keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Kirjakerhossa

Amerikassa viehätyin kirjakerhoihin. Kokoonnuimme naapurinrouvien luona kerran kuukaudessa ja ihan oikeasti keskustelimme kirjoista. Siinä sivussa tuli tietysti puhuttua kaikesta muustakin.

Chennain Overseas Womens Clubilla on myös kirjakerho. Edellisiin kokoontumisiin en ole päässyt mutta tänään menin vaikken ollut lukenutkaan kirjaa. Kirjakerhot tietäen arvelin ettei se haittaa. Ostin sentään kirjan eilen, Noah Charney'n The Art Chief. No, eilen illalla kävimme Mikon kanssa ulkona syömässä enkä sen jälkeen jaksanut avata kirjaa... oivoi, niveliäkin särki ja kirja painoi vaikka oli pieni nidottu painos. Tänä aamuna kahlasin viisi lukua läpi, pikaselasin loput 250 sivua ja lähdin läheiseen ulkomaalaisten suosimaan Anokhi-kahvilan puutarhaan.

Tunsin ennestään vain yhden paikalle tulleesta kahdeksasta naisesta. Kirjakerhot ovat tosi amerikkalainen juttu, mukana oli minun lisäkseni yksi skotti, yksi kanadalainen, loput amerikkalaisia. Yksi oli lukenut kirjan, yksi selannut sen, muut eivät olleet hankkineet kirjaa. Yhteisenä mielipiteenä oli että kirjaa ei kannattanutkaan hankkia, senkin joka ainoana oli kahlannut kirjan läpi. Hän referoi tyhjentävästi kirjan paljastamatta silti juonta, koska jotkut kuitenkin aikoivat lukea sen. Seuraavaksi kirjaksi valittiin intialainen "Q & A" jonka pohjalta suuren suosion saanut brittiläis-intialainen elokuva "Slummien miljönääri" on tehty. Kaikki lupasivat hankkia ja lukea kirjan.

Sen jälkeen rupateltiin mukavia. Sain paljon uusia vinkkejä paikoista minne kannattaa mennä Chennaissa ja lyhyille lomille Chennaista. Sovin meneväni huomenna intialaisten paluumuuttajanaisten runotapahtumaan ja ensi viikolla teatteriin. Ja kuulin mistä saan vientiin tarkoitettuja nahkakäsilaukkuja suoraan valmistajalta erittäin edulliseen hintaan.

Tällaista on ekspattipuolison elämä usein. Ajantappamista ja päivän täyttämistä. Ei se ole kadehdittavaa elämää. Ei se työtä vastaa, mutta uusia ihmisiä on aina hauska tavata ja on mukavaa kun verkosto laajenee. Ja oli myös hyvin hauskaa.

Ystävänpäivä ja naisten ahdistelu 2

Huomasin Hesarissa jutun Intiassa nousseesta keskustelusta josta taannoin kirjoitin, kuinka Bangaloressa kevytkenkäisiä pubissa istuvia naisia oli ahdisteltu. Hesarissakin oli noussut kiihkeä keskustelu netissä intialaisten naisten asemasta. Suomesta varmasti löytyy asiantuntemusta tähänkin kysymykseen.

No, Intiassa kansan syvät kerrokset eivät osallistu keskusteluihin ainakaan kirjallisesti, saati sitten internetissä. Luku- ja kirjoitustaidottomuus on yleistä. Syvimpien kerrosten ihmisiä ei oikeastaan virallisesti ole edes olemassa. Intian väestörekisteröinti ei ihan yllä samaan tasoon kuin Suomessa.The Hindun lukijana olen seurannut vilkasta keskuselua ahdistelusta. Yleisönosastonkirjoitukset ovat hyvin muotoiltuja, korrektia ja kaunista englantia. Alatyyliset kirjoitukset ovat tuntematon käsite lehdessä. Se on sitä brittien vaikutusta. Koukeroinen kohtelias siirtomaaherrasväen tuoma englanti kuultaa edelleen läpi. Täytyy muistaa että keskustelijat ovat niitä kouluja käyneitä, akateemisia intialaisia. Kaikki The Hindun kirjoittajat tuomitsevat tapahtuman ja monet ovat myös pahoillaan että media nostaa esille tällaisen pienen ryhmän, jonka johtajana on koulunsa keskeyttänyt surkimus. Ja ihmetellään miksi laittomuudella uhkailevan ryhmän, "Intian talibaanit", annetaan uhkailla ja odotetaan että tekevät laittomuudet eikä laiteta suoraan kuriin ja järjestykseen. Mutta eihän Intia ole poliisivaltio.

