Sitä on vähän koppava tunne kun tässä joulunaikoina joka päivä koiraa kävelyttäessä joutuu avustamaan turisteja oikeille reiteille. Sitä kun asutaan niin kultturelleilla seuduilla. "There should be that church here?" kysyttiin Mechelininkadun kulmassa. Toinen ulkomaalainen kipusi Väiskin kallioille ja pettyi kun ei Sibelius-monumentti paljastunutkaan. Myös hautuumaa tuntuu vetävän kartan kanssa kulkevia. On se niin jännää asua keskustassa. Englantia joutuu puhumaan niin että suomen kieli alkaa unohtua.
Tänään otin silmälasit mukaan ihan vaan turisteja varten. On ollut kurja näyttää kartalta nähtävyyksiä, kun ilman laseja näen vain kaupungin ääriviivat. Sitä on tullut vetäistyä turisteille aika suurpiirteiset reitit. Mutta keskustassa kaikki on lähellä ja nähtävyyksiä on paljon.
Meidänkin talo sai seinäänsä viikko sitten plakaatin 80-vuotispäivänsä kunniaksi. Jännittävämpi olisi kyllä kyltti jossa olisi kerrottu Minna Craucherin värikkäästä elämästä, Tulenkantajien suosimasta salongista ja Madamen murhasta vuonna 1932 - meidän talossamme.
4 kommenttia:
Hyvä että Töölössä löytyy kielitaitoa.
Minäkin olen useamman kerran avustanut jotain turisteja. Muutaman kerran kesällä laitoin tarkoituksella Penn State lippiksen tai hupparin päälle, että amerikkalaisturistit näkevät, että osaan englantia ja uskaltavat tulla kysymään missä Temppeliaukion kirkko tai Sibelius-monumentti on.
Tuo Minna Craucher- salonkijuttu täytyykin opiskella seuraavan kerran kun käydään! Minkähän kokoinen tuo salonki oli, olisitteko olleet läheisetkin naapurit?
Onpa hyvä että on historiaan kiinnostusta! Salonki oli muodikas dupletti joista toinen huone oli kalustetttu eksoottisen turkkilaiseksi, toisesta ei ole tietoa (varmaan on kuvailtu Olavi Paavolaisen tai Mika Waltarin teoksissa). Craucherin salonki ei ollut meidän rapussa, vaan A-rapussa Mechelininkadun puolella. Talomme historiikki ei kertonut ikävä kyllä mistä asunnosta oli kyse. Saan asian aikanaan selville, olen löytänyt hyviä rupattelijoita talosta.
Lähetä kommentti