Ruotsalaiset on kadehdittavan touhukkaita. Täälläkin niitä on iso liuta ABB:n ja etenkin Sony Ericssonin lähettäminä. Ne pitää yhtä ja ovat kaikessa mukana. Ja jotkut tulevat tänne ilman firmaa, perustavat oman IT-yrityksen tai koulun ja asettuvat pysyvästi asumaan.
Tapasin Annan, ruotsalaisen toimittajan, joka on täällä miehensä työn vuoksi. Anna on valtavan tehokas. Yritti päästä televisiotoimittajaksi kuten oli ollut Ruotsissakin, mutta päätyi free-lancena kirjoittamaan juttuja ruotsalaisiin lehtiin ja lisäksi paikalliset ekspattilehdet täyttyvät Annan jutuista. Hyvin usein Anna kirjoittaa ruotsalaisista jotka tekevät jotain merkittävää.
Se Hand-in-Hand-järjestö jossa Salcomp on sponsorina on tietenkin ruotsalainen. Sen puitteissa tulee ruotsalaisia opiskelijoita 3-6 kuukaudeksi tekemään jotain hyödyllistä - nyt kaksi tyttöä yrittää saada Chennain jätehuoltoa kuntoon ja opettavat ettei kompostointi ole likaista hommaa vaan jätteiden kierrätys kuuluu kaikille. Täällä kun jätteidenkierrätys on sikäli ekologista että on lupa penkoa roskikset. Ensin kotiapulaiset ja vartijat penkovat ja valikoivat mitä tarvitsevat, sitten roskankuljettajat ja kaatopaikalta vielä pengotaan. Voi olla että ketju jatkuu vaikka kuinka pitkälle, en ole perehtynyt kierrätykseen. Minä olen siinä päässä joka laittaa roskat roskikseen.
Anna siis kirjoittaa. Lenaa, joka vasta onkin touhukas, en ole tavannut. Lena perusti 15 vuotta sitten Madrasiin koulun köyhille lapsille, johtaa, opettaa, vaatettaa lapset, kerää lahoitusrahaa ja maksaa muille opettajille palkan.
Maria on miehensä mukana täällä parin vuoden ajan ja hoitaa vapaaehtoislääkärinä Lenan koulun oppilaat, oppilaiden vanhemmat ja sen lisäksi vielä yhden orpokodin lapset. Mariaakaan en vielä ole tavannut.
Ja Lisa! Lisa on töissä kuten ruotsalainen miehensäkin, mutta molemmat käyvät lähes joka aamu klo 5.30-6.15 ratsastamassa. Sen lisäksi Lisa on aloittanut tallilla kouluratsastuksen opettamisen aamuisin ennen töihin menoa, aikaisemmin talli keskittyi estehyppyyn. Lisakaan en ole tavannut vielä, sateiden vuoksi ei nyt ratsasteta mutavellissä eikä tallitapaamista ole järjestynyt.
Tapasin siis yhden ruotsalaisen ja sain listan muista ruotsalaisista joita olisi hyvä tavata jotta voin tehdä sitä mitä haluan. Luulin että amerikkalaiset ovat touhukkaita, mutta taitaa ollakin ruotsalaiset.
lauantai 29. marraskuuta 2008
torstai 27. marraskuuta 2008
Koillismonsuuni
Patioltamme katsoen näyttäisi että pihallemme on tullut koristeellinen lampi. Muutama päivä sitten siinä oli nurmikko.Nyt on pahin koillismonsuuniaika. Lokakuu oli poikkeuksellisen kuiva eikä marraskuun puoliväliin astikaan juuri satanut. Alkoi olla jo huoli kaupungin vesivarastoiden tyhjentymisestä.
Alueemme kadut ovat vetisiä. Taksi sen kun porskuttaa.
Nyt on satanut kolmatta päivää lähes taukoamatta aiheuttaen pahoja tulvia useilla alueilla. Joulukuussa pitäisi olla kuivempaa ja tammi-helmikuu ilmastollisesti parasta aikaa - kuivaa eikä liian kuumaa.
Mumbain terrori-isku
Eilen illalla katsoimme kaikessa rauhassa television World Movies-kanavalta suomalaista elokuvaa "Mies vailla menneisyyttä", emmekä avanneet yhtään uutiskanavaa.
Tänä aamuna avasin BBC:n uutiset ja katsoin kuten muukin maailma Mumbain terrori-iskujen raportointia. Kaikki uutiskanavat täyttyivät samasta aiheesta. Yllätyshyökkäys suunnitelmallisuudessaan järkytti Intiaa vahvasti.
Tietenkin heti ajattelin omaa turvallisuutta. Iskut kohdistuivat turistialueisiin ja ilmeisesti eniten amerikkalaisen ja brittipassin kanssa liikkuiin. Onko ulkomaalainen turvassa? Pitääkö värjätä hiukset mustiksi etten erotu niin selvästi paikallisista? Onko Chennai turvallinen?
Sitten katsoin karttaa. Mumbai on länsirannalla 1400 kilometrin päässä Chennaista. Mumbai on Intian suurin kaupunki ja tärkein business- ja turistikaupunki. Intian pörssi on Mumbaissa. Poliittinen keskus on Delhi.
Seurataan uutisia. Emme ole yksin täällä, Intiassa on valtavasti ulkomaalaisia, niin turistina kuin pysyvästi tai väliaikaisesti asuvia. Mutta taidan pitää kopiota Suomen passistani jatkuvasti mukana.
Tänä aamuna avasin BBC:n uutiset ja katsoin kuten muukin maailma Mumbain terrori-iskujen raportointia. Kaikki uutiskanavat täyttyivät samasta aiheesta. Yllätyshyökkäys suunnitelmallisuudessaan järkytti Intiaa vahvasti.
Tietenkin heti ajattelin omaa turvallisuutta. Iskut kohdistuivat turistialueisiin ja ilmeisesti eniten amerikkalaisen ja brittipassin kanssa liikkuiin. Onko ulkomaalainen turvassa? Pitääkö värjätä hiukset mustiksi etten erotu niin selvästi paikallisista? Onko Chennai turvallinen?
Sitten katsoin karttaa. Mumbai on länsirannalla 1400 kilometrin päässä Chennaista. Mumbai on Intian suurin kaupunki ja tärkein business- ja turistikaupunki. Intian pörssi on Mumbaissa. Poliittinen keskus on Delhi.
Seurataan uutisia. Emme ole yksin täällä, Intiassa on valtavasti ulkomaalaisia, niin turistina kuin pysyvästi tai väliaikaisesti asuvia. Mutta taidan pitää kopiota Suomen passistani jatkuvasti mukana.
keskiviikko 26. marraskuuta 2008
Tapahtuu Tamil Nadun televisiossa
Katsomme parhaillaan televisiosta - ei siis videolta tai TV:stä vaan televisiosta - "Mies vailla menneisyyttä" -elokuvaa. Vähän epätodellinen olo.
Sosiaalista elämää
Monessa suhteessa Chennai on erilainen kuin Manaus, mutta iso juttu meille on, että Intiassa on työkomennuksella olevia ulkomaalaisia.
Sunnuntaina oli ekspatriaattiyhteisön valokuvakilpailu. Kuvittelimme tapaavan kodikaasti viitisenkymmentä ulkomaalaista joiden kanssa on helppo jutustella. Tilaisuus olikin suuressa hotellissa ja paikalla oli yli neljäsataa ihmistä! Minun kehoituksestani Mikko oli lähettänyt yhden kännykällä räpsäistyn kuvan kilpaan, joka ei kyllä ollut edes esillä - valokuvat olivat aivan ammattilaisluokkaa.
No, se ei haitannut. Oli tanssiesityksiä ja palkintoja jaettiin ja syötiin brunssi ja seurusteltiin. Tapasimme ikäisemme hollantilaispariskunnan ja olin toissapäivänä jo rouva Bernadetten kanssa katsomassa verho- ja lamppukauppoja ja lounaalla. Myös muita lyhyitä kontakteja tuli - parhaimman paikallisen sairaalan amerikkalainen johtaja, joka laittoi yhteystietoni sairaalan tutkimusosastolle eteenpäin - yritän järjestää itselleni sinne tapaamista.
Tänään oli Overseas Womens Club Newcomers Coffee. Pääasiassa amerikkalaisten naisten kerho, jossa on jäseniä 30 eri maasta. Kaikki eivät tosiaan olleet tuoreita Chennaissa, useimmat ensikertalaiset olivat jo asuneet 2-6 kuukautta täällä. Intialaisia paluumuuttajia - niitä jotka ovat ikänsä asuneet USAssa tai UK:ssa, kiertäviä ekspatteja jotka ovat olleet monissa maissa, niitä jotka ovat ensimmäisellä ulkomaankomennuksella. Amerikkalaisia, Hongkongista, Italiasta, Saksasta, Etelä-Amerikasta. Nyt alkuun pitää sopia menevänsä melkein minne vain. Ensi viikolla kirjakerho ja Madras Klubin lounas, jotain hyväntekeväisyysjoulutapahtumia. OWC ylläpitää orpokotia, vammaisten lasten kotia, vanhainkotia ja jotain muuta vastaavaa. Näissä paikoissa vietetään mukaeltua joulujuhlaa - kristillisessä mielessä ei tietenkään.