Se vähä aika minkä olen viettänyt Intiassa on saanut minut vain ymmälleni. Intiassa on kaikkea. Pieni ryhmä ei edusta intialaista perinteistä kulttuuria, vaikka varmasti edustaa jotain osaa intialaisista tavoista. Intiaan mahtuu niin huippukoulutetut naiset korkeissa viroissa, akateemisesti koulutetut naiset erilaisissa ammateissaan, intellektuellinaiset, kirjailijanaiset, seksikkäät Bollywood-näyttelijättäret, huippukauniit missit (joilla useimmiten on Master-tutkinto hyvästä yliopistosta. Missit ovat yleensä varakkaiden perheiden tyttöjä). Mahtuu kotiapulaiset, kaupanmyyjät, elektroniikkateollisuuden operaattorit. Kadunvarsikauppiaat, puutarhanlakaisijat. Rakennuksilla on naisia töissä, naiset tekevät maatyötä. Kerjäläiset ja ne jotka ovat pudonneet kaiken ulkopuolelle. Ja paljon muuta.

Tärkein viesti The Hindun kolumneista ja yleisönosastokirjoituksista minulle oli että Intiassa on valtava intellektuelliväestö jolle ajatus naisen alistetusta asemasta on täysin käsittämätön. Se ei tietenkään poissulje sitä että naisia alistetaan, murhataan, leskiä poltetaan, tyttölapsia hylätään monessa paikassa Intiassa, mutta kukaan ei voi väittää että se kuuluisi nykyintialaiseen kulttuuriin tai edes hindulaisuuteen. Intia on demokratia jossa on useita uskontoja. Valtauskontona hindulaisuuskin on koostunut useasta uskonnosta, sitä voi pitää "uskontojen kollektiivina". Yksinkertaistaen, Intiassa kaikki on hyvin monimutkaista.

tiistai 10. helmikuuta 2009

Sairaalassa

Olin lääkärin vastaanotolla, ihan potilaana. Joskus tällaiseen on pakko alistua, niin kamalaa kuin se onkin. Kaikkea en voi tehdä itse.

Minulla on ollut epämääräistä inhottavaa nivelkipua siellä täällä ja tunsin itseni invalidiksi. Mietin värikkäitä diagnooseja borrelioosista lepraan, myöhäisvaiheen kuppakin vilahti mielessä, mutta lopulta päädyin polymyalgia rheumaticaan, "lihasreumaan". Tauti on iäkkäillä esiintyvä reumaattinen sairaus. Yleisin alkamisikä on 70 vuotta. Sairaus on melko harvinainen ja kaksi kolmasosaa sairastuneista on naisia. Siis kuulun selvästi riskiryhmään.

Diagnoosiin riittää esitiedot mutta varmistukseen tarvitaan labrakoe. Senkka on aina voimakkaasti koholla. Kaiken muun pystyn tekemään itse, mutta senkkaa en. Piti mennä lääkäriin. Vaikka olen hyvin liberaali lääkkeiden suhteen, en sentään suinpäin ala itsekään syödä grammatolkulla kortisonia ellei tautia ole varmistettu.

