Intialaista hissilogiikkaa

Talomme hissien logiikka uudistettiin pari kuukautta sitten. Ennen piti katsoa kumpi kahdesta hissistä on lähempänä ja kutsua se. Nyt ollaan nykyajassa ja automatiikka hoitaa valinnan. Lähinnä oleva hissi tulee riippumatta siitä kumman hissin nappia painaa. Hieno homma, päivittäin säästyy monta turhaa askelta. Joskus tosin vähän harmittaa kun hissi on jämähtänyt 10 kerrokseen, jossa siihen ollaan kärräämässä hidasliikeistä isoäitiä tai tekemässä muuttoa tai jotain. Yhdeksännessä kerroksessa olevaa toista hissiä ei voi kutsua kun hissin tietokone tietää, että lähempänä on toinen hissi. Tämä nyt on vaan tällaista länsimaisen ihmisen taipumusta löytää kaikesta jotain huomautettavaa, mikään ei kelpaa.

Monsuuni alettua löysin vielä lisää ruikuttamisen aihetta. Sateella Babulla on tapana soittaa “Sir. Raining Sir.Coming to basement, Sir”. Ystävällistä, Babu on siis ajanut auton talliin, joten en kastu loikkiessani parin metrin matkan ulko-ovelta autoon. Siispä hissillä kellariin. Tosin vain vasemmanpuoleinen hissi menee kellariin saakka ja hissin logiikan mukaan vasemmanpuoleinen hissi tulee ainoastaan silloin jos se on lähempänä. Tänäänkin molemmat olivat ykkösessä, joten oikeanpuoleinen hissi tuli hakemaan meidät 11. kerroksesta. Alas päästyämme joku oli kutsunut vapaana olevan – siis vasemmanpuoleisen – hissin 12. kerrokseen, joten jouduimme odottemaan kunnes se meni ensin ylös, siihen lastattiin koko suku ja se tuli alas ennenkuin pääsimme sillä yhden kerosvälin kellariin. Voisi teitysti mennä rappuja, mutta sellaisia ei ole. Vaihtoehtona olisi kävellä talon ympäri ja mennä luiskaa pitkin. Mutta eihän niin voi tehdä kun Babu on nimenomaan halunnut varjella meitä kastumiselta. Siispä odotetaan, osoittaen intialaista kärsivällisyyttä.

Kunto kohenee

Tiedän etten ole liikkunut tarpeeksi. Hyvistä päätöksistä huolimatta juoksentelu Töölön kulmilla on jäänyt muutamiin puuskuttaviin kertoihin. Nyt kun olen Chennaissa lorvimassa, yritän olla tarmokkaampi joten menin eilen kerrostalomme kuntosaliin. Ehdin juosta juoksumatolla oikein reippaasti 25 minuuttia kunnes tuli sähkökatkos ja juoksuni jäi siihen.

Intiassa käyn oikeastaan mielelläni kuntosalilla tai jumpassa koska Intia on ainoa paikka maailmassa missä tunnen itseni vetreäksi ja urheilulliseksi.

Toisella juoksumatolla oli naapurinrouva, sari päällä ja lenkkitossut jalassa kävelemässä hyvin verkkaiseen tahtiin 15 minuutin ajan. Tavallisen mahakas naapurismies vasta harjoitteli kävelyä personal trainerin kanssa. Siis ihan tavallista kävelyä, jalka toisen eteen ja niin edespäin, kädet rennosti myötäliikkeessä. Siinä se käveli ohjeiden mukaisesti salia edes takaisin kuusi kertaa jonka jälkeen treeni tiukennettiin sivuhyppelyihin, kaksi kertaa edestakaisin koko salin verran joka on normaalia koulun jumppasalia huomattavasti pienempi. Korostan vielä ettei kyseessä ollut sairaan ihmisen tai hauraan vanhuksen fysioterapia vaan hikinen kuntosalirääkki.

Koska ollaan Intiassa, tämä personal trainerikään ei ollut ihan Ruotsin prinssi Daniel eikä sellainen sporttimuodin edelläkävijä joita Suomessa saleilla tapaa vaan pieni hintelä paljasjalkainen mies leveälahkeisissa mustissa teryleenihousuissaan. Sellaiset housut ovat ihan normaali köyhemmän kansanosan vaateparsi, mutta koska hänellä ei ollut sitä tavallista asuun kuuluvaa valkoista kauluspaitaa vaan reipas t-paita jossa oli joku kuntokeskuksen logo, oletin kyseessä olevan kuntoilun ammattilainen.

