Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulutus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Maailman parhaat

Intian yliopistojen ehdoton kärki ja kaikkien intialaisten ylpeyden aihe ovat maan seitsemän Indian Institute of Technologyä. Kaikki tietävät, että maailman parhaat opiskelijat opiskelevat näissä maailman parhaissa yliopistoissa maailman parhaitten opettajien johdolla. Ihan samaa asennetta kuin Suomessa ja varmaan kaikissa muissakin maissa.

The Hindussa oli viikonloppuna uskalias kirjoitus otsikolla "Our IITs have a lot to catch up". Kirjoittaja (entinen IIT-Delhin Alumni Associationin puheenjohtaja) rohkeni kyseenalaistaa Intian ykköskoulujen tason toteamalla, että yksikään IIT ei päässyt tämänvuotisessa QS World University Rankingissa 200 parhaan joukkoon. Delhi, Bombay ja Madras olivat sentään 300 parhaan joukossa, mutta muut eivät mahtuneet edes listalle.

Katsoin miten muut tutut yliopistot ovat pärjänneet viimeisimmissä QS ja Times Higher Eduactionsin rankkauksissa; alla listattuna 20 maailman parasta sekä valikoma muita yliopistoja (vasemmalla järjestettynä QS:n ja oikealla THE:n ranking-järjestyksessä). IIT Bombay ja IIT-Delhi näyttävät olevan samassa sarjassa kuin Aalto yliopisto. Kuten ennenkin, McGill on rankattu selvästi parhaaksi "meidän perheemme" yliopistoista (tai onhan "minun" UBC Timesin listalla jopa vähän korkeammalla). Helsingin yliopisto on petrannut ja on nyt QS:n listalla samalla tasolla Penn Staten kanssa; Timesin listalla Penn State on edelleen paljon ylempänä. UNSW:n rankkaus näillä listoilla poikkeaa tosi paljon: QS:n rankkaus on 49 eli samaa luokkaa kuin vaikka NYU ja parempi kuin LSE:n, mutta Timesin kriteereillä vasta 173.

Suomalaista ylemmyydentuntoa vähän häiritsee, että Uppsala on molemmissa rankkauksissa korkeammalla kuin yksikään suomalainen yliopisto. Ja me kun olemme aina naureskelleet "Uppsalan ekonomeille".



QS THE

QS THE







Cambridge 1 6
Caltech 12 1
Harvard 2 2
Harvard 2 2
MIT 3 7
Stanford 11 3
Yale 4 11
Oxford 5 4
Oxford 5 4
Princeton 13 5
Imperial College 6 8
Cambridge 1 6
University College  7 17
MIT 3 7
Chicago 8 9
Imperial College 6 8
U Penn 9 16
Chicago 8 9
Columbia 10 12
Berkley 21 10
Stanford 11 3
Yale 4 11
Caltech 12 1
Columbia 10 12
Princeton 13 5
UCLA 34 13
Michigan 14 18
Johns Hopkins 16 14
Cornell 15 20
ETH Zurich 18 15
Johns Hopkins 16 14
U Penn 9 16
McGill 17 28
University College  7 17
ETH Zurich 18 15
Michigan 14 18
Duke 19 22
Toronto 23 19
Edinburgh 20 36
Cornell 15 20
Berkley 21 10
Duke 19 22
Toronto 23 19
UBC 51 22
UCLA 34 13
McGill 17 28
NYU 44 44
Edinburgh 20 36
UNSW 49 173
NYU 44 44
Warwick 50 157
LSE 64 47
UBC 51 22
Penn State  94 51
Copenhagen 52 137
Lund 86 80
LSE 64 47
Uppsala 83 87
Uppsala 83 87
Uni Helsinki 89 91
Lund 86 80
Stockholm  178 131
Uni Helsinki 89 91
Copenhagen 52 137
Penn State  94 51
Warwick 50 157
Stockholm  178 131
UNSW 49 173
KTH 180 187
KTH 180 187
IIT-Delhi 218 400
IIT-Bombay 225 325
University of Turku 224 375
Aalto University 232 325
IIT-Bombay 225 325
University of Turku 224 375
Aalto University 232 325
IIT-Delhi 218 400
IIT-Madras 281 400
IIT-Madras 281 400














325 merkintä tarkoittaa 301-350



375 merkintä tarkoittaa 351-400



400 merkintä tarkoittaa 400+











QS = QS World University Rankings



THE = The Times Higher Education World University Rankings

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Superspesialiteettisairaala

Edelliseen Mikon kirjoitukseen lisäyksenä:

Dr Mehtan sairaala, jossa työskentelin, on sekä multispesialiteettisairaala että superspesialiteettisairaala. Käytännössä tämä tarkoitti sitä että Mehtassa hoidettiin kaikki erikoisalat sydänkirurgiaa lukuunottamatta. Elinsiirtokirurgia rajoittui munuaissiirtoihin, mutta elinsiirrot oli silti erikoisala. Kaikki käy ilmi Mehtan nettisivulta http://www.mehtahospital.com/ . Nämä sivut ovat suureksi osaksi minun käsialaani. En ole ylpeä tästä saavutuksesta enkä siksi ole siitä niin hirveästi puhunut. Kirjoitin ja editoin kaiken tekstin kelvolliseksi mutta lopulta se käännettiin intialaiseksi. Poistin esimerkiksi kaiken sen roskan mitä kotisivujen etusivulla kirjoitetaan, mutta se oli sairaalan johdon mielestä juuri sitä millä houkutellaan potilaat sairaalaan ja tuollaiseksi se sitten jäi. Näin hirveästi vaivaa poistaessani Isoja kirjaimia Sieltä Sun täältä, tyypillinen Intialainen Tapa korostaa jotain Mistä kukaan Ei oikeastaan tiedä Mitä siinä korostetaan. Isot kirjaimet vain putkahtivat jotenkin takaisin.

Jos Mehtan nettisivulta etsii vasemmasta palkista kohdan Media & Events, sieltä voi klikata Dr Mehta Bulletin. Näyttää siltä että minun lähdettyäni sairaalasta lehdykkä ei enää ilmesty. Viimeisen julkaisun etusivulla on hieno kuva Pian luokan penkkariajelusta ja minun pääkirjoitukseni keskittyen korkeatasoiseen suomalaiseen koulutukseen. Osin sen vuoksi että lehden yksi teema oli koululaisten mielenterveys ja toiseksi, yksi Mehtan neurologeista oli käynyt Töölön sairaalassa Juha Hernesniemen leikkauksia seuraamassa josta luonnollisesti on oma juttunsa.

Useimmiten sain lääkäreiden tekstit power point-esityksinä tai ranskalaisina viivoina ja kirjoitin artikkelit niiden perusteella eli laitoin kaiken sen lihan luiden ympärille. Sen jälkeen oikoluin tekstit moneen kertaan ja hyväksytin lääkäreillä. Tämän viimeisen lehden valmistuessa en ollut Intiassa ja kymmenet lähettämäni korjaukset jäivät tekemättä. Mutta se kansikuva on minusta kylmän arktisen hieno. Se kannattaa klikata suuremmaksi ja ihailla Piaa ja muita vuoden 2007 SYK:n abeja.

Niin että multispesialiteettisairaala on yksinkertaisesti sairaala jossa on monia spesialiteetteja ja siellä työskentelee tohtoreita, kirurgeja, spesialisteja, super-spesialisteja ja lääkäreitä. Tämä lause, ikävä kyllä, pöyhistelee edelleen Mehtan kotisivujen etusivulla. (Many leading Doctors, Surgeons, Specialists, Super-specialists and Medical Practitioners practice or consult with us.)

Minä yritin muuttaa Intiaa mieleisekseni, mutta Intia ei suostunut muuttumaan. Tämä on hyvä muistaa aina kun arvostelee Suomessa asuvien ulkomaalaisten käytöstä, tapoja ja toiveita. Maassa maan tavalla tai maasta pois, mutta pikkuasioista ei kannata vaahdota. Emme me suomalaiset ole aina oikeassa, en minäkään.


perjantai 18. helmikuuta 2011

Töissä

En tiedä kuinka usein ihmiset tuntevat onnea saadessaan tehdä työtä. Useimmiten kuulen kavereiden vain valittavan kuinka kaikki mättää, työ on tyhmää, esimiehet typeriä eikä mitään tapahdu. On varmaan terveellistä itse kullekin olla joskus pois työelämästä ja todeta kuinka herkkua se todella on. Voi olla että puheet muuttuvat. Tai sitten ei.