Intiassa on sairaaloita ja lääkäreitä laidasta laitaan. Lääkärin ammatti on hyvin arvostettu. Useimpien varakkaiden perheiden lapsista ainakin joku koulutetaan lääkäriksi joko USAssa tai UK:ssa, niin hyvässä yliopistossa kuin mahdollista. Intialaiset myös pääsevät huippuyliopistoihin, koska koulunkäyntiin panostetaan ja lapsia hiostetaan akateemisesti. Varakkaille perheille kelpaa vain paras. Jatkuvasti näkee koulujen mainoksia "Haluatko lapsesi Cambridgen, Oxfordin, Harvardin vai Princetonin yliopistoihin? Meidän koulumme akateeminen ohjelma tähtää suoraan huipulle. "

Intialaiset lääkärit erikoistuvat aina, yleislääkäreitä ei ole. Joten minä hakeuduin amerikkalaisen sisätautilääkärikoulutuksen saaneen naislääkärin puoleen Apollo-klinikassa. Apollo perustettiin Chennaissa 1983 ja on nyt Aasian suurin terveydenhuoltopalvelujen tarjoaja ja sitä pidetään lajissaan yhtenä maailman parhaimmista.

Kaikki oli hyvin tehokasta. Sain ajan heti samalle päivälle. Maksoin ennen vastaanottoa 1.5 euron klinikkamaksun ja 4.5 euron lääkärinpalkkion. Punnituksessa ilahduttavasti minulle saatiin paino johon olen parin vuoden ajan pyrkinyt ja olin lyhentynyt 4 senttiä. Vanhuus... Ja sitten heti lääkärille. Lääkäri oli hyvä vaikkei suostunut nielemään minun ehdottamaa diagnoosia. Mutta sovimme labroista, olkapään röntgenistä ja tehdäänpä samalla mammografia ultraäänineen. Kaikki siis saman tien. Tutkimukset maksoivat enemmän - koko arsenaali 83 euroa. Mutta jatkokäynneistä lääkärin luona ei tarvinnut enää maksaa.

Kaikki tutkimustulokset olivat normaaleja, niin labrat kuin statuskin. Nivelissä ei näy mitään. Aamuisin nilkat ei taivu ja olen tullut portaat sivuttain trampaten alas. Illalla juoksen samat rappuset yläkertaan. Se ei ollut ihan normaalia lääkärinkään mielestä. Mutta kortisoniin ei nyt menty vaan ihan tylsästi buranaan. Ainakin se helpottaa oireita. En olisi itsekään kyllä muuta tehnyt potilaalleni terveyskeskuksessa kuin jäänyt seuraamaan. Ei sitten ollut vanhojen naisten polymyalgiaa.

Terveysturismi Intiaan ei vielä ole suurta. Sitä toki on, mutta itselle kyllä tuli mieleen olisko tässä bisnesmahdollisuutta. Hoito ja tutkimukset ainakin oman kokemuksen mukaan ovat erinomaista tasoa. Samaa sanovat muut ulkomaalaiset. Monet täällä asuvat ekspatit hoitavat tautinsa ja synnyttävät lapsensa mieluummin Chennaissa kuin omissa maissaan koska luottavat Apollon tasoon enemmän kuin vaikka Ranskan tai Englannin terveydenhuoltoon.

Hintavertailua en tehnyt. Mutta itse maksoin useista verikokeista, olkaröntgenistä ja mammografiasta ultraäänineen 83 euroa. Yksityisellä lääkäriasemalla Suomessa pelkän mammografia+ultraäänitutkimuksen hinta on 120 euroa.

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Vierailu

Manauksessa kävi joskus suomalaisia delegaatioita, mutta kukaan ei ehtinyt kauas kaupungin toiseen laitaan Salcompille kun porhalsivat lentokentän lähellä olevaan Nokiaan. Chennaissa Salcomp on samalla Nokia Industry Park-alueella kuin Nokia ja kaikki muutkin elektroniikkafirmat.