Yksi jäsenistä mainosti paikallista Brittiklubia. Luulin ettei sinne pääse jäseneksi, mutta pyysin yrittämään meitä klubin joulujuhlaan ja mahdollisesti jäseneksi. Olisi kiva kuulua johonkin klubiin, olla joku paikka minne mennä lounastamaan tuttujen kanssa tai vain vetelehtimään. Kuvittelen edelleen että nuo klubit ovat Wodehousen Jeeves-kirjojen tapaisia velttoilijoiden paikkoja.
Sovin lähteväni ikäiseni USAn intialaisen rouvan kanssa taidenäyttelyihin, joista ilmoitetaan sekä The Hindussa että Times of Indiassa. On se niin hyvä kun se lehti nyt tulee!
Huomenna menemme Mikon kanssa ulkomaalaisille järjestettyyn koulutustilaisuuteen oppimaan kulttuurista ja intialaisista tavoista. Sen järjestää oikein hyvä toimisto joka on perustettu nimenomaan ulkomaalaisten sopeutumista helpottamaan. Manauksessa ei moista ollut. Olisi ollut hienoa jos olisi ollut - tämä on paikka jonne voi soittaa hädissään ja kysyä mitä vaan, puhelinpäivystys on 24t. Ja jos on orpo ja yksinäinen, voi mennä sinne itkemään ja ruikuttamaan tai juomaan kahvia.
Niin. Tamil Nadu on vankkaa kahvialuetta. Voi Mikkoa! Saa täältä toki teetäkin, mutta useimmiten se on pussiteetä. Valikoima on kyllä hyvä ja kaupasta saa irtoteetäkin, eikä teenjuojaa pidetä kummallisena. Mutta kahvi on ykkösjuoma. Oikein hyvää kahvia onkin, tummaa Arabica-paahtoa.
Sunnuntaina oli ekspatriaattiyhteisön valokuvakilpailu. Kuvittelimme tapaavan kodikaasti viitisenkymmentä ulkomaalaista joiden kanssa on helppo jutustella. Tilaisuus olikin suuressa hotellissa ja paikalla oli yli neljäsataa ihmistä! Minun kehoituksestani Mikko oli lähettänyt yhden kännykällä räpsäistyn kuvan kilpaan, joka ei kyllä ollut edes esillä - valokuvat olivat aivan ammattilaisluokkaa.
No, se ei haitannut. Oli tanssiesityksiä ja palkintoja jaettiin ja syötiin brunssi ja seurusteltiin. Tapasimme ikäisemme hollantilaispariskunnan ja olin toissapäivänä jo rouva Bernadetten kanssa katsomassa verho- ja lamppukauppoja ja lounaalla. Myös muita lyhyitä kontakteja tuli - parhaimman paikallisen sairaalan amerikkalainen johtaja, joka laittoi yhteystietoni sairaalan tutkimusosastolle eteenpäin - yritän järjestää itselleni sinne tapaamista.
Tänään oli Overseas Womens Club Newcomers Coffee. Pääasiassa amerikkalaisten naisten kerho, jossa on jäseniä 30 eri maasta. Kaikki eivät tosiaan olleet tuoreita Chennaissa, useimmat ensikertalaiset olivat jo asuneet 2-6 kuukautta täällä. Intialaisia paluumuuttajia - niitä jotka ovat ikänsä asuneet USAssa tai UK:ssa, kiertäviä ekspatteja jotka ovat olleet monissa maissa, niitä jotka ovat ensimmäisellä ulkomaankomennuksella. Amerikkalaisia, Hongkongista, Italiasta, Saksasta, Etelä-Amerikasta. Nyt alkuun pitää sopia menevänsä melkein minne vain. Ensi viikolla kirjakerho ja Madras Klubin lounas, jotain hyväntekeväisyysjoulutapahtumia. OWC ylläpitää orpokotia, vammaisten lasten kotia, vanhainkotia ja jotain muuta vastaavaa. Näissä paikoissa vietetään mukaeltua joulujuhlaa - kristillisessä mielessä ei tietenkään.
