Kävin tänään sairaalan henkilökunnalle tarkoitetulla stressinhallintaluennolla. Luennoitsija oli yksi etelä-Intian kuuluisimmista psykiatreista, Dr. Papakurma. (En ole ihan varma nimestä, minun on edelleen hyvin vaikea muistaa intialaisia nimiä. Ne ovat kuin nimi "Pirkko" ulkomaalaiselle, ei minkäänlaista muistisääntöä. Pitää vain opetella ulkoa.)
Luennossa oli paljon järkeä ja stressinsiedon kasvattamiseen kannustavaa. Mutta oli myös paljon länsimaalaiselle vierasta.
Jos vaikka työpäivän jälkeen kotiin tullessa lapsi kiukuttelee ja se ottaa päähän, niin sen sijaan että oitis lyö lasta, voikin päättäväisesti kohdistaa ajatuksensa johonkin muuhun tekemiseen. Vaikka juoda vettä, lukea tai hengittää rauhallisesti. Siten kiukku hälvenee ja sen jälkeen lapsen kanssa voi keskustella rauhassa ja kysyä mistä on kyse. Intiaan tuli joku vuosi sitten laki ettei lapsia saa hakata. En tosiaan tiedä miten kaikki Amerikassa asuvat intialaiset eivät ole vankilassa. Tukkapöllyä ja läppäisyjähän ei voi laskea pahoinpitelyksi.
Toinen kaikille tuttu esimerkki oli jokapäiväiset harmit kotiapulaisen kanssa. Kotiapulaisellekaan ei tarvitse heti huutaa vaan samalla tavalla olla hetki hiljaa ja tehdä jotain muuta. Sen jälkeen voi rauhallisesti ojentaa apulaista.
Tulin luennolle hieman myöhästyneenä ja tuloni varmasti huomattiin. Koska edelleen olen sairaalan ainoa länsimaalainen, tuntui kuin Dr. Papakurma olisi osoittanut sanansa suoraan minulle.
- "Tärkeintä on muistaa oma kulttuuri, uskonto ja rituaalit. Oma pukeutuminen kuuluu omaan kulttuuriin. Jos olen Amerikassa ja käytän saria, ihmiset kysyvät eikö se ole hankala vaate (paljon yleisön naurua) ja erotun joukosta. Mutta vaatteet ovat omaa kulttuuria." Minulla oli kirkkaanpunaiset housut ja paita. Jopa niin punaista että eräs vitsiniekka työtoveri aamulla kysyi olenko kommunisti. Onneksi olin ottanut The Hindu-sanomalehden mukaani ja heiluttelin sitä kuin rauhanlippua "Olen The Hindun vakiolukija".
Stressi pysyy hallinnassa kun muistaa kolme tärkeintä asiaa joihin elämän voi perustaa missä vain on: kulttuuri, uskonto ja rituaalit. On kulttuuri jonka tuntee, uskonto joka kuuluu jokapäiväiseen elämään ja omaan kulttuuriin kuuluvien juhlien vietto tuttuine rituaaleineen. Lapsesta asti koettua, tarinoissa kerrottua ja opetettua. - Ei tätäkään niin hirveästi länsimaissa korosteta.
Sanoinkin kavereilleni että luento oli mielenkiintoinen, mutta hyvin intialainen. Jopa niin että luennolla tuli ensimmäistä kertaa mieleen että pitäisikö sittenkin rueta pukeutumaan tunikaan ja löyhiin housuihin. Vaikka kukaan ei sitä myönnä, tavallisissa länsimaisissa työvaatteissani voin kuitenkin näyttää yhtä erikoisesti pukeutuneelta kuin saripukuinen nainen Suomessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti