Suomen loma

 

On kyllä tavattoman kiva olla Suomessa lomalla omassa kodissa. Vaikka kodin on valloittanut poikamme jonka uskomattomat mediaviritykset ja niihin tarvittavat käärmeinä kiemurtelevat johdot täyttävät olohuoneen, oma koti on ihana.

Olen ihan täysin töölöläistynyt. Olen töölöläisten pikkuliikkeiden vakioasiakas ja suuremmat ostokset kannan Kampin ostoskeskuksesta tai Stockalta. Ratikkaa tulee käytettyä jos sataa ja silloinkin vain jos ratikka sattuu kohdalle. Kaikki on niin lähellä ettei sadekaan haittaa.

Väiskin puistossa ja kallioilla rupattelen muiden koiranulkoiluttajien kanssa ja nautin kävelylenkeistä hautausmaan ympäri, rantaa pitkin Rajasaaren koirapuistoon tai Seurasaareen. Kun oli hellettä, huomasin intialaistuneeni niin etten ihan tiennyt minne katsoisi kun Väiskin kalliot ja nurmikentät oli täynnä uima-asuisia nuoria aurinkoa ottamassa tai vaan piknikillä. Eihän Chennaissa edes myydä bikineitä. Urheilukaupasta voi sentään ostaa sellaiset lahkeelliset Speedo-kokouikkarit Madras-klubin kuntouintia varten. Vaan oli se Väiskin puisto vinkeä näky. Onnellisia nuoria nauttimassa auringosta.

Rupattelen jatkuvasti talon asukkaiden kanssa vaikkei kaikki ilmeisesti haluaisi rupatella. Ei se minua haittaa. Minusta on vaikea päästä eroon. Tänään tutustuin talon 81-vuotiaaseen isännöitsijään joka oli käynyt Ratakadun Norssia samaan aikaan isäni kanssa. Kaikkea kivaa tuli siinä kivitalomme sisäpihalla juteltua. Ja kuulin talomme juoruja. Rakastan juoruja. Erotessamme herrasmies kiitteli kuinka on mukavaa tavata monipuolisesti asioihin perehtynyt fiksu ihminen joka osaa oikeasti keskustella. Jollain tavalla saan vieraat ihmiset puhumaan ja heille jää tunne että olemme keskustelleet henkevästi vaikka saattaa olla etten ole sanonut sanaakaan. Tällaisia me Tölikan kävyt olemme. Stadilaisia. Se vaan on kliffaa tsittaa Väiskin galtsil kun gimisti suulis lyysaa. Ei espoolaiset sitä tee. Istuvat kai siellä Ruduksenmäen, sen jätemäen, päällä ja ovat kovasti olevinaan helsinkiläisiä hienompia.