Tällaisessa seurassa pystyn helposti näkemään itseni tosi urheilijana mikä on tietenkin mieltä ylentävää. Töölön kulmilla juostessa masennun kun kaikki painavat hengästymättä ohi.

Useimmat intialaiset kävelevät mutta se johtuu siitä että suurin osa kansasta on niin köyhää ettei muuhun ole varaa. Varakkuuden lisääntyessä hankitaan polkupyörä, mopo, auto, tullaan lihaviksi, sairastutaan jo nuorina aikuisina diabetekseen, verenpainetautiin, kuollaan liian nuorina sydäninfarktiin.  Vasta kun ollaan hyvin varakkaita, kuntoillaan terveyden edistämiseksi. Käsittämätöntä että jokaisen kansan on maan kehittyessä kuljettava tämä sama tappava reitti saavuttaakseen lopulta suhteellisen hyvinvoinnin.

Matkalla taas

Minulta on jo unohtunut koska viimeksi olin Chennaissa. Ei sillä väliä.

Kohta Intian reissut loppuvat kun Mikko muuttaa takaisin Suomeen. Kuten Pia sanoi omassa blogissaan, ei riitä kolme päivää sen enempää kuin kolme vuotta kaikkeen. Melkein tuntuu etten ole nähnyt Intiaa lainkaan, mutta onhan sitä kierrelty. Eniten kuitenkin eletty ja koettu joka on tärkeämpää. Maisemat ja paikat ei niin jää mieleen koska arki on aina kiehtovinta ja arkea eletään kotona.

Ihan riittävästi olen Intiaa kokenut. Viime vuosi Suomessa oli kamalan rankka, mutta oli se silti parempi kuin lorvailu Intiassa. En osaa hyödyntää tai täyttää noita tyhjiä vuosia, en osaa itse työllistää itseäni, en osaa perustaa firmaa tai luoda jotain tyhjästä. Teen työtä jos löydän sellaista ja jos joku tarjoaa sellaista. Me olemme kukin omanlaisiamme.

Istun taas kerran Lontoon Heathrow'n lentokentän loungessa ja mietin tuleeko näitä kertoja enää monia. Tuntuu hieman haikealta mutta eihän elämästä tiedä mitä se tuo tullessaan. Ei Heathrow sellaisenaan ole tärkeä mutta siitä on tullut se maa maailmojen välissä, paikka josta pääsen kauas pois. Vaikka sinne Narniaan josta se sanontakin tulee - "Wood between Worlds". En usko että viihdyn koskaan vain kotona ja Suomessa. Haikailen omaa kakkoskotia jonka käytännön syistä olisi oltava lähellä työpaikkaani ja kotiani, siis 100km etäisyydellä Helsingistä, tällä hetkellä. Olisi myös kiva jos olisi paikka joka pysyisi elämässä, ei aina vaihtuisi. Muuten voisin vaihtaa maata, kotia, asuntoa, kulttuuria, kieltä, työtä, mitä vain ihan iloisesti. En todellakaan halua asettua elämään eläkeläisen elämää.

Terveyskeskustyön ongelma on se että siinä ei liikuta. Sitä pysytään samassa paikassa ja vanhetaan yhdessä potilaiden kanssa. Nuoria lääkäreitä syyllistetään nykyään paljon siitä etteivät pysy samassa paikassa, kaivataan vanhoja kunnon kunnanlääkäriaikoja. Mutta hyvä tavaton! Sellainen elämähän olisi kauhistus enkä minä ole nuori lääkäri! Tein 7 vuotta samassa paikassa työtä ja ahdistuin lopulta siitä kuinka tärkeäksi tulin potilaille. Minulta kysyttiin neuvoa asunnon myynnissä ja aikuisten lasten avioeroissa ja siitä minkälaiseen kouluun lapset pitää laittaa. Ei, ei. En todellakaan halua sitä enkä myöskään syyllistä nuoria tuulihattumaisuudesta tai itsekkyydestä. Maailma on muuttunut, suurentunut, laajentunut.

Kukin tekee omat valintansa. Elämän työnä voi olla Pornaisten kunnanlääkäriys tai työnä voi olla eläminen erilaisissa rooleissa. Valitsen sen jälkimmäisen.

Ja siirryn mukavasta rakkaasta loungestani Chennain lennon portille, menen koneeseen ja lennän taas uuteen maailmaan.

