Jaipurista Jodhpuriin ja Tharin autiomaa

En usko että meidän tarvitsee mennä muuttumisleikkeihin. Pärjäämme ihan hyvin näin. Mitään suunnittelematta. Emme pohdi elämäämme eteenpäin ja poukahdamme lomamatkalle suinpäin sen enempää miettimättä. Äkkilähtötarjouksia ei ollut tarjolla, mutta suunnittelematon matkamme onnistui.

Moni oli puhunut Rajasthanista joten pyysin ruotsalaiselta tutultani Lenalta heidän matkaohjelmansa vähän niinkuin inspiraatioksi. Mikon sihteeri löysi meille lennot tiistaina ja torstaina jo lensimme Delhin kautta Jaipuriin. Kotona ei printteri toiminut enkä saanut mitään oheismateriaalia mukaan eikä meillä ole Lonely Planetin Intia-opaskirjaakaan. Meillä on "Weekend trips from Chennai"-kirja mutta se ei nyt auttanut. Mikko ehti onneksi printtaamaan lentolippujen kanssa matkatoimiston A4-matkakuvauksen joten tiesimme minne menemme ja hotellien nimet. Jaipur, Jodhpur, Tharin autiomaassa Manwar ja takaisin Jodhpuriin ja siinä se. Kaikki mitä tiesimme etukäteen.

Indus-joen laaksossa oleva Rajasthanin osavaltio on Intian suurin, Saksan kokoinen, ja edustaa maailman vanhinta sivilisaatiota. Pääkaupunki Jaipur on taas nuori, perustettu 1700-luvulla ja edustaa New Delhin kanssa Intian modernia kaupunkisuunnittelua. Ei niin että olisin sen mitenkään huomannut. Voi olla että tiet olivat leveämpiä ja suorempia, mutta aika rähjää silti. Mutta vaikkei kaupunki ole vanha, asutusta on ollut ammoisista ajoista asti. Korkealla kukkulalla seisoo 1500-luvun lopussa vanhan linnoituksen paikalle rakennettu Amber Fort. Punaista hiekkakiveä ja marmoria, sekoitus hindu- ja muslimityyliä kuten koko Rajasthan tuntuu olevan.

Mikko näkee Kiinanmuurin. Tai Intianmuurin. Tai Jaipurinmuurin.

Kukkulaa kiersi muuri, samanlainen kuin Kiinassa. Mikko kun ei ole Kiinan muuria koskaan nähnyt, niin nämä Jaipurin ja Jodhpurin muurit riittivät. Ei sitä tuhansia kilometrejä voi kerralla edes nähdä. Emme nähneet kaikkia näitä 42 kilometriäkään.

Asuimme hauskoissa Heritage-hotelleissa, hotelleiksi muutetuissa vanhoissa palatseissa tai residensseissä tai miten niitä kutsuisi. Suuria sokkeloisia rakennuksia, kaikki huoneet erilaisia, kattoterassi, paljon ulokkeita ja terasseja, käytäviä ja lymypaikkoja. Paljon hyviä pulukoloja. Pulun kurnutukseen heräsimmekin aamulla.

Heritage-hotellin respa Jodhpurissa

Nyt ei ole turistisesonki, mutta muitakin matkailijoita oli. Ulkomaalaisia kaikki. On aina hauska arvailla turistien kansallisuuksia, vaikka bussillinen brittejä kävi liian helpoksi. Jodhpurin hotellissa oli brittien lisäksi ranskalaisia. Ranskalaiset tunnisti hauskoista ranta-asuista. En ole koskaan ymmärtänyt miten Ranskaa voidaan pitää muodin Mekkana. Kaikki ranskalaiset joihin olen törmännyt ovat tyylikkyydessään muistuttaneet Asterixin ja Obelixin jälkeläisiä. Vaikka pohjoisessa Intiassa onkin nyt todella kuuma, Jaipur ja Jodhpur ovat miljoonakaupunkeja ja siellä vietetään auttamatta kaupunkilomaa. Eihän koko osavaltiolla ole metriäkään rantaviivaa. Se on täysin sisämaata.

Monsuuni tulee kesäkuussa. Sadetta odotetaan hartaasti. Kaikki oli nyt ruskeata ja kuivaa. Sateen jälkeen on hetken täysin vihreätä ja sitten taas sama ruskeus, joka meistä oli kaunista. Tamil Nadussakin on ruskeata kuivaa hiekkamaata, mutta meri tuo kosteutta joka vihertää tamilien puut. Chennai on puiden varjostama kaupunki, Jodhpur ja Jaipur eivät.

Linnoituksen salatunneli

Linnoituksen vedennostojärjestelmä ja lepakot

Liikuimme autolla ja kuskimme, Mr. Tara, oli oppaana. Tällaiset oppaat eivät saa tulla palatseihin tai linnoituksiin mukaan mikä oli pelkästään mukavaa. Linnoissa kuuntelimme kuulokkeilla mieluummin nauhoitettua opastusta kuin maleksimme jonkun ryhmän jaloissa. Saimme kulkea omia polkuja ja löytää omat omituiset kolomme joita vanhoissa palatseissa tuntuu riittävän.


