Käsi kädessä

Salcompin pääosakkaan, Nordstjernanin, omistajat ovat tunnettuja ruotsalaisia filantrooppeja. Niinpä myös Salcomp osallistuu kokoonsa nähden mittaviin sosiaalisen vastuun ohjelmiin tehdaspaikkakunnillaan. Intiassa teemme yhteistyötä Hand-in-Hand -järjestön kanssa.

Kävimme torstaina tutustumassa sponsoroimaamme ammattikouluun sekä toiseen "adoptiokyläämme". Molemmat kohteet olivat todella käymisen arvoisia.

Ammattikoulussa oli meneillään neljän viikon kurssi, jolla opetettiin kännyköiden korjaamista. 25 oppilaasta yli puolet ilmoitti aikovansa perustaa oman liikkeen, joko kännykkäkorjaamon tai -kaupan. Kaikista paistoi oppimisenhalu ja optimismi. Oppi tuntui myös menneen perille: Arto pyysi oppilaita selittämään switch-mode laturin toimintaperiaatteen. Saamamme vastaus oli yksityiskohtainen (ja ymmärtääkseni myös oikein - minulla ei ole edellytyksiä sen arvioimiseen).

Ammattikoulun tähtioppilas selostamassa switch-mode laturin toimintaperiaatetta



Kyläläisille on opetettu paljon käytännön asioita. Koulun aidassa oli erilaisia ohjeita kuten että juomavesi kannattaa hakea kaivosta eikä lammikosta ja että kämälän käyttö vähentää tartuntatauteja


Käymässämme kylässä oli saatu pienellä rahalla paljon aikaan: kylä oli siivottu, roskien lajittelu aloitettu, rakennettu käymälöitä, puhdistettu lampi, istutettu puita, perustettu pienyritys tuottamaan kompostilannoitetta lehmänlannasta.

Hand-in-Hand järjestön mikrorahoituksella perustettu kompostilannoiteyritys

Tämän käynnin aikana avattiin juhlallisin seremoinioin biokaasulaitos, jolla tuotetaan lehmänlannasta riittävästi kaasua 30 lapsen ruuanvalmistukseen.

Biokaasu tehdään käsipelillä lehmänlannasta


Kylän lapsset ja naiset kuuntelevat Hand-in-Handin johtajan puhetta

Tässä lapset odottavat päästäkseen kanssamme yhteiskuvaan

Päivän lehti

Alamme asettua taloksi. Tavaramme eivät ole saapuneet, mutta tästä päivästä alkaen meille tulee päivän lehti. Etelä-Intian laajalevikkisin sanomalehti, The Hindu.

Vuonna 1878 kolme nuorta opiskelijaa perusti intialaisen viikottaisen sanomalehden, tiukasti brittien valvoman. 1889 lehti alkoi ilmestyä päivittäin ja nykyään sen levikki on 1.8 miljoonaa, lukijoita suunnilleen 4 miljoonaa. The Hindu on etelän paikallislehti jota luetaan myös pohjoisessa ja pääkaupungissa Delhissä. Lehden päätoimitus ja pääkonttori ovat Chennaissa ja sitä painetaan 12 eri kaupungissa. The Hindun linjaa on moitittu konservatiiviseksi ja puolueelliseksi. - No, sen näkee kun lukee.

Eilen Vijaya, kotiapulainen, sanoi että puutarhuri kerää maanantaina puutarhastamme mangot ennenkuin linnut ehtivät syödä ne. Mangot kääritään yksitellen sanomalehteen kypsymään. Pohdiskelin siinä että tosiaankin, pitäisi tilata sanomalehti, ei pelkästään mangoja varten. "Minkä lehden haluat, Madam?" The Hindu tuli ensimmäiseksi mieleen, vaikka Mikko onkin The Times of India-kannattaja. Vijaya kävi heti vartijan luona ja komensi huolehtimaan että saamme aamulla lehden.

Aamulla nukuimme pitkään. Mikko oli kuulevinaan ennen seitsemää ovikellon äänen. Kahdeksalta olin aamiaisella ja ovikello soi. Babu, kuljettaja, kysyi minkä sanomalehden haluamme. Portilla seisoi vanha mies työntäen sanomalehtiä täynnä olevaa kärryä - postinjakaja - ja noin 10-vuotias poika seisoi ovella esittämässä The Times of Indiaa ja The Hindua. Kumpi? Lasku tulee kuukausittain, jakelu päivittäin.