Vapaus se varmasti voittaa

Hiski Salomaan Lännen lokarin huipennus on "Vaikka maailman myrskyt meitä tuudittaa, niin vapaus se varmasti voittaa" Olen aika tavalla samoilla linjoilla tällä hetkellä.

Lopetin heinäkuun lopussa Pornaisissa työt, olin lomalla elokuun ja nyt olen vuokralääkärinä Helsingissä ennenkuin lähden pian Intiaan. Vaikuttaa vahvasti että elämä Intiassa alkaa meidän perheessä tulla loppusuoralle ja Mikko tullee muuttamaan Suomeen loppuvuodesta. On se hyvä.

Vaikka tein juuri kuten halusin, tulin Suomeen ja menin töihin jossa opin paljon ja viihdyin, tämä vuosi on ollut aivan äärettömän raskas. Töitä oli enemmän kuin kukaan jaksaa tehdä ja vastuu oli sen mukainen. Työmatkoihin kului aikaa eikä etenkään syksyn ja talven pimeydessä töihin ja sieltä pois ajaminen ollut mieltä ylentävää. Väsytti aina vain. Ja koska lounasta ei töissä ehtinyt syödä, illalla kotiin ajaessa iski aivan tajuton himo sokeriin joten pysähdyin miltei joka päivä bensikselle ostamaan suklaata, jätskiä ja kahvia jotta silmät pysyy auki ja jaksan ajaa kotiin. Kotona ei sitten ollutkaan enää nälkä joten napsin ennen nukkumaanmenoa leipää tai vähän lisää suklaata. Käyttäydyin täsmälleen niin kuin varoitin potilaitani käyttäytymästä. Potilaiden paino putosi, minun nousi.

Vuoden aikana tuo elämäntapa toi 10kg lisäpainoa. Se on aika taakka eikä tässä iässä kilot ihan helposti putoa. En ole ihan varma oliko kaikki sen arvoista.

Lisäksi viranhaltijan on vaikea ottaa palkattomia vapaita matkustaakseen Intiaan miestään katsomaan. Jos ei ole sijaisia, viranhaltijalla on moraalinen velvollisuus jäädä työpaikalle hoitamaann potilaat. Eikä sijaisia vaan ollut. En tiedä miksemme onnistuneet saamaan lääkäreitä ja hoitajia. Ei paikassa mitään vikaa ole, kunhan olisi täysi miehitys paikalla, eikä matka ole paha pääkaupunkiseudulta, etenkin jos asuu itäpuolella. Vuokralääkärit ja sijaiset eivät ole sitoutuneet niin tiukasti kuntaan joten heillä on enemmän vapauksia. Visiittini Mikon luona lyhentyivät kerta kerralta suunnitellusta ja Intian keikatkin olivat siten hektisiä. Tuntui ettei koskaan saa vaan relata ja rauhoittua.

Sanoin itseni irti ja mietin mitä teen. Tämän syksyn rauhoitan Intialle ja tulen olemaan siellä toista kuukautta. Muuten teen sopivia sijaisuuksia terveyskeskuksissa, nyt kun siihen on mahdollisuus. Välillä voi olla vapaalla. Ei kukaan tiedä miten terveyskeskuslääkäritilanne kehittyy, ulkomaalaissyntyiset lääkärit täyttävät virkoja jotka suomalaisille ei tunnu niin kelpaavan. Toiset terveyskeskukset ovat suositumpia kuin toiset, en tiedä mistä sekin johtuu. On niin paljon mitä en ymmärrä kunnallisessa terveydenhuollossa.

Se minkä ymmärrän, on ettei terveyspalvelut saisi olla niin puhtaasti riippuvaisia poliittisista linjauksista ja poliitikkojen hyvää tarkoittavista aloitteista ja lopulta lakiin kirjatuista määräyksistä. Jos ei ole tekijöitä, on kohtuutonta että kunnat joutuvat järjestämään terveyspalveluja aina vaan uusille ryhmille. Vakituiset uupuvat tai vain lähtevät pois hakemaan helpompaa työtä ja vuokrafirmat rikastuvat kun kuntien on pakko palkata kalliilla työntekijöitä. En myöskään ole varma onko kunta juuri se paras työnantaja. Oikeastaan uskon siihen että palvelut ostetaan yksityiseltä palveluntuottajalta. Saadaan hyvä pooli työntekijöitä myös varalle ja hommat hoituvat ammattimaisesti. Kaikella kunnioituksella kunnan työntekijöitä ja perusturvajohtajia kohtaan, mutta heitäkin sitoo kuntapolitikoinnin sähellykset. Kentän terveydenhuollosta politikointi on kaukana. Jokaista apua tarvitsevaa on autettava. Ihan kuten jos joku tuupertuu kadulle sairaskohtauksen saaneena. Lääkärin ja hoitajan velvollisuus on auttaa.

