Monen vuoden ajan olen tottunut lentämään länteen. Itään on outo mennä. Intiaan lähdin kotoa kello 5 aamulla ja perille tulin puolen yön aikaan. Koko päivä matkalla.
Matka menee hyvin kun ei nuku edellisenä yönä. Ei olisi ollut aikaakaan. Pia tuli Sveitsistä ystävänsä sukulaisten luota koneella joka oli 1:25 kentällä. Kotona puoli kolmen maissa. Siinä kun juttelee kuulumiset, vie koiran ulos, käy suihkussa, Anttikin tulee aamuyöstä kotiin ja taas jutellaan niin jo huomaa että taksi odottaa.
Kaksi tuntia makeata unta Frankfurtiin ja täysin tokkurainen matkustaja joutuu ulos koneesta. Franfurtin lentokenttä on onneksi niin valtava että käytäväkilometrejä kävellessä tokenin zombista pirteäksi matkaajaksi.
Päivälennosta huolimatta taisin nukkua aika tavalla. Tiedän katsoneeni kaksi elokuvaa ja useampia televisio-sarjoja, mutta älkää pyytäkö leffa-arvosteluja. Toisessa Richard Gere kuoli lopussa, toisessa Greg Kinnear oli ilmeisesti koko ajan kuollut. Tarjolla olleet TV-sarjojen jaksot olin nähnyt aiemmin, enkä menettänyt mitään vaikka saatoinkin torkahtaa hetkeksi.
Olinkin hyvin pirteä saapuessani Chennaihin. Immigraatiolapussa olin jättänyt avoimeksi viisumikohdan kun en keksinyt viisumini nimitystä. Ei se immigraatiovirkailijaakaan kiinnostanut. Leima lappuun ja seuraava asiakas.
Ensikertalaista tulo Chennaihin voi hämmentää. Vastaanottajia on varmaan tuhansia. Ja sen lisäksi kaikki lentokentällä asuvat. Ei kai voi sanoa kodittomiksi sellaisia joiden koti sattuu olemaan pysäköintiruutuja erottavalla nurmikaistaleella. Erotin massasta Babun ja pääsin stressittä kotiin. Kamalaa jos Mikko olisi yrittänyt kentälle autolla kuten oli ensin suunnitellut!
Kuten Mikko kirjoitti, kaunis kotimme on taas täynnä pahvilaatikoita. En ymmärrä miten Brasiliasta tulikin niin paljon kamaa. Tai voi olla että yksinkertaisesti vähemmälläkin tulee toimeen. Tarvitsemmeko kaikkia koriste-esineitä ja yhdeksääkymmentä tauluntapaista? Talomme seinät ovat vielä sellaista laatua että pitää porata reikä, laittaa reikään joku tulppa ja sitten ruuvi jos haluaa ripustaa jotain.
Silti tuntui että tulin kotiin. Ulkona on lämmintä, monsuunikauden jälkeen on hyttysiä, puutarhan puissa on paljon kuivia lehtiä ja kukatkin pitää laskea ettei niitä ole varastettu. Ensi töikseni pitää palkata kuivien lehtien poistaja ja taulunripustaja. Ja etsiä Antille periytyneelle taskukellolle korjaaja ja hankkia hopeavitjat jotta hopeanauriista tulisi kuin silloin ennen.
2 kommenttia:
Manauksessahan teillä ei ollut ainuttakaan hyttystä. Oliko kuitenkin niin, etteivät Chennain hyttyset kuitenkaan levitä malariaa tai muita ikäviä tauteja?
Hienoa, jos kellolle löytyy joku näppärä korjaaja, joka ei veloita järjettömiä summia.
Malariaa on mutta sanotaan ettei Bangaloren eteläpuolella tarvitse estolääkitystä - paitsi ehkä monsuunikauden jälkeen eli nyt (WHO:n ja Kansanterveysöaitoksen neuvo). "Ehkä" Ei viitsisi syödä kolmatta vuotta antibioottia kun suomalainen asiantuntija sanoi ettei tarvitse, eikä tarvita japanilaista aivokuumerokotettakaan ja kuitenkin molempia tauteja on täällä. Ja nyt meillä todella on hyttysiä.Perittiin Mikon edeltäjältä hyttysverkkokin sänkyyn ja tänään harkittiin että otetaan ehkä käyttöönkin. Meidän hyttyset ei ainakaan toistaiseksi inise.
Lähetä kommentti