Olen ollut hieman kremppa ja pysytellyt enimmäkseen kotona. Koska maksan Prabhalle, kuljettajalle, kuukausipalkkaa, en anna ylimääräisiä vapaapäiviä joita kertyy muutenkin kaikkien matkojeni aikana. Prabha tulee meidän talon nurkalle notkumaan kello 9 aamulla.
Eiliseksi Prabha pyysi vapaapäivää hääpäivänsä vuoksi. Kun Anitha ensimmäisenä pyysi vapaata hääpäivän vuoksi, olin ymmälläni ... "Etkö ole jo naimisissa? Kenen häät nyt on?" Anithalla oli 21-vuotishääpäivä ja arvelin sen olevan joku suotuisa luku jonka vuoksi on tarpeen mennä kirkkoon koko perheen voimin. Anitha on katolinen mutta käy, jos mahdollista, vielä useammin kirkossa kuin hindupalvelijamme temppelissä.
Sitten Babu pyysi vapaata 6-vuotishääpäivänsä vuoksi päästäkseen kotikylänsä temppeliin. Nyt Prabhalle tuli 4 vuotta täyteen avioelämää ja mennään temppeliin. Kaikki ylimääräiset vapaapäivät ovat jonkun perhetapahtuman vuoksi jonka vuoksi mennään temppeliin. Länsimaisittain ajatellen vapaapäivä menee hukkaan.
Koska Prabha asuu Chennaissa, kokonainen vapaapäivä ei ollut tarpeen. Prabha laskettelee englannin sanoja hyvin hitaasti eikä muutenkaan ole erityisen eloisa, mutta kysyttäessä kertoo asioitaan tunnollisesti ja perinpohjaisesti. Koska meillä on molemminpuolisia kieliongelmia, olen luultavasti värittänyt näitäkin tarinoita aika tavalla. Prabhalla on kaksi vanhempaa veljeä ja yksi sisar ja uskon että sekä Prabhan edesmennyt isä - käsittääkseni viinan viemä - ja vanhin veli on hakannut Prabhaa kepillä koko hänen lapsuutensa ja nuoruutensa. Prabha on tosi kiltti ja tekee saman vaikutuksen kuin uskollinen koira joka koko ajan hieman pelkää että isäntä kuitenkin potkii.
Hääpäivänä annetaan lahjoja. Koska Prabha ei ole varoissaan, lahjaksi vaimolle oli vain uusi sari. Kelvollinen puuvillasari on 300 rupiasta ylöspäin (6 euroa), silkkisari on jo tuhannen rupian luokkaa (17 euroa) ja siitä ylöspäin aivan käsittämättömiin summiin. Viime vuonna vaimo sai kellon, sitä edellisenä kultakorun. Nyt Prabhan äidin ja lasten sairastelu ja sairaalakäynnit ovat verottaneet aika tavalla perheen taloutta. Temppelin jälkeen mennään syömään ulos, vain oma perhe, eli meikäläisittäin ajatellen tiedossa on jotain hauskaakin.
Hauskuus taisi loppua lyhyeen. Illalla tuli Prabhalta tekstiviesti "Isoäiti kuoli kello 7.40 pm. Voinko saada huomisen vapaaksi?". Hautajaiset ovat ilman muuta vapaapäiviä. Hautajaisia on vähän väliä ja sen jälkeen hinduilla on omaisen kuolemaan liittyviä päiviä jolloin on
pooja , rituaali, pyhä toimitus, palvonta jolloin mennään temppeliin, uhrataan jumalille kookospähkinää ja hedelmiä ja omaisille tarjotaan makeisia. Ensi viikonloppuna Babu menee kaksi viikkoa sitten kuolleen tätinsä
poojaan ja on siksi järjestänyt Prabhan kuskaamaan meitä vapaapäiviensä ajaksi.
Kun Mehtan sairaalan perustaja kuoli helmikuussa, 15 päivää hänen kuolemansa jälkeen oli tärkein
pooja jolloin koko sairaalan henkilökunta meni sairaalan katolle järjestettyyn buffet-tilaisuuteen syömään ekstrahyvää ruokaa ja paljon makeisia ja edesmenneen Dr. Mehtan suku esiintyi täysin valkoisissa suruvaatteissa.
