Kuljetuksista

Edellisen blogin kommentoija epäili Babun kadonneen joten on parempi selventää asiat kaikille.

Babu ei ole kadonnut. Babu on edelleen Mikon autonkuljettaja ja tila-automme on rekisteröity tavallisilla valkoisilla rekisterikilvillä yksityiskäyttöön, joten mekin voimme sitä ajaa. Etenkin moni ulkomaalainen käyttää keltaisin kilvin varustettua autoa. Tällaisen auton omistaa kuski itse ja se on rekisteröity ammattikäyttöön, eikä yksityishenkilö voi sitä ajaa.

Kun reilu kuukausi sitten aloitin työni, tuli ongelma kuljetuksista. Täyteen ahdetut bussit ja paikallisjunat eivät houkuttaneet - tämähän on niitä seutuja joissa ihmisiä roikkuu bussien ovista ja ikkunoista jolloin hintakin on halvempi. Ilmastointia ei ole. Intiassa leijuu jatkuvasti erilaisia hajuja, etenkin hienhaju on varsin pistävä, jotka kaikki korostuvat sardiinipurkkimaisesti pakatussa bussissa.

Oma auto olisi tietenkin todella kiva ja toisi paljon itsenäisyyttä ja vapautta liikkua joka nyt puuttuu. Auton osto ei silti innosta - Manauksessakin autoni myynti oli lopulta hankalaa ja saatiin myytyä vasta kun olimme asuneet Intiassa jo pitkään. Ja muutenkin... omistamme autoja jo nyt liikaa. Suomessa on kaksi eikä tee mieli investoida johonkin josta voi olla hyvinkin vaikea päästä eroon. Autot ovat melko kalliita eikä Intiasta voi tuoda niitä verovapaasti Suomeen, joten auton ostaminen ei oikein kannata. Chennain liikenne on toki kaaos, mutta ajan kanssa siitä selviäisi, se ei olisi este.

Aiemmin Mikko ja työtoverinsa Matti kulkivat 1-1.5 tunnin matkan tehtaalle yhdessä vuokra-kuljettajan kyydissä. Mikon kuski Babu kuljetti minua jotta pääsisin liikkumaan, Matin vaimoa Jenniferiä kuljetti Matin kuski Venkatesh. Koska tehdas on niin kaukana, pariskuntien on käytännössä mahdotonta käyttää samaa autoa ja tämä tekee kaiken niin hankalaksi.

Joten kun aloitin työt, Matti totesi että Jennifer ei koskaan lähde liikkeelle ennen kymmentä ja on pienten lastensa vuoksi muutenkin paljon kotona, ja iltapäivisin aina kuuden maissa ruoka-aikaan. Joten Venkatesh aloittaa päivänsä viemällä minut sairaalaan, sieltä jatkaa Jenniferille ja kello kuudelta takaisin sairaalaan ja tuo minut kotiin, ja taas illaksi Matin ja Jenniferin kuskiksi. Babu kuljettaa Mikon ja Matin tehtaalle ja takaisin, ja iltaisin Mikkoa ja minua minne sitten menemmekin.

Systeemi ei ole täysin ihanteellinen, mutta siten pärjää. Babulle on sovittu yksi vapaapäivä viikossa. Mikko on oppinut ajamaan, mutta kieltämättä harhailemme etsiessämme paikkoja. Kännykkään ladattu GPS opastaa joskus pahaisille kujille josta mahtuu vain polkupyörän kanssa tai muuten vain täysin epäilyttäville alueille. Mutta toistaiseksi olemme lopulta löytäneet perille.