Kun auttaminen menee joka päivä yli sovitun työajan ja ylityövapaiden pito on mahdotonta kun ei löydy sijaisia, sitä vain ei jaksa. Sitä alkaa miettiä olisiko oma elämä ja hyvinvointi kuitenkin tärkeämpi kuin potilaiden.

Minulle ratkaisu ei ollut aivan helppo, mutta nyt olen tyytyväinen että kerrankin ajattelin vain itseäni. Kyllä vapaus sentään on voittaa, niin kauan kuin siihen on mahdollisuus!

Purjehduslomaa täydennetty

Täydensin aikaisempaa Purjehdusloma 2012 blogia. Kirjoitin, mitä satuin näin pitkän ajan kuluttua muistamaan. Faktat ovat kyllä aika kohdallaan, ne perustuvat valokuviin ja SpostTrackerin tietoihin.

Karmaa ja hyttysloukkuja

Anantha kertoi tilanneensa samanlaisen hyttysloukun kuin minkä Victor oli ostanut Kiinasta. Minä heitin siihen kommenttina, että eikö hyttysten murhaamisesta tule pahaa karmaa. Puhe kääntyi siitä uskontoihin Ananthan kysellessä eikö kristinuskossa ole ollenkaan karman ja uudelleensyntymisen käsitettä. Siinä jutellessa ymmärsin taas miten suuri vaikutus hindulaisuudella on siihen millainen Intia on. Ja miksi kristillisestä kulttuurista tulevan on niin vaikea ymmärtää sitä.

Ennen Intiaan muuttamista en ymmärtänyt miten suuri vaikutus kristinuskolla on meidän ajatteluumme ja arvomaailmaamme. Meidän arvomme pohjautuvat pitkälti kymmeneen käskyyn ja muihin Raamatun - etenkin Uuden testamentin - opetuksiin. Myös meidän, jotka emme ole edes koskaan lukeneet koko kirjaa. Aikaisemmi en tullut ajatelleeksi esimerkiksi, että käsitys ihmisten välisestä yhdenvertaisuudesta perustuisi kristinuskoon, ajattelin että se on yleismaailmallinen ihmiskäsitys. Kuitenkin se on suorastaan ristiriidassa hindulaisuuden kanssa.

Sielunvaellus on yksi hindulaisuuden keskeisiä oppeja. Kaikissa elävissä olennoissa on sielu, joka kuoleman jälkeen syntyy uudelleen. Jos on eletty hyvä elämä, hankittu hyvää karmaa, sielu syntyy korkeampiarvoisena eliönä; jos on eletty huonosti, niin alempiarvoisena. Ylempikastinen ihminen on  oikeasti parempi kuin alempikastinen, sillä hän on elänyt paremman aikaisemman elämän. Ei ole siis kyse onnesta eikä siitä, että esi-isät olisivat tehneet jotain, vaan jokainen on itse ansainnut asemansa.

Tällä omiin ansioihin perustuvassa arvojärjestyksellä on paljon vaikutuksia yhteiskuntaan. Hyväntekeväisyydestä saa hyvää karmaa, joten sitä kannattaa harjoittaa jopa itsekkäistä perusteista. Samoin palveluskuntaa kannattaa kohdella hyvin. Ja päin vastoin, palvelijoitten ei kannata varastaa isänniltään jos haluavat seuraavassa elämässä parempaan asemaan. Mutta ennenkaikkea, kumpikaan ei elättele kuvitelmaa samanarvoisuudesta. Ylempiarvoinen tietää olevansa parempi ja alempirvoinen olevansa huonompi ihminen, ja nyt eletty elämä ratkaisee onko järjestys seuraavassakin sama.

Moni ihmettelee, miten on mahdollista, että Intiassa säilyy yhteiskuntarauha huolimatta äärimmäisestä eriarvoisuudesta. Selitys on hindulaisuudessa. Jokainen on ansainnut paikkansa, huono-osaisinkin.

Purjehdusloma 2012

Valitettavasti emme pitäneet tänäkään vuonna blogikirjaa - varsinainen matkakertomus pitää lukea ihan perinteellisestä lokikirjasta. Alla muistinvaraisesti edes jotain.

Sunnuntai, 29.7.2012; Turku - Härjänmaankari
Pirkko vei Pian ja Mikon Turkuun, jonne Ilkka ja Riikka olivat purjehtineet lauantaina. Käytiin kaupassa ja syötiin vierassataman ravintolassa.
Irti 17:30 ja 3½ tunnin moottoriajon jälkeen Härjanmaankarilla. Iltatee. Lapset saunaan.

Maanantai, 30.7.2012; Härjänmaankari - Karhunmöljä
Irti 11:35. Koneella Keistiön kaupalle, joka osoittautui pettymykseksi - kesäkausi on näköjään päättynyt.
Jatkettiin virsikirja-ajona. Yhteensä vajaa 6 tuntia liikkeellä. Perillä grillattiin Turun lihat ja syötiin suomalaista sisua osoittaen rannalla. Lapset saunaan.

Tiistai, 31.7.2012; Karhunmöljä - Uusikaupunki
Irti 11:00. Ajettiin koneella Leisuntin kapeikon kautta, mistä Riikka ei tykännyt yhtään (Merikarhukirjan mukaan siinä on 1.6 metriä vettä ja Merionin syväys on 1.75).
Uusikaupunki 14:45. Ennakko-odotusten (paitsi Mikon) vastaisesti kaupunki todettiin hienoksi. Riikka ei ollut koskaan ollut siellä ja me muutkin viimeksi muistaakseni 1994. Pitkällä kävelyllä, nähtiin hieno vanha kirkko lähellä venesatamaa, Suomen varmaan hienoin työttömien talo ja Bonk-museo. Käytiin syömässä ravintola Suoalaspuarissa, jonka ruoka oli selvästi autenttista eli suolaista.

Keskiviikko, 1.8.2012; Uusikaupunki - Irisholm
Riikka ja Ilkka lähtivät bussilla Turun kautta kohti Helsinkiä. Tällä kertaa ei unohdettu Gammeldanskeja ennen veneeltä lähtöä. Pia ja Mikko
irti 12:20 kohti Irisholmia, jonne kesti 7 tuntia.

Torstai, 2.8.2012; Irisholm - Espskär
Kiivettiin Irisholmin kalliolle katsomaan viikinkimuistomerkkiä. Pia väitti, ettei olisi ollut siellä aikaisemmin perustellen sillä, että laaksojen ryteiköt olivat liian läpipääsemättömiä (totta, että siellä ei ollut minkäänlaisia polkuja - Merikarhut eivät taida nykyään harrastaa muuta hyötyliikuntaa kuin talkootöitä?) ja kalliot liian jyrkkiä. Lokikirjan todistuksen mukaan kiivettiin kyllä sinne vuonna 1995, jolloin Mikko purjehti yksinhuoltajana kolmen lapsen kanssa. Jos sitä nyt voi kutsua yksinhuoltajuudeksi kun Antti teki (omien lokikirjamerkintöjensä mukaan) kaikki ateriat.
Irti 15:50, matkaa alle 2 tuntia. Espskärissä on kansainväliset standardit täyttävä lasten leikkipaikka.

Perjantai, 3.8.2012; Espskär - Nauvo
Irti 10:10, koneajoa puolisateisessa ilmassa. Perillä vähän yhden jälkeen paitsi, että jouduttiin kiertelemään ja lopulta odottamaan paikan vapautumista (kesäkausi ei olekaan loppu koko saaristossa!). Aikaa meni erityisesi siksi, että partiolaiset mokailivat ison veneensä kanssa antaen puolen tunnin ajan viihdykettä yrittäessään lähteä. Ilmeisesti paikassa oli jotain noiduttua, sillä myös Mikko onnistui mokaamaan saaden naapurivaneen poijukettingin peräsimen ja kölin väliin. Rannallaolijoitten harmiksi siitä selvittiin parissa minuutissa. Tämä ja Turun rantautuminen olivatkin ainoat, jotka Mikko teki - muuten Pia oli koko reissun kipparina.
Syötiin mahtavan hyvät ja tarpeeksi raa'aksi paistetut korvapuustit rannan kuppilassa. Illalla, veneessä syödyn graavikala-aterian jälkeen, yritettiin uudestaan samaan paikkaan, mutta se oli harmiksemme mennyt juuri kiinni. Käveltiin Martan kievariin, joka oli idyllinen, mutta ei vetänyt pullien suhteen vertoja rannan paikalle.

Lauantai, 4.8.2012; Nauvo - Stormälö - Turku
Irti 8:30 Pirkon soitettua, että hän on lähtenyt autolla Helsingistä. Ehdittiin vajaassa kahdessa tunnissa Airiston matkailuhotellin satamaan juuri ajoissa ennen Pirkon ja Josien tuloa. Syötiin lounas paikan ravintolassa ja Pia lähti Josien kanssa Helsinkiin, jonne Mike oli tulossa myöhään illalla.
Pirkko purjehtimaan ensimmäistä kertaa moneen vuoteen! Irti 14:20 kohti Turun vierasvenesatamaa, jonne matkaa oli vajaa kolme tuntia.
Käytiin monessa paikassa siiderillä ja pihveillä Stefan's Steakhousessa lähellä vierasvenesatamaa. Voidaan suositella.

Sunnuntai, 5.8.2012; Turku
Vietettiin leppoisa turistipäivä Turussa. Ei ehditty yhteenkään nähtävyyteen. Ehkä toisen kerran paremmalla ajalla.

Maanantai, 6.8.2012; Turku - Lillholmen
Pia ja Mike, ja Antti ja Katja tulivat klo 13 junalla. Käytiin lounaalla samassa venesataman ravintolassa kuin Riikan ja Ilkan kanssa; tavattiin Nico ja tytär siellä. Lounaan jälkeen lapset kävivät katsomassa Turun nähtävyyksiä. 18:00 irti. 4½ tunnin koneajon jälkeen Lillholmen, jossa iltatee.

Tiistai, 7.8.2012; Lillholmen - Nauvo - Kifskär
10:20 irti. Antin kurkkukipu pahenee ja päätettiinkin mennä Nauvoon. Jännitettiin pääseekö Antti tällä kertaa terkkariin kun ei päässyt viimeksi vuonna 1995. Pääsi. Eikä kurkusta löytynyt mitään sen kummempaa. Apteekista rohtoja ja rannan kuppilasta niitä kuuluisia korvapuusteja ja
13:30 uudestaan irti kohti Kifskäriä, jonne kesti kuutisen tuntia. Lapset saunaan.

Keskiviikko, 8.8.2012; Kifskär - Hanko - Matgrufvan
11:45 irti ja vauhdikasta purjehtimista mukavassa myötätuulessa ja aurinkoisessa säässä Hangö Västran yli. Oltiin kaikki iloisia, että Katja sai edes yhden kerran kokea, ettei purjehtiminen ole aina sadetta ja kylmää ja niin keikkuvaa, että tulee paha olo. 3h 20 min.
Antin olo ei ole yhtään parantunut ja A ja Katja lähtivät (perinteisen Hanko Sushissa syödyn lounaan jälkeen) junalla kohti Helsinkiä. Me muut
17:40 irti sdamassa mukavassa myötätuulessa kohti Matgrufvania, jonne matkaa oli samat 3 h 20 min.
Lapset saunaan.

Torstai, 9.8.2012; Matgrufvan - Jussarö - Skrubbö
10:40 irti; Jussarö 11:45. Pitkällä kävelyllä (Pirkko luuli, että eksyttiin) katsomassa hylätty kaivos, autiot parakit, jätekivellä täytetyt merenlahdet. Syötiin mansikoita, vadelmia ja mustikoita. Käytiin kahvilassa, jossa oli hyvät rasvassa pasitetut munkkipossut.
13:40 irti ja kuuden tunninkoneajo Skrubbikseen. Lapset saunaan.

Perjantai, 10.8.2012; Skrubbö - Haukilahti
13:00 irti. Kryssattiin Kytölle saakka, jolloin Pirkon kärsivällisyys ei enää riittänyt, alkoi olla aika päästä pois veneestä. Loppumatka koneella. Haukilahdessa hmeteltiin mikä mahtaa olla oikea venepaikka ja valittiin lopulta yksi (en kyllä tiedä edelleenkään onko se oikea, sillä seuran venepaikkakartat ja todellisuus eivät tänäkään vuonna ole yhtenevät). Perillä 16:40

Gammeldanskit ja loman tämä osuus oli loppu.




Purjehdusloman reitti:

Purjehdus 2012 at EveryTrail


Tästä linkistä pääsee koko ruudun versioon.

Kuvia löytyy tästä. Ja kukin päivämatka nopeustietoineen SportsTrackerista.