torstai 29. syyskuuta 2011

Rahantörsäämistä, kehitysaputyötä tai silkkaa onnen etsintää

Kuinka vain, tänään olen onnellinen! En ole maannut kylppärin lattialla säätämässä vessanpönttöjä enkä kivunnut tikkaita pitkin ylähyllyjä pesemään. Olen ollut lomlla.

Tai toimitellut asioita. Ostin vuosi sitten täältä rannerenkaan jonka siniset puolijalokivet kimmelsivät ihmeellisen ihanasti. Se piti antaa lahjaksi, mutta ihastuin siihen niin etten raaskinut antaa pois. Ongelmana oli laatu. Hopea katkesi ensimmäissä käytössä. Se korjattiin, ilmaiseksi, tietenkin. Seuraava kokeilu pudotti yhden ihmeellisesti loistavista kivistä ja huomasin toisenkin hopeanivelen repeilevän. Nyt, kuukausien kuluttua vein korun takaisin Museum Company-kauppaan ja sanoin että on varmaan paras vaihtaa tämä kokonaan uuteen. Sain valita minkä halusin - oletettavasti hinta oli suunnilleen samaa tasoa - ja nyt olen onnellinen sinisen Onyx-rannerenkaan omistaja. Ei tule lahjaksi sekään! Join teetä ja katsoin heidän uusia silkkimattojaan (jotka laitetaan seinälle koska ne ovat niin arvokkaita) ja ostin kasan huiveja tuliaisvaraksi. Varokaa kutsumasta minua kylään. En ehkä tule viinipullon tai kukkasten kanssa vaan minulla on silkki-pashmina-huivi tuomisena!

Itselleni ostin pashmina-vuohen pehmeimmistä leukakarvoista tehdyn maailman lämpimimmän huivin jonka kanssa en palele vaikka ensi talvi Suomessa olisi kylmin miesmuistiin. Hinta oli huikea, mutta huivi on ekologinen aarre ja hintansa väärtti. Eikä onneani sen omistamisesta voita mikään. Kuten taitava myyjä sanoi: "Timanttisormus on arvokas, mutta sormessa se ei lämmitä. Tämä huivi on Sinulle timantti joka pitää sinut aina lämpimänä". No, ei nyt ihan timanttien hinnoissa sentään oltu.

Nautin sen jälkeen loistavan sushi-sashimi-lounaan. En osannut päättää kumpaa haluan joten tilasin molemmat. Siitä tulikin aika runsas ateria mutta 17 euroa ei nyt kaada minua. Olenhan hyväpalkkaisessa työssä.

Jatkoin matkaa Spencer's Plazaan kellokorjaajalle, Collector's Paradise'een. Neljään kelloon tuli uudet patterit 4 eurolla ja se yksi rikkinäinen kellolasi tilataan erikseen, hiotaan sopivan kokoiseksi ja saan sen kahden päivän kuluttua. Hinta 4 euroa.

Pattereita odotellessa vaeltelin päämäärättömästi ja ystäväni Kashmirista huudahti jostain kulman takaa. "Long time, my friend! How is your health? Thank God, you are fine! Your family?". (En tiedä miksi tämä mies on aina huolissaan terveydestäni. Olenkohan jotenkin aneemisen oloinen täkäläisessä ympäristössä?) Olin lähinnä etsimässä kauppaa jossa korjattaisiin isältä lapsena saamani helminauhan lukko ja isäni Kiinasta tuoman jade-helminauhan lukko. Alkutervehdysten ja kuulumisten vaihtamisen jälkeen kysyinkin mistä voisin löytää paikan jossa koruni korjattaisiin. "Voi ystäväni, minä järjestän sen!" ja heti soitettiin joku kashmirilainen serkku paikalle joka vei korut kolmannelle sukulaiselle joka tutki tilanteen. Joutessani teetä juodessa ostin 40 eurolla toisenkin helminauhan ja rannekorun itselleni.