Ajo Jaipurista Jodhpuriin Pushkarin pyhän kaupungin kautta kesti kahdeksan uuvuttavaa tuntia. Pushkar ei näyttänyt kovin pyhältä vaikka siellä temppeli olikin. Hindujen pyhä järvi oli suomalaisen silmin likainen lammikko. Mutta aikoinaan autiomaan keskellä oleva lammikko on varmasti ollut kultaakin kalliimpi ja pyhyys on ymmärrettävää. Niin omituinen, syrjässä oleva, turhan tuntuinen kaupunki kuin Pushkar olikin, jostain syystä sinne on pesiytynyt 60-luvun hippejä ja tuoreita, nuoria reppumatkalaisia.

Pushkarin pyhä järvi

Kaikissa näissä kaupungeissa oli kovin toisenlaista kuin Chennaissa. Oli turisteja ja turistien myötä laumoittain kaikenlaista hihastatarttujaa ja kaupustelijaa ja kerjäläistä. Chennaissa isät työntävät vaimonsa ja lapsensa meidän eteen ja ottavat kuvan kotialbumiinsa, Rajasthanissa lapset työntyivät väkisin kuviin ja pyysivät rahaa. Pitäisikö meidänkin rueta tienaamaan taskurahoja Chennaissa? Olemme menettäneet jo toisenkin rupian kun olemme ilmaiseksi hymyilleet tamilien kuvissa!

Kuvaan tunkeutunut lapsi joka kinusi viittä rupiaa siitä että tulee kuvaan ja siitäkin ettei hän tule kuvaan. Taustalla järven päälle rakennettu maharajojen entinen huvittelupalatsi, nykyisin osavaltion omistuksessa tyhjäkäytössä.

Jodhpurista oli kahden tunnin ajomatka Tharin autiomaan Marwarin lomakeskukseen. Jo alkumatkasta alkoi arveluttaa sinänsä mukavan kuskimme tila. Heti Jodhpurissa piti ostaa tuoretta vihreätä ruohoa ja syöttää se lehmille. Kun koko maa on ruskea kuivuudesta, vihreä heinä on varmasti kallista - lehmille silti parasta mitä rahalla saa. Puolen tunnin kuluttua kuski alkoi huokailla ja haukotella. Yritin eilistä konstia ja juttelin mitä mieleen sattuu. Edellisenä päivänä se sai kuskin pysymään hereillä ja rupattelemaan vilkkaasti. Nyt Mr Tara vain ynähteli. Kesken kaiken piti saada jostain teetä. Eihän autiomaassa ole ravintoloita. Pysähdyimme tuulenpieksemän ruohokattoisen kojun eteen.

Autiomaan teetupa ja suurperheen koti

Kolme likaista lasta ja kaksi valkopartaista miestä, toinen ukoista keitti maitoteet ja lapset tuijottivat ulkomaaneläviä. Toivoimme kovasti että Mr Tara tokenisi. Ehkä oli nauttinut Jodhpurissa jotain teetä väkevämpää ja sen vuoksi piti lahjoa pyhiä lehmiä eikä puhe luistanut.

Mr Tara toimi autonkuljettajana ja oppaana

Lomakeskus autiomaassa oli hieno. Kolmekymmentä pikkumajaa ja kolme pariskuntaa. Oli meille tilaa! Toiset neljä vierasta olivat Montrealista - terveisiä vain Pialle! Olimme puolentoista tunnin Jeeppi-safarilla ja näimme antilooppeja, kauriita, aavikkoketun ja pöllön. Ja lehmiä, vuohia ja kameleita, joita ei kai lasketa kun näitä oli joka paikassa. Ja ihmisiä. Käsittämätöntä että tuossa autiomaassa asuu ihmisiä!

Nautimme illallisen lomakeskuksen telttakylässä keskellä autiomaata. Lojuimme kuin maharajat ja maharasit hiekalle levitetyillä patjoilla ja nojasimme tyynyihin, nautimme virvokkeita ja katsoimme tanssi- ja lauluesitystä. Ilta pimeni nopeasti, kynttilät ja soihdut toivat valoa. Uskomaton tähtitaivas. Auringon kuumentama hiekka viileni nopeasti, ilma pysyi lämpimänä. Autiomaat ovat ihmeellisiä.

Illallinen autiomaassa

Pääsiäismaanantain aamuna menimme auringonnousun aikaan kameliratsastukselle ja toipunut kuskimme ajoi meidät pirteästi rupatellen takaisin Jodhpuriin. Indian Air lennätti meidät New Delhiin. Tiistaina Mikko jatkoi Suomeen ja minä Chennaihin. Spontaanimatkamme oli täydellinen.