En pysty sittenkään lykkäämään kaikkia palveluskuntaan liittyviä huolia Pirkon paluuseen saakka.
Meiltä on kadonnut Intian-aikana kaikenlaista. Yleensä on vaan kovin vaikea tietää milloin ja missä mikin on kadonnut. Suuri osa pöytähopeista on teillä tietämättömillä, mutta emme ole varmoja siitä oliko ne edes mukana Brasiliassa, puhumattakaan siitä että tietäisimme varmuudella niitten tulleen Intiaan, ja jos, niin onko katoaminen tapahtunut nykyisen vai edellisen kotiapulaisen aikana. Pirkolta on kadonnut aika monta korua, mutta kun P ei koskaan tiedä mihin on pannut ne (tai siis arvokkaammat ovat kyllä kassakaapissa siitä lähtien kun vakuutus korvasi edelliset Brasiliassa asuessamme). Oikein kunnolla etsiessään kotiapulainen onnistuikin kerran löytämään - tai ehkä vain "löytämään", sillä löytö tapahtui vasta etsintöjen toisena päivänä? - pari korua jostain ihan oudosta paikasta.
Olen aina ihmetellyt miten nopeasti kaapissa olevat mantelit ja cashew-pähkinät kuluvat. Ehkä minä todellakin syön niitä enemmän kuin kuvittelisisin tai ehkä minä jaan ne Anithan kanssa. Joskus tuntuu, että se jakokaan ei mene oikein tasan kun purkin pinta alenee niin kovaa vaikka en ole edes iltaisin kotona. Mutta niin kauan kun en tiedä varmuudella, ei siihen ole myöskään pakko reagoida.
Viime viikonloppuna kävi niin, että viikko aikaisemmin ostamaani perunalastupussia ei löytynyt mistään. Siihen oli jo pakko reagoida edes jotenkin. Jätin lapun, jossa kysyin mitä sille oli tapahtunut. Olisin ollut paljon tyytyväisempi vastaukseen "Sir, minulle tuli kova nälkä ja teki hirveästi mieli niitä perunalaastuja enkä voinut vastustaa kiusausta" kuin Anithan selitykseen että hän "luuli, että olin tarkoittanut ne heitettäväksi pois kun ne olivat pöydällä useita päiviä ja kun niitten pakkauspäiväkin oli 15.5.2011". Jotenkin jäi halju maku kun en osaa uskoa Anithaa sentään niin tyhmäksi. Tunsin tulleeni petetyksi.
Tämän jälkeen olisin kuvitellut, että ruokatavaramme olisivat saaneet olla rauhassa edes muutaman päivän. Mutta ei. Minulla oli koko viikon vieraita enkä ollut yhtään iltaa kotona. Niinpä en myöskään koskenut viikonloppuna piripintaan täyttämääni pähkinäsekoituspurkkiin. Viikon aikana pähkinöiden pinta aleni kuitenkin muutaman sentin. Toinen kerta, jossa ei ole mitään erehtymisen mahdollisuutta. Mitä ilemisimmin Anithalla on (oikea) käsitys, että minua on helppo käyttää hyväksi, olen hyväuskoinen, uskon aina ihmisistä hyvää, enkä laiskuuttani viitsi juuri seurata esimerkiksi talousrahojen käyttöä.
Nyt piti jo konsultoida Victoria. Voinko vaan unohtaa koko jutun ja olla kuin en olisi huomannutkaan vai onko tällaiseen reagoitava jollain lailla? Pakko tehdä jotain, muuten homma voi ryöstäytyä käsistä. Victor ehdotti, että rupeaisin pitämään joitain huoneita lukossa ja säilyttämään niissä kaiken arvokkaan - se olisi selvä signaali. Tämä ei kelvannut minulle. Vaikka Anithan siivoaminen on aika kelvotonta, se on sentään parempaa kuin ei mikään. Ratkaisuksi päädyttiin joittenkin kaappien ja toisen jääkaapin lukitsemiseen.
Tämä aamupäivä kului rattoisasti. Siirsin kaikki intialaisille kelpaavat ruokatavarat toiseen jääkaappiin ja yhteen keittiönkaappiin, joihin löysin avaimet. Lukitsin komeron, jossa pidämme kameroita ja ylimääräisiä kännyköitä ja tietokoneita. Kävin läpi "talouskirjanpidon", tein sinne paljon merkintöjä ja laskin kuinka usein sokeria, teetä ja kahvia on ostettu (sokeria menee näköjään paketti 2-3 viikossa, aika paljon ottaen huomioon, että me emme käytä itse sitä oikeastaan ollenkaan).
Nyt minulla on huono omatunto kun tuntuu, että on loukkaavaa osoittaa tällä tavoin, että en luota Anithaan.
5 kommenttia:
Victor muuten sanoi, että nyrkkisäännön mukaan kotiapulainen pitäisi vaihtaa puolentoista-kahden vuoden välein, muuten he "kotiutuvat" liikaa. Mutta eihän me voida Anithaa vaihtaa kun hän on meille niin paljon velkaa. Sitä paitsi, mitä hänen tyttärensä opiskelulle tapahtuu, eihän Anitha saa mistään yhtä hyväpalkkaista työpaikkaa eikä ainakaan yhtä helläluontoista isäntäväkeä.
Katoava ruokatavara on ollut pähkinät ja öljy. Öljy myydään litran pusseissa ja sitä ostetaan meille kolmen viikon välein. Mehän itse tehdään harvoin ruokaa. Kun marisen öljyostosten tiheydestä, kuulen että Saar tekee paistaa perunoita. Sinänsä mielenkiintoista koska Anitha ei ole sitä koskaan näkemässä, mutta näkee tietenkin perunankuoret käydessään roskiksen läpi.
Pöytähopeista nostin hirveän äläkän, kasasin kaikki ruokapöydälle, laskin niitä ja kuvasin edestä ja takaa. (Löysin jälkiruokalusikat ja ne pienet kultalusikat Caloniuksenkadulta).
Jos me vaihdetaan Anitha, meidän on lahjoitettava se laina tyttären opiskelua varten. Mutta ongelma jatkuisi uudenkin kodinhoitajan kanssa, ehkä jopa pahempana. Joten nostetaan meteli aina silloin tällöin. Kysytään talouskirjanpitovihon jostain ostoksesta tai pähkinöiden kulutuksesta. Voisi laittaa vaikka tussilla viivat siihen purkkiin ja osoitella niitä tuohtuneena.
Sinänsä mikään ei kuitenkaan muuttuisi. meillä on kamaa liikaa.
Ai niin, sokeria tosiaan kuluu, mutta niin myös todella makeutettua teetä. Kahviinsa ANitha ei käsittääkseni enää laita sokeria koska on sokeritautinen.
Yleensä Anitha on maininnut jostain vanhentuneesta ruokapakkauksesta ja olen tarkistanut ja antanut sen "dispose it". Yleensä Anitha hyveellisesti sanoo antavansa sen puutarha-apulaiselle. Joten tuo perunalastujuttu on varmaan totta. En todellakaan suosittele että syöt Intiassa viimeisen käyttäpäivän ohittaneita tuotteita.
Se oli pakkauspäivä. Viimeinen käyttöpäivä on varmaan joskus 2012.
Kun ostin niitä 12 maidon laatikoita, kiltti Prabha aina tarkisti että minulle on myyty tuoretta maitoa. Mutta kun nämä asiat ovat vähän vieraita köyhille, hän ei tiennyt eroa pakkaus- ja viimeinen käyttöpäivä välillä ja yritti alkuun saada minua palauttamaan "vanhentunut" maito.
Lähetä kommentti