Helminauhojen korjaaminen kesti sen verran että totesin että minun on käytävä ostamassa kananlihaa miehelleni. Että jos löydän sen lihakaupan, niin tulen sitten takaisin. Eksyn aina Spencer's Plazan monikerroksisiin basaarimaisiin sokkeloihin. Joten neljäs, joutilas serkku, järjestettiin oppaakseni. Se serkku oli uusi Chennaissa, vasta Kashmirista tullut nuori poika ja yhdessä navigoimme lihakaupan ja sain kanat Mikolle. Ja sitten hain korjatut helmikoruni jotka ovat maanneet käyttämättöminä monta vuotta korjausta odottamassa Suomessa.

Päivä oli suunnilleen täysi, ainakin menin kotiin ja päästin Venkateshin pois. Kävelen vielä vastapäiseen kangaskauppaan tilaamaan kylpyhuoneisiin verhot jotta pulunkakan läpinäkymättömiksi tahraamat ikkunat ovat piilossa. Se parantaa kylpyhuoneiden ulkonäköä huomattavasti.

Voi, olen niin onnellinen nyt!!


keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Lomailua tai jotain sinne päin

Olen iloinen että menemme Malediiveille viikonloppuna. Oletan että siellä ei tarvitse tehdä mitään. Ehkä vain lukea, nukkua, syödä ja käydä välillä meressä pulikoimassa.

Sunnuntaina kävimme vain ratsastamassa, muuten olimme kotona. Ratsastus on kivaa ja on hauska että Mikko on sopeutunut tallimaailmaan niin että on hyvin sosiaalinen siellä. Ratsastuksen jälkeen jäädään aina istumaan, juomaan teetä ja jutellaan mukavia. Jonain päivänä Mikko vielä kilpailee Chennai Equitation Centren vihreä-keltaisissa väreissä. Sopii hyvin, aloittihan Mikko harrastuksen Brasiliassa jonka lipun värit ovat samat.

Maanantaina hoidin kauneuttani - manikyyri, pedikyyri, vahaukset, kulmakarvat. Tähän meni liki kolme tuntia mutta se on sellaista ylellisyyttä ja hyvää oloa tuottavaa iloa jonka opin vasta Brasiliassa jossa se ei vienyt puolta kuukauden palkasta kuten vastaavat palvelut Suomessa. Opin oikeastaan paljon itseni paapomisen tärkeydestä Brasiliassa. Olin sitä ennen ajatellut tyypilliseen suomalaiseen tapaan että "rumat ne vaatteilla koreilee" ja kauneudenhoito on rahanhaaskausta. Tosin olin joskus aika paljon nuorempi ja iän karttuessa huomaa että, ihan oikeasti, kauneus on katoavaista.

Olen ollut oikein ahkera. Olen kiertänyt kylpyhuonetarvikekauppoja joista minua on lähetetty aina uusiin paikkoihin koska mistään ei saa mitään. Yleensä kylpyhuonetarvikekauppoja näkee joka paikassa. Etsin Parryware-kalusteita joka on Intian yleisin kylpyhuonemerkki. Toiseksi viimeisessä paikassa olivat aivan järkyttyneitä kun kysyin Parrywarea. "Madam, se on intialainen merkki, meillä on kaikki ulkomaista!" No, jos meidän vessanpyttymme on Parryware, tarvitsen kyllä samanmerkkiset istuinrenkaat koska mitään universaaleja istuimia ei Intiassa ole. Meilläkin tässä uudessa asunnossa kotiapulaisen WC:ssä on reikä lattiassa. Ei siinä istuta. Jos olen rehellinen, ilman muuta valitsisin ulkomaiset kylpyhuonekalusteet jotka eivät ruostu ja rikkoudu parissa kuukaudessa mutta ei tässä olla kylppäriremonttia tekemässä.

