Pongal

Intiassa on tosi paljon juhlia. "Festivals" ja "holidays". En tiedä mikä se ero on. Joka osavaltiossa tietysti omansa ja onhan niitä maanlaajuisiakin juhlia.

Pongal on Tamil Nadun osavaltion Kiitospäivä. Sama juhla on eri nimisenä ja eri tavoin vietettynä muuallakin Intiassa. Meillä alkoi nyt nelipäiväinen Pongal.

Olen kyllä ihan noviisi Intiassa. Olisi tämäkin pitänyt tietää. Mutta oman joulun jälkeen, kolme päivää sitten Suomesta tultuani ja vain kuukauden maassa asuneena, ei kauheasti voi minulta odottaa. Olin kyllä kuullut Pongalista ja tiesin että taas joku festivaali on tulossa.

Tänä aamuna mietin voisiko muutossa rikkoutuneista kirjahyllyistä korjata kenkähyllyt Mikon pukeutumishuoneseen, siihen joka toimii samalla vierashuoneena, silityshuoneena, pyykkien kuivatushuoneena ja yleisenä varastona. Vijaya on tällaisessa hyvin tehokas. Siinä ääneen tuumiessani Vijaya kipitti jo puhelimeen ja varmisti minulta voiko soittaa puusepälle. Mikäs siinä. Onkohan puuseppä joku sukulainen? Kymmenen minuutin kuluttua tuli puuseppä ja, kuten ilmeisesti paikallinen tapa on, puusepän päällikkö. Päälliköt ovat aina miehiä joilla on suorat housut ja kauluspaita eivätkä he koske mihinkään. He katsovat päältä ja komentavat niitä joiden päälliköitä ovat.

Puuseppä katsoi murheellisena viilutettua lastulevyä todeten ettei samanlaista löydy, pitää laittaa täysipuinen. Hinta-arvio meni 45 euroon joka sai Vijayan puhisemaan ja minäkin olen oppinut sen verran että arvelin järkevämmäksi tehdä kokonaan uusi hylly. Pyysin hinta-arvioita sekä korjauksista että uudesta hyllystä. "Saanko huomiseksi?" Yleensä nämä luvataan heti vaikkei mitään sen jälkeen tapahtuisikaan, mutta nyt manageri pahoitteli että kun on Pongal, hän tuo arvion lauantaina, neljän päivän kuluttua. Eikä työtäkään voisi aloittaa ennenkuin Pongalin jälkeen.

Siten tiesin että Pongal on iso juttu. Lähdin Babun kyydissä hammaslääkärille. Babu kysyi voisiko hän lähteä kuuden junalla kotikyläänsä. "Pongalia juhlimaan vai, kyllä se sopii".

Hammaslääkärissä ollessani aloin miettiä. Jos Babu lähtee illalla kotikylään, ei sieltä seuraavaksi aamuksi tulla takaisin. Miten minä liikun huomenna? Yksinkö ajelen? "Babu, koska tulet takaisin?" "Heti Pongalin jälkeen perjantaina." Perjantaina? Tänäänhän on tiistai! Nyt Babukin alkaa huijata ja ottaa vapauksia!

"Babu, kuka kuljettaa minua huomenna?" "Ei ole yhtään kuljettajia, kaikki viettävät Pongalia. Kadut on tyhjiä." Joo, varmasti. Miten määritellään "tyhjä katu"?

Soitin tuohtuneena Mikolle joka sanoi tehtaankin olevan kiinni, todella Pongal tyhjentää kaiken. Ei Babu huijaa. Kotiin tullessa kysyin Vijayalta miten voin viettää Pongalia. Vijaya sanoi että se on hindujen juhla. Hän viettää sen kaikkien sukulaisten kanssa. Keittävät riisiä vedessä jossa on hiukkasen maitoa, antavat sen kuohua yli, polttavat kamferia joka tuo tuoksua, käyvät temppelissä ja syövät herkkuja. "Voisitko tehdä minulle jonkun Pongal-herkun?" Vijaya teki makeata maitoon keitettyä riisiä, jossa on paljon sokeria, kardemummaa, rusinoita ja cashew-pähkinöitä. En raaskinut sanoa että ne rusinat voisi jättää pois. Hyvää se oli, söin sitä vain liikaa. Olen aika noviisi.

Vijayakin lähti Pongalin viettoon ja tulee vasta perjantaina. Mikko menee tekemään budjetteja tai jotain huomenna töihin. Minä olen yksin. Menin ruokakauppaan ja pyysin jotain mikä mielestäni kuulosti Vijayan traditionaaliselta Pongal-ruoalta. Se oli tamilia eikä se kyllä mennyt läpi. Tai meni siten että kassa tuijotti minua ällistyneenä ja sanoi "ei ole". Kysyin Babulta saanko leipomosta sitä Pongal-herkkua jota ei ruokakaupasta löytynyt. Babu on aina korrekti "Madam, se on riisiä. Tai vettä jossa on vähän maitoa ja jossa riisi keitetään. Ei sitä voi ostaa."