Anithan kirkossakäymisinnon ymmärrän hyvin. Anithan mies on kelvoton juoppo joka ei pysy yhdessäkään työssä pitkään. Anithan 19-vuotias poika lopetti koulun kymppiluokkaan. Poika ei ole lukumiehiä ja aavistelen että on seuraamassa isänsä jälkiä vaikka tästä ei ole suoraan puhuttu. Anithan tytär valmistui hyvin arvosanoin keväällä 12-luokaltaan ja pääsi sairaanhoitajakouluun. Tytär on äitinsä kaltainen kunnon ihminen - äiti ja tytär käyvät yhdessä kirkossa.
Anitha on ollut kolme päivää pois hakeakseen tyttärelle opintolainaa. Tänä aamuna Anitha tuli taas töihin, mutta oli jotenkin hätääntyneen oloinen. Pankissa oli ollut ongelmia, jotain joka liittyi kahteen osoitteeseen jotka Anitha oli lainahakemuksessa ilmoittanut. Perhe on asunut vuokra-asunnossa jota kunnostetaan vesivahinkojen vuoksi ja siksi asuu nyt väliaikaisessa asunnossa ja tämä herättää epäluuloa pankissa. Oli kuulema sanottu että ettei saa muuttaa miten vain vaan on pysyttävä yhdessä osoitteessa. Intiassa asuneena uskon ettei lainanotto mikään helppo juttu ole. Etenkin kun Anitha on perheen pääelättäjä, mieshän ei tuo kotiin ainuttakaan rupiaa eikä Anitha ole koskaan aiemmin hakenut lainaa ja on avannut pankkitilinkin vasta nyt tyttären opintolainan vuoksi. En minäkään mikään ekspertti pankkiasioiden hoidossa ole mutta Suomessa sentään pankeissa on tapana antaa ystävällistä palvelua ja hakea ratkaisu asiakkaan ongelmaan. Intiassa Anithan kaltaiselle, ilman aviomiestä asioivalle köyhälle kotiapulaiselle on helppo huutaa "Mitä jos tyttärellesi tapahtuu jotain eikä hän pysty maksamaan lainaa takaisin eikä miehesi tienaa mitään ja asutte missä sattuu? Ei sellaiselle voi lainaa antaa." Anitha oli itkenyt pankissa ja kotona ja tytär oli yrittänyt lohduttaa.
Anitha itkeskeli keittiössä, pyyhki jatkuvasti kyyneleitä sarin helmaan, juttelimme ja yritin miettiä mistä oikein on kyse ja mitä voisi tehdä. En tiedä intialaisista opintolainoista enkä paljon muustakaan. Anithan tytär on sukunsa ensimmäinen yliopisto-opiskelija eikä perheessä kukaan ole ottanut opintolainaa, ei myöskään naapurustossa. Anithan tuki, vanhempi veli kuoli puoli vuotta sitten. Ehdotin että kirkosta voisi löytyä joku joka tulisi pankkiin mukaan, vaikka pappi, ja voin itse kirjoittaa suosituskirjeen. Anithalle on kunnia-asia saada tytär sairaanhoitajaksi koska olisi itse mielinyt opiskelemaan kun koulunkäynti sujui hyvin mutta hänet naitettiin 17-vuotiaana. Tyttärelleen hän ei halua samaa kohtaloa. "Pray for me, Mam", nyyhki Anitha. Tämän kuulen kovin usein Intiassa.
Ulkomailla asuessani olen tajunnut asian joka ei minua ole Suomessa mitenkään kiinnostanut. Niin Amerikassa, Brasiliassa kuin Intiassakin uskonto on jokapäiväinen juttu josta puhutaan ilman että kukaan ilkkuu hihhuliksi tai katsotaan kieroon että onko tuokin nyt vinksahtanut. Vaikka olen normaali suomalainen tapauskovainen, olen todella onnellinen että olen saanut kristillis-luterilaisen kasvatuksen. Tässä uskontojen sekamelskassa ja eläessä erilaisten jumalien ja pyhyyksien keskuudessa on todella helpottavaa että tiedän mikä olen ja miksi ajattelen kuten ajattelen ja miksi myös saan ajatella niin; että minulla on oikeus ajatella omalla tavallani. Olen kaksituhatvuotisen kristillisen kulttuurin tuote enkä voi sitä mitenkään muuttaa. En ymmärtänyt juutalaisuutta Amerikassa enkä luterilaisena ymmärtänyt miksi Manauksessa hyvin maallinen Michelle meni joka tiistai messuun äitinsä kanssa, enkä ikinä voi ymmärtää hindun ajattelutapaa enkä edes intialaista kristittyä, mutta se ei minua häiritse koska minun ei tarvitse sitä ymmärtää. Ei hekään ymmärrä minua ja voimme silti elää rauhassa elämäämme.