Onhan edelleen - ainakin Suomessa - pyrkimys varhaisiin eläkkeisiin. Jotenkin kuvitellaan että eläkkeellä on sitten ihanaa. Voi harrastaa ja matkustella ympäri maailmaa ja tehdä mitä vain. Jopa töistä pois potkituille voidaan sanoa että "nythän sinulla on aikaa harrastaa kaikkea mukavaa". Toden totta!! Ken on ollut työttömänä, tietää ettei ahdistavampaa tilannetta ole. Lomaa ei pidetä työttömyydestä, ainoa ajatus on saada töitä mahdollisimman pian. Työttömyyden pidentyessä alkaa vähitellen karttaa ystäviään jotka voihkivat työmääriä ja niitä typeriä esimiehiä ja pitkiä päiviä. Oikein veistä vääntävät työttömän ystävän ammottavissa haavoissa.

Niin kauan kuin ihminen on työkykyinen ja jotenkin selväjärkinen, on tavatonta haaskausta päästää ihmiset eläkkeelle harrastamaan. Olen itse joutunut, olosuhteiden pakosta, harrastamaan työkseni ja se on tullut tuskalliseksi, ahdistavaksi ja kamalaksi pakkopullaksi. En ole itselleni mitenkään pystynyt vakuuttamaan että golfin peluu, ratsastaminen, rouvalounaat tai pitkät kävelyretket ovat mitä sopivin pitkien päivien viettotapa alle 55-vuotiaalle täysin terveelle korkeastikoulutetulle työhaluiselle ihmiselle. Sama minusta koskee terveitä, hyvinvoivia yli 60-vuotiaita. En tiedä mitä he tekevät päivät pitkät. Joko harrastavat hampaat irvessa ja uskottelevat itselleen että tämä on juuri sitä mitä haluavat ja elämä on vihdoin hienoa ja upeata. Tai istuvat kotona ja ihmettelevät että tässäkö tämä, eikö minua enää tarvita vaikka osaan vaikka mitä ja haluaisinkin tehdä jotain järkevää. Matkutaminenkin on kallista. Varsin pian huomaa ettei eläke riitäkään siihen että poukahtaa vähän väliä jonnekin kaukomaille.

En myöskään ymmärrä miten ulkomaille lähetettyjen perheiden kotiäidit säilyvät tervejärkisinä tai miten he sopeutuvat kun tulevat vuosien kuluttua takaisin Suomeen ja pitäisikin mennä töihin ilman työkokemusta. Suomessa on nykyisin hyvin vaikea olla kotirouva, etenkin sitten kun lapset kasvavat ja muuttavat pois kotoa. Tämä kiinnostaa minua niin että olen etsinyt tieteellisiä julkaisujakin asiasta. Olen miettinyt onko ulkomailla asuvilla ekspattikotirouvilla enemmän sairauksia ja mitä ne sairaudet voisivat olla. Kun lapset ovat koulussa, on aikaa tarkkailla itseään ja kenties löytää vikoja joista voi sopivasti huolestua ja käydä lääkärillä niitä ihmettelemässä. Vikoja joihin ei muuten kiinnittäisi huomiota. Ei nyt luulosairautta, mutta ehkä ylireagointia. Tai masennusta? Kuinkahan paljon ekspattipuolisoilla on mielenterveyden ongelmia? En ole löytänyt vastausta tähän. Mietin jo tutkimusta ja väitöskirjaa asiasta. Mietin aina kaikenlaista, mutta en sitten toteuta mitään.

Nyt tosin toteutin sen että olen Suomessa töissä maaliskuun loppuun asti ja sovin samaan syssyyn myös 2.5 kuukaudeksi kesätyöt itselleni. Jo nyt tunnen itseni onnellisemmaksi kuin aikoihin kun saan olla oma järkevä ja fiksu itseni enkä vain mieheni sievä jatke. Saan valita omat ratkaisuni, tehdä koulutustani vastaavaa työtä josta minulle maksetaan käypä palkka. Olen paljon, paljon levollisempi. Olen ehdottomasti iloisempi ja saan paljon enemmän aikaiseksi myös vapaa-aikana. Jollen ole töissä, voin käyttää koko päivän vaikka lehden lukemiseen ja kaupassa käyntiin. Eihän sellainen ole aikuisen terveen ihmisen elämää.

Ehkä en sitten ollutkaan ihan terve kotona ollessani... Sinne tänne säntäily ja kaikenlaisten hommien aloitus ja kaikkiin ehdotuksiin suostuminen ei ole ihan järjellistä käyttäytymistä, mutta kuinka pysyä järjissään kotona kun ainoa mitä todella haluaa, on olla palkkatyössä. Joten taisin tehdä oikean ratkaisun!

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Kotielämää ja uskontoa

Olen ollut hieman kremppa ja pysytellyt enimmäkseen kotona. Koska maksan Prabhalle, kuljettajalle, kuukausipalkkaa, en anna ylimääräisiä vapaapäiviä joita kertyy muutenkin kaikkien matkojeni aikana. Prabha tulee meidän talon nurkalle notkumaan kello 9 aamulla.

Eiliseksi Prabha pyysi vapaapäivää hääpäivänsä vuoksi. Kun Anitha ensimmäisenä pyysi vapaata hääpäivän vuoksi, olin ymmälläni ... "Etkö ole jo naimisissa? Kenen häät nyt on?" Anithalla oli 21-vuotishääpäivä ja arvelin sen olevan joku suotuisa luku jonka vuoksi on tarpeen mennä kirkkoon koko perheen voimin. Anitha on katolinen mutta käy, jos mahdollista, vielä useammin kirkossa kuin hindupalvelijamme temppelissä.
Sitten Babu pyysi vapaata 6-vuotishääpäivänsä vuoksi päästäkseen kotikylänsä temppeliin. Nyt Prabhalle tuli 4 vuotta täyteen avioelämää ja mennään temppeliin. Kaikki ylimääräiset vapaapäivät ovat jonkun perhetapahtuman vuoksi jonka vuoksi mennään temppeliin. Länsimaisittain ajatellen vapaapäivä menee hukkaan.

Koska Prabha asuu Chennaissa, kokonainen vapaapäivä ei ollut tarpeen. Prabha laskettelee englannin sanoja hyvin hitaasti eikä muutenkaan ole erityisen eloisa, mutta kysyttäessä kertoo asioitaan tunnollisesti ja perinpohjaisesti. Koska meillä on molemminpuolisia kieliongelmia, olen luultavasti värittänyt näitäkin tarinoita aika tavalla. Prabhalla on kaksi vanhempaa veljeä ja yksi sisar ja uskon että sekä Prabhan edesmennyt isä - käsittääkseni viinan viemä - ja vanhin veli on hakannut Prabhaa kepillä koko hänen lapsuutensa ja nuoruutensa. Prabha on tosi kiltti ja tekee saman vaikutuksen kuin uskollinen koira joka koko ajan hieman pelkää että isäntä kuitenkin potkii.

Hääpäivänä annetaan lahjoja. Koska Prabha ei ole varoissaan, lahjaksi vaimolle oli vain uusi sari. Kelvollinen puuvillasari on 300 rupiasta ylöspäin (6 euroa), silkkisari on jo tuhannen rupian luokkaa (17 euroa) ja siitä ylöspäin aivan käsittämättömiin summiin. Viime vuonna vaimo sai kellon, sitä edellisenä kultakorun. Nyt Prabhan äidin ja lasten sairastelu ja sairaalakäynnit ovat verottaneet aika tavalla perheen taloutta. Temppelin jälkeen mennään syömään ulos, vain oma perhe, eli meikäläisittäin ajatellen tiedossa on jotain hauskaakin.
Hauskuus taisi loppua lyhyeen. Illalla tuli Prabhalta tekstiviesti "Isoäiti kuoli kello 7.40 pm. Voinko saada huomisen vapaaksi?". Hautajaiset ovat ilman muuta vapaapäiviä. Hautajaisia on vähän väliä ja sen jälkeen hinduilla on omaisen kuolemaan liittyviä päiviä jolloin on pooja , rituaali, pyhä toimitus, palvonta jolloin mennään temppeliin, uhrataan jumalille kookospähkinää ja hedelmiä ja omaisille tarjotaan makeisia. Ensi viikonloppuna Babu menee kaksi viikkoa sitten kuolleen tätinsä poojaan ja on siksi järjestänyt Prabhan kuskaamaan meitä vapaapäiviensä ajaksi.

Kun Mehtan sairaalan perustaja kuoli helmikuussa, 15 päivää hänen kuolemansa jälkeen oli tärkein pooja jolloin koko sairaalan henkilökunta meni sairaalan katolle järjestettyyn buffet-tilaisuuteen syömään ekstrahyvää ruokaa ja paljon makeisia ja edesmenneen Dr. Mehtan suku esiintyi täysin valkoisissa suruvaatteissa.

Anithan kirkossakäymisinnon ymmärrän hyvin. Anithan mies on kelvoton juoppo joka ei pysy yhdessäkään työssä pitkään. Anithan 19-vuotias poika lopetti koulun kymppiluokkaan. Poika ei ole lukumiehiä ja aavistelen että on seuraamassa isänsä jälkiä vaikka tästä ei ole suoraan puhuttu. Anithan tytär valmistui hyvin arvosanoin keväällä 12-luokaltaan ja pääsi sairaanhoitajakouluun. Tytär on äitinsä kaltainen kunnon ihminen - äiti ja tytär käyvät yhdessä kirkossa.

