Uusi blogi?

Nyt on niin että emme enää asu Intiassa, joten on ymmärrettävää että Tapahtuu Tamil Nadussa-blogin ylläpitäminen on jäänyt sikseen. Muuttokuorma on Chennaista jo asettunut Helsingin kotiin joten kyllä se meidän asettuminen on nyt sen verran pysyvää että joku muu blogi olisi keksittävä.

Joten kannattaa joskus välillä kurkata näille sivuille vaikka nyt tuntuukin ettei mitään tapahdu. Kaikkea silti tapahtuu josta olisi kiva kirjoittaa, Suomessakin.

Poliittista keskustelua

Intian poliittisen keskustelun seuraaminen on ollut antoisaa, mielenkiintoista, turhauttavaa, järkyttävää, mieltäavartavaa, masentavaa. Kaikkea sitä, mitä kuvaamaan Intian valtion matkailukeskus on lanseerannut sloganin “Incredible India”.

Viime aikojen polttavin talouspoliittinen kiista on ollut "FDI in MBR" eli ulkomaisten suorien investointien salliminen multi-brand vähittäiskauppaan. Hallitus teki häikäilemättömän päätöksen salliessaan yli 50% FDI MBR:iin. Julkisuudessa vellovan mielipiteen mukaan tämä johtaa siihen että Walmart tulee ja siinä silmänräpäyksessä syöksee 40 miljoonaa intialaista työttömyyteen ja köyhyyteen kaikkien pienten kaduvarsikojujen mennessä nurin. Intiassa on miljoonia kadunvarsikojuja, paljon enemmän kuin kukaan voi ikinä kuvitella. Leikittelen ajatuksella kuinka näiden kadunvarsikojujen paljasjalkaiset lannevaatteisiin ja sareihin pukeutuneet asiakkaat hetkessä vaurastuvat ja muuttavat tapansa, ostavat koteihinsa isot jääkaapit ja pakastimet ja alkavat asioida autolla Walmarteissa. Siis ne miljoonat lukutaidottomat, kaukana köyhyysrajan alapuolella elävät perheet jotka kerjäävät kadulla tai tonkivat jätekasoja etsiessään jotain myytäväksi kierrätettävää. Ehkä joku heistä voisi saada vaikka palkkatyötä Walmartin kärryjen kerääjänä?

FDI on muutenkin kuuma kysymys. The Hindussa oli kokosivun artikkeli, jossa professori Anupam Bhargava totesi, että on vain kaksi syytä miksi ulkomaisia investointeja voi koskaan sallia:
(1) kotimaisesta pääomasta on pulaa tai
(2) tarvitaan ulkomaan valuuttaa.
Artikkelin mukaan Intia teki kamalan virheen päästäessään ulkomaalaiset autofirmat “lypsämään Intian markkinat ja kantamaan pois suunnattomat voitot”. Olisi pitänyt tuolloin ostaa vain teknologiaa – sikäli kun siihenkään olisi ollut tarvetta, Intiahan on insinööritaitojen ihmemaa - ja rakentaa kokonaan oma autoteollisuus. Sama koskee telekommunikaatioalaa tai ilmailua tai rahoitussektoria.
Tästä professorista minulle tuli mieleen se kun Ukki teki eläkkeelle jäätyään konsulttitöitä Virossa. Hänellä oli yhteistyökumppanina nuori virolainen tohtori, joka kertoi valmistuneensa Moskovassa sosialistisen taloustieteen tohtoriksi, "siis ei-minkään tohtoriksi koska sosialismi kaatui alta pois”.

Sitten on näitä jokapäiväisiä yhteiskuntapoliittisia kiistoja. Kuten se, kun pari viikkoa sitten pidätettiin kaksi tyttöä. Pääroistotytön rikos oli se että hän oli pannut Facebookiin päivityksen, jossa ihmetteli miksi Mumbaihin julistettiin täydellinen pyhäpäivä entisen puoluejohtajan kuoleman vuoksi, toisen tytön rikos oli tykätä sitä päivitystä. Eläessään tämä puoluejohtaja kehui Hitlerin toimintatapoja ja onnistui itse yllyttämään roskajoukot mellakoihin, joissa kuoli parisataa muslimia. Puoluejohtaja jonka puolueen ainoa ideologia on maahanmuuttajien vastustaminen - ja tässä yhteydessä maahanmuuttaja on kuka hyvänsä joka on muualta kuin Mumbain alueelta. Puolueen ideologian mukaan pahimpia maahanmuuttajia ovat eteläisen Intian “mustat” (kuten tamilit) ja koillisen Intian "vinosilmät" (eli Nepalin ja Kiinan rajoilta tulevat intialaiset). Niin että jos puoluepampun kuoleman vuoksi pyhitettyä päivää ihmettelee julkisesti, niin se on rikos koska ihmettely on loukkaavaa monia surevia ihmiä kohtaan.

Rikoksesta syytettyjen Facebook-tyttöjen vangitsemisesta nousi sen verran suuri valtakunnallinen kohu, että heidät vapautettiin yhden vankilayön jälkeen. Huonommin on asiat sillä professorilla, joka puoli vuotta sitten laittoi Facebookiin West Bengalin  pääministeriä Mamata Banerjeetä esittävän pilakuvan. Professori pysyy edelleen vankilassa koska sekä hänen että journalistiliiton kaikki yritykset vapaaksipääsystä takuita vastaan ovat epäonnistuneet.

Muutan Suomeen ja jätän Intian ensi viikon lopussa ja taidanpa pitää taukoa intialaisen päivittäispolitiikan seuraamisessa. Nyt pitää valmistautua suomalaiseen poliittiseen keskusteluun.

Ihan pienenä alkuharjoitteluna pyytäisin jotakuta selittämään minulle seuraavan kysymyksen. Kaikki tuntuvat olevan yksimielisiä (oikein tai väärin) siitä että julkisen sektorin menoja on karsittava, leikattava, kuristettava, palkkoja alennettava ja mitä vain jotta voidaan jatkossakin olla ylpeitä Suomen talousihmeestä. Miten on mahdollista että samaan aikaan esitetään pokkana joka vuosi uusia julkisia menoja. Viimeisin, joka sattui silmään oli ehdotus kuntien velvollisuudesta järjestää koululaisten iltapäivähoito. Varmaan ihan hyvä ja kannatettava juttu, samoin kuin kymmenet muut hyvää tarkoittavat ehdotukset joita keksitään joka vuosi. Samanlaiset kauniit ajatukset hyvinvoinnin loputtomasta lisäämisestä ovat lisänneet esimerkiksi terveyskeskusten työmäärän moninkertaiseksi. Ja sitten ihmetellään julkisen sektorin huonoa tuottavuuskehitystä. 
Miten kukaan järkevä ihminen voi ehdottaa uusia menonlisäyksiä samaan aikaan kun puhutaan olemassaolevien leikkaamisesta?

Maamerkki vai myrskyn merkki

Yksi kirkkaimmista Chennaissa asumisen valopilkuista on ollut kirjakauppa Landmark. Siellä on uskomattoman edulliset hinnat ja harvinaisen hyvät valikoimat.  Suuri osa kirjoista on lattialla läjissä joita myyjät, samoin lattialla istuen järjestelevät intialaiselle mielelle sopivaan järjestykseen hyllyille. Kirjojen esillepanon lopullinen logiikka ei aukene länsimaalaiselle mutta ystävälliset myyjät yleensä löytävät kirjan kuin kirjan.

Jos jotain kirjaa ei ole, sen saa tilata.

Kävin Landmarkissa 1.9 ostaakseni Toyota Way -kirjan. Minulla on kyllä sama kirja e-bookina, mutta ajattelin uhrata 7 euroa painettuun versioon. Sitä ei löytynyt yhdestäkään hyllystä, joten ystävällinen myyjä tilasi sen minulle. Sain kirjallisen tilausvahvistuksen, jossa oli luonnollisesti yhteystiedot johon voisin soittaa tarvittaessa. Kolmen viikon päästä Pirkko tuli Intiaan ja pyysin häntä pikaisesti hakemaan Landmarkista kirjani. Landmarkin ystävälliset myyjät ihmettelivät suuresti Madamen ilmaantumista vaivaisen autonkuljettajan tapaan noutamaan tilattua kirjaa. Eihän kirja tule kauppaan vaan se toimitetaan kotiin kunhan herra soittaa tilausvahvistuksessa annettuun puhelinnumeroon - "ja kaksi päivää sen jälkeen kirja toimitetaan kotiin!". En halua soittaa näihin call centereihin, sillä en ymmärrä mitä asiakaspalvelija puhelimessa sanoo eikä hän myöskään ymmärrä minua.

