Olen varmasti puutarhurimme Moorthyn paras asiakas. Sen lisäksi että ensin annettuani potkut, palkkasin hänet kuukauden kuluttua uudestaan olen myöntynyt ilmeisesti kaikkiin erikoisiin ehdotuksiin mitä Moorthyn päähän pälkähtää. En vaan voi vastustaa Moorthya.
Paitsi eilen pysyin kovana. Omat työt aloitettuani en ole nähnyt Moorthya ja sitten oli tuo Suomessa käyntikin ja olin tosi kaukana puutarhastani. Eilen illalla kahdeksan kieppeillä vartija soitti ovikelloa ja Moorthy siellä kukkaruukkujen kanssa ovella. Mikko avasi oven mutta palasi pikaisesti olohuoneeseen. "Sun kaverisi on kaivannut sua". Moorthyn kasvot oikeasti kirkastuivat kun näki minut. On ihanaa että joku kaipaa minua. Muisti päivänkin jolloin viimeksi nähtiin.
Suomessa ollessani pihalle ja terassille oli pulpahtanut monta ruukullista kukkasia. Nurmikolla olevien kekojen väliin jotenkin kultaiseen leikkaukseen, ei ihan keskelle, oli laitettu meidän suuri valkoinen suojaruukku, Amerikassa olohuoneeseen ostettu, siihen vettä ja vesililjan poikasia. Luulin niitä ensin lootukseksi. Pihan keot ovat oikestaan aika hyvän näköisiä, punaiset, keltaiset ja oranssit kukat peittävät ne upeana kirjavana mattona eikä enää ensimmäiseksi tule mieleen kaksi muinaishautaa.
Moorthyllä oli taas suuria suunnitelmia. Vesililjat olivat vain alkuinspiraatiota. Moorthy haluaisi kekojen keskelle lootuslammikon. Pysyin lujana. Lammikon perustaminen maksaa kohtalaisen paljon ja toisaalta, olen jo nähnyt pihamme monsuuniaikaan. Meillä on silloin siinä järvi. Moorthyn silmissä jo kimmelsi surun kyynel. Mutta kehuin kauniita kukkia ja kekseliäästi asetettuja puissa riippuvia amppeleita ja kyynelet kuivuivat.
Vartijakin innostui osallistumaan keskusteluun. Tämä vartija on sen juopon ja jatkuvasti nukkuvan alkuperäisen vartijan tilalle tullut vanhempi mies, askeetti, josta pidin nimenomaan hänen hiljaisuutensa vuoksi. Sittemmin olemme havainneet että hiljaisuus murtuu usein uskomattomaksi puheripuliksi. Välillä ihmettelemme Mikon kanssa miten niin puhelias mies on ikinä ryhtynyt vartijan yksinäiseen ammattiin. Harmillista tietenkin ettemme saa mitään selvää hänen puheestaan. Eikä Moorthykaan osaa englantia, joten vartija halusi tulkata kaiken. Oikeastaan en usko että hekään puhuvat samaa kieltä, täällä kun on kieliä niin paljon enkä pysty erottamaan tamilia telugusta sen enempää kuin muistakaan sanskriitin sukuisista kielistä. Puoli yhdeksältä meillä on jo pilkkosen pimeätä mutta molemmat halusivat näyttää kaikki pihan kukkivat ja tuoksuvat kasvit. Meillä oli Mikon kanssa kesken "How I met your Mother"-tv-sarjan katselu mutta minä olin jämähtänyt pihalle kahden kukkiin hurahtaneen miehen kanssa.
Jouduin murehduttamaan Moorthyn uudestaan. En kelpuuttanut hänen malliksi tuomiaan muoviruukkuja ja kirkkaanpunaista muovinaruamppelia. Haluan sellaiset ihan köyhät, suuret saviruukut joita myydän jokaisessa kadunkulmassa, ja amppelikin hamppunarusta punottu, ei hienoa muovia. Kai jokaisen on käytävä tämä kummallinen kehityskaari läpi. Tehdastekoinen on hienompi kuin käsintehty. Kiiltävä muovi päihittää poltetun punasaven. Kotikutoinen on köyhää, kun köyhälläkin on siihen varaa. Ja sitten palataan takaisin siihen että käsintehty on hienoa ja lopulta se on kallistakin. Se on varmaan siinä vaiheessa kun ei enää ole köyhiä, kuten Suomessa.
Sovin Moorthyn kanssa että tulisi vaikka maanantaisin seitsemältä aamulla puutarhaan niin tapaamme. Ja hän voi loihtia ehdotuksiaan minulle ja vartija voi tulkata niitä ja olemme kaikki onnellisia. Kukkaiskieltä puhuen. Muuta kun ei ole. Tavallaan tosi suloista!
1 kommentti:
Diplomatia taitaa olla juuri sinun alaasi.
Lähetä kommentti