Kielot

Viime kesänä nyhdin täysikasvuisia kieloja käsin. Se oli työlästä ja hidasta eikä kielot irronneet juurineen niinkuin olin kuvitellut. Sitten kokeilin trimmeriä. Jättiputken kokoiset kielot kaatuivat nopeasti vaikka sähköllä toimiva trimmeri pitkine jatkojohtoineen ei ole metsämaastossa juuri se minkä valitsisin käyttööni jos saisin valita. Somerniemen mökin liiteri on varmasti yksi Suomen parhaiten varustettuja liitereitä, mutta trimmerin hankinnassa on tullut mokattua.

Mäki näytti viime kesänä paremmalta kun kaikenpeittävät kielot olivat kaatuneet. Tänä keväänä vedin kokeeksi trimmerillä varhain keväällä pilkistävät kielonlehdet pieneltä alueelta pihakeinun vierestä.

Nyt on analysoinnin aika.

1. Synk'metsässä mustikoiden seassa oleviin kieloihin ei auttanut mikään. Ne rehottavat yhtä valtavina riippumatta mitä systeemiä käytin.
2. Varhaiskevään trimmerityöskentely oli hyvä idea. Katkottujen kielojen kohdalle kasvoi jonkin verran uusia versoja mutta ovat kovin kitukasvuisia eivätkä edes jaksa kukkia. Voisin kuvitella kielojen vähitellen kuolevan tuolla systeemillä. Lisäksi jo unohtuneet perennakasvit olivat levinneet alueelle - särkynyt sydän ja joku keltainen maanpeittokasvi.
3. Viime kesänä vedin trimmerillä vähemmän metsäisen mäenrinteen ja tein nyt saman. Rinne oli täynnä inhottavia kieloja. Yllätyin iloisesti kun niiden alta paljastui mattomaisena kasvava talvio joka on monta vuotta ollut kadoksissa. Talvio voi hyvinkin tukahduttaa kielon ajan mittaan, ainakin jos jaksan kaataa kielokkoa. Samoin villiruusu oli lähtenyt leviämään ja joitain niittykukkiakin kasvaa mäessä pitkästä aikaa - apilaa, päivänkakkaraa, hiirenvirnaa.

Taistelu kieloja vastaan ei ehkä olekaan toivotonta. Vaikka kahden tunnin trimmerityöskentelyn ja kielojen käsin nyhtämisen jälkeen oikea ranteeni on käyttökelvoton, kaikki sormet pistelevän puutuneet enkä ranteen voimattomuuden vuoksi pysty kumoamaan suuhuni edes lasillista vettä, uskon ensi kesän koittavan entistä kielottomampana. Kahdessa tunnissa ei yksi ihminen kauheasti saa aikaiseksi. Mutta kahdessa tunnissa saa näköjään ranteen sekundaksi.

Pieniä suuria iloja

Anitta jätti eilen lapun, jossa kertoi ettei voi tulla tänään koska tyttären yliopistolla on joku vanhempienpäivä (en tosin osaa kuvitella mitä hän tekee sellaisessa  -  tai ehkä muut vanhemmat ovat ihan yhtä uunoja). Olin tänään jo menossa hissiin kun minulla välähti että kotini onkin  vapaana, voin jäädä kotiin!

Säästyin yli kolmen tunnin autossa istumiselta ja minulla on parempi rauha perehtyä tuleviin työtehtäviin.

Tyhmyydestä sakotetaan

Tämä on varmaan keräily-
harvinaisuus

Vein fillarin huoltoon ketjujen vaihtamista varten. Babu auttoi kantamaan pyörän sisään, jolloin auto oli pysäköitynä laittomasti kaksi minuuttia. Palatessa poliisi oli pannut autoon rengaslukon. Olen ilahtunut siitä, että Chennain liikennepoliisi on alkanut valvoa liikennesääntöjen noudattamista. Vaikka tämä oli toistaiseksi ainoa minun havaitsemani merkki siitä.

Babu kipaisi poliisin hinausauton luokse selvittelemään asiaa ja minä jäin odottelemaan auton luo. Odottelin ja odottelin, näin miten muut väärinpysäköijät kävivät pollisin luona ja tulivat hetken päästä takaisin pojan kanssa, joka avasti rengaskukon. Kun Babu sai lopulta maksettua sakkonsa ja pääsimme jatkamaan matkaa, hän kertoi, että poliisi oli pyytänyt 100 rupiaa ilman kuittia. Kuitin kanssa maksu oli 200 rupiaa ja hankalat kuittia vaativat asiakkaat tietysti hoidettiin – mahdollisimman hitaasti – vasta helpompien tapausten jälkeen.