Aloitin heti Hindun lukemisen. Täällähän on NY Timesin kolumnistin Paul Krugmanin perjantainen kirjoitus - ei tarvitse käydä netistä sitä erikseen hakemassa!

Olipas ylellistä juoda aamukahvia lehteä lukien. Palvelu pelaa hyvin. En edes tiennyt että Babu tulee ennen seitsemää meille lauantaisinkin, istuskelemaan talon nurkalle vartijan kanssa. Ei se nyt kauheasti haittaa vaikka ovikelloa kilkutettaisiin ennen seitsemää lauantaiaamuna. Ei ole pakko avata ovea.

Käärme paratiisissa

Aamupäivällä minua huudeltiin ulko-ovelta. "Madam!!" Välittömästi myös Vijaya lyllersi sarissaan keittiöpuuhista. Vijayasta on mukava pomottaa vartijoita jotka eivät juuri osaa englantia. Minun kannalta on tietenkin mukavaa että taloani koskevat asiat kerrotaan minulle englanniksi eikä pelkästään tamiliksi. Jotain voisi mennä ohi. Niinkuin tämä puutarhajuttu.

- "Vartija näki aamulla käärmeen, luikersi etupihan poikki kivettyä polkua puutarhan nurkkaan."
- "Mikä käärme? Myrkyllinen? Kuinka iso?"

Sanjay levitti kätensä noin metriin "Kobra. Hyvin myrkyllinen."

Naisellisen hento puutarhurinuorukainen Moorthy oli hälyytetty paikalle. Moorthy vuorostaan oli hälyyttänyt yrmeäkasvoisen pörrötukkaisen pienen miehen, käärmeenmetsästäjän, joka hakkasi rautakangella reikiä puutarhamme nurkassa ja paljain käsin käänsi maata.

Minulta jäi tietysti paras osa näkemättä. Mikäli oikein käsitin, yrmeä kaveri oli kaivanut käärmeet esiin ja tuhosi nyt pesää, käärmeet oli kaiketi heitetty naapurin puolelle. Tämä nyt oli sellainen tilanne että olisin toivonut ymmärtäväni enemmän. Minulle jäi tosiaan epäselväksi missä käärmeet nyt ovat.

Moorthy vakuutti ettei käärmeistä ole enää harmia ja kuvaili haltioituneena kukkaistutusta jonka hän rakentaa nurmikolle "suoraan auringon alle". Nyt olisin ollut kiinnostuneempi käärmekannan todennäköisestä kehityksestä kuin kukkasista, joista vielä eilen olin ollut innostunut.

Annoin käärmeenmetsästäjälle pyydetyn palkkion, viisi euroa. Kyseessä oli sentään myrkyllinen kobraperhe, mutta ilmeisesti - toivottavasti - vain pieni perhe.

Arki kai alkoi

Ainakin Mikko aloitti työt. Ja minä jäin kotiin. On tässä kyllä totuttautumista. Nimittäin nämä pari viikkoa ennenkuin saamme tavaramme ja huonekalumme. Kun minulla nyt on kovasti aikaa, voisin ostaa kodin täyteen halpaa intialaista koristetta, kippoa ja kuppia. Mutta sitten tulee muuttokuormamme ja vanhat kippomme ja kattilamme, jotka varmasti ovat parempia kuin mihin tässä suinpäin sortuisin.

Amerikkaan muuttaessa menimme tyhjään kotiin odottelemaan muuttokuormaa. Silloin erehdyin ostamaan väliaikaisia lautasia ja pyyhkeitä ennenkuin tiesin mistä kaupoista kuuluu ostaa mitäkin. Ensiostokseni oli pakko korvata myöhemmin kunnollisilla.