Lopulta kyllästyin ja sanoin Venkateshille että menen lounaalle. Matkalla bongasin pienen kaupan jonka kyltissä oli sana Parryware. "Stop Venkatesh!!" ja ostoksille. Pikkukaupasta löytyi kaikki, kylpyhuoneen kaappia lukuunottamatta. Siihen olinkin joka kaupassa saanut neuvon "puuseppä tekee". Siksi kaappien ovet repsottavat vinossa, eivät mene kiinni, laudat lahoavat ja nupit irtoavat käsiin eikä kaapit ole esteettisestikään silmää miellyttäviä.

Venkatesh vei verhot pesulaan ja metsästimme ripustusrenkaita. Vanhassa talossa oli tietenkin eri ripustusmekanismi kuin uudessa. Sama ongelma on usein Suomessakin ja se on harmillista. Verhokaupat eivät täällä myy varaosia joten menin hardware-storeen joita on pilvin pimein. Ongelma niissä on sama kuin apteekeissakin. Varastot ovat pienet. Tarvitsen 150 rengasta ja yhdessä kaupassa on 20 rengasta. Jätän koko homman Venkateshille, saa kierrellä kaupat ja kerätä renkaat vaikka yksitellen. Yksi rengas maksaa yhden rupian. Alle kahdella eurolla saan kaikki renkaat, laadusta ei ole takeita. Verhot tulee viikonloppuna pesulasta joten ei ole hoppua. Makuuhuoneeseen kyllä ostin uudet valmisverhot koska vastapäinen talo on niin lähellä että sinne ja sieltä on aivan suora näköyhteys.

Verhoja kotona penkoessa löytyi nekin verhot jotka Mikko oli jättänyt Bishop Gardeniin. Verhoista oli käyty muuton yhteydessä käyty kiivasta keskustelua. Mikko sanoi ettei valoverhoja ja makuuhuoneen verhoja oteta mukaan, heittäkää pois! Mikolle oli sanottu "But, Madam screens". Mikko tuntee verhot sanalla "curtains" ja ihmetellyt mitä Madam huutaa (screams) joistain vanhoista verhoista. No, tivaamisen ja vänkäämisen jälkeen Mikko luuli asian olevan selvä, Madamin verhot annetaan tylysti pois. Ne annettiin meille. Täältä kaikki verhot löytyivät, suuresta laatikosta, odottamassa minun ratkaisua mitä niille tehdään. Ne annettiin Anithalle ja Babulle ja muille halukkaille. En tiedä mitä kaikkea laatikoista löytyy, taidan jättää Mikolle vaikka Madam päättää kotiasiat, ei Saar.

Kaseerasin kasapäin kamaa pois vietäväksi. Amerikassa meillä oli suuri talo ja koristelin sen tekokukilla joten erilaisia maljakoita, ruukkuja, pyttyjä ja etenkin niitä tekokukkia oli loputtomasti. Kaikki pois. Etenkin tekokukat olivat reissussa rähjääntyneet varsin surullisen näköisiksi. Astioita joita ei ole käytetty vuosiin - pois vain. Suomessa ne olisi varmaan kovaa sanaa nykyisillä kirppisten retromarkkinoilla, mutta saa olla.

Siirtelin huonekaluja, mattoja, asensin kylppäreihin hyllyt ja vessankannet, pesin ne vessat ja kolme kylpyhuonettamme jota Anitha ei tee. Ei ainakaan kuten suomalainen tai brasilialainen. Brasiliassa meillä oli samankokoinen asunto kuin tämä nykyinen. Maria kävi meillä kolme kertaa viikossa, joka kerran pesi pyykit, silitti, siivosi kodin ja meillä oli aina putipuhdasta ja pyyhkeet, lakanat ja vaatteet sileinä ojennuksessa. Marian työpäivä oli 8 tuntia, mutta kun kolmen tai neljän tunnin jälkeen kaikki oli kunnossa, mitä sitä meillä luuhaamaan. Kotiin vain. Intiassa meillä ei ole koskaan ollut puhdasta. Mutta alushousuni on Intiassa joka päivä rullattu laatikkoon säntillisiksi värisuoriksi - valkoiset, mustat ja beiget omissa jonoissaan. Ja valokuvat jotka asettelen hauskoihin ja kodikkaisiin asetelmiin, on joka päivä oikaistu karun näköiseen viivasuoraan riviin. Ja minä asettelen ja Anitha oikaisee jne jne ... joka päivä.