Joten pyysin tamilia puhuvaa Ashwinia soittamaan. Tilaukselleni ei oltu tehty mitään sillä he olivat odottaneet minun soittavan ja kertovan toimitusosoitteen, siis kotiosoitteeni - josta ei alkuperäistä tilausta tehdessäni oltu oltu lainkaan kiinnostuneita. Sanoin Ashwinille että hän kertoisi Landmarkin tilausten toimittajille, että kirjan voi toimittaa lähimpään Landmarkin kauppaan josta sen haen. Ashwinille selvitettiin ettei tilatun kirjan nouto kaupasta ole mahdollista vaan sääntöjen mukaisesti tilatut kirjat toimitetaan kotiin.

No, se kuulostaa ihan hyvältä, mutta...

Kerroin ettei meille voi toimittaa mitään kotiin koska meillä ei ole ketään kotona enkä siis halua toimitusta kotiin. Kaupan käsityksen mukaan näin merkillisiä ihmisiä ei ole. Sovimme lopulta että kirja tuodaan minulle seuraavana torstaina jolloin olen osan päivää kotona, mutta asia on vahvistettava tekstarilla tai sähköpostilla jotta osaan olla oikeaan aikaan paikalla. Pyysin erityisesti Ashwinia täsmentämään että missään nimessä ei kannata soittaa puhelinnumerooni koska en koskaan vastaa tuntemattomiin numeroihin. Intiassa tulee mainos-markkinointi-puhelinmyyjäsoittoja ja -tekstareita jatkuvana virtana, noin 90% kaikista puheluista, joten harva vastaa tuntemattomiin numeroihin.

En saanut torstaina tekstaria enkä sähköpostia, kirjasta nyt puhumattakaan.

Jälleen Ashwini soittamaan Landmarkin tilattujen kirjojen toimistoon. Kirjan tuoja oli kuulema yrittänyt kiivaasti soittaa puhelinnumeroon mutta kukaan ei ollut vastannut joten kirjaa ei sitten toimitettu kotiin.

Tässä vaiheessa olin jo ehtinyt lukea kirjan sähköisenä versiona, mutta haluaisin edelleen siitä myös painetun version, sellainen kun toimii paremmin käsikirjana. Saimme loistavan idean että senhän voi toimittaa tehtaalle! Jälleen Ashwini soitti Landmarkiin ja kertoi uuden toimitusosoitteen, tehtaan osoitteen Sriperumpudurissa. Mutta kun kirjaa ei pariin viikkoon tehtaalle kuulunut, Ashwini soitti taas Landmarkiin ja hänelle kerrottiin että tilattuja kirjoja ei toimiteta keskustan ulkopuolelle ja tehdashan on kovin kaukana keskustasta joten sitä ei tehtaalle tuoda.

Jos asuisin muualla kuin Intiassa, olisin tässä vaiheessa ollut jo vimmoissani. Intiassa asuminen on kehittänyt lehmän hermot enkä vielä hiiltynyt. Mainitsin kirjanosto-ongelmastani tehtaan intialaiselle ostopäällikölle, joka sanoi hoitavansa asian tuota pikaa. Voidaan lähettää Babu hakemaan kirja kuriirifirman toimistolta. Osto-osasto keskusteli Landmarkin kanssa; kirjaa ei voi hakea kuriirifirmasta, mutta kuriiri toimittaa sen tehtaalle.

Taas kului pari viikkoa; kirjaa ei näkynyt eikä mitään kuulunut. Tämä alkoi tuntua jo konstikkaalta. Ostopäällikkö soitti taas Landmarkiin, jossa selitettiin ettei kyseistä tilattua kirjaa ole maksettu. Tällaisissa tapauksissa tilaus siis maksetaan kun se luovutetaan tilaajalle mutta maksua vaativien toimitusten kuriirit eivät toimi kuin keskustassa joten maksamatonta kirjaa ei voida ikävä kyllä toimittaa keskustan ulkopuolelle. Ja tehdashan on edelleen hyvin kaukana keskustasta. Lisäksi Landmarkissa valistivat, että työlleen vihkiytynyt kuriiri oli tehnyt kaikkensa ja yrittänyt toimittaa kirjan minulle monta kertaa kotiini, mutta kukaan ei ollut koskaan kotona eikä kukaan vastannut puhelimeen. Saan kymmeniä spämmisoittoja päivittäin. Ehkä sekin oli Landmarkin kuriiri, joka soitti minulle toissa lauantaina aamulla puoli kuusi.