Jotta en tulisi hökkihöperöksi, Babu on minulla kuljettajana ja Mikko menee kimpassa työkaverinsa kuskin kyydissä töihin. Siis automme seisoo pihalla ja Babu istuu vartijan kanssa talon kulmalla odottamassa rouvan liikkeellelähtöä. Rouva taas miettii kuumeisesti minne oikein menisi. Ja kun astun ulos, sekä vartija että kuljettaja pongahtavat pystyyn avaamaan auton ovea minulle. Vähemmästäkin tulee stressiä. Niinkuin pitäisi olla jotain hyvin tärkeätä toimitettavaa.

Onneksi keittiöön tarvittiin kaappi ja Vijaya toivoi pölynimuria. Edeltäjämme myi omansa kun Mikko sanoi ettemme tarvitse sitä. Manaukseen Mikko oli ostanut imurin, mutta ei Renata enempää kuin Maria halunneet sitä käyttää. Harjalla mattojen ripsiminen ja lattiat luutulla toi Brasiliaan puhtaan kodin.

Istuin autossa ja selasin "Times Shopping Guide Chennai"n Lifestyle-luvusta kauppoja joissa kävin etsimässä kaappeja ja imureita. Toisena päivänä Babu avasi suunsa ja sanoi että käyn vain kalliissa kaupoissa, hän voi sanoa mistä intialaiset ostavat tavarat. Keittiökaappia varten Babu tuli kauppaan asti sitä valikoimaan. Tai ehkä varmistamaan että saan vihdoinkin jotain hankittua. Käsitin että kaappi toimitetaan neljän päivän kuluttua, toisaalta Babu tulkkasi minulle että se tuodaan samana iltana - siis eilen. Toisaalta, kun en ihan ymmärtänyt, tarkensin "tänäänkö?". Intialaiset ovat haluttomia sanomaan "ei", ja lisäksi, voi olla että Babu vain myötäili minua, olenhan hänen työnantajansa ja siten oikeassa.

Tamiliinkin nämä tunkee niin paljon englanninkielisiä sanoja että luulen niiden puhuvan englantia enkä vaan ymmärrä. Mutta yhtäkkiä samat tyypit puhuvat kieltä jota ymmärrän. Ymmärrän hyvin Vijayaa mutten Babua, joka purskauttaa erikoisella intonaatiolla nopeasti vingahtaen sen vähän mitä puhuu. Toisella tai kolmannella kerralla ymmärrän, tai sitten luovutan ja ajattelen ettei se niin tärkeätä ole. Lisäksi on se jatkuva pään nytkyttäminen. Pää ikäänkuin keikkuu irrallisen oloisesti sivusuunnassa myöntymisen merkkinä. Joskus kaula krampittaakin negatiivisesti, ettei asia olekaan selvä, mutta en minä huomaa vielä mitään eroa.

Nyt on sitten pölynimuri käytössä ja kaappi, joka on maksettu mutta vielä odotellaan kotiin tuotavaksi. Tänään palautin liian lyhyet suihkuverhot ja kävin lounaalla, sain siihen kulumaan kolme tuntia. Lopun aikaa kuski ja auto oli tuossa taloni nurkalla.

Huomiseksi sain järjestettyä yhden tapaamisen. Ehkä kiertelen tärkeänä "Destination Chennai"-kirjassa mainittuja kauppoja opettelemassa mitä missäkin on. Että sitten kun todella tarvitsen jotain, osaan ostaa oikeasta paikasta.

Ja lopun aikaa kuljettaja istuu tuossa talon nurkalla. Jossei istuisi meidän talon nurkalla, ajaisi Mikon aamulla töihin ja istuisi tehtaan nurkalla kunnes ajaisi Mikon illalla kotiin. Luultavasti täytyy syntyä intialaiseksi että tämä tuntuisi aivan normaalilta. Tai totun tavoille ja parin kuukauden kuluttua en ymmärrä miksi olen kirjoittanut tällaista.

Uskaliaita tekoja

Terassin vilpoisuudessa on mukava nauttia aamupalaksi tuoreita hedelmiä - mangoa, papaijaa, mandariinia, banaaneja tällä kertaa. Ja nauttia samalla puutarhan vehreydestä ja lintujen äänistä.

Uuteen outoon paikkaan muuttaessa on vaikea tietää mitä kuuluu ja mitä ei kuulu tehdä. Onneksi ulkomailla, etenkin kun selkeästi näyttääkin erilaiselta kuin paikalliset, voi tehdä tyhmiäkin asioita ihan rauhassa. Jos tekee sellaista mitä ei kuulu, ei sillä ole väliä. Ulkomaalaisethan ovat aina hieman omituisia ja niillä on kummallisia tapoja.