Presidentti Tarja Halosen johtamaan epäviralliseen vierailuun osallistuva ryhmä ohitti nytkin Salcompin tutustuen Nokian ja Koneen tehtaisiin, mutta salcompilaiset oli kutsuttu mukaan. Minäkin pääsin Nokian tehdaskierrokselle. Kännykkätehdas oli hyvin samannäköinen kuin laturitehdas. Ei ne tehtaat voineet kenellekään matkan kohokohta olla.

Halonen oli pitänyt Delhissä Kestävän kehityksen huippukokouksessa avauspuheenvuoron ja osallistui paneelikeskusteluihin. Vaikka mikään ei voitakaan meidän seuraamme, saattaa olla että Halonen ja mukana seuraavat yritysjohtajat arvostivat myös YK:n pääsihteerin Ban Ki-moonin seuraa Delhissä.

Mutta eilen oli tosiaan mukava päivä. Parinkymmenen hengen suomalaisdelegaatio ja paikalliset lisäksi, minullekin oli pyydetty erillinen lupa osallistua tilaisuuksiin jotka eivät minulle lainkaan kuulu. Nokia piti hyvää huolta vieraistaan ja ohjelmaan mahtui Mikon viiden minuutin esitys Chennain Salcompista. Mikon puhe oli oikein hyvä, kuvasi firmaa yhtä sympaattiseksi kuin Mikko itsekin on, firma jossa työntekijät viihtyvät. Vaikka irtisanomisiin onkin jouduttu, mikä ei millekään firmalle ole vieras, mutta kaikille kipeä asia.

Ihmettelen kyllä tällaisiin matkoihin osallistuvien kuntoa. Meiltä jäi Kone-osuus välistä joten pääsimme välillä kotiin lepäilemään. Emmekä me olleet lentäneet valtameren takaa, me olemme kyhjänneet Chennaissa. Delegaation ohjelma jatkui tauotta. Iltapäivällä oli Intian ja Suomen koulutusta käsittelevä Round Table-keskustelu. Olin varsin etuoikeutettu kun sain osallistua tähänkin enkä ainoastaan keskustelun jälkeiseen Chennain suomalaisten cocktail-tilaisuuteen kuten alunperin oli tarkoitus.

Olemme kaikille täällä kertoneet kuinka Manaus oli viehättävä ja erikoinen kokemus, mutta on hienoa päästä Chennain kaltaiseen maailman metropoliin. Meille nauretaan. Intiassa on Mumbai ja Delhi, Brasiliassa Rio ja Sao Paulo, Amerikassa New York ja Los Angeles. Chennai ei mahdu kuvaan. Silti Chennai tuntui eilen meistä kaiken keskipisteeltä.

perjantai 6. helmikuuta 2009

Ystävänpäivä

Valentine's Day on vanha traditio. Nimikin tulee kristinuskon alkuaikojen Valentine-nimisestä marttyyristä. Jonkinlaista rakkauden, ystävyyden tai tunteellisuuden päivää vietetään ympäri maailmaa, useimmiten juuri helmikuussa. Lahjoja on annettu satoja vuosia, kortit ovat uudempi keksintö.

Intia... Intiassahan ei edes naimisissa olevien pariskuntien näe kulkevan käsi kädessä, seurustelevista pareista tai flirttailevasta nuorisosta puhumattakaan. Tai jos näkee, ne ovat nuoria miehiä. Sillä ei ole mitään, ei mitään, tekemistä homouden kanssa. Homoseksuaalisuus on Intiassa laitonta. Mutta koska seurustelevat tyttö ja poika eivät voi koskettaa julkisesti toisiaan, jonkinlainen kosketus on inhimillinen välttämättömyys ja siten sallittua. Ja tämä on sentään maa joka on julkaissut Kama Sutran, maailman ensimmäisen kunnollisen seksin opaskirjan.

Chennaissa on pari ulkomaalaisten suosimaa kuppilaa vanhoissa koloniaalihuviloissa. Niiden vehreiden puutarhojen suojissa näkee harvinaisen näyn - nuoria intialaisia pariskuntia, tyttö ja poika kaksistaan, kädet koskettavat, joskus pieni julkinen suukkokin.