Anitha on ollut kolme päivää pois hakeakseen tyttärelle opintolainaa. Tänä aamuna Anitha tuli taas töihin, mutta oli jotenkin hätääntyneen oloinen. Pankissa oli ollut ongelmia, jotain joka liittyi kahteen osoitteeseen jotka Anitha oli lainahakemuksessa ilmoittanut. Perhe on asunut vuokra-asunnossa jota kunnostetaan vesivahinkojen vuoksi ja siksi asuu nyt väliaikaisessa asunnossa ja tämä herättää epäluuloa pankissa. Oli kuulema sanottu että ettei saa muuttaa miten vain vaan on pysyttävä yhdessä osoitteessa. Intiassa asuneena uskon ettei lainanotto mikään helppo juttu ole. Etenkin kun Anitha on perheen pääelättäjä, mieshän ei tuo kotiin ainuttakaan rupiaa eikä Anitha ole koskaan aiemmin hakenut lainaa ja on avannut pankkitilinkin vasta nyt tyttären opintolainan vuoksi. En minäkään mikään ekspertti pankkiasioiden hoidossa ole mutta Suomessa sentään pankeissa on tapana antaa ystävällistä palvelua ja hakea ratkaisu asiakkaan ongelmaan. Intiassa Anithan kaltaiselle, ilman aviomiestä asioivalle köyhälle kotiapulaiselle on helppo huutaa "Mitä jos tyttärellesi tapahtuu jotain eikä hän pysty maksamaan lainaa takaisin eikä miehesi tienaa mitään ja asutte missä sattuu? Ei sellaiselle voi lainaa antaa." Anitha oli itkenyt pankissa ja kotona ja tytär oli yrittänyt lohduttaa.

Anitha itkeskeli keittiössä, pyyhki jatkuvasti kyyneleitä sarin helmaan, juttelimme ja yritin miettiä mistä oikein on kyse ja mitä voisi tehdä. En tiedä intialaisista opintolainoista enkä paljon muustakaan. Anithan tytär on sukunsa ensimmäinen yliopisto-opiskelija eikä perheessä kukaan ole ottanut opintolainaa, ei myöskään naapurustossa. Anithan tuki, vanhempi veli kuoli puoli vuotta sitten. Ehdotin että kirkosta voisi löytyä joku joka tulisi pankkiin mukaan, vaikka pappi, ja voin itse kirjoittaa suosituskirjeen. Anithalle on kunnia-asia saada tytär sairaanhoitajaksi koska olisi itse mielinyt opiskelemaan kun koulunkäynti sujui hyvin mutta hänet naitettiin 17-vuotiaana. Tyttärelleen hän ei halua samaa kohtaloa. "Pray for me, Mam", nyyhki Anitha. Tämän kuulen kovin usein Intiassa.

Ulkomailla asuessani olen tajunnut asian joka ei minua ole Suomessa mitenkään kiinnostanut. Niin Amerikassa, Brasiliassa kuin Intiassakin uskonto on jokapäiväinen juttu josta puhutaan ilman että kukaan ilkkuu hihhuliksi tai katsotaan kieroon että onko tuokin nyt vinksahtanut. Vaikka olen normaali suomalainen tapauskovainen, olen todella onnellinen että olen saanut kristillis-luterilaisen kasvatuksen. Tässä uskontojen sekamelskassa ja eläessä erilaisten jumalien ja pyhyyksien keskuudessa on todella helpottavaa että tiedän mikä olen ja miksi ajattelen kuten ajattelen ja miksi myös saan ajatella niin; että minulla on oikeus ajatella omalla tavallani. Olen kaksituhatvuotisen kristillisen kulttuurin tuote enkä voi sitä mitenkään muuttaa. En ymmärtänyt juutalaisuutta Amerikassa enkä luterilaisena ymmärtänyt miksi Manauksessa hyvin maallinen Michelle meni joka tiistai messuun äitinsä kanssa, enkä ikinä voi ymmärtää hindun ajattelutapaa enkä edes intialaista kristittyä, mutta se ei minua häiritse koska minun ei tarvitse sitä ymmärtää. Ei hekään ymmärrä minua ja voimme silti elää rauhassa elämäämme.