Eihän Mikko tietenkään tuohon aikaan tule ketään vastaan, vaimoakaan. Babu siellä odotteli ja heilautti hillitysti kättään kuten aina. Babu on siitä mystillinen ollut aina että hän bongaa meidät mistä vain. Vaikka lentokentältä tullessa eteen avautuu häkellyttävä tungos vastaanottajia ahtautuneena siihen kohtaan mistä ulostulevan matkustajan pitäisi kulkea matkatavaroidensa kanssa, olen aina nähnyt Babun etsimättä. Babu vain ilmestyy eteen, ottaa matkalaukun ja lähtee vinhaa vauhtia autolle. Siinä juoksen perässä.
"Madam, miten isä voi? Entä äiti? Lapsilla kaikki hyvin?" Ensimmäiset kysymykset kuvaavat hyvin mikä on Intiassa tärkeätä.
Ja tärkein kai kaikista... se Mikon ja minun uusi koti. Intiaan tulo on aina järkytys ja shokki. Intiaan tulo aamuyöllä kun ei ole nukkunut lainkaan ei myöskään ole ylevä kokemus. Kertaakaan Intiaan tullessa en ole huudahdellut ihastuksen huutoja, enkä myöskään ole tuntenut Intian kotiini tullessani lämmintä tunnetta "ihana tulla omaan kauniiseen kotiin". Tämä niinkuin pohjustukseksi.
Uusi kämppä on oikeasti uusi, vain 5 vuotta vanha. Bishop Gardenin talo oli 50 vuotta vanha. Mitään eroa kunnossa tai varustuksissa ei ylimalkaisesti katsottuna ole. Intialainen viimeistelytyö on huoletonta. Kun seinät maalataan, ei käytetä maalarinteippiä tai suojata mitään. Lamppuja tai pistorasioita ei oteta pois. Maalitahroja ei pyyhitä pois. Maali on ohutta, siinä säästetään, eikä se peitä ihan kaikkea. Olohuoneen seinällä on mielenkiintoisia lyijykynälaskelmia noin 40x40cm kokoisella alueella. Ne näkyy uuden maalin alta. Mikko oli kysynyt mites näiden kanssa tehdään. Vastaus tuli viipymättä "Photo-frames on wall!"
Ne kylppärit on oikeasti kauheita. Kuvat ei taida tehdä oikeutta niille, mutta yritetään ottaa kuvia. Kyllä tässä työsarkaa on. Luulin tulevani lomalle, tajuan joutuneeni töihin. Kylppärikaappia, uusia viemäreitä, lamppuja ja lampunasennuksia, möbleerausta. Paljon mielenkiintoisia ja epäkäytännöllisiä, suorastaan tyhmiä ratkaisuja talo täysi.
Intialaiset uskovat olevansa maailman viisain kansa, ovat tehneet useita tutkimuksiakin asiasta. Rakentaminen ei ole heidän vahvuutensa, sisustuksesta tai viihtyisyydestä puhumattakaan. Kauneus on katoavaista ja katsojan silmässä. Kuten usein olen todennut, Intiassa on katsottava kauas niin näkee kauneutta. Jos silloinkaan.
Oli tosi kiva tavata Mikko!! Tänään vain olemme ja puhumme, menemme kohta ratsastamaan ja illalla syömme kotona. Terveisiä kaikille!
4 kommenttia:
Olihan korkea aika sinun tulla siihen Kotiin. Mikko on ihan kelpo mies, mutta tuskin kävisi päätoimisesta kodinsisustajasta. Kun olet saanut kaiken kuntoon, on sielläkin kivempi asaustaa.
Ei intialainen rakentaminen minusta eroa hirveästi australialaisesta (tai englantilaisesta). Rakennustaidot on varmaan kansainyhteisön maissa opittu alunperin englantilaisilta. Aussitkin täällä valittavat rakentamisen laatua. Kuulemma ihan uusimmissa rakennuksissa on selvää parannusta. Australian ilmasto ja maantieteellinen sijaintikin on kuulemma nykyään otettu huomioon (erilaisissa tuuletusjutuissa ja on huomattu, että aurinko täällä onkin pohjoisessa, ei etelässä).
Toivottavasti koko matka ei mene tuohon asunnon kunnostukseen, nauti nyt ensin ainakin miehesi seurasta ja pitäkää hauskaa ratsastamassa! Nyt tuolla uudessa paikassa saa ilmeisesti ratsastaa vaikkei vakituisesti asukaan Chennaissa?
Kyllä vain ratsastus onnistuu. Mikko on päässyt jo niin piireihin ja innostunut hevoselämästä että päädyimme lähtemään minun viimeisenä Intian viikonloppuna Bangaloreen ratsastuskisoja seuraamaan vaikka Mikko ei nyt osallistu kisaan. Mikon ongelma on että täällä on vain entisiä laukkahevosia jotka on kehitetty 30-40 kg painaville jockeylle. Vaikka Mikko ei ole lihava, hänelle ei ole niin vahvaa hevosta jonka jaksaisi sekä kantaa Mikon että hypätä esteen yli.
Lähetä kommentti