Syyllistyttiinköhän me Chennain liikennepoliisin byrokratianvähentämiskampanjan  pilaamiseen?

Melkein talo

Aina ne menee sivu suun. Kärjen Timppa Somerniemen naapurista soitti tohkeissaan ja kertoi talosta Oinasjärven rannalla. Timo ajaa taas postia ja huomasi tänään että talo jossa aiemmin oli vuokralaisia, onkin nyt tyhjä. Ja heti kysymään Ahoselta että mitäs on tapahtumassa sen talon kanssa. Ei ne ensin tiennyt kuka sen omistaa, tiesivät vain että ne maat on olleet joskus Toivoniemen, isäni äidin suvun kantatilan maita, vaikka itse Toivoniemi onkin toisen järven rannalla. Eli jos perimysjärjestystä ajattelee, se olisi käytännössä minun maatani.

No, Ahonen sai selville että Nummella yksi Aarnio sen talon omistaa. Löysin sopivan Aarnion Eniron sivuilta, soitin ja kysyin että mitäs Oinasjärven talolle kuuluu. "Hyvää kuuluu", sanoi Aarnio, "olen sinne juuri muuttamassa."

Taas maailmani romahti. Olin jo suunnilleen sisustanut sen talon itselleni ja istunut rannalla hyttysten kanssa katsomassa niemeä siinä kunnan rannan ja laakean kallion välisellä tontilla, ihailemassa kuinka ilta-aurinko paistaa syvään rantaan. Ja sitten sitä taloa ei olekaan minulle.

Laitoin Timpalle tekstarin että tilukset vietiin minulta. Timo vastasi että "Harmin paikka. Se oli sun talo."

Valmistuminen Kanadassa

Kun Antin juhlava PennState graduation-tilaisuus vuonna 2007 oli ohi, siirryimme välittömästi sairaalaan. Se oli kyllä ikimuistettava juhla. Antti yliopiston valmistujaiskaapu päällä, Mikko ja minä juhlatamineissa University Parkin sairaalan päivystyspoliklinikalla. Shampanjan sijaan hain automaatista kitkerää kahvia, Antti naputteli pöytää "ei tämän ihan näin pitänyt mennä" ja Mikko oli lääkärin tutkittavana. Apteekista haettiin Mikolle selkäkipulääkkeet ja jatkettiin illalliselle ravintolaan jonka Antti oli varannut kuukautta aiemmin. Mikon lääkkeet eivät tehonneet ja suurimman osan illallista Mikko seisoi jotenkin skolioottisen vinosti ja kyyryssä.

Kun Pia valmistui, olimme kaikki terveitä. McGill Universityn Macdonald-kampus on maa-metsä-ympäristötieteilijöiden pesäpaikka joten juhlakin oli reippaasti ulkona. Edellisenä päivänä oli satanut kaatamalla, seuraavaksi päiväksi oli luvattu jatkuvaa tihkua, mutta Pian valmistumispäivän kunniaksi oli luvattu aurinkoa ja lämmintä. Vaikka Kanadan ilmasto on aika tavalla kuten Suomessa, erona on se että säätiedotukset pitävät paikkansa. Joten aurinko paistoi, nurmikko oli vihreä, taivas sininen, ihmiset iloisia.

Kaksi säkkipillin soittajaa johti professorien, opettajien ja valmistuvien opiskelijoiden kulkuetta. Arvatkaa vain olivatko herrat McGill ja MacDonald skotteja? Yliopisto perustettiin 190 vuotta sitten eikä Skotlanti unohdu.
Ja ne vaatteet! Pidän tosiaan näistä tamineista joita englanninkielisten maiden kouluissa ja etenkin yliopistoissa vaalitaan. Keskiaikaisia kaapuja. McGillin viitoissa on samettireunuksiset huput lisävarusteena, ihan niinkuin Robin Hoodin aikaisella kardinaalilla. Tohtorinhatut eivät ole silintereitä vaan samettisia löysiä baskereita kuten vaikka Henrik VIII:lla. Koska Piasta ei tullut tohtoria, Pialla oli sellainen satiininen kireä pipo jonka päälle on laitettu neliön muotoinen levy ja levyn keskeltä lähtee narun päässä oleva tupsu. Muistan Antin ja Ilkan High School graduationista kuinka tarkkaa oli miten päin tupsu on ennen valmistumista ja kun rehtori julisti oppilaiden valmistuneen koulusta, kaikki siirsivät tupsun toiselle puolelle. Niin olisi pitänyt Macdonaldissakin tehdä mutta kukaan ei tiennyt mitenpäin tupsujen kanssa pitää toimia joten tupsut oli miten sattuu. Se voi olla kanadalaista rentoutta tai ympäristötieteilijöiden suurpiirteisyyttä. Mutta hatut heitettiin ilman yhtä iloisesti kuin High School graduationissa, PennStatessa ja varmasti jokaisessa koulussa ja yliopistossa. On ihanaa saada opiskelut päätökseen, olla nuori eikä vielä tiedä mitä kaikkea jännittävää elämässä tulee tapahtumaan.

Pia ja Michael olivat päätyneet että molempien perheet tapaavat valmistujaisissa ja menemme yhteiselle illalliselle. Michaelin perhe oli keksinyt mainion ajatuksen mennä heti graduation-tilaisuuden jälkeen nauttimaan alkupaloja ja shampanjaa Miken kämppään. Se vei turhat jäykistelyt. Ensiksi tietenkin yleinen onnellinen tunnelma, toiseksi shampanjan hilpeyttä korostava vaikutus, kolmanneksi se opiskelija-asunto. Jollen olisi käynyt Antin kimppatalossa PennStatessa, en luultavasti olisi astunut Miken taloon sisään. Ihmeesti sitä sopeutuu kaikkeen. Luhistuva, homeinen ja rähjäinen talo vaikutti oikeastaan ihan kivalta ja normaalilta kodilta vaikka ensimmäistä kertaa siellä käydessämme mietimme voiko soffalle istua edes farkuissa vai pitäisikö olla istuinalusta.

Michaelin äiti aloitti reippaasti juhlapuheen mutta se kääntyi nikotteluksi ja itkuksi. Mikko varoitti minua jatkamasta koska kyynelehdin jo valmiiksi. Joimme sen sijaan lisää shampanjaa ja söimme Miken äidin valmistamaa graavia lohta ja nauroimme kippurassa kuinka Miken isä nuorena miehenä Saksassa asuessaan oli kuunnellut suomalaisen pop-tähden Frederikin lauluja jotka osasi vieläkin - "Tsing Tsing Tsngis Khan! Kaikkien naapurivaltojen alistaja!", "Raa-Raa-Rasputin rakastaja Rasputin". Kaiken kukkuraksi Miken isä osasi vetäistä paidan napit nopeasti auki ja paljastaa karvaisen rintansa ihan kuten Frederik 70-luvulla. Se oli jo silloin irvokasta. Frederik oli Suomen Tom Jones joka valloitti näköjään Saksankin.

Tällainen rentouttaa kenet hyvänsä. Meillä oli tosi mukava ilta. Parasta tietysti oli juhlia meidän kahta onnellista nuorta jotka valmistuivat samaan aikaan ja miettivät minne hakeutuvat ja mistä saavat töitä. Torontoon he tällä hetkellä tähtäävät mutta sitä ennen Pia tulee Suomeen kahdeksi kuukaudeksi. 

Ruokamatkalla(?) Kanadassa

 On monella tapaa hienoa kun lapsi valmistuu yliopistosta. On ylipäätään hyvä valmistua koska sen vuoksi yleensä opiskellaan jotta valmistuisi ja pääsisi tekemään koulutusta vastaavaa työtä, jotain sellaista työtä jota ilman sitä koulutusta ei saisi.
Tuo oli se syvällinen osa kirjoitustani.

Tärkeätä lapsen valmistumisessa yliopistosta on tietenkin se että vanhemmat voivat ottaa ylimääräisen loman ja matkustaa toiselle mantereelle todistamaan valmistujaisia. Olen vieläkin katkera suomalaisen ankeasta tavasta olla järjestämättä massiivisia valmistujaisjuhlia koska se vei meiltä matkan Suomeen Ilkan valmistujaisiin.

Olen itse tämän viiden vuoden aikana ehtinyt käydä ties kuinka monta kertaa Montrealissa ja Ste-Anne-de-Bellevuen pikkukylässä Pian luona, Mikolle tämä on kolmas kerta, Ilkalle ja Riikalle ensimmäinen. Ilkka on toki Montrealissa käynyt muutaman kerran aiemmin, olihan Ilkalla itselläänkin tarkoitus ottaa opiskelupaikka McGillissä vastaan.

Koska olemme kaikki lomalla, olemme enimmäkseen vain syöneet hyvin. Sen huomaa kuvia katsoessa. En ole varma olemmeko tehneet muuta. Olemme kyllä jutelleet paljon siinä sivussa, viettäneet hyvää yhteistä aikaa ja nauttineet olostamme, mutta ruoka on aina ollut jotenkin esillä. Ainakin kuvissa:

 Mikon ja Pirkon saapumisiltana ei lähiseuduilla ollut muita ravintoloita auki kuin Pian asunnon alakerrassa oleva epämääräinen pixxa-souvlaki-paikka. Mikko sai kanadalaisen erikoisuuden Poutienne-annoksen (ranskalaisia perunoita sulatetun juuston ja ruskean kastikkeen kastikkeen kanssa. Pitää ottaa selvää onko se enemmän ranskalais- vai brittiläisvaikutteinen ruokalaji. Erikoinen ja yksi kerta riittää). Ilkka ja Riikka olivat ehtineet olla Kanadassa jo kaksi päivää.

 Kun Riikka ja Ilkka asuivat Pian kämpässä, me Mikon kanssa asuimme 10 minuutin ajomatkan päässä Bed&Breakfastissa. Tässä seisoskelen B&B:n drivewayn edustalla, aurinko paistaa ja on kaunista. Hieno paikka!

 Lehmien luona ei syöty, mutta toisaalta lehmistä tulee paljon syötävää - maitoa, jugurttia, juustoa, lihaa. Nämä lehmät ovat valioyksilöitä joita kuljetetaan eri maatalousnäyttelyihin esiintymään. Siksi mekin olemme niin ihailevan näköisiä taustalla.

 Pre-graduation dinner oli Ste-Annen parhaassa ranskalaisravintolassa. Ruoka oli todella hyvää ja sitä oli todella riittävästi. Mukana oli myös Pian Michael joka istuu tuossa Ilkan vieressä. Mikko ja Michael tapasivat ensimmäistä kertaa, oli se tietysti vähän jännittävää.

 Jos voi syödä vielä enemmän niin se on mahdollista ainakin Pian ja Miken luona. Mike on antaumuksellinen kokki joka loihtii aterian kuudelle hengelle niin että siitä riittää kahdellekymmenelle ja lopulta ne kuusi henkeä on syönyt miltei kaiken ja lähtevät paksuina palloina pyörimään yöpymispaikkoihinsa. Tarvikkeet olimme ostaneet aamulla torilta joka sekin oli aivan ihana kokemus!

Kun tarvitsemme vain pientä iltapalaa, Pia löysi meille taivaallisen japanilaisen ravintolan jossa söimme sellaista sushia ja sashimia jota emme olleet koskaan tienneet olevan olemassa. Ei yhtään soijaan ja wasabiin kastettuja rullia vaan aivan ihmeellisiä ja taivaallisen herkullisia luomuksia. Chef's Special-listalta kannatti ottaa juuri ne mitä hyvä tarjoilija suositteli!

Euforiaa

On ihan oikeasti euforinen tila. Vähän kuin hyppelisin ilosta. Työpäivä päättyi ja huomenna lähdemme Montrealiin Pian valmistujaisiin. Mikko on Suomessa ja matkaamme Kanadaan yhdessä. Ilkka ja Riikka ovat jo Pian luona, vain Antti ei töidensä puolesta päässyt matkaan. Erehdyksen vuoksi Ilkka ja Riikkakin joutuvat lähtemään ennen Pian graduation-tilaisuutta takaisin Suomeen, mutta nautimme yhdessä kuitenkin pre-graduation illallisen, toivottavasti jossain Ste-Anne-de-Bellevuen ravintoloista. Ste-Anne on ollut Pian kotikylä viimeiset viisi vuotta, se paikka jossa McGill Universityn ympäristötieteiden kampus sijaitsee. Eli hyvin tärkeä paikka.

Nyt lopetan kirjoittamisen ja keskityn omaan euforiaani. Ja juon kahvini loppuun.