Eilen kävelimme alueellamme tajutaksemme missä oikein asumme ja millainen on naapurustomme. Asumme Chennain toiseksi parhaalla alueella. Tässä on Korkeimman oikeuden lakimiestä ja erilaisia osavaltion virkamiehiä, lääkäreitä jne. asumassa ihan vieressä. Mistä sen tiedämme? No, talon portissa on kyltit kertomassa kuka talossa asuu. Meillä on tylsästi vain osoitteemme portin pielessä. Tuskin siihen muuta laitammekaan.

Alue on Mikon edeltäjän mukaan juuri naapureiden vuoksi hyvä. Sähkökatkoksia osuu tänne vähemmän. Muualla sähköt katkeavat vähän väliä, joko ilmoitetusti tai muuten vain. Samoin internet-yhteys on aivan toista luokkaa kuin Manauksessa.

Kävelimme Chennain parhaimmalle alueelle, viereiseen Boat Clubiin. Talot ovat siellä hieman suurempia, mutta ei alue muuten poikennut meidän konnuistamme. Boat Clubissa on kaupungin tavoitelluin klubi - Madras Club. Sinne on vaikea päästä jäseneksi, mutta pitää yrittää. Täytyy vain saada suosituksia seniorijäseniltä ja juniorijäseniltä. Mikko tapasi ruotsalaisen kaverin joka oli 9 kuukauden prosessin jälkeen päässyt jäseneksi, ennätysvauhtia. Klubissa olisi uima-altaat, tenniskentät, ravintolat ja vanha brittien raukea kolonialismin tunnelma. Kunhan saamme koottua verkostoa, ehkä voimme aloittaa jäsenyydenhakemisprojektin.

Suomalaisittain tai länsimaisittain katsoen alueet eivät näytä loisteliailta. Kaduilla on roskia, hajua, köyhiä asuu kadulla - ei aivan pienillä kuten meidän asuinkadullamme, mutta heti tuossa kulman takana. Katu on heille olohuone, makuuhuone, keittiö ja WC. Koiria on paljon, lehmiä vähemmän. Kukaan ei kerjännyt, mutta huutelivat ja vilkuttivat ystäväkkisesti. Voi olla että olin pukeutunut varsin provosoivasti polvet paljastavaan farkkuhameeseen, mutta oli ihanan lämmin aurinkoinen ilma eikä farkut houkutelleet.

Kotikatumme viereinen katu. Hieno omakotitalo siinä taustalla.

Kävelimme ekspattien suosikkikahvila-ravintolaan Anokhiin. Siihen viehättävään vanhaan villaan jossa voi istuskella katetussa puutarhassa sateellakin ja halutessaan shoppailla design-sareja, kurta-puseroita, koruja, sandaaleja ja koriste-esineitä. Ainakin puolet asiakkaista oli valkonaamoja, englantia, saksaa. Emme tietenkään tunne vielä ketään mutta varmasti verkostoa karttuu.

Illalla teimme jotain radikaalia. Otimme automme ja ajoimme ilman kuljettajaa 10 minuutin päähän thai-ravintolaan. Vasemmanpuoleinen liikenne, pimeä ilta, jalankulkijat ja pyöräilijät täysin arvaamattomia. Olisipa heijastimet ja pyörän valot täällä pakollisia! Mikko ajoi mummotyyliin nenä kiinni tuulilasissa ja kädet valkoisina rattiin puristuneena, mutta annettakoon se anteeksi. Moni auto ohitti meidät, mutta ohittakoon. Suuri tila-auto ei tuntunut mahtuvan tielle emmekä halunneet ensimatkallamme ajaa monen pyöräilijänkään yli.

Ja thai-ruoka oli taivaallista. Madras on täynnä ravintoloita. Viimeisten vuosien aikana ulkomaisten firmojen rynnistäessä tänne myös ravintolatarjonta on kasvanut eksponentiaalisesti. Joka illaksi riittää eri ravintola eikä hintataso huimaa päätä. Nyt olimme hyvätasoisessa ravintolassa ja hinta sen mukainen - yhteinen alkuruoka, pääruoat ja jaettu jälkiruoka maksoi 20 euroa! Mutta nyt piti panna elämä risaiseksi sen kunniaksi että osattiin ajaa autoa Chennain yössä!