Kävin hammashoidossa joka jatkuu vielä. Kruunuja, paikkoja, oikaisua, valkaisua. Tai valkaisuun ehkä ei aika nyt riitä.

Sain vara-avaimet teetettyä eilen, ne ei toimineet, nyt Venkatesh lähti hakemaan avaintekijää meille tutkimaan tilannetta ja tätä kirjoittaessa avainmies renklasi puolessa tunnissa uudet avaimet toimiviksi. Ilmastointimies tulee tänään korjaamaan parvekkeelle vuotavan laitteen. Ei tämä ole toivotonta. Huomenna voimme rueta ripustamaan tauluja ja kun ensi viikolla verhot on laitettu, koti on Mikolle valmis koti.

Ensi viikolla voin käydä kashmirilaisen ystäväni kaupassa juomassa teetä ja meditoimassa ja tiedän että haksahdan ostamaan läjäpäin huiveja kuten aina. Olen heidän paras asiakkaansa ja silti nautin pikkuputiikissa vierailusta ja olemme "ystäviä". Istun siellä yleensä tunnin tai kaksi. Menen myös kellokorjaajaa tapaamaan, yhden monista lempikelloistani lasi on ikävästi rikkoutunut ja vain se vanha mies pienessä tupaten täydessä kellokorjaamossa osaa sen korjata. Sama mies joka korjasi Antille täysin toimivaksi sen Jarmo Kailan hopeisen taskukellon, sen joka putosi Helsingin edustalle mereen Suomen ilmailuhistorian ensimmäisessä siviililento-onnettomuudessa, siinä jossa Jarmo Kaila hukkui vuonna 1924. Kello alkoi käydä uudestaan vasta kun se vanha mies Intiassa sai kellon työpöydälleen.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Chennaissa

En sitten tullut nukkuneeksi Lontoo-Chennai-välillä. Matkustajia oli vähän ja tilaa oli hyvin, mutta päivälennolla ei vaan nuku. Mutta kun olin uudessa kodissamme vähän aamuneljän jälkeen, silloin kyllä nukutti.

Eihän Mikko tietenkään tuohon aikaan tule ketään vastaan, vaimoakaan. Babu siellä odotteli ja heilautti hillitysti kättään kuten aina. Babu on siitä mystillinen ollut aina että hän bongaa meidät mistä vain. Vaikka lentokentältä tullessa eteen avautuu häkellyttävä tungos vastaanottajia ahtautuneena siihen kohtaan mistä ulostulevan matkustajan pitäisi kulkea matkatavaroidensa kanssa, olen aina nähnyt Babun etsimättä. Babu vain ilmestyy eteen, ottaa matkalaukun ja lähtee vinhaa vauhtia autolle. Siinä juoksen perässä.

"Madam, miten isä voi? Entä äiti? Lapsilla kaikki hyvin?" Ensimmäiset kysymykset kuvaavat hyvin mikä on Intiassa tärkeätä.

Ja tärkein kai kaikista... se Mikon ja minun uusi koti. Intiaan tulo on aina järkytys ja shokki. Intiaan tulo aamuyöllä kun ei ole nukkunut lainkaan ei myöskään ole ylevä kokemus. Kertaakaan Intiaan tullessa en ole huudahdellut ihastuksen huutoja, enkä myöskään ole tuntenut Intian kotiini tullessani lämmintä tunnetta "ihana tulla omaan kauniiseen kotiin". Tämä niinkuin pohjustukseksi.