Joten Valentinen päivä on uhka. Joitain viikkoja sitten Bangaloren lähellä olevassa yliopistopubissa oli nuoria naisia ahdisteltu liian vapaan käytöksen vuoksi. Ahdistelijana oli ryhmä jonka johtajana on käsittääkseni pappi, joka pidätettiin samassa yhteydessä. Ryhmän tehtävä on pitää huoli ettei julkista seurustelua esiinny.

The Hindu kertoo tänään kuinka ryhmän aktivistit aikovat asettautua Valentinen päivänä yliopistojen, hostelien ja hotellien lähelle nappaamaan ilmiselvästi naimattomia pariskuntia jotka käyttäytyvät ikäänkuin olisivat rakastuneita ja vie pariskunnan lähimpään temppeliin ja ehdottavat naimisiinmenoa. Väkivaltaa ryhmä ei aio käyttää, vaikka rakastunut pariskunta ei haluisikaan suinpäin naimisiin tai edes temppeliin. Hmm... No ryhmän toimet ovat toki laittomia ja Bangaloren poliisi onkin valmistautunut pidättämään aktivisteja. Osavaltion sisäasioiden ministeri muotoili asian hienosti: "The law will take its course against those indulging any untoward activity, including violence. We will not bar exchange of pleasantries on Valentine's Day, but people cannot use the occasion to indulge in unlawful activities." Eli ei Valentinen päivä silti ole mikään syy sopimattomaan käytökseen.

En usko että julkinen halaaminen tai käsi kädessä kulkeminen olisi laitonta. Se vaan ei ole tapana eikä hyväksyttävää. Brasiliassa asuessa tottui jatkuviin poskisuudelmiin ja tuttavalliseen kosketteluun, täällä se karsiutui nopeasti. Maailma on niin mielenkiintoinen. Millaista joustavuutta sitä tarvitseekaan yrittäessään elää milloin missäkin maassa!

torstai 5. helmikuuta 2009

Lakko

Tamileita on maailmassa 78 miljoonaa varsin löyhissä yhteisöissä. Silti tamilikulttuuri on yksi vanhimmista säilyneistä sivilisaatioista, verrattavissa Mesopotamian kulttuuriperintöön. Tamilin kieli on yksi maailman vanhimmista kielistä jota pyritään ilmeisen aggressivisestikin säilyttämään ja tamilinkielinen kirjallisuus on kukoistavaa jo tuhansien vuosien takaa. Etelä-Intiassa Tamil Nadussa ja Sri Lankassa on tärkeimmät tamiliyhteisöt joita yhdistää historialliset siteet kielen lisäksi. Sri Lankan pohjoisosassa asuvat Sri Lankan tamilit ja intialaista alkuperää olevat Ylämaan tamilit etelässä. Ylämaan tamilit ovat muuttaneet vasta 1800-luvulla teeplantaaseille työntekijöiksi. Alunperin yhteisöillä ei ollut mitään tekemistä toistensa kanssa eikä Ylämaan tamileilla ollut edes Sri Lankan kansalaisuutta ennenkuin se mahdollistettiin 1960-luvulla.

Vaikka Sri Lankassa tilanne on kiristynyt lähes sodaksi, Chennaissa sitä ei ole havainnut. Eilen Tamili-Tiikereitä puolustavien poliittisten puolueiden katto-organisaatio järjesti sinänsä laittoman lakon vaatien Sri Lankan hallitusta aselepoon. Mitään erityisiä neuvoja ei asukkaille annettu, epämääräisesti sain kuulla lähinnä sekä Mikon että omalta autonkuljettajalta että kauppoja on kiinni eikä joka paikkaan ole hyvä mennä. Ulkomaalaisnaisten puutarhatapahtuma oli peruutettu varmuuden vuoksi.

Ei minulla ollut syytä liikkua ihmeemmin. Aamulla kävin lähellä olevassa sairaalassa, muuten olin kotona. Kaikki kaupat meidän lähellämme olivat auki enkä huomannut mitään erityistä. Tänään luin The Hindusta että lakko ei ollut vaikuttanut Chennain elämään. Liikenne kulkenut normaalisti, pankit ja koulut olivat auki. Busseissa oli ollut turvamiehiä ja kaupungilla liikkui samoin poliisipartioita. Joillain alueilla kaupat olivat laittaneet luukut ikkunoiden suojaksi. 170 ihmistä oli pidätetty Chennaissa kun olivat mellakoineet ja yrittäneet tukkia teitä. Yksittäisissä tapauksissa kiviä oli heitelty autoihin.

Idässä, tunnin matkan päässä meistä, lakko oli laajempi. Kanchipuramin silkki- ja temppelikaupungissa hotellit ja kaupat olivat kiinni ja busseja kivitetty. Etelässä Pondicherryssa 120 kilometrin päässä yksityiskoulut ja hotellit olivat kiinni. Koko osavaltiossa oli 500 henkeä pidätetty. Täytyy muistaa että yksistään Chennaissa asuu 7 miljoonaa ihmistä ja Tamil Nadun osavaltiossa 66 miljoonaa asukasta.

Kuten yleensä, paikan päällä ei huomaa juuri mitään. Parempi lukea ja katsoa uutisia. Helsingin Sanomista saa paremman käsityksen tilanteesta kuin minulta. Minä olen se joka ei näe eikä kuule mitään.

tiistai 3. helmikuuta 2009

Kotirintamalla tapahtuu

Unine vartijamme on tänään viimeistä päivää. Vartiointiliikkeen esimies tuli iltapäivällä kertomaan minulle että Baskarista on valitettu ja hänet vaihdetaan toiseen. Sellaista se on. Koska sama vartiointiliike hoitaa tehtaan vartioinnin, tehtaan henkilöstöosasto oli ollut yhteydessä vartiointiin. Minun ei tarvinnut tehdä mitään. Uninen vartijamme seisoi portilla, autonkuljettaja auton vieressä ja kaikki kuulimme samaan aikaan että Baskarista on valitettu. Sellaista se on.

Eilen vaihdoin puutarhuria. Otin alkuperäisen Moorthyn takaisin alennetulla palkalla jos takaa että työ on hyvää ja irtisanoin uuden puutarhurin. Olin ollut jatkuvasti yhteydessä puutarhurin esimieheen joka on hyvin mukava, mutta ei saa kuriin puutarhuria joka ei tunnu tekevän mitään. Puutarhurimanageri tuli heti vartijamanagerin jälkeen ovelle keräämään tammikuun palkan. Palkat ja kaikki kodin juoksevat menot kuten sanomalehdet, vedet, kaasut, putkimiesten tarvikkeet maksetaan käteisellä ja minulla on jatkuvasti hirveä huoli että on käteistä riittävästi. Rupia kun niitä valuuttoja joissa kaikki on satoja ja tuhansia tai lakh'eja tai crore'ja. Lakh on yleisesti käytetty termi ja on sata tuhatta ja crore on kymmenen miljoonaa. Nämä pitää osata jos asuu Intiassa. Onneksi kotona ei makseta sentään lakheissa, vaan pysytään tuhansissa ja alle.

No, pehmeä kun olen, selitin puutarhamanagerille että hänen puutarhurinsa oli minusta aika laiska eikä saanut aikaan mitään, siksi vaihdan entiseen. Manageri ei ollut lainkaan kiinnostunut, sanoi vain kuivasti "tämä on Intia, tämä on ihan normaalia". Lopetin höpötyksen ja maksoin 2000 rupiaa ja siinä se.

Nyt on siis entinen puutarhuri ja uusi vartija. Vartijoita pitää olla kaksi koska toinen on päivän, toinen yön. Ei vapaapäiviä. Jos ottaa vapaapäivän, pitää maksaa sijaiselle ja esitellä ja hyväksyttää sijainen. Tämäkin on Intia.