Byrokraattisen jäykkää?

Monesti kuulee kerrottavan, että Intia olisi jäykän byrokraattinen. Allaoleva Hesarin juttu todistaa kyllä ihan muuta. Goassa, joka on siis tuossa ihan naapurissa, 923 kilometrin päässä, ollaan valmiit joustamaan tarpeen tullen. Tai ehkä kyseessä on vain portugalilainen leväperäisyys. Goahan oli Portugalin siirtomaa aina vuoteen 1961 saakka. Byrokratia, jonka ansiosta Englanti onnistui hallitsemaan puolta maailmaa ei siis päässyt pureutumaan sinne.

Turistikausi siirtää tupakointikieltoa Goassa

Julkaistu: 18:45

helsingin sanomat

MANPREET ROMANA / AFP

Goassa tupakointikielto on lykätty alkamaan vasta ensi vuoden alusta. New Delhin rautatieasemalla sitä vastoin muistutetaan jo näkyvästi tupakointikiellosta. Monet intialaiset ovat kuitenkin uusista rajoituksista tietämättömiä.

Sisätiloissa tupakointi on ollut kiellettyä Intiassa lokakuun alusta alkaen. Goan osavaltiossa tupakointikieltoa on kuitenkin päätetty siirtää ensi vuoden alkuun turistikauden alkamisen vuoksi.

"Emme halua aloittaa ihmisten sakottamista heti, vaan haluamme opastaa heitä aluksi", poliisipäällikkö Bosco George toteaa The Times of India-lehden mukaan.

Poliiseja aiotaan kannustaa tiedottamaan tupakointikiellosta erityisen kannustinjärjestelmän avulla.

Tupakointikielto koskee Intiassa periaatteessa kaikkia julkisia ja yksityisiä tiloja. Myöskään erityiset tupakointitilat eivät ole enää sallittuja, vaan tupakoitsijoiden on mentävä sauhuttelemaan ulkotiloihin. Kahvilat, pubit, diskot ja ravintolat kuuluvat myös tupakointikiellon piiriin. Yli 30 asiakaspaikan ravintolat voivat tosin rakentaa erityisiä tuuletuksella varustettuja looseja tupakoitsijoille.

Helmikuulle kestävä turistikausi alkoi Goassa lokakuussa ja on vilkkaimmillaan joulukuussa. Tuona aikana Goan 1,3-miljoonainen väkimäärä tuplaantuu.

Ensimmäinen lauantaimme

St. Mary kirkko Fort St. Georgessa

Ajattelin kirjoittaa täydellisen tietoiskun Intian eri osavaltioista syventyen Tamil Naduun ja siirtyä siitä Chennai/Madras-kaupunkimme historiaan. Tamil Nadun osavaltio on Intian vanhinta asuttua aluetta, varmuudella asutusta on ollut jo 3800 vuotta sitten. Ajatus neljän tuhannen vuoden historiikista tukahdutti nopeasti intoni. Joudutte nyt odottamaan tyhjentävää tiivistelmääni muinaisesta Intiasta!

Joten kirjoitan mitä teimme tänään.

Nukuimme tosi pitkään, söimme aamiaisen terassilla ja nautimme aurinkoisen aamun raikkaudesta ja puutarhan kauneudesta. Olimme pyytäneet Babua, kuljettajaa, tulemaan kello 11 aikoihin, mutta kotimme ihailun vuoksi pääsimme lähtemään vasta lähempänä yhtä. Ja sitten menimme Fort St. Georgen museoon.

Ei tästä taidakaan ihan helpolla päästä...

