli että on käteistä riittävästi. Rupia kun niitä valuuttoja joissa kaikki on satoja ja tuhansia tai lakh'eja tai crore'ja. Lakh on yleisesti käytetty termi ja on sata tuhatta ja crore on kymmenen miljoonaa. Nämä pitää osata jos asuu Intiassa. Onneksi kotona ei makseta sentään lakheissa, vaan pysytään tuhansissa ja alle.

No, pehmeä kun olen, selitin puutarhamanagerille että hänen puutarhurinsa oli minusta aika laiska eikä saanut aikaan mitään, siksi vaihdan entiseen. Manageri ei ollut lainkaan kiinnostunut, sanoi vain kuivasti "tämä on Intia, tämä on ihan normaalia". Lopetin höpötyksen ja maksoin 2000 rupiaa ja siinä se.

Nyt on siis entinen puutarhuri ja uusi vartija. Vartijoita pitää olla kaksi koska toinen on päivän, toinen yön. Ei vapaapäiviä. Jos ottaa vapaapäivän, pitää maksaa sijaiselle ja esitellä ja hyväksyttää sijainen. Tämäkin on Intia.

Puutarhasta ei ole kuin riesaa

En ole viherpeukalo enkä tunne kasveja. Minä yksinkertaistan puutarhanhoidon viherkasveihin ja kukkiin. Nyt minulla on intialaiseen puutarhanhoitoon syventyvä "Home Gardening"-kirja. Ei pelkästään Etelä-Intiaan vaan koko Intiaan, Himalajan vuoristoseutuja myöten. Sain sen vuokraemännältäni. Käsitin sen vihjeeksi että puutarha on hänelle tärkeä. Siis se puutarha joka on meidän piha.

Onneksi soitin heti aamulla vuokraemännän, Preman, suosittelemalle puutarhurille ja pyysin katsomaan pihaani, sillä heti sen jälkeen soitti Prema sanoen tuovansa muutaman kasvin jotka voimme yhdessä istuttaa. Prema miehineen saapui paikalle. Mies oli hiljaa kuten yleensä. Ehdotin josko hän menisi patiolle istumaan, mutta Prema huitaisi "hän voi istua taksissa". Se siitä intialaisnaisten heikosta asemasta ...

No, tutkimme yhdessä kasvit. Hienot kirjovehkat ovat roskakasveja ja joutavat takapihalle.
Aidalle kipuava suurilehtinen tuuhea kasvi oli samoin roska. Nokkosen näköinen oli arvokas kukkiva kasvi. Kirjoitin kynä sauhuten vihkooni yrittäen kuvata eri kasveja ja niiden paikkoja jotta tiedän mikä on arvokas ja mikä roska.

Hetken kuluttua tuli pieni kuorma-auto portille ja kaksi miestä kantoi pihalle puun ja lukuisia pieniä viherkasveja (joista tulee myöhemmin kukkia). Yhdessä kasvien istuttaminen tarkoitti onneksi sitä että Prema sanoi "puu olisi hyvä tässä, vai mitä mieltä olet?" ja minä sanoin että se on mainio paikka ja miehet kaivoivat kuopat ja tekivät likaisen työn. Yritin esittää tietäväni asioista jotain ja kommentoin auringon paistavan kyseiseen paikkaan, "toivottavasti ei liikaa". Uusi puutarhuri tuli paikalle. Prema puhui tamilia puutarhurin kanssa ja välillä he käänsivät puheen englanniksi jotta minäkin ymmärrän jotain. Ilmeisesti Vijaya oli hälyyttänyt myös oman puutarhurimme, Moorthyn, paikalle.
Tämä puu, joka ei kunnolla näy, on erityisen arvokas, hyvin harvinainen Chennaissa. Palmu on jo ruukkuineen siirretty katetun terassin alle oven viereen. Kuvassa oleva nainen oli Moorthyn apuri, joka kitkee rikkaruohot ja poistaa pudonneet lehdet ja oksat.

Meitä oli pihalla vartija, autonkuljettaja, kaksi puutarhuria, ne kaksi miestä Kasvitieteellisestä puutarhasta, kotiapulainen, Prema ja minä. Preman mies istui taksissa ja taksinkuljettaja seisoi tiellä. Prema väänsi ehtoja ja vaatimuksia ja sopi palkkiota uuden puutarhurin kanssa, puhui Moorthyn kanssa ja antoi istutusohjeita puutarhan kavereille. Aurinko paistoi ja oli kostean kuuma, olimme kaikki hiessä seistyämme kaksi tuntia pihalla.

