Rautaa rajalle

Ajattelen aina kirjoittavani hienoja reportaasheja, sitten lannistun ja saan aikaiseksi kepeitä pikkutarinoita. Mieltäni on pitkään vaivannut Intian maantieteelliset rajat ja kähinät naapureiden Pakistanin ja Kiinan kanssa. Se on mielenkiintoinen aihe johon syventyisin ja jakaisin lukijoideni kanssa. Mutta siitä on kirjoitettu väitöskirjoja ja tutkielmia, pohdittu YK:n ja maailman rauhantekijöiden kanssa, arvovaltaisia ryhmiä on tehnyt ehdotuksia ja kaikkia mahdollisia toimia puhumattakaan kyseessä olevien maiden hallituksista. Mitä minä siihen lisäämään.

Wikipediasta voi lainata suoraa tekstiä: "Toisen maailmansodan aikana Gandhi tehosti vaatimustaan Intian itsenäistymisestä aloittamalla vuonna 1942 Quit India –vastarintakampanjan, jonka tavoitteena oli saada brittiläiset poistumaan maasta. Gandhi käytti väkivallatonta vastarintaa, kun britit koettivat kaataa hänen johtamiaan joukkoja väkivalloin. Gandhi saavutti suurimman tavoitteensa ja unelmansa ilman sotaa siirtomaaisäntä Isoa-Britanniaa vastaan 15. elokuuta vuonna 1947, kun Intia viimein itsenäistyi.

Gandhi olisi tahtonut pitää maan yhtenäisenä, mutta ei kyennyt estämään Pakistanin irrottautumista Intiasta elokuussa. Tapahtumaa seurasi hindujen ja muslimien sisällissota. Rauha saatiin samana syksynä tapahtumassa jota kutsutaan "Kalkutan ihmeeksi".

Vaan eivät ihmeet ole ikuisia, uskonnot ovat. Samoin rajakiistat. Intian karttaa katsoen ei ole yllätys että islamilaisen Pakistanin, valtaa hamuavan Kiinan ja hindulaisen Intian kesken jaettu pohjoinen "Idän Sveitsi", Kashmir, on jatkuvan kiistan aihe. Itään pullahtava pohjoinen Intian alue joka ympäröi pääasiassa islaminuskoisen Bangladeshin on ihme sinänsä.

En kajoa politiikkaan tai sotiin. Mutta se että Pakistanin ja Intian välit eivät ole lämpöiset, ei ole salatietoa. Heti marraskuisen Mumbain terrori-iskun alussa, ennenkuin tiedettiin mitään iskun tekijöistä, luin jo The Hindusta että Taj Mahal Palacea hallussaan pitävien tappajien oltiin kuultu puhuvan "hindiä pakistanilaisella aksentilla".

The Hindun yleisönosasto täyttyi tyytymättömistä kirjoituksista lepsua Intian hallitusta kohtaan joka ei valmistaudu sotaan Pakistanin rajoille. Kirjoitukset gandhilaisesta väkivallattomuudesta olivat häviävä kuiskaus intialaisen arkielämän kakofoniassa.

Mikon töissä täysin järkevät, sinänsä rauhaa rakastavat työtoverit uhosivat rautaa rajalle, Pakistan kuriin.

Déjà vu! Olemme eläneet tämän aiemmin. Asuimme USAssa syyskuussa 2001. Näkyvä viha, yltiöpatrioottisuus, silmitön kostonhalu oli suorastaan käsinkosketeltava. Muistan täysin surrealistisen pelkoni ulkomaalaisuuteni vuoksi niin voimakkaana että hankin tähtilipun jonka asetin kotimme ulko-oveen jonkinlaiseksi talismaaniksi, viestiksi että emme ole vihollisia vaikka olemme ulkomaalaisia.

Ei Intiassa olla sentään näissä mitoissa. Ei minua pelota. Mutta jos olen joskus ajatellut intialaisia joogaa harrastavina mietiskelijöinä ja flegmaattisina meditoijina, henkisyyteen, ylevyyteen ja tiedon keruuseen keskittyvinä rauhan rakastajina, huomaan että olen taas erehtynyt. Intiassa on kaikkea ja kaikelle vastakohtansa.

Kuten muuallakin. Mitään ei voi yleistää.