Vuokranantajat

Talomme on 60-luvun alussa rakennettu pienelle omakotialueelle, jonka voisi sanoa olevan Madrasin keskustaa. Kaupungissa kun ei ole erityistä keskustaa. Parinkymmenen minuutin ajon päässä on kaikki mitä tarvitsemme, useimmat aivan lähellä. Kävellä voi, mutta kadulla velloo paljon ihmisiä, pyöräilijöitä ja autorikshoja (tuk-tukit, kolmipyöräiset taksit) joiden välissä puikkelehtimen on hankalaa. Ja kaduilla asustaa ihmisiä eikä jalkakäytävät ole niin hyviä kävelyyn joten ihan lähellekin on mukavampi mennä autolla.

Alueella on osavaltion virka-asuntoja, lääkäreitä, juristeja. Talot on tiuhaan rakennettu, mutta suuria. Yllätyin kun vuokrasopimuksessamme väitettiin talomme olevan 550 m2. Se ei tunnu niin suurelta. Voi olla että patiot ja parvekkeet on laskettu mukaan neliöihin, mutta huoneet ovat suuria, kylpyhuoneet suomalaisen makuuhuoneen kokoisia (vaikka ei mitenkään luksusluokkaa muuten, intialaiset eivät välitä kylpyhuoneista, WC:eistä tai keittiöistä), talon käytävät ovat väljiä. Ainakin nyt joka askel kaikuu kun meillä ei ole yhtään mattoa ja seinät ovat paljaat - tavaramme eivät ole saapuneet.

Vuokraisäntämme on Bombayssa asuva vanhahko pariskunta. Sanon tarkoituksella Bombay, koska rouva on 75, mies 83 vuotta ja heille on olemassa vain Madras ja Bombay ja kaikki vanhat brittiajan nimet. Pariskunta on itse asunut talossa vain muutaman kuukauden. Sen jälkeen he lähtivät diplomaatteina kiertämään maailmaa. Minun ikäiset lapset asettuivat USAan ja eläkkeelle jäätyään pariskunta asettui Bombayhin.

Mutta Madrasissa heillä on meidän talomme lisäksi toinen suurempi talo. Pariskunta matkasi Bombaysta Madrasiin arvioimaan olemmeko kelvollisia asumaan heidän talossaan. Ilmeisesti läpäisimme testin ja jatkoimme vuokrasopimusta kahdeksi vuodeksi.

Omistajia ei talon kunto liiemmin kiinnostanut. Keittiön vuotava seinä joka johtuu katon vesitiivisteiden hapertumisesta ei heitä kiinnostanut. Rouvaa kiinnosti vain puutarha joka hänen mielestään oli kamala. Yhtään kukkivaa kasvia ei ole vaikka hän kaksi vuotta sitten oli niitä ostanut. "Minne ne ovat hävinneet?" Puutarhurin puheista olin käsittänyt että kukkivat kukat, joita itsekin olin kaivannut, olivat kuolleet. "Puutarhuri on myynyt ne. Sitä ne tekee. Niiden kanssa pitää olla tiukka."

Rouva kävi ostamassa kymmenen ruukkua kukkivia kasveja ja lupasi toimittaa vielä kukkivan puun. En oikein tiedä miten saamme kaiken mahtumaan pihalle, alue on kuitenkin varsin pieni.

Erikseen rouva toi vielä naapurissa asuvan ystävänsä puutarhurin yhteystiedot. Jotenkin on aika selvää että vuokrasopimukseemme tuli nyt myös ehto että nykyinen puutarhurimme saa lähteä ja vaihdamme tähän toiseen. Tämähän aiheuttaa jo stressiä. En ole mikään puutarhaihminen ja nyt on tunne että joku tässä vieressä valvoo pihamme kukkaloiston kehitystä. Uups.

Mutta pidämme talosta ja talon sijainnista. Kaikki on lähellä. Voimme poukkaista iltaisin ulos syömään ja lähes rajaton ravintoloiden valinnanvara on lyhyen matkan päässä. Ekspateilla on yleensä valittavana tämä keskustan alue ja sitten "BeachHouse-alue". Rannalla oleviin taloihin on meiltä puolen tunnin ajo, ruuhkassa enemmän. Sieltä spontaani kaupunkiin lähtö on hankalampaa. Ranta kuulostaa hienolta, mutta se ei ole uima-ranta, rannat ovat likaisia. Intialaiset eivät ole auringonpalvojia. Rantataloissa on usein oma uima-allas, suuret puutarhat ja talot ovat suurempia. No, meidän 550 m2 riittänee meille kahdelle ja ilmeisesti tämän pienenkin puutarhan kanssa joudun ylittämään itseni jotta vuokraemännän standardit täyttyvät.

Tätä kirjoittaessani rouva soitti ja kertoi tuovansa jälleen uusia kasveja ja näyttää mihin ne tullaan sijoittamaan. Keskiviikkona pariskunta onneksi lähtee takaisin Mumbaihin...