Kesäsarja "Öko" / Intia: säästäväisyys

Tämä ei kai kuulu ekologiseen sarjaan, ehkä ennemmin ekonomiseen. Joskus vertailemme Mikon kanssa kumman töissä säästetään kekseliäämmin, nyt kun eletään tiukkoja aikoja.

Mikon tehtaalla liuosmaista saippuaa laimennetaan sitä laimeammaksi mitä pidempään lama kestää. Annostelijasta lorahtaa käsille nyt jo pelkkää vettä. Se on hyvin säästäväistä. On ollut myös puhetta että siirrytään käsipapereista kangaspyyhkeisiin mutta ajat eivät vielä ole niin huonot.

Meillä sairaalassa ei ole liuosmaista saippuaa laimennettavaksi. Meillä on kuivettuneita likajuovaisia saippuanpaloja. Kun saippuanpala alkaa olla kovin pieni, sen saa vielä liimattua toisiin pieniin saippuanjämiin ja näin saadaan melkein kuin uusi saippua. Ja on kangaspyyhkeet. Lääkärinhuoneissa ne vaihdetaan päivittäin, meillä hallinnossa, jossa suunnilleen kolmekymmentä ihmistä käyttää kahta WC:tä, pyyhkeet vaihdetaan kerran viikossa.

Ihan vain sivuhuomautuksena, minulla on oma käsien desinfiontiaine aina mukana.

Kesäsarja "Öko" / Intia: Kierrätys 2

Viittaan Mikon aiempaan Öko-blogiin http://tapahtuutamilnadussa.blogspot.com/2009/07/kesasarja-oko-intia2-kierratys.html

"Madam, voinhan antaa nämä puutarhaa kastelevalle naiselle?" Olin hajamielisyyksissäni laittanut roskikseen vuosi sitten talostamme muuttaneen Arton perheen Suomesta tuodut minuuttimakaronit. Parasta ennen-päiväys oli viime vuoden elokuu.

On kiusallista eikä suorastaan ruokahalua nostattavaa kun aamiaista nauttiessani kuulen kuinka keittiössä roskikseni pengotaan ja sinne heittämäni tavarat nostetaan esiin. Anita noukki makaroonit banaaninkuorien ja kahvinporojen seasta, pesi ja laittoi kuivumaan. Anita aina pyytää etten turhaan heitä tyhjentyneitä shampoopulloja roskiin kun hän myy ne muovinkerääjälle. Laitan ne silti roskiin koska tiedän että roskis seulotaan joka tapauksessa ja olen nyt vaan oppinut tämän älyttömän tavan että roskien paikka on roskakorissa.

Kuluneet alushousuni nostetaan roskiksesta esiin, pestään ja viikataan kaappiini kerta toisensa jälkeen. Joskus olen saksilla silpunnut niin että vihdoin pääsisin kalsareista eroon. Vaikka olen vieressä, Anita kaivaa kylpyhuoneen roskiksestani likaiset ja rikkinäiset sukkani ja sanoo että hän pesee ne. Minulla on myös likavaatekori. Minusta on hyvin loogista laittaa likaiset vaatteet likavaatekoriin ja käyttökelvottomat vaatteet roskakoriin, mutta Anitalle näillä ei tunnu olevan eroa.

Yksi yöpöydän lamppu putosi ja posliininen lampunjalka meni sirpaleiksi. Amerikan Ikeasta hankittu paperinen varjostin repeytyi. Anita vei sen vartijoille jotka väsäsivät siitä jonkinlaisen yölampun itselleen. Sen lisäksi että sitä ei taatusti ole tarkoitettu ulkokäyttöön, se on ihan hirveän näköinen. Ei tällaisia juttuja enää jaksa yrittää muuttaa, täällä ei arjen estetiikkaa ymmärretä ollenkaan.

Olen sairaalassa töissä. Sairaalathan ovat huippusiistejä ja hygieenisiä. Jokaisen työpöydän alla on roskis jossa on ihan normaalisti muovinen roskapussi. Mutta Intiassa säästetään aina pienissä asioissa. Muovista roskapussia ei vaihdeta ennenkuin se on kertakaikkiaan risainen. Joka päivä roskien kerääjä, sellainen mykkä mies, tönäisee minut syrjään ja tyhjentää paljain käsin roskakorini suureen jätesäkkiin. On hirveän kuvottavaa nähdä käytettyjen nenäliinojeni, eilisten banaaninkuorien ja mangon siementen siirtyvän tuolla tavalla paikasta toiseen. Jos olen laittanut roskikseen vesipullon tai sanomalehden, kaveri nostaa sen nenäni eteen ja ilmehtien kysyy voiko hän ottaa sen. Jos taas jätän vesipullon ja sanomalehden pöydälle houkuttimeksi, ne pysyvät siinä ikuisesti niin tiiviisti että pölyjä pyyhkivä kaverikaan ei niitä siivotessaan siirrä.

Vaan ei siitä ole montaakaan vuotta kun Suomeen tuli kierrätysroskikset. Täällä kun niitä ei ole, joskus tuntuu että olisi miellyttävämpää heittää kaikki suoraan ikkunasta ulos ja kadunvarteen.

Ei ole tylsää

Elämä ei ole tylsää kun asuu Intiassa. Jo pelkästään se että ihan kaikki on täysin omituista ja tyystin toisenlaista kuin missään muualla tekee päivät jännittäviksi, mutta sitten on vielä tämä kodinhoito. Kodinhoito kieltämättä kuulostaa maailman tylsimmältä jutulta, mutta Intiassa... kaikki vaan on toisin.

Olen nyt yömyöhään katsonut Juurakon Huldaa, Eteenpäin elämä ja muita Tauno Palo-leffoja joissa käsitellään palveluskunnan kohtelua ja yhteiskunnallista asemaa. On kurjaa että Suomessa oltiin jo sota-aikaan niin edistyksellisiä ettei elokuvista ole minulle kuin viihteeksi. Ei niitä tänne voi soveltaa. Regina Linnanheimon ylväs itsenäisyys, Irma Seikkulan sosiaalinen nousu eduskuntaan tai edes kotityranni Siiri Angerkoski kädet puuskassa ei nyt vaan istu tänne. Regina Linnanheimo ja Irma Seikkula saavat kaiken lisäksi Tauno Palon ja Siiri Angerkoskikin Aku Korhosen. Tietysti voisi olla mahdollista että Mikon lempi meidän Anitaa kohtaan roihahtaisi yhtä villisti kuin suomalaisissa elokuvissa mutta kyllä se epätodennäköiseltä tuntuu. Meidän elämän ohjaaja ei ole Toivo Särkkä.

Kun joku vakituinen työntekijämme lähtee pyhiinvaellusmatkalle tai kaukaisen sukulaisen hautajaisiin - joita on usein ja niihin annetaan automaattisesti lupa - tulee joku sijainen. Vartijat ilmoittavat hautajaismatkoistaan vartiointitoimistolleen josta hoidetaan sijainen ja puutarha-asiat hoitaa Moorthy. Meille on useimmiten täysin epäselvää keitä nämä taloamme hoitavat tyypit ovat. Populaa on talossamme liikaa emmekä pysy kärryillä kuka on kuka.

Suurin pulma on saada työväkemme sietämään toisiaan. Alkuperäinen kodinhoitajamme Vijaya pomotti mielellään muita, mutta teki hommansa ihan tyydyttävästi. Vähitellen muu porukka alkoi hiostaa Vijayaa pois. Sekä molemmat vartijat että sijaisvartijat että lopulta Babukin puhuivat yhtenevästi kuinka Vijaya ruokkii meidän kotonamme miestään aina kun emme ole paikalla. Närkästyin vartijoille että mitä ihmeen vartijoita he ovat jos päästävät vieraita meille sisään. Kohta minulle kuvailtiin kuinka Vijaya antaa tyypille ruoan aidan raosta ja että se ruoka on varmasti meidän. Mietimme Mikon kanssa pitkään tätä hämmästyttävää väitettä. Norkoileeko mies talomme edustalla ja odottaa kuin koira että Vijaya hiipii puutarhaan, raivaa muuriköynnökset ja työntää riisit ja dalit ja chapatit nälkiintyneelle miehelle. Lopulta paljastettiin mikä oli pahinta kaikesta. Vijaya ei ollut miehen kanssa naimisissa! Tämä pöyristytti etenkin askeettista brahmiinihinduvartijaamme Rangaskaria. Oli hyvin vaikea kuvitella pulskan keski-ikäisen Vijayan viettävän päivät rietastelemalla kotonamme. Meillä ei ollut mitään Vijayaa vastaan, mutta emme halunneet naapuriemme luulevan kotiamme ilotaloksi. Täällähän kaikki tietävät kaikkien asiat. Erotin Vijayan.

Vijayan kuuluisa rakastaja alkoi soitella minulle. Tunnistin äänen. Se oli se lipevä puuseppä-manageri joka ei itse tehnyt mitään mutta katsoi päältä. Se joka hankki parin viikon ajan kaapin nuppeja ja etsi täsmälleen samanlaista vessanpytyn rengasta kuin meillä oli ennenkin. Ja luultavasti asensi sen entisen vessanrenkaan paikalleen ja me kiltisti maksoimme. En enää kantanut huonoa omaatuntoa Vijayan erottamisen vuoksi. Vaikka tiedän että sukulaisia suositaan, olisi Vijayan pitänyt kertoa minulle että se liero oli hänen miehensä.

Anita tuli taloon ja rauha laskeutui. Nuori iloinen vartijamme Sanjay palasi toukokuun alussa kahdeksi kuukaudeksi venähtäneeltä matkaltaan Orissan osavaltiosta sisarensa häistä ja alkoi lyhentää velkaansa. Vaikka olimme sopineet lainan hienotunteisesti vain Sanjayn kanssa, kaikkihan sen tiesivät. 5500 rupiaa Sanjaylle! Moorthyn palkkalistoilla oleva tuikea puutarhan kastelijaeukko soitti soittamistaan ovikelloa eräänä aamuna heti seitsemän jälkeen kunnes kesken aamutoimien menin lopulta avaamaan oven. Muori työnsi tylysti englanninkielisen lapun minulle jossa pyysi 6000 rupiaa tyttären häitä varten. Annoin satasen, mutta se ei kelvannut. Hyvä ettei maahan heittänyt! No, enhän minä tässä pankkia ole pitämässä, kotia vain.

Eräänä aamuna Anita tuli luokseni, itkeskeli ja vannotti etten kerro kenellekään, hänen on kerrottava jotain luottamuksellista minkä oli juuri kuullut. No, oli käynyt niin että tämä pyhä askeetti, vanhempi vartijamme Rangaskar oli koputtanut puutarhan nurkassa olevan palveluskunnan peseytymishuoneen ovelle kun puutarha-apulainen oli ollut suihkussa. Tuo tuikea eukko tuli heti mieleeni, mutta muistinkin että hänen tyttärensä, Vanilla, oli juuri ottanut kasteluhommat haltuunsa. En oikein nähnyt asiassa tragediaa.
- "Rangaskar oli kai menossa vessaan?"
- "Ei, ei, Rangaskar koputti tarkoituksella",
- "Millä tarkoituksella? Kyllä Vanilla saa suihkun ottaa, ja Rangaskar voi odottaa että Vanilla on valmis?". Olin hyvin rationaalinen mielestäni.
- "Mutta eihän mies voi mennä koputtamaan ovelle kun sisällä nainen on suihkussa!!! Vanilla itki ja kertoi minulle tämän kuin sisarelle ja sanoi ettei saa kertoa kenellekään ettei hänen maineensa mene. Tänään Vanilla ei uskaltanut tulla kastelemaan puutarhaa. Minäkään en uskalla mennä puutarhaan kun Rangaskar on paikalla ja pidän ovea lukossa koko ajan!"

Yritin näyttää pöyristyneeltä ja lupasin selvitellä asiaa. On vaikea selvitellä asiaa josta ei saa puhua. Itse en ole tajunnut pelätä siveyteni puolesta ja lukitsen oven vasta yöksi. Mutta pyhä Rangaskar oli ärsyttänyt minua pitkään eikä hän tullut kenenkään kanssa toimeen. Taas työntekijämme olivat lyöttäytyneet hiostamaan vuorostaan Rangaskarin pois. Anita puhui suunsa puhtaaksi - meidän poisheitetty rikkinäinen tuuletin oli kadonnut ja kaikkia työntekijöitä oli epäilty sen varastamisesta. Yhteisesti oli määritelty syntipukiksi Rangaskar. (Meillehän asiasta ei ollut kerrottu koska olimme heittäneet tuulettimen roskiin. En kyllä mitenkään pysty luokittelemaan tapausta varkaudeksi mutta mikä tuomari minä olen) Olin Anitan puhetulvasta käsittävinäni että Rangaskarin vaimo on paennut Rangaskarin väkivaltaisuuden vuoksi ja lisäksi Rangaskar puhuu joka päivä puhelimessa entisen kodinhoitajamme Vijayan kanssa. Että Vijayakin alkoi taas kummitella! Rangaskarhan oli ollut erityisen kauhuissaan Vijayan ilmeisestä huorinteosta! Mietin onko Anita oikeasti vainoharhainen. Nämä jutut ovat ihan uskomattomia. Toisaalta sitten koko jengi on seonnut, niin yhtenäistä juorua tässä oli kuultu. Ei näistä ota selvää.

Rangaskar on ihan hyvä vartija vaikken hänestä pidäkään. Rangaskar on askeettisen laiha ja heiveröinen ja hänellä on hätääntyneen lehmän katse. Kehitin tarinan jonka Mikon tehtaan henkilöstöjohtaja voisi syöttää vartiointiliikkeelle niin ettei Rangaskar joutuisi vaikeuksiin. Ei tarvitse kertoa että meidän taloudenhoitaja ja puutarha-apulaisemme pelkäävät siveytensä puolesta. Voisi sanoa että talon lääkärisrouva epäilee Rangaskarilla olevan hetkellisiä kotihuolia jotka tuntuvat häntä vaivaavan. Että rouvaa huolettaa hänen pitkä työmatkansa ja rouva lääkärinä toivoisi että Rangaskarille järjestyisi työpaikka hieman lähempää. Ja lisäksi rouva on näitä omituisia ulkomaalaisia eikä ymmärrä hindu-uskontoa ja siksi pelkää pyhän brahmiinin tapoja. Rangaskar kun oikeasti rukoilee ääneen pari kertaa päivässä sanskriitinkielisiä loitsujaan ja on silloin vaipunut jonkinlaiseen transsiin eikä huomaa avata porttiakaan autollemme vaikka siinä kuinka tööttäilisi.

Vartijavaihto pantiin vireille kesäkuun alussa ja eilen Rangaskar sitten siirtyi muualle. Kun tulin kotiin illalla, hän oli heti rämpyttämässä ovikelloa ja tivaamassa syytä muutokseen. Rangaskarin kanssa jutteleminen on ihan toivotonta ja toivottoman loputonta. Kylmetin itseni ja hymyilin "olen ollut tavattoman tyytyväinen, olet hyvä vartija, mutta toivoin ettei työmatkasi olisi niin pitkä ja raskas" ja suljin oven.

Jännittäväksi kodinhoidon tekee myös se että Mikolle näistä ei puhu kukaan. Ei edes Babu, Mikon oma autonkuljettaja. Babu odottaa että kuljettaa pelkästään minua ja ryöpsäyttää kaiken kerralla päälleni ratkaistavaksi. Mikosta kaikki tämä kotikuohunta on hyvin hupaisaa.

Tamilinimiä kaupan

Tai jotain sinne päin. Mutta se Mikon illallisystävä, Tamil Nadun osavaltion varapääministeri tohtori Stalin kehoitti eilen kaikkia tuoreita ja tulevia tamilivanhempia, joiden lapsi sattui syntymään kesäkuun 3 – heinäkuun 18 välillä, antamaan lapsilleen rehellisen tamilinimen. Osavaltiossa on lanseerattu rahallisesti vaatimaton mutta korskeasti julkisoitu kampanja tamilin kielen säilyttämisen puolesta.

Vähän päälle 5000 eurolla osavaltio on hankkinut 250 kultasormusta jotka annetaan tamilinimisille vauvoille. Sen, onko nimi tarpeeksi tamili ja kultasormuksen arvoinen, päättää tamilinkielen opettajista varta vasten koottu nimikomitea joka tarkoin pohtii kunkin ehdotetun nimen.

The Hindun mukaan ensimmäiset vauvat saivat noin kahdenkymmenen euron arvoiset sormuksensa tänään. Suosittuja tamilinimiä olivat muun muassa Thamizharasi, Thamizharasu, Thamizhchelvan, Ilakiya, Thenmozhi, Aravindan ja Manimekalai. Näistä nimistä nyt ei ota tolkkua mitenkään. Ei ne ainakaan tavallisemmasta päästä ole. Epäilen että suurin osa on suunnattoman suosittuihin tamilielokuviin liittyviä, luultavasti filmisankareiden ja -sankarittarien nimiä. Ja kuten aina, ulkomaalaisen on mahdoton arvata onko kyseessä tyttö vaiko poika.

On tietenkin erikoista että näin kansallisromanttisen kampanjan lanseeraa herra nimeltä Stalin. Stalin itse kiirehti selittämään “vanhempani olivat jo valinneet minulle tamilinimen Ayyadurai, mutta samanaikainen Josif Stalinin kuolema muutti tilanteen”. Jälleensyntymä vai kunnianosoitus, vaikea sanoa, The Hindu ei selittänyt tarkemmin. Diktaattori Stalin kuitenkin kuoli maaliskuun 5.päivä 1953, varapääministerimme syntyi neljä päivää aikaisemmin. Stalininin kolmella veljellä ja kahdella sisarella on erittäin kunnialliset tamilinimet.

http://tapahtuutamilnadussa.blogspot.com/2009/07/stalin-vierailulla.html

Selvisin auringonpimennyksestä

KUTEN TIMANTTI TAIVAALLA: Timanttisormus muodostui kuun peittäessä auringon harvinaisen täydellisen auringonpimennyksen vuoksi. Kuva on Uttar Pradeshin osavaltion pyhästä kaupungista Varanasista.

Eilen miljoonat ihmiset Intiassa ja muualla Aasiassa olivat kerääntyneet todistamaan kuinka kuun musta varjo peitti juuri nousseen auringon ja muutti aamun kirkkauden hetkeksi taas yöksi. Vain yksi asia on yksinkertaista Intiassa ja se on aika. Niin matemaattisia ja tähtitieteellisiä kuin täällä ollaankin, koko Intiassa on vain yksi aikavyöhyke. 6 minuuttia 39 sekuntia kestänyt auringonpimennys alkoi Intiassa kello 6.30 aamulla.

Aasiassa ja etenkin Intiassa auringonpimennykseen liittyy hurjasti taikauskoa. Hindumytologian mukaan kuu syö auringon josta ei voi seurata muuta kuin katastrofeja ja paljon pahaa, sotia, tulvia ja maanjäristyksiä. Vauvan ei ole syytä syntyä niin huonona päivänä koska syntyisi vajavaisena (jollei näkyvää vikaa syntyessä olisikaan, henkinen vamma kehittyy takuuvarmasti kun lapsiparka saa koko ikänsä kuulla syntyneensä kirottuna päivänä). Auringonpimennyspäivänä ei mennä naimisiin, saati että auringonpimennyksen aikaan syntynyttä kukaan huolisi aviopuolisoksi. Monet ovat koko päivän syömättä koska auringon pimetessä ruoka tulee epäpuhtaaksi (tämä on yllättävä ajatus länsimaalaiselle joka kuvittelee että Intiassa sairastutaan automaattisesti vatsatautiin kun polttavan kuuma aurinko pilaannuttaa ruoan). Tuhannet tungeksivat Intian väkirikkaimman osavaltion, Uttar Pradeshin pyhässä Varanasin kaupungissa ja jonottivat kapeilla kujilla päästäkseen kastautumaan Gangesissa sekä ennen että jälkeen auringonpimennyksen. Tällä konstilla vapautuu ikuisen sielunvaelluksen taakasta ja voi elää helpottuneena sen viimeisen elämänsä. Jälleensyntyminen on tavattoman raskasta. Hyvät teot elämässä tuottavat hyvää karmaa, pahat teot pahaa karmaa ja syyn ja seuraksen lain mukaan kaikki hyvät ja pahat teot lasketaan yhteen ja näistä määräytyy seuraava elämä.

On noloa tunnustaa että historiallisen totaaliauringonpimennyksen aikaan olin suihkussa enkä katsellut taivaalle.

Vasta kun Anita tuli kahdeksalta, sain kuulla että auringonpimennyksen synnyttämä tsunami iskee Chennaihin. Lehdissä ja televisiossa on varoitettu olemasta rannalla eikä Anitan 16-vuotias tytär siksi mennyt kouluun joka on lähellä rantaa. Katsoin avuttomasti kädessäni olevaa The Hindua ja silmäilin televisiosta BBC:n uutisia. Ei ne tienneet tsunamista mitään. Ei minun vakuutteluistani mitään hyötyä ollut. Anita on katolinen ja oli ollut kirkossa edellisenä iltana. Sieltä oli saanut jotain uskoa tulevaan. Että kello 15 jälkeen ei enää ole mitään vaaraa. Ei sitten tullut tsunamia.

Vuorokauden loma Somerniemellä

Jollain tavalla se oli mahdollista. Olimme Pian kanssa vuorokauden Somerniemellä ja se oli oikea loma. Satu Somerniemellä. Satumaa. Paratiisi.

Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa missä onnen kaukorantaan laine liplattaa…
… missä kukat kauneimmat luo aina loistettaan, siellä huolet huomisen saa jäädä unholaan (sanat ja sävellys Unto Mononen, Somero)

Kun mä sinut kohtasin, oli ilta ihanin
Linnut lauloi ja kimmelsi taivaan kuu.
Sinä sanoit menkäämme maalle meidän landelle

(sanat, sävellys ja laulu Rauli Somerjoki, Somero)

Mökillä paistoi aurinko ja kai se taivaan kuukin kimmelsi kun ainakaan ei satanut. Usein Somerniemellä kyllä sataa. Järven vesi oli hyvin uintikelpoista. Oinasjärvihän on kuuluisampi kylmistä lähteistään kuin lämpöisestä vedestä.

Lekottelimme ja luimme ja vain olimme. Emme viitsineet mennä kauppaan vaan grillasimme jääkaappiin jääneet Tapolan grillimakkarat. Emme tehneet mitään. Paitsi ovathan mökit vaarallisia keski-ikäisille. En minä voinut olla ohimennen nyhtämättä rikkaruohoja, raivaamatta pihapiirin vallanneita kieloja ja kaatamatta muutamaa puuta. Teinit säästyvät sataprosenttisesti tältä tartunnalta.

Kotiseutukierros alkoi Oinasjärven toiselta puolelta kun ajoimme Tasasen mökkiä katsomaan. Ei tuo Tasasen laakea kallio mihinkään katoa, se jolla astuin 50 vuotta sitten ensimmäiset askeleeni. Muuten maisemat kyllä muuttuvat. Voi olla että minäkin olen hieman muuttunut.

Somerniemen kirkkoa restauroitiin ja hautuumaa oli kaunis. Someron kirkko oli vaikeampi löytää, ovat siellä selkeän jumalattomia. Mitään viitoituksia ei ollut eikä kirkko ole keskellä kirkonkylää. Tai ehkä kaikki johtuu vain siitä että Somero on kaupunki.

Somerjoen perheen vuonna 1962 perustettu kioski on nykyään kunnostettu ja saanut nimen Baddingin PARATIISI Kioski. Lapsuudesta muistan sen kummallisena röttelönä tosi kummallisessa paikassa, keskellä synkkää metsäistä tienpätkää, kaukana asutuksesta. Olisiko sieltä kerran joku jäätelöpuikko ostettu? Voi olla että muistan väärin koska Someron Matkailu mainostaa “Aholan tienhaaraan perustetusta kioskista tuli heti ensimmäisenä kesänä suosittu lähiseudun nuorten kokoontumispaikka, jossa pidettiin hauskaa. Tiskin takana olivat aluksi Somerjoen vanhemmat, myöhemmin lapset kukin vuorollaan, Raulikin melko usein.” Voi olla myös että somerolaiset ovat melkoisia tarinankertojia.

Paratiisi-kioski on kesäkioski. Nythän oli heinäkuu puolivälissä. Somerolaisten on siis aika lähteä lomille ja jättää kioskinpidon kaltaiset turhat vouhotukset sikseen. Turisteja nyt piisaa muutenkin ja jos ei piisaa, niin ensi vuonna sitten. Tyhjästä ei mitään nyhjästä. Kesäkuussa 2010 on taas myytävää.

Koska kioski oli tyhjennetty ja sisälle murtautuminenkin oveen niitatun lapun mukaan turhaa, menimme jokivarren ravintolaan kahville ja pullalle. Aurinko paistoi ja oli kesä. Somero soikoon! http://hallinto.somero.fi/savellyskilpailu/ Kesä on yksinkertaisesti upeaa aikaa. Ja pullatauon jälkeen ratsastamaan! Järkälemäiset jättihevoset Ronita ja Bristo tajusivat hetken herkkyyden ja tottelivat kauniisti. Täydellistä.

Ehkä tämä juttu meni jotenkin turhan herkäksi tai korostetun “Somerniemi über alles” tai ainakin vähän överiksi. Unto Mononen kuoli 1968 alkoholisoituneena 37-vuotiaana, Badding 1982 alkoholisoituneena 39-vuotiaana.

Meillä oli Pian kanssa kyllä tosi hauskaa.

Loma loppuu

… ja kiirettä pitää. Pitää ehtiä vielä Somerniemelle, kampaajalle ja Äitiä katsomaan. Ja nauttia kesäisestä Helsingistä.

Tänään vein koiran kahden korttelin päähän HauMau-eläinlääkäriasemalle hammaskiven poistoon. En tiennyt että koirillekin tulee sellaista vaivaa. Kuten aina, Josie piti kantaa eläinlääkäriaseman ovesta sisään ja kuten aina, Josie sai itsensä niin litteäksi että melkein ryömi oven ali ulos ja karkuun. Siihen hätään ehti eläinlääkäri antamaan nukutuspiikin. Vielä koira yritti raapia ovea auki mutta nukahti kesken kaiken.

Kahden tunnin kuluttua hain hammashoidetun koirani. Sanoivat kyllä että on se vielä aika humalassa ja kävelykin horjahtelevaa. Eihän se pysynyt pystyssä ollenkaan. Täysin tokkuraisena se silti yritti ryömiä sen saman ulko-oven ali karkuun. Kannoin koiran kotiin. Yritin hymyillä iloisesti koko matkan ajan koska Josie näytti aivan kuolleelta. Pää retkotti hervottomana, silmät oli kiinni ja koivet sojotti suorana. Ihmiset katsoivat minua jotenkin myötätuntoisesti.

Jätin toipuvan koiran kotiin, riensin Postitalon kirjastoon ja Kamppiin ja takaisin kotiin. Antti oli juuri herännyt kello 14.30. Koira samoin. Pia tuli töistä kotiin ja lähdimme lounaalle Tin Tin Tangoon, jossa en ollut aikaisemmin käynyt. Kiva aamiais- ja lounas- ja kahvipaikka Töölöntorilla.

Nyt laitan tietokoneen kiinni ja hurautamme Pian ja koiran kanssa mökille. Huomenna menemme ratsastustunnille ja sen jälkeen voi vielä nauttia vuorokauden verran Helsingin humusta ennekuin Suomi-loma loppuu.