Yksi jäsenistä mainosti paikallista Brittiklubia. Luulin ettei sinne pääse jäseneksi, mutta pyysin yrittämään meitä klubin joulujuhlaan ja mahdollisesti jäseneksi. Olisi kiva kuulua johonkin klubiin, olla joku paikka minne mennä lounastamaan tuttujen kanssa tai vain vetelehtimään. Kuvittelen edelleen että nuo klubit ovat Wodehousen Jeeves-kirjojen tapaisia velttoilijoiden paikkoja.
Sovin lähteväni ikäiseni USAn intialaisen rouvan kanssa taidenäyttelyihin, joista ilmoitetaan sekä The Hindussa että Times of Indiassa. On se niin hyvä kun se lehti nyt tulee!
Huomenna menemme Mikon kanssa ulkomaalaisille järjestettyyn koulutustilaisuuteen oppimaan kulttuurista ja intialaisista tavoista. Sen järjestää oikein hyvä toimisto joka on perustettu nimenomaan ulkomaalaisten sopeutumista helpottamaan. Manauksessa ei moista ollut. Olisi ollut hienoa jos olisi ollut - tämä on paikka jonne voi soittaa hädissään ja kysyä mitä vaan, puhelinpäivystys on 24t. Ja jos on orpo ja yksinäinen, voi mennä sinne itkemään ja ruikuttamaan tai juomaan kahvia.
Niin. Tamil Nadu on vankkaa kahvialuetta. Voi Mikkoa! Saa täältä toki teetäkin, mutta useimmiten se on pussiteetä. Valikoima on kyllä hyvä ja kaupasta saa irtoteetäkin, eikä teenjuojaa pidetä kummallisena. Mutta kahvi on ykkösjuoma. Oikein hyvää kahvia onkin, tummaa Arabica-paahtoa.
tiistai 25. marraskuuta 2008
Työkulttuuria
Tai oikeastaan tämä juttu on työlainsäädännön eroista.
USA:n seksuaalisen häirinnän lainsäädäntö on todella tiukkaa, mikä on suurimmaksi osin ihan tarpeen ja hyväksi. Sillä on saatu karsittua valtaosa ongelmista, jotka ovat olleet takavuosina tuttuja suomalaisilla työpaikoilla - härskit vitsit, työtovereiden ulkoisten ominaisuuksien arvostelu, pikkujouluissa kähmimiset. Ylilyöntejäkin on. Muistan esimerkiksi tapauksen jossa eräs insinöörimme oli saanut sähköpostilla kuvan bikinipukuisesta tytöstä. Ohikulkeva työtoveri näki sen ja meni suoraan henkilöstöjohtajan luokse vaatimaan insinöörin erottamista, perusteena seksuaalinen häirintä.
Selvisimme sillä kerralla antamalla "rikkomuksen" tehneelle insinöörille kirjallisen varoituksen ja lähettämällä kaikille työntekijöille viestin, jossa kiellettiin vastaanottamasta minkäänlaisia seksuaalisesti provosoivia viestejä. Tai ainakin hävittämään kyseiset viestit välittömästi sellaisen saatuaan.
Eri sukupuolta olevan työtoverin halaaminen, hänen ulkonäköään tai pukeutumistaan koskevat kohteliaisuudet oli ehdottomasti kielletty.
Brasiliassa kaikki oli toisin. Ainakin matkalta palattua, mieluummin joka aamu, kuului ehdottomasti asiaan halata ja antaa poskisuudelmat kaikille lähimmille vastakkaista sukupuolta oleville työtovereille. Ja ehdottomasti ainakin välittömille alaisille. Muutenkin kaikenlainen koskettelu on Brasiliassa yleistä, käsivarresta kiinnipitäminen tai olkapään hiveleminen jutellessa, halaaminen, olalle taputtelu. Juttujen mukaan myös varsinainen seksuaalinen kanssakäyminen työpaikoilla on yleistä. Eikä se taida olla pelkkää juttua, ainakin meillä oli useampiakin "työpaikkaraskauksia".
Intiassa näkee kyllä kaduilla miesten kulkevan käsikädessä . Samoin naisten keskenään. Perheeseen kuulumaton mies ei sen sijaan saa koskettaa naista. Perinteisesti tämä on koskenut jopa kättelemistä, mutta se on nykyään normaalia ainakin kaupungeissa. Minäkin olen kätellyt jo lukuisia operaattorityttöjä antaessani heille tunnustustuspalkintoja hyvistä saavutuksista. Raja on kuitenkin edelleen kädessä: käsivarren koskettaminen kyynärpään alapuolelta on jo kiellettyä, kyynärtaipeen yläpuolelta vielä pahempi.