Lopputuloksena Moorthy hoitaa päivittäisen kastelun, uusi puutarhuri tulee huomenna listaamaan joka ainoan kasvin ja tekemään kartan jotta Madam (siis minä) voi seurata onko kukkaset paikallaan, puutarhuri pakotettiin lupaamaan ettei yhtä ainutta kasvia varasteta. Selitin Moorthylle että hän on tehnyt hyvää työtä ja on hyvä puutarhuri jonka haluaisin jatkavan meillä, mutta firmalle (varmaan Salcomp?) on nyt suositeltu tätä uutta puutarhuria. Katsotaan nelisen kuukautta ja jos en ole tyytyväinen, otan yhteyttä Moorthyyn.

Illalla puhelimeni soi. Mikko erehtyi vastaamaan. Prema antoi vielä Mikollekin neuvoja kuinka tarkka pitää olla sen listan ja puutarhakartan kanssa ja puutarhuria on vahdittava, "kaikki ne varastavat kukkia".

Vuokraemäntämme voi tämän perusteella kuulostaa vaaralliselta, mutta hän on hyvin mukava, hienostunut vanha rouva jolla on kaiken lisäksi mahtava huumorintaju.

Mrs. Prema antaa hyviä neuvoja

Vuokranantajat

Talomme on 60-luvun alussa rakennettu pienelle omakotialueelle, jonka voisi sanoa olevan Madrasin keskustaa. Kaupungissa kun ei ole erityistä keskustaa. Parinkymmenen minuutin ajon päässä on kaikki mitä tarvitsemme, useimmat aivan lähellä. Kävellä voi, mutta kadulla velloo paljon ihmisiä, pyöräilijöitä ja autorikshoja (tuk-tukit, kolmipyöräiset taksit) joiden välissä puikkelehtimen on hankalaa. Ja kaduilla asustaa ihmisiä eikä jalkakäytävät ole niin hyviä kävelyyn joten ihan lähellekin on mukavampi mennä autolla.

Alueella on osavaltion virka-asuntoja, lääkäreitä, juristeja. Talot on tiuhaan rakennettu, mutta suuria. Yllätyin kun vuokrasopimuksessamme väitettiin talomme olevan 550 m2. Se ei tunnu niin suurelta. Voi olla että patiot ja parvekkeet on laskettu mukaan neliöihin, mutta huoneet ovat suuria, kylpyhuoneet suomalaisen makuuhuoneen kokoisia (vaikka ei mitenkään luksusluokkaa muuten, intialaiset eivät välitä kylpyhuoneista, WC:eistä tai keittiöistä), talon käytävät ovat väljiä. Ainakin nyt joka askel kaikuu kun meillä ei ole yhtään mattoa ja seinät ovat paljaat - tavaramme eivät ole saapuneet.

Vuokraisäntämme on Bombayssa asuva vanhahko pariskunta. Sanon tarkoituksella Bombay, koska rouva on 75, mies 83 vuotta ja heille on olemassa vain Madras ja Bombay ja kaikki vanhat brittiajan nimet. Pariskunta on itse asunut talossa vain muutaman kuukauden. Sen jälkeen he lähtivät diplomaatteina kiertämään maailmaa. Minun ikäiset lapset asettuivat USAan ja eläkkeelle jäätyään pariskunta asettui Bombayhin.

Mutta Madrasissa heillä on meidän talomme lisäksi toinen suurempi talo. Pariskunta matkasi Bombaysta Madrasiin arvioimaan olemmeko kelvollisia asumaan heidän talossaan. Ilmeisesti läpäisimme testin ja jatkoimme vuokrasopimusta kahdeksi vuodeksi.

Omistajia ei talon kunto liiemmin kiinnostanut. Keittiön vuotava seinä joka johtuu katon vesitiivisteiden hapertumisesta ei heitä kiinnostanut. Rouvaa kiinnosti vain puutarha joka hänen mielestään oli kamala. Yhtään kukkivaa kasvia ei ole vaikka hän kaksi vuotta sitten oli niitä ostanut. "Minne ne ovat hävinneet?" Puutarhurin puheista olin käsittänyt että kukkivat kukat, joita itsekin olin kaivannut, olivat kuolleet. "Puutarhuri on myynyt ne. Sitä ne tekee. Niiden kanssa pitää olla tiukka."

