Ihan hirveä päivystys!

Ensiksi, lääkäriajoistani on kulunut aivan liian monta vuotta. Toiseksi, en ole päivystänyt maaseudulla yksinäni sitten kandiaikojen. Kolmanneksi, olen liian vanha päivystämään 13 tuntia kerrallaan. Tiedän, tiedän, nuorena jaksettiin ja silloin kaikki päivysti sutjakkaasti normaalin työpäivän jälkeen 15.30 alkaen aamuun puoli kahdeksaan ja jatkoivat taas normaalityöpäivän. Tuleekohan siitä 32 tuntia putkeen kiirettä? Jotain sellaista kerran viikossa.

Mutta nyt tuon 13 tunnin jälkeen ja loputtoman potilasjonon jälkeen olen aivan naatti. Melkein jokaisen potilaan kohdalla tunsin suurta riittämättömyyttä. Polvi on leikattu ja silti kipeä ja kulunut. Millä saan sen uuden veroiseksi? En mitenkään.

Päivystys on auki klo 21 asti mutta eikös taas klo 20.58 joku ilmoittautunut. Niin ne tekee aina. Koira oli mökillä jalat ristissä kun oli viimeksi ollut ulkona aamulla puoli kahdeksalta. Nyt se joutui olemaan ilman pissataukoa 14,5 tuntia. Siinä on kai 1,5 tuntia liikaa vaikka kyllä Josie sen tuntui kestävän. Ehkä minun on vietävä se tosiaan sinne kenneliin niin voin rauhoittua ainakin koiran suhteen. Voiko koiralle kehittyä virtsaumpi tai rakkotulehdus siitä ettei se pääse pissalle?

Koiran ulkoilutuksen jälkeen jätin sen mökkiin ja juoksin kylpytakissa rantaan ja järveen. Se rauhoitti. Vesi oli vilvoittavaa ja rentouttavaa. Oli heti parempi olo. Nyt juon teetä ja yritän meditoida niin että unohdan kaikki virheet mitä tein päivän aikana, kaikki potilaat, kaikki hoidot. En halua heräillä yöllä havahtumaan mitä olisi pitänyt tehdä toisin ja mitä en tehnyt ja nyt se potilas kuolee. Tein sitä koko ensimmäisen terveyskeskuslääkärivuoden enkä enää jaksa samaa. Olen ihan liian vanha tällaiseen. Jään varhaiseläkkeelle ja teen vain väitöskirjan jostain turhanpäiväisestä aiheesta. Ehkä se on hyvä suunnitelma.

En ole empaattinen enkä sure sairaiden ihmisten kohtaloita. Kyse ei ole siitä. Ainahan on sairaita ihmisiä. Kun ryhtyy lääkäriksi, ei muuta voi odottaakaan ja sairauksiin tottuu. Mutta totisesti, suren ja heräilen omien mokieni vuoksi, miksi en osannut, miksi en tajunnut, miksi mähläsin.