Nyt, 79 päivää alkuperäisestä management-kirjatilauksestani, lukuisten puhelinsoittojen, tehtaan sihteerin ja osto-osaston, kahden kuriirifirman ja lukemattomien Landmarkin toimihenkilöiden uutteran työpanoksen jälkeen, Landmark ehdotti luovaa ratkaisua: peruuttaisin alkuperäisen tilauksen ja tilaisin saman kirjan uudestaan mutta etukäteen maksettuna. Sellaisille tilaukselle olisi kuulemma kuriiri, joka toimittaa lähetyksen kauas keskustan ulkopuolelle, tehtaalle asti.

Vaikka olen asunut pitkään Intiassa ja minulla on lehmän hermot, menetin hieman malttiani. Sanoin toivovani, että valmisteilla oleva ulkomaisten multi-brand kauppojen Intiaan tulon mahdollistava lainsäädäntö astuisi voimaan hyvin pikaisesti. Silloin Intiaan saataisiin ehkä kirjakauppa, joka on kiinnostunut asiakkaistaan.

Luultavasti kommenttini kirjattiin huolellisesti irtolehtipaperille, mapitettiin ja arkistoitiin. Intiassa ollaan tällaisissa asioissa hyvin tarkkoja.

Ihan pieniä juttuja

Todellisuus iski täydellä voimalla tajuntaani. Olin aikeissa pyytää Babua ostamaan laatikollisen maitoa kun huomasin, etten voikaan. En enää ehtisi juoda niitä kaikkia! En ollut jotenkin tajunnut, että muutto on niin lähellä, siitäkään huolimatta että minulla on aamukampa kahdella tietokoneella ja kännykällä. Pakastimessa on enemmän lihoja kuin ehdin syödä, kaapissa kasapäin oliivipurkkeja, spaghettikastikkeita, artisokkia, papuja. Syön ainakin sen ainoan hernekeiton heti huomenna.

Kerroin edellisessä blogissa että en pesettänyt Abu Dhabista ostamaani mattoa. Pesetin sen sijaan toisen, Amerikasta ostetun villamaton, jota mattokauppias kehuikin oikein kauniiksi. 30 euron pesun jälkeen se on entistäkin kauniimpi, niin kaunis että se häiritsee elämääni. En tohdi astua sille, mikä on vähän hankalaa kun se on makuuhuoneen ja keittiön välissä.

Minut on petetty

Ostin Abu Dhabin perinteisestä Soukista mukavalta mattokauppiaalta hienon ja kauniin silkkimaton. Se on ollut olohuoneemme kaunistus, ilahduttanut rauhallisilla väreillään ja pehmeällä pinnallaan.

Vein se tänään tutulle mattokauppiaallemme The Museum Companyyn, jotta hän pesettäisi sen. Tyly tuomio: maton värit ovat haalistuneet lopullisesti, ei niistä tulisi sen kummempia vaikka pesisi maton. Näin käy kaikille keinosilkistä tehdyille matoille.

Nyt täytyy ruveta harmittelemaan oikein kokopäivätoimisesti, jotta saamme kompensoitua ne kaksikymmentä vuotta, jotka olemme luulleet iloitsevamme matosta.

Pois Intiasta

En arvannut että tunnen haikeutta Intiasta muuton lähestyessä. Vaikka olen käytännössä asunut ja ollut töissä jo toista vuotta Suomessa, Mikko ja toinen kotini on koko ajan ollut Intiassa.