Rouva kävi ostamassa kymmenen ruukkua kukkivia kasveja ja lupasi toimittaa vielä kukkivan puun. En oikein tiedä miten saamme kaiken mahtumaan pihalle, alue on kuitenkin varsin pieni.

Erikseen rouva toi vielä naapurissa asuvan ystävänsä puutarhurin yhteystiedot. Jotenkin on aika selvää että vuokrasopimukseemme tuli nyt myös ehto että nykyinen puutarhurimme saa lähteä ja vaihdamme tähän toiseen. Tämähän aiheuttaa jo stressiä. En ole mikään puutarhaihminen ja nyt on tunne että joku tässä vieressä valvoo pihamme kukkaloiston kehitystä. Uups.

Mutta pidämme talosta ja talon sijainnista. Kaikki on lähellä. Voimme poukkaista iltaisin ulos syömään ja lähes rajaton ravintoloiden valinnanvara on lyhyen matkan päässä. Ekspateilla on yleensä valittavana tämä keskustan alue ja sitten "BeachHouse-alue". Rannalla oleviin taloihin on meiltä puolen tunnin ajo, ruuhkassa enemmän. Sieltä spontaani kaupunkiin lähtö on hankalampaa. Ranta kuulostaa hienolta, mutta se ei ole uima-ranta, rannat ovat likaisia. Intialaiset eivät ole auringonpalvojia. Rantataloissa on usein oma uima-allas, suuret puutarhat ja talot ovat suurempia. No, meidän 550 m2 riittänee meille kahdelle ja ilmeisesti tämän pienenkin puutarhan kanssa joudun ylittämään itseni jotta vuokraemännän standardit täyttyvät.

Tätä kirjoittaessani rouva soitti ja kertoi tuovansa jälleen uusia kasveja ja näyttää mihin ne tullaan sijoittamaan. Keskiviikkona pariskunta onneksi lähtee takaisin Mumbaihin...

Käärme paratiisissa

Aamupäivällä minua huudeltiin ulko-ovelta. "Madam!!" Välittömästi myös Vijaya lyllersi sarissaan keittiöpuuhista. Vijayasta on mukava pomottaa vartijoita jotka eivät juuri osaa englantia. Minun kannalta on tietenkin mukavaa että taloani koskevat asiat kerrotaan minulle englanniksi eikä pelkästään tamiliksi. Jotain voisi mennä ohi. Niinkuin tämä puutarhajuttu.

- "Vartija näki aamulla käärmeen, luikersi etupihan poikki kivettyä polkua puutarhan nurkkaan."
- "Mikä käärme? Myrkyllinen? Kuinka iso?"

Sanjay levitti kätensä noin metriin "Kobra. Hyvin myrkyllinen."

Naisellisen hento puutarhurinuorukainen Moorthy oli hälyytetty paikalle. Moorthy vuorostaan oli hälyyttänyt yrmeäkasvoisen pörrötukkaisen pienen miehen, käärmeenmetsästäjän, joka hakkasi rautakangella reikiä puutarhamme nurkassa ja paljain käsin käänsi maata.

Minulta jäi tietysti paras osa näkemättä. Mikäli oikein käsitin, yrmeä kaveri oli kaivanut käärmeet esiin ja tuhosi nyt pesää, käärmeet oli kaiketi heitetty naapurin puolelle. Tämä nyt oli sellainen tilanne että olisin toivonut ymmärtäväni enemmän. Minulle jäi tosiaan epäselväksi missä käärmeet nyt ovat.

Moorthy vakuutti ettei käärmeistä ole enää harmia ja kuvaili haltioituneena kukkaistutusta jonka hän rakentaa nurmikolle "suoraan auringon alle". Nyt olisin ollut kiinnostuneempi käärmekannan todennäköisestä kehityksestä kuin kukkasista, joista vielä eilen olin ollut innostunut.

Annoin käärmeenmetsästäjälle pyydetyn palkkion, viisi euroa. Kyseessä oli sentään myrkyllinen kobraperhe, mutta ilmeisesti - toivottavasti - vain pieni perhe.