Uusi kämppä on oikeasti uusi, vain 5 vuotta vanha. Bishop Gardenin talo oli 50 vuotta vanha. Mitään eroa kunnossa tai varustuksissa ei ylimalkaisesti katsottuna ole. Intialainen viimeistelytyö on huoletonta. Kun seinät maalataan, ei käytetä maalarinteippiä tai suojata mitään. Lamppuja tai pistorasioita ei oteta pois. Maalitahroja ei pyyhitä pois. Maali on ohutta, siinä säästetään, eikä se peitä ihan kaikkea. Olohuoneen seinällä on mielenkiintoisia lyijykynälaskelmia noin 40x40cm kokoisella alueella. Ne näkyy uuden maalin alta. Mikko oli kysynyt mites näiden kanssa tehdään. Vastaus tuli viipymättä "Photo-frames on wall!"

Ne kylppärit on oikeasti kauheita. Kuvat ei taida tehdä oikeutta niille, mutta yritetään ottaa kuvia. Kyllä tässä työsarkaa on. Luulin tulevani lomalle, tajuan joutuneeni töihin. Kylppärikaappia, uusia viemäreitä, lamppuja ja lampunasennuksia, möbleerausta. Paljon mielenkiintoisia ja epäkäytännöllisiä, suorastaan tyhmiä ratkaisuja talo täysi.

Intialaiset uskovat olevansa maailman viisain kansa, ovat tehneet useita tutkimuksiakin asiasta. Rakentaminen ei ole heidän vahvuutensa, sisustuksesta tai viihtyisyydestä puhumattakaan. Kauneus on katoavaista ja katsojan silmässä. Kuten usein olen todennut, Intiassa on katsottava kauas niin näkee kauneutta. Jos silloinkaan.

Oli tosi kiva tavata Mikko!! Tänään vain olemme ja puhumme, menemme kohta ratsastamaan ja illalla syömme kotona. Terveisiä kaikille!

lauantai 24. syyskuuta 2011

Maailma maailmojen välissä

Taas se tunne. Istun Heathrow'n lentokentän loungessa odottamassa Chennain koneen lähtöä. En voi tehdä mitään muuta kuin olla ja odottaa. Ei ole kiire eikä ole pakko tehdä mitään. Voin vain olla. Ihmisiä voi katsoa. Jotkut nukkuvat oikosenaan soffilla, monet lukevat tai lukevat sähköpostejaan tai Facebookia. Rauhallista, leppoisaa.

Tunnin kuluttua lähden portille ja 10 tunnin lento Intiaan alkaa. Pitkät lennot on mukavia. Voi nukkua ja katsoa elokuvia eikä tarvitse hätäillä ehtiikö ollenkaan nukkua jos katsoo kaksi tai vaikka kolme elokuvaa. Jos unohdin jotain kotiin, se jäi sinne enkä sille mitään voi. Autuas tunne. Olen tehnyt sen mitä ehdin ja nyt voin vain odottaa mitä huominen tuo tullessaan. Voin jättää kaikki murheet taakseni.

Tosin tulen 3 viikon kuluttua takaisin ja löydän kaiken taakseni jättämäni sieltä uudestaan. Mutta nyt se tuntuu kaukaiselta ja yhdentekevältä.

lauantai 17. syyskuuta 2011

Muuttanut!



Muutto alkaa olla suunnilleen valmis. Huonekalut ovat paikoillaan, varmaan ne vielä vaihtavat paikkoja, mutta “sisustusratkaisu” tuntuu tällaisenaan toimivalta. Kaikki laatikot on purettu, eikä vaan lattialle vaan  kaikki on kaapeissa. Matot on vielä rullilla, odottamassa lopullista huonekalujen asettautumista.

