Sosiaalista elämää

InterNations Coctail-ilta Taj Connemara-hotellissa

Vastapainoksi viimeisten viikkojen nyhjäämiselle olimme eilen kovin sosiaalisia. Heti kun aloitin sairaalahommat, sosiaalinen elämä lopahti. Rouvatapaamiset on järjestetty niin että kouluikäisten lasten äidit ehtivät tilaisuuksista hakemaan lapsensa koulusta. Tämä taas sopii huonosti työssäkäyville.

Koska kaikki sosiaaliset verkostomme ovat erilaisten rouvatapaamisten kautta syntyneet, päätin järjestää itseni Overseas Women's Clubin kokoukseen. Siis, koska jaan auton ja autonkuljettajan Mikon työtoverin vaimon, Jenniferin, kanssa, kysyin Jenniferiltä josko hänellä on jotain menoa keskiviikkona vai voiko Venkatesh viedä minut kymmeneksi Taj Mount Road-hotelliin OWC:n kokoukseen ja sieltä puolilta päivin sairaalaan. Jennifer ei ehkä ole maailman joustavin ihminen, mutta nyt asia hoitui hienosti - Jennifer halusi tulla samaan OWC-tilaisuuteen.

Alkuun oli kahvia, pientä naposteltavaa ja seurustelua jonka jälkeen yhden rouvan mies, intialainen kirjailija-toimittaja Timeri Murari, kertoi 200 kilometrin vaelluksestaan hindujen pyhälle vuorelle Himalajan Mount Kailakselle. Ostin myös matkasta kirjoitetun kirjan - se on OWC kirjakerhon seuraava kirja, mutta enpä tiedä pääsenkö kirjakerhoon.

Kuten aina, tapaamisessa kuulin uusista tilaisuuksista. Jo samana iltana on jonkinlainen töissäkäyvien ulkomaalaisten tapaaminen toisessa Taj-hotellissa (niitä on Chennaissa kolme ja lisäksi tunnin matkan päässä ylellinen Taj-lomakeskus / rantahotelli). Venkatesh vei minut puolilta päivin sairaalaan, suunnittelin siellä terveysturismia kunnes Venkatesh tuli taas hakemaan kello 17.45. Ruuhkaa oli reippaanlaisesti mutta ehdin 18.30 joogapaikkaani. Matkaa ei varmaan ole edes kymmentä kilometriä mutta tämä liikenne on arvaamatonta. Ei vain autot ja autorikshat ja mopot ja kävelijät, vaan myös lehmät, koirat, kanat ja vuohet. Ja härkävankkurit. Ei koskaan voi tietää miten matka lentää.

Oma joogaopettajani Viji on touko-kesäkuun kuumuutta paossa ja sijaisopettajani keskittyy enemmän liikkeiden opettamiseen kuin meditoivaan hengittelyyn. Sijaisopettajan tuntien jälkeen olen hikinen ja kipeä, Vijin tuntien jälkeen olen rentoutunut ja hyväntuulinen. Odotan todella oman guruni paluuta

Mikko oli Babun kuljettamana hakemassa minua ja lähdimme suoraan joogasta hotelli Taj Connemaraan siihen työssäkäyvien tapaamiseen. Vaikka ohjeet olivat niinkin löyhät, löysimme hotellin baarista aivan uuden ryhmän ulkomaalaisia. Itse asiassa olin liittynyt tällaiseen InterNations-ryhmään jo Brasilian aikaan, mutta ilmoittautunut jäseneksi Helsinkiin. Tämä on idealtaan ehkä jotain Rotary-tyyppistä, tarkoitettu ulkomailla asuville tai muuten vain globaaleille sieluille jotka maailmalla vaeltaessaan voivat käydä eri maiden eri kaupunkien kokouksissa ja etenkin hengata oman kaupungin ryhmän kanssa. Helsingin ryhmässä en ollut koskaan käynyt enkä ollut tutkinut InterNations-nettisivujaan - olin vain todennut ettei Chennaissa ole ryhmää ja unohtanut asian saman tien. Ryhmä onkin ovelasti Madras-nimen alla. Nämä vanhat ja uudet nimet ja osoitteet ovat joskus tosi hankalia kun molempia käytetään eikä käytössä ole logiikkaa. Toisaalta voi olla loukkaavaa pitäytyä brittinimissä, toisaalta monet intialaiset tuntuvat käyttävän pelkästään brittinimiä, Madras, Bombay, Calcutta.

Oli mukavaa tavata uusia ihmisiä. Meitä oli parikymmentä, ranskalaisia, australialaisia, brittejä, joku itävaltalainen, saksalainen ja italialainenkin. Ja muutama amerikkalainen. Hämmästyttävän moni on perustanut omia yrityksiä, lakifirmoja, vientifirmoja, kirjanpitoa, ravintolaa, konsultointia. Läheskään kaikki ulkomaalaiset eivät ole ekspatteja, vaikka alkujaan ovat saattaneet jonkun firman lähettäminä tullakin, ja sitten jotenkin vain jämähtäneet ja jääneet. Sellaista sattuu.

Tämä on Manaukseen verrattuna niin ihmeellistä... on muitakin ulkomaalaisia. On niin paljon ulkomaalaisia että voi olla erilaisia ryhmiä. Olen Overseas Women's Clubin jäsen ja käymme kuukausittaissa Sundowners-coctail-illoissa, olen aikeissa liittyä International Women's Associationiin jossa on usein loistavia luennoitsijoita puhumassa mielenkiintoisista aiheista, käymme kerran kuussa British Councilin tilaisuuksissa joissa on tarkoitus vain pitää hauskaa, nyt tuli tämä InterNations, joka vaikutti meille sopivalta ja tietenkin on Madras Klubi. Johonkin pitäisi saada se ratsastusklubikin mahtumaan.

Vaikka ei ehkä ole korrektia puhua intialaisista kaupungeista ja paikoista brittinimillä, britit ovat näköjään hyvin tehokkaasti jättäneet Intiaan klubiperinteen joka elää ja voi hyvin. Ei Chennain klubit tietenkään näihin mainittuihin lopu. Olemme vain yrittäneet löytää meille sopivat.

Sosiaalista elämää

Monessa suhteessa Chennai on erilainen kuin Manaus, mutta iso juttu meille on, että Intiassa on työkomennuksella olevia ulkomaalaisia.

Sunnuntaina oli ekspatriaattiyhteisön valokuvakilpailu. Kuvittelimme tapaavan kodikaasti viitisenkymmentä ulkomaalaista joiden kanssa on helppo jutustella. Tilaisuus olikin suuressa hotellissa ja paikalla oli yli neljäsataa ihmistä! Minun kehoituksestani Mikko oli lähettänyt yhden kännykällä räpsäistyn kuvan kilpaan, joka ei kyllä ollut edes esillä - valokuvat olivat aivan ammattilaisluokkaa.

No, se ei haitannut. Oli tanssiesityksiä ja palkintoja jaettiin ja syötiin brunssi ja seurusteltiin. Tapasimme ikäisemme hollantilaispariskunnan ja olin toissapäivänä jo rouva Bernadetten kanssa katsomassa verho- ja lamppukauppoja ja lounaalla. Myös muita lyhyitä kontakteja tuli - parhaimman paikallisen sairaalan amerikkalainen johtaja, joka laittoi yhteystietoni sairaalan tutkimusosastolle eteenpäin - yritän järjestää itselleni sinne tapaamista.

Tänään oli Overseas Womens Club Newcomers Coffee. Pääasiassa amerikkalaisten naisten kerho, jossa on jäseniä 30 eri maasta. Kaikki eivät tosiaan olleet tuoreita Chennaissa, useimmat ensikertalaiset olivat jo asuneet 2-6 kuukautta täällä. Intialaisia paluumuuttajia - niitä jotka ovat ikänsä asuneet USAssa tai UK:ssa, kiertäviä ekspatteja jotka ovat olleet monissa maissa, niitä jotka ovat ensimmäisellä ulkomaankomennuksella. Amerikkalaisia, Hongkongista, Italiasta, Saksasta, Etelä-Amerikasta. Nyt alkuun pitää sopia menevänsä melkein minne vain. Ensi viikolla kirjakerho ja Madras Klubin lounas, jotain hyväntekeväisyysjoulutapahtumia. OWC ylläpitää orpokotia, vammaisten lasten kotia, vanhainkotia ja jotain muuta vastaavaa. Näissä paikoissa vietetään mukaeltua joulujuhlaa - kristillisessä mielessä ei tietenkään.

Yksi jäsenistä mainosti paikallista Brittiklubia. Luulin ettei sinne pääse jäseneksi, mutta pyysin yrittämään meitä klubin joulujuhlaan ja mahdollisesti jäseneksi. Olisi kiva kuulua johonkin klubiin, olla joku paikka minne mennä lounastamaan tuttujen kanssa tai vain vetelehtimään. Kuvittelen edelleen että nuo klubit ovat Wodehousen Jeeves-kirjojen tapaisia velttoilijoiden paikkoja.

Sovin lähteväni ikäiseni USAn intialaisen rouvan kanssa taidenäyttelyihin, joista ilmoitetaan sekä The Hindussa että Times of Indiassa. On se niin hyvä kun se lehti nyt tulee!

Huomenna menemme Mikon kanssa ulkomaalaisille järjestettyyn koulutustilaisuuteen oppimaan kulttuurista ja intialaisista tavoista. Sen järjestää oikein hyvä toimisto joka on perustettu nimenomaan ulkomaalaisten sopeutumista helpottamaan. Manauksessa ei moista ollut. Olisi ollut hienoa jos olisi ollut - tämä on paikka jonne voi soittaa hädissään ja kysyä mitä vaan, puhelinpäivystys on 24t. Ja jos on orpo ja yksinäinen, voi mennä sinne itkemään ja ruikuttamaan tai juomaan kahvia.

Niin. Tamil Nadu on vankkaa kahvialuetta. Voi Mikkoa! Saa täältä toki teetäkin, mutta useimmiten se on pussiteetä. Valikoima on kyllä hyvä ja kaupasta saa irtoteetäkin, eikä teenjuojaa pidetä kummallisena. Mutta kahvi on ykkösjuoma. Oikein hyvää kahvia onkin, tummaa Arabica-paahtoa.