Jaipurin kaupunginmuseossa

Kaupunginmuseon portilla

Eräs lukijamme valitti että Intia-tarinoissamme esiintyy pelkästään brittejä, ei maharadzoja, kultaa eikä timantteja. Harmaa totuus on että huolimatta siitä että asumme Intiassa, olemme kaukana kullan kimalluksesta. Eteläisessä Tamil Nadussa ei maharadzoja ole ollut.

Upporikkaat maharaja-suvut keskittyvät pohjoiseen Rajasthanin osavaltioon, "Kuninkaiden maahan". "Raja" tarkoittaa hindin (tai rajastanin) kielellä kuningasta, "maha" suurta, "maharaja" siis suurta kuningasta. Rajasthanissa on miltei jokaisessa kylässä ollut oma kuninkaansa, niin suuria kuin pieniä, kuninkaita kuitenkin. Osavaltion pääkaupungissa, Jaipurissa, opasta kuunnellessa tuli mieleen ettei ihan kaikille ole vielä selvinnyt että Intia on maailman suurin demokraattinen valtio. Ehkä ei maharajoille itsellekään. Jokaisessa kaupungissa on edelleen maharaja jonka palatsissa liehuu oma lippu aina kun kuninkaallinen perhe on paikalla.

Ja niistä briteistä... Intiassa kun ollaan, kaikki on mahdollista. Kirjoitan tarinan joka kertoo britistä ja maharajasta!

Tapahtui vuonna 1901 että Englannin kuningatar Victoria kuoli ja Edvard VII nousi valtaan. Valikoitu ryhmä intialaisia maharajoja oli kutsuttu Lontooseen vuoden 1902 kruunajaisiin. Tuohon aikaan Intiassa vaikutti vahvasti pappiskasti joka paheksui syvästi aidon hindun matkaamista meren yli. Pyhät kirjatkin sen kielsivät. Poikkeusta ei tehnyt edes että kyse oli maharajasta, oikeastaan se teki asiasta vain vaikeamman. Pyhistä pyhin hindu likaamaan itseään meren tuolle puolen! Jaipurin Maharaja, Hänen Ylhäisyytensä Madho Singh, oli huolissaan. Jos kruunajaiskutsusta kieltäytyy, loukkaa Englannin hallitsijaa ja jos menee merille, kukaan ei tiedä mitä tapahtuu.

Jaipurin papisto löysi lopulta ratkaisun. Maharaja matkustaa puhtaalla laivalla jossa ei ikinä ole valmistettu tai tarjoiltu naudanlihaa, ottaa mukaan riittävästi sukunsa arvoesineitä, omat pyhät ruoat ja tarpeeksi Jaipurin hiekkaa jota voidaan sirotella sängyn alle ja sinne missä Maharaja käyskentelee - ikäänkuin käyskentelisi taukoamatta omilla Jaipurin mailla. Ja vettä. Jotta hindulainen pyhyys ei turmeltuisi, maharajan oli juotava kahden kuukauden matkallaan vain Gangesin pyhää vettä.

Jaipurin hopeasepät sulattivat kilokaupalla hopeakolikoita ja valoivat kolme 375 kilon painoista hopeapyttyä joihin kuhunkin mahtui 9000 litraa Gangesin vettä. Ja sitten matkaan. Mukana seuraavat hindupapit heittivät Varunan, meren jumalan, miellyttämiseksi helmiä, timantteja ja kultakolikoita laidan yli, mutta Varuna ei ollut tyytyväinen. Bombaysta lähdettyä nousi myrsky ja pappien hätäkokous päätyi neuvomaan maharajaa heittämään yhden kolmesta kallisarvoisesta vesipytystä mereen! Kaikkien niiden jo uhrattujen rubiinien ja kultakimpaleiden jälkeen! Loppumatka sujuikin leppoisasti. Varuna-jumala ilmeisesti kaipasi hänkin Äiti Gangesin makeata vettä kaikessa Punaisen meren suolaisuudessaan.

Intialaista tyyneyttä kuvaavaa on että köyhä kansa sulatti satumaisen määrän hopeakolikoita Maharajalle vesisäilöiksi. Mutta jos köyhät eivät olisi sulattaneet hopean sulattamista, ei meillä nyt olisi näitä kippoja katseltavana.

Mutta ne pytyt. Itse Edvard VII kävi niitä ihmettelemässä 1,60 cm korkuisia hopeapurnukoita. Moisia ei oltu koskaan nähty, eikä vielä tänä päivänäkään ole suurempia hopeakippoja tehty. Ne ovat maailman suurimmat hopeaesineet Guinnessin ennätysten kirjan mukaan.

Eikä tässä maailmassa mikään muutu. Samoin kuin minä mietin miksi intialaisten pitää liata kätensä syömällä sormin, Hänen Ylhäisyytensä Maharaja Madho Singh joutui pesemään kätensä Intiasta rahdatulla Gangesin pyhällä vedellä tahrattuaan kätensä Lontoossa epäpyhää kuningas Edvardia käteltyään. En halua edes tietää kuinka moni intialainen käy pesemässä kätensä minua käteltyään. Varmasti moni. Minähän käytän sujuvasti molempia käsiäni ja joskus saatan huomaamattani pistää jotain jopa suuhuni vasenta kättä käyttäen, jota intialainen pitää saastaisena. Yhtä hyvin kuin minä tiedän miksi intialaiset pitävät vasenta kättä likaisena, intialaiset tietävät oikeakätisen saastuttavan itsensä WC:ssä käydessään.

Myönnän että otsikkoni oli hämäävä. Ajattelin ettei kukaan jaksa lukea juttua kaupunginmuseosta joten ei tarvinnut niin pinnistellä tarinan eteen. Olimme oikeasti Jaipurin Kaupunginpalatsissa, tässä ihan nykyisen Maharajan, Sawai Bhawani Singh Bahadurin naapurissa:

Taustalla nykyisen Maharajan kotipalatsi. Ambassador-auto tuskin kuuluu Maharajalle, ovat sen verran yleisiä kulkuneuvoja. Maharajalla on varmasti jotain eksoottisempaa, vaikka Mersu tai BMW.

Hopeakippojen lisäksi näimme paljon muuta hämmästeltävää. Niin intialaista kuin brittiläistä ihmettä. Maailman on täynnä ihmeitä. Voi aikoja, voi tapoja!