Ainoa, mikä vielä puuttuu on taulujen ripustaminen. Laskin äkkiä, että meillä on 68 taulua ja 5 peiliä, jotka odottavat ripustamista. Näiden lisäksi on tietysti muutama kymmenen valokuvakehystä hyllyjen ja pöytien päällä ja ne taulut, jotka eivät olleet seinäällä Bishops Gardenilla. Joku on ollut aika hyvä kehystämöjen asiakas.

Muuton piti kestää kolme päivää, minun oli tarkoitus olla itse paikalla viimeisenä. Varsinainen muutto kesti neljä päivää, minä olin paikalla niistä 3½ päivää. Muuttomiehiä eti tarvittu enää viidentenä päivänä (tänään), vaan minä, Anitta, Babu, sähkömies ja kaksi tehtaan siivoojaa viimeisteltiin paikoja.

En päässyt ratsastamaan koko viikkona. Huomenna käyn vähintään lyhyellä fillarilenkillä, vaikka olisi millainen sää!

Kuvia: https://picasaweb.google.com/117028193877706424530/MuuttoAlwarpetiin?authkey=Gv1sRgCJLYwOeZ8PP8dQ

Iän tullen elämä seesteytyy

Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen asunut Amerikassa, Brasiliassa, Intiassa ja Suomessa, yhteensä kahdeksassa eri kodissa ja vielä yhdessä väliaikaisessa kämpässä kun Espoon kodissa oli remontti. Nyt Mikko on muuttamassa yhdeksänteen, jonka minä missaan koska olen Suomessa. En voi sanoa että kaipaisinkaan tuota uutta muuttoa.

Kymmenen vuoden aikana olen ollut yhdeksässä eri työssä, osin ne on mennyt päällekäin koska kaikki eivät ole olleet kokopäiväisiä. Kolmesta niistä en ole saanut palkkaa, vain kulukorvaukset. Sen lisäksi olen ylläpitänyt lääkärin ammattitaitoa keikkailemalla kuukauden tai kahden jaksoja viidessä eri terveyskeskuksessa. Aika tavalla erilaista työkulttuuria, työkavereita, työtehtäviä.

Nyt lopetin Mäntsälän apulaisylilääkärin hommat mutta sovin että jatkan Pornaisten pienen terveysaseman apulaisylilääkärinä. Siitä tulee kaksi uutta työpaikkaa edellisten yhdeksän lisäksi. Tai ehkä ne voi laskea yhteen, kyllähän Pornainen kuuluu Mäntsälään.

Lapsistani yksi asuu Australiassa, toinen Kanadassa, kolmas Helsingissä. Mies asuu Intiassa. Itse asun Helsingissä.

En ole varma onko elämäni ikääntyessäni hirmuisesti seestynyt.

Kummallisinta on että kaksi täysin erilaista toivetta riitelee koko ajan mielessäni. Haluan todella asettua Suomeen, olla vakituisessa työssä ja siinä onnellinen. Menin Pornaisiin koska se lopultakin tuntui Mäntsälää paremmalta vaihtoehdolta. Kaksi jatkuvasti vaihtuvaa lääkäriä, 5000 potilasta jotka ovat monta vuotta kärttyisinä odottaneet parannusta terveyspalveluihinsa. Tässä pienessä yksikössä oletan voivani suoraan vaikuttaa asioiden parantamiseen. Ja muutaman Pornais-keikan aikana olenkin viihtynyt kodikkaassa pikkuyksikössä todella hyvin. Pornainen on lähempänä Helsinkiä kuin Mäntsälä ja täyttä maaseutua. Pornainen on aika tavalla kallellaan Porvoon suuntaan, enemmän kuin Mäntsälään vaikka se siihen on liitettykin.

Juurtumiseen liittyy myös toive oman kesäpaikan hankkimisesta Somerniemeltä. Tai kakkosasunto. Jotain ihan omaa, omaa taustaani.

