Messuhalli takaisin!

Vaikka vietin iloisen nuoruuteni seitsemänkymmentäluvulla ja olin vakaasti pyrkimässä arkkitehdiksi, myönnän että silloin tehtiin joitain epäonnistuneita arkkitehtoonisia ratkaisuja. En yhdy yleisiin mielipiteisiin Enson sokeripalan tai Makkaratalon moukaroimiseksi maan tasalle maisemaa pilaamasta. Ei, nuo rakennukset ovat kauniita 60-luvun arkkitehtuurin ilmentymiä jotka suojeltakoon ja säilytettäköön. Mitä sitä kaikkea tuhoamaan?

Mutta että Messuhallista pitää puhua "Vanhana Messuhallina" tai peräti "Kisahallina", on kyllä paksua. Tennispalatsikin sai pitää nimensä vaikkei siellä urheilla enää kuin maratonmittaisia nykyelokuvia katsoen. No, ei nimi mitään tai ketään oikeastaan pahenna. Messuhallia ei yksinkertaisesti ole. Messukeskus on, Itä-Pasilassa. Iloisen 70-luvun hirvittävässä harmaassa virastoviidakossa.

Mannerheimintien Messuhalliin meni miten vain, muitta mutkitta, hetkessä perillä. Mutta Itä-Pasila! Niin niin... sinne pääsee näppärästi junalla. Todellako? Lähdin tänä aamuna Töölöstä Pasilaan. Kävelin kahdeksassa minuutissa Rautatieasemalle, jossa odotin 40 minuuttia lähiliikennejunaa Pasilaan. Loppiainen taitaa olla Jouluakin pyhempi pyhä. Pasilan asemalta laahustin sitten Messukeskukseen Lääkäripäiville, reippaasti myöhässä.

Töölöstä Itä-Pasilaan julkisia kulkuneuvoja käyttäen sain tuhrattua liki tunnin. Matkaa on vaivaiset neljä kilometriä! Asun keskustassa jotta voin kävellä paikasta toiseen. Huomenna sitten kävelen. Jollen saa Messuhallia takaisin Mannerheimintielle.