Sain Arton läksiäisjuhlassa konkreettisen oppitunnin. Eräs insinöörimme (taas insinööri!) yritti ensin saada yhden harvoista juhliin osallistuneista tytöistä tanssilattialle vetämällä häntä kädestä. Muut työtoverit pelastivat tytön ja taisivat antaa insinöörille vähän opetustakin vessassa. Opetus ei mennyt oikein hyvin perille koska hän tarttui seuraavaksi samaa tyttöä vyötäisiltä.
Insinööri olisi varmasti pahoinpidelty perusteellisesti ellei henkilöstöjohtajamme olisi pelastanut hänet työntämällä taksiin. Maananataina insinööri irtisanottiin seksuaalisen häirinnän perusteella. Kirjallinen varoitus tai muu lievempi rangaistus ei ollut mahdollinen.
USA:n seksuaalisen häirinnän lainsäädäntö on todella tiukkaa, mikä on suurimmaksi osin ihan tarpeen ja hyväksi. Sillä on saatu karsittua valtaosa ongelmista, jotka ovat olleet takavuosina tuttuja suomalaisilla työpaikoilla - härskit vitsit, työtovereiden ulkoisten ominaisuuksien arvostelu, pikkujouluissa kähmimiset. Ylilyöntejäkin on. Muistan esimerkiksi tapauksen jossa eräs insinöörimme oli saanut sähköpostilla kuvan bikinipukuisesta tytöstä. Ohikulkeva työtoveri näki sen ja meni suoraan henkilöstöjohtajan luokse vaatimaan insinöörin erottamista, perusteena seksuaalinen häirintä.
Selvisimme sillä kerralla antamalla "rikkomuksen" tehneelle insinöörille kirjallisen varoituksen ja lähettämällä kaikille työntekijöille viestin, jossa kiellettiin vastaanottamasta minkäänlaisia seksuaalisesti provosoivia viestejä. Tai ainakin hävittämään kyseiset viestit välittömästi sellaisen saatuaan.
Eri sukupuolta olevan työtoverin halaaminen, hänen ulkonäköään tai pukeutumistaan koskevat kohteliaisuudet oli ehdottomasti kielletty.
Brasiliassa kaikki oli toisin. Ainakin matkalta palattua, mieluummin joka aamu, kuului ehdottomasti asiaan halata ja antaa poskisuudelmat kaikille lähimmille vastakkaista sukupuolta oleville työtovereille. Ja ehdottomasti ainakin välittömille alaisille. Muutenkin kaikenlainen koskettelu on Brasiliassa yleistä, käsivarresta kiinnipitäminen tai olkapään hiveleminen jutellessa, halaaminen, olalle taputtelu. Juttujen mukaan myös varsinainen seksuaalinen kanssakäyminen työpaikoilla on yleistä. Eikä se taida olla pelkkää juttua, ainakin meillä oli useampiakin "työpaikkaraskauksia".
Intiassa näkee kyllä kaduilla miesten kulkevan käsikädessä . Samoin naisten keskenään. Perheeseen kuulumaton mies ei sen sijaan saa koskettaa naista. Perinteisesti tämä on koskenut jopa kättelemistä, mutta se on nykyään normaalia ainakin kaupungeissa. Minäkin olen kätellyt jo lukuisia operaattorityttöjä antaessani heille tunnustustuspalkintoja hyvistä saavutuksista. Raja on kuitenkin edelleen kädessä: käsivarren koskettaminen kyynärpään alapuolelta on jo kiellettyä, kyynärtaipeen yläpuolelta vielä pahempi.
Sain Arton läksiäisjuhlassa konkreettisen oppitunnin. Eräs insinöörimme (taas insinööri!) yritti ensin saada yhden harvoista juhliin osallistuneista tytöistä tanssilattialle vetämällä häntä kädestä. Muut työtoverit pelastivat tytön ja taisivat antaa insinöörille vähän opetustakin vessassa. Opetus ei mennyt oikein hyvin perille koska hän tarttui seuraavaksi samaa tyttöä vyötäisiltä.
Insinööri olisi varmasti pahoinpidelty perusteellisesti ellei henkilöstöjohtajamme olisi pelastanut hänet työntämällä taksiin. Maananataina insinööri irtisanottiin seksuaalisen häirinnän perusteella. Kirjallinen varoitus tai muu lievempi rangaistus ei ollut mahdollinen.
No comment
Julkkikset ja poliitikot toistelevat usein "ei kommentteja" tai "no comment". Me "Tapahtuu Tamil Nadussa"-toimittajat kaipaamme kommentteja. Vai kuvaako tämä t-paita blogimme tasoa?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)