Fort Georgen tarina alkaa 1500-luvun lopun Englannista, Elisabeth I:n ajoilta, jolloin perustettiin Englannin Kunnianarvoisa Itä-Intian Kauppakomppania. Käytännössä Itä-Intia oli Intia ja Kiina, joista tuotiin puuvillaa, silkkiä, salpietaria, teetä ja ooppiumia. Siinä samalla englantilaiset ottivat Intian haltuunsa. Sitä ennen oli nujerrettava yritteliäät hollantilaiset ja rehvakkaat portugalilaiset. Kuten Brasiliaan, ei myöskään Intiaan jäänyt hollantilaisista muistoja. Portugalilaiset jättivät Goan pieneen länsirannikon osavaltioon katolisen uskonnon ja ripauksen ruokakulttuuria. En tiedä onko se ruoka kuivattu turska kuten Brasiliassa, toivottavasti ei. Ehkä on käytävä maistamassa?

Ennen Itä-Intian Kauppakompanjaa ei ollut Madrasia eikä Chennaita. 1639 englantilaiset perustivat kauppapaikan Chennaipattnamiin, joka oli tehnyt vaate- ja maustekauppaa jo 2000 vuoden ajan, ja yhdistivät viereisen Madraspattnamin kylän yhdeksi itärannikon kaupungiksi.

Näin tuli Madras, nimi joka miellytti brittejä. Mutta mitä onkaan Madras-nimen takana? Jälleen Portugali! Portugalilainen kapteeni Madeiros toi ensimmäiset siirtolaiset, portugalilaiset, nykyiseen Chennain kaupunkiin jo vuonna 1520. Nimi vaihdettiin Chennaiksi 1996, ja molemmat nimet elävät edelleen sulassa sovussa.

(Tässähän alkaa tuntua että seuraamme Portugalin maailmanvalloittajia, vaikka Intia olikin Englannin siirtomaa.)

Babulle ei voi ilmoittaa osoitetta kuin taksille. En ole ajanut taksilla Chennaissa, mutta luulen ettei taksikaan täällä löydä osoitteen perusteella mitään. Madrasissa on sekä uudet tamilin- että vanhat englanninkieliset osoitteet. Lopullisesti kartta sekosi kun vaihdettiin numeroinnit. Meidänkin katuosoitteessamme on sen vuoksi kaksi numeroa - vanha ja uusi. Molempia käytetään, ristiin rastiin.

Tämä ei ole taksi vaan armeijan poliisiauto. Eikä ole museotavara. Kaikki poliisiautot Chennaissa ovat näitä uljaita Ambassadoreja.

Babu soittaa aina kaverilleen joka osaa neuvoa tien. Tällä tavalla löysimme kaupungin ykkösnähtävyyden, Itä-Intian kauppakomppanian Fort St.Georgen ja kaupungin vanhimman anglikaanisen kirkon. Voi olla ettei näillä ole suurta merkitystä hindulaiselle tamilille, mutta en tiedä. Babu ei keskustele.

Museon jälkeen etsimme opaskirjassa kehuttua ravintolaa jonne ei Babun kaverikaan osannut neuvoa. Babu jätti meidät amerikkalaiseen dineriin. Tämä on aivan ihmeellistä: kolmas päivämme Madrasissa ja tässä on aitoamerikkalainen chef suosittelemassa meille cajun-kanaa! Manaukseen verrattuna olemme maailman metropolissa!

Nopeasti kaupassakäynti ja sitten kauneushoitolaan. No, Mikko meni parturiin miesten osastolle, minä kynsihoitoon naistenosastolle. Mikko oli miestenosastolla ainoa jonka hiukset leikattiin, muiden hiuksia värjättiin ja jalkoja hoidettiin. Brasiliassa yritin saada Mikkoa mukaan manikyyriin - aina sielläkin oli miehiä puleerattavina - mutta ei se ole ajatukselle lämmennyt. Miten metsäsuomalaisen saisi kansainvälistymään?

Seitsemältä illalla alkoi sade, trooppisen syklonin liepeiden luvattiin osuvan Chennaihin. En oikein tiedä mikä trooppinen sykloni on, Ilmatieteen laitos puhuu Intian valtamerellä muodostuvasta trooppisesta hirmumyrskystä, mutta se kuulostaa tällä hetkellä hirmuiselta liioittelulta.

Sitten katsoimme telkkarista Harrison Fordin elokuvan. Ja nyt kun kello on jo kaksi yöllä, lopetan tämän jutun jonka ei pitänyt olla lainkaan historiallinen.