Minulla on muutto meneillään. Eilen pakattiin suurin osa tavaroista jotka vietiin tänään uuteen asuntoon parin kilometrin päähän. Huomenna sitten loput. Ei tämä muutto sinänsä ole mikään erityisen hirveä, oikeastaan yllättävänkin helppo. Löysimme muuttofirman, joka toimii aivan länsimaisella tehokkuudella ja huolellisuudella. Muuttomiehet käyttävät jopa housuja tavanomaisten hameitten tai vaippahousujen sijaan. Mutta muutot ovat aina kauheita.
Muuttoon liittyy tietysti myös se, että minulla ei ollut kunnollista internet-yhteyttä koko päivänä. Se sopi erityisen huonosti tänään kun Finnwatch-järjestö julkisti eilen raporttinsa elektroniikkateollisuuden työoloista Intiassa. Olin lukenut raportin etukäteen enkä kuvitellut, että se saisi juurikaan julkisuutta. Kuten Ilkka totesi raportin luettuaan, raportissa olevien faktojen perusteella ei oikeastaan ole mitään todellista valittamisen aihetta. Finnwatch onnistui kuitenkin kääntämään aivan kaiken negatiiviseksi, jopa sen että yhtiömme tarjoavat työntekijöilleen ateriat tehtaan ruokalassa (se on tapa kontroilloida työntekijöitä). Vaikka raportin otsikointi oli aika raflaavaa ja siinä esitetyt johtopäätökset tarkoitushakuisia, en kuvitellut, että Finnwatch olisi julkistanut sitä niin negatiiviseen sävyyn. Sen sijaan ei pitäisi olla yllätys, että toimittajat eivät lukeneet raporttia vaan kirjoittivat juttunsa sen perusteella mitä Finnwatch sanoi.
Jouduin siis kesken muuton kommentoimaan raporttia niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Jälkimmäinen oli ihan turhaa, MTV3:n toimittaja ei ollut tippaakaan kiinnostunut vastauksistani niin kauan kun en suostunut olemaan sitä mieltä, että riistäisimme intialaisia puolustuskyvyttömiä raukkoja.
Kerkisin lounaalle puoli seitsemän jälkeen. Nyt on kuitenkin rauhallista, kirjoitan tätä istuen toista kertaa Intiassa olon aikana ruokapöydän ääressä – muita huonekaluja kuin tämä ja sänky ei enää olekaan.
Lähetin Helsingin sanomien mielipideosastoon kirjoituksen koskien Finnwatch raporttia. Hesari julkaisee vain pienen osan lähetetyistä kirjoituksista, joten julkaisen sen varmuuden vuoksi edes tässä:
Salcomp luo hyvinvointia Intiassa
Finnwatch julkisti eilen tutkimuksensa Nokian ja sen alihankkijoitten työoloista Chennaissa, Intiassa. Luettuani raportin, oli vaikea uskoa sen kuvaavan työyhteisöä, jossa työskentelen päivittäin.
Tutkimuksen asiasisältö vastaa pääosin todellisuutta, mutta sen painotukset ja otsikointi ovat outoja ja johtopäätökset merkillisiä.
Finnwatch ja sen yhteistyöjärjestöt ovat määritelleet, että ”elämiseen riittävä palkka”Intiassa on 8000 rupiaa (127 euroa). 80 prosenttia intialaisista perheistä tulee toimeen alle 100 rupialla päivässä, joten ”elämiseen riittävän” raja on aika korkea. Intiassa lakisääteinen minimipalkka määritetään osavaltio- ja toimialuekohtaisesti. Nokian tulon jälkeen Tamil Nadun osavaltion elektroniikkateollisuuden minimipalkan nousu on ollut ripeää. Voidaan perustellusti todeta, että Nokialla on ollut nostava vaikutus alueen yleiseen palkkatasoon. Kuten raportissa kerrotaan, niin Nokia kuin sen alihankkijatkin maksavat minimipalkan ylittäviä palkkoja kaikille työntekijöilleen, mukaanlukien harjoittelijat ja ”vuokratyövoima”. Paikalliseen tasoon verrattuna erinomaisen palkan lisäksi tarjoamme ilmaisen bussikuljetuksen, työterveyshuollon ja ateriat tehtaan ruokalassa.
Raportissa nostetaan ongelmaksi se, että suuri osa työntekijöistä on harjoittelija-statuksella tai ”vuokratyövoimaa”. Hyvin suuri osa Salcompin työntekijöistä on harjoittelija-statuksella. Tämä ei kuitenkaan tarkoita pätkätöitä tai epävarmuutta työntekijöille. Harjoittelujakson päättyessä työntekijät siirtyvät vakinaisen työntekijän statukselle. Emme ole toimintamme aikana koskaan joutuneet irtisanomaan yhtään työntekijää. Emme tarvitse pätkätyöläisiä.
Raportissa kerrotaan työntekijöitten tyytymättömyydestä työoloja ja työnantajaa kohtaan. En tiedä keitä tutkijat ovat haastatelleet, ainakaan tuo 0.4 prosentin otos (100 haastateltua 25000 hengen joukosta) ei edusta kovin hyvin Johtamani tehtaan henkilöstöä. En ole urani aikana johtanut missään yhtä tyytyväistä ja motivoitunutta työntekijäkuntaa Chennaissa. Jos satun joskus kaipaamaan motivaatiota omalle työlleni, riittää että teen pienen kierroksen tehdassalissa. Operaattoreiden ujon-iloiset tervehdykset ja vilkutukset pelastavat päivän.
Finnwatchin mukaan työntekijät valittavat,”uramahdollisuudet ovat olemattomat" ja”varsinkin naisten ura katkeaa usein avioitumiseen ja lasten saamiseen, sillä matalat palkat ja pakolliset yövuorot ovat perheellisille ihmisille vaikea yhtälö”. Ihmettelen kuinka moni yksinkertaisen liukuhihnatyöhon hakeutunut intialaisesta maalaiskylästä tullut kouluttamaton nuori operaattori on odottanut erityisiä uramahdollisuuksia. Palkat ja yövuorot eivät ole syynä siihen, että nuorten naisten ura katkeaa avioitumiseen. Intialaisessa kulttuurissa naimisissa olevien kouluttamattomien naisten työssäkäynti on erittäin harvinaista. Vaikka toivoisimmekin monien jatkavan, paikallisