Intialaista ruokaa

Etsin tässä kuvia Rajasthanin pääsiäismatkalta saadakseni inspiraation matkakertomuksen kirjoittamiseen. Kuvat ovatkin Mikon koneella ja Mikko on Suomessa. Löysin kuitenkin aiemmin ottamani kuvat Tohtori Mehtan sairaalan lounasparvekkeelta. Glamuuri on sieltä kovin kaukana.

Kertoisin mielelläni työtovereilleni että lounastilat eivät vastaa suomalaisia standardeja mutta se olisi liian epäkohteliasta. Ja itse asiassa aivan epäoleellista. Pöydällä on päivän lounaani. Taustan lavuaarissa pestään kädet ennen ja jälkeen ruokailun, samalla huuhdotaan kotoa tuodut rasvaiset eväskipot. Lavuaarin vieressä kalterissa roikkuu puolimetrinen rautapuikko jolla ronkitaan ruoantähteistä tukkeutunut lavuaari taas avoimeksi.

Olen oikeastaan hirveän tyytyväinen jos saan ruokailla yksin ja olla ihan rauhassa. Työtoverini eivät ole niitä kansainvälisiä intialaisia joten olen tosi eksoottinen ilmestys sairaalassa kaikkine kummallisine tapoineni. Erikoinen vaatetus, amerikkalaisuuteen vivahtava mahdoton puhetapa, kamala aksentti jota ei voi ymmärtää ja omituiset ruokatavat. Monelle ensimmäinen ulkomaalainen työtoveri ja ehkä jopa ensimmäinen ulkomaalainen jonka kanssa tulee jutelleeksi. Olen oikeastaan koko ajan tarkkailun alla. Joku aina kurkistelee jostain ja katsoo mitä teen ja miten teen. Miten käytän tietokonetta, mitä kirjoitan, miten juon kahvini. Vaatteitani kommentoidaan riippumatta mitä minulla on päällä. Minulle kerrotaan jatkuvasti ihan älyttömiä asioita ikäänkuin en olisi ikinä kuullutkaan Intiasta unohtaen että minähän asun täällä. Että on kuuma ja syödään riisiä ja ruoka on mausteista.

Lounaalla olen ainoa joka syö riisinsä lusikalla muiden syödessä paikalliseen tapaan sormin. Jokaista suupalaani tuojotetaan ja joka kerran kysytään "is it too hot?". "Hot" on chilimausteista ruokaa ja "spicy" muuten vaan maustettua. Chilipavut intialaisetkin kyllä siirtävät pois, ei niitä ole tarkoitus popsia sellaisenaan vaikka niitä onkin ruoan seassa. Samoin kokonaiset neilikat ja sen sellaiset. Ei tämä tamiliruoka niin järin tulista ole, vaikka voikin polttaa suuta. Oikeastaan kaikkea voi syödä.

Joka päivä minulta kysytään mitä tilasin ruoaksi tai miksi en tilannut mitään ja mitä sitten syön jollen tilannut ruokaa. Ja joudun selittämään kymmenelle ihmiselle mitä pidin päivän vihannesriisistäni ja olenko syönyt sellaista ikinä ennen. Ja jos sanon että olen syönyt monta kertaa, sitä ei uskota. Useimmiten joudun lisäksi maistamaan jokaisen eväsruokia ja kommentoimaan kaikkea erikseen. Kaikki mitä sanon herättää yleistä hilpeyttä ja uteliaisuutta tyyliin "se tykkäsi tästä! Sen mielestä tää oli tulista! Se kysyi mitä se on! Pitää kertoa kotona vaimolle!" Välipaloissa sama juttu. Vaikka ostaisin Snickers-suklaapatukan kanttiinista, kysytään olenko koskaan maistanut sitä ja mitä pidän siitä. Olen nähtävyys ja jännittävä kokemus.

Kommentoisin mielelläni työtövereilleni että sitruunariisin pakkaaminen sanomalehteen ja muovikelmuun ja siitä suoraan syöminen ei suomalaisesta vaikuta kovin sivistyneeltä. Ja että meillä vain vauvat syövät lusikalla kun ovat päässeet käsillä syömisestä. Mutta se olisi epäkohteliasta ja aivan epäoleellista.

Annan ihan ystävällisen neuvon lukijoilleni. Jos tapaatte Suomessa ulkomaalaisen, älkää kysykö sellaisia mitä kaikki kysyvät. Esimerkiksi Suomessa jotain saunaan liittyvää. Tai pimeyteen. Tai kertoko että kesällä on valoisaa. Ulkomaalainen on taatusti Suomessakin jo kahden viikon jälkeen täysin kypsynyt vastaamaan kohteliaasti ja kiinnostuneesti ihan samoihin kysymyksiin ja kuulemaan ihan samat ihmeellisyydet jokaiselta kohtaamaltaan ihmiseltä.