Toinen jalkani taas haluaa liikkeelle. Kun käyn Montrealissa Piaa katsomassa sanon että jään sinne töihin. Montreal on ihana ja Kanada on rento, hauska maa. Kanada kaipaa lääkäreitä ainakin yhtä paljon kuin Suomi ja etenkin tällaisen kahden akateemisen tutkinnon suorittaneen lääkärin immigraatio olisi luultavasti todella vaivatonta.

Levottomuus ja liikkuminen on jäänyt osaksi minua. Seestyminen olisi kivaa, mutta niin uudet kokemukset ja liikkuminenkin.


torstai 15. syyskuuta 2011

Ojasta allikkoon

Halusin muuttaa, jotta pääsisin eroon talon ylläpidon ongelmista. Olisi varmaan pitänyt tehdä investointilaskelmat muuton kannattavuudesta:

Investointi = muuttoon liittyvä vaiva ja turhautuminen ja häslinki
Tuotto = kerrostaloasunnossa asumisen helppous verrattuna omakotitalossa asumiseen
Takaisinmaksuaika = Investointi / Tuotto

Nyt arvioin, että takaisinmaksuaika on luokkaa viisi vuotta.

Ensin on nämä ihan perusjutut, miten saada asunto jotensakin asuttavaan kuntoon. Talo on aika uusi, viitisen vuotta, ja rakennettu ekspatteja ja takaisinmuuttajie ajatelle. Ei se silti tarkoita, että se täyttäisi ihan länsimaisia standardeja. Intialaiset eivät käytä uuneja, joten keittiössä ei ole paikkaa liedelle. Pöydän päällä pidettävä keittotaso löytyi helposti, mutta uuni olikin vaikeampi. Löysin lopulta sellaisen kalusteisiin upotettavan eurooppalaisen mallin ja ostin sen pari viikkoa sitten. Sovin, että puuseppä kävisi asentamassa sen. Eilen asuntoon mennessäni uuni oli keskellä keittiön lattiaa pakkauslaatikossaan. Tehtaan yleismies-jantunen oli sitä mieltä, ettei se tarvitse mitään kehikkoa ympärilleen, pysyy hyvin paikallaan pöydällä ilmankin. Lopulta ymmärsi, että siihen voisi nikkaroida jotain vanerista ja lupasi hankkia puusepän sitä varten. Voi olla, että lopputulos on kauniimpi jos jätetään silleen.

Toinen jääkaappi olisi tarkoitus asentaa keittiön vieressä olevaan pikkuvarastoon. Kun mittailimme oviaukkoa eilen, rupesi arveluttamaan mahtuuko se sisään. Babu ja Anitta olivat yksimielisiä siitä, että sillä ei ole mitään väliä; jollei mahdu niin sen voi pitää olohuoneessa.

Meillä on uudessa asinnossa kolme kylppäriä, aika ankeita ja pieniä, mutta ehkä sentään ok. Eilen kahdessa lotisi vesi lattialla kun joku putki tai hana oli vuotanut. Lisäksi ne kaikki kolme olivat  niin siivottomia, että ei olisi tullut mieleenkään käyttää niitä. Millaisessa kunnossa ne olisivat olleet, ellen olisi antanut kaksi viikkoa sitten kirjallisia ohjeita: "Before moving day:- - Full cleaning of the apartment, special attention to bathrooms and balconies, which were quite disgusting when I saw them".

Pulut tuntuvat olevan riesana, parvekkeilla oli tosi paljon jätöksiä kun kävin siellä ensimmäisen kerran, osin varmaan sen takia että asunto oli ollut tyhjllään useita kuukausia. Voi olla, että jotain pitää todella tehdä, jotta pulut pysyisivät poissa, toisaalta useimmissa asunnoissa ei nykäynyt mitään verkkoja. Mitäpä minä asiaa pohtimaan. Babu ja Anitta totesivat, että parveke suojataan melkein läpinäkymättömällä hyttysverkolla.

Vaimo, tule auttamaan!