Chennai on todella ruma kaupunki. Chennain lentokenttä on rupisin mitä koskaan missään olen nähnyt. Chennaissa mikään ei toimi kunnolla ja kaikki jää puolitiehen ja puolivalmiiksi. Chennaissa on aina ja joka paikassa likaista - tai oikeastaan... saastaista. Ilma on saasteinen, kuiva maa pölyää punertavaa hiekkaa joka tunkee koteihin ja värjää kuumankostean ilmaston aiheuttaman homeen kanssa talot, aidat, kiveykset hirveän näköisiksi. Kaduilla ei voi kävellä. Jalkakäytävät ovat täynnä pieniä roinakauppoja, makaavia ihmisiä, eläinten ja ihmisten jätöksiä ja roskakasoja. Joka paikassa on auki kaivettuja syviä monttuja jossa tehdään mitä milloinkin korjauksia. Osa montuista on merkattu, osa ei. Joskus ihmisiä putoaa monttuihin, taittaa niskansa, hukkuu, kuolee sähköiskuun tai vain murtaa luitaan. Kun kadun vierestä kaatuu jättimäinen puu juurineen, hyödylliset runko ja oksat sahataan, pilkotaan ja kärrätään päivässä pois mutta hyödytön juuri ja juuren rikkoma jalkakäytävän kiveys ja asfaltti jäävät kadunvarteen epämääräisenä valtavana tunkiona jonka viereen aletaan hiljalleen tuoda jätesäkkejä ja heittää roskaa. Talomme vieressä katuristeyksessä oli kaivettu vuotava vesijohto esiin mutta ei sitä korjattu. Puhdasta vettä pulppusi kahden viikon ajan ympäri vuorokauden tuhansia litroja kadulle - kaupungissa joka kärsii vesipulasta. Kun menen Chennaihin joulukuussa, luultavasti vettä pulppuaa risteyksessä edelleen. Molemmat kotimme siellä ovat olleet tasoltaan alle länsimaisen standardin. Kylpyhuoneet ovat kauheat, kraanavesi haisee mädälle.

Voisin jatkaa tuota listaa loputtomiin. Kaikki on Intiassa toisin kuin muualla eikä sitä voi ymmärtää ellei siellä ole asunut. Ei siihen totu mutta ilmeisesti siihen jotenkin sopeutuu. En muuten voi selittää miksi tunnen valtavaa haikeutta kun tiedän että muutto Suomeen on joulukuussa.

Ehkä eniten pelkään juuri sitä arvaamattomuuden ja käsittämättömyyden katoamista. Että elämästä katoaa seikkailu ja jännitys. Suomessa kaikki on niin hyvin, melkein liian hyvin. Voin toki valittaa mistä vain, missä vain, mutta oikeasti, Suomessa on helppo elää. Mutta onko helppo tylsää?

Intialaista hissilogiikkaa

Talomme hissien logiikka uudistettiin pari kuukautta sitten. Ennen piti katsoa kumpi kahdesta hissistä on lähempänä ja kutsua se. Nyt ollaan nykyajassa ja automatiikka hoitaa valinnan. Lähinnä oleva hissi tulee riippumatta siitä kumman hissin nappia painaa. Hieno homma, päivittäin säästyy monta turhaa askelta. Joskus tosin vähän harmittaa kun hissi on jämähtänyt 10 kerrokseen, jossa siihen ollaan kärräämässä hidasliikeistä isoäitiä tai tekemässä muuttoa tai jotain. Yhdeksännessä kerroksessa olevaa toista hissiä ei voi kutsua kun hissin tietokone tietää, että lähempänä on toinen hissi. Tämä nyt on vaan tällaista länsimaisen ihmisen taipumusta löytää kaikesta jotain huomautettavaa, mikään ei kelpaa.

Monsuuni alettua löysin vielä lisää ruikuttamisen aihetta. Sateella Babulla on tapana soittaa “Sir. Raining Sir.Coming to basement, Sir”. Ystävällistä, Babu on siis ajanut auton talliin, joten en kastu loikkiessani parin metrin matkan ulko-ovelta autoon. Siispä hissillä kellariin. Tosin vain vasemmanpuoleinen hissi menee kellariin saakka ja hissin logiikan mukaan vasemmanpuoleinen hissi tulee ainoastaan silloin jos se on lähempänä. Tänäänkin molemmat olivat ykkösessä, joten oikeanpuoleinen hissi tuli hakemaan meidät 11. kerroksesta. Alas päästyämme joku oli kutsunut vapaana olevan – siis vasemmanpuoleisen – hissin 12. kerrokseen, joten jouduimme odottemaan kunnes se meni ensin ylös, siihen lastattiin koko suku ja se tuli alas ennenkuin pääsimme sillä yhden kerosvälin kellariin. Voisi teitysti mennä rappuja, mutta sellaisia ei ole. Vaihtoehtona olisi kävellä talon ympäri ja mennä luiskaa pitkin. Mutta eihän niin voi tehdä kun Babu on nimenomaan halunnut varjella meitä kastumiselta. Siispä odotetaan, osoittaen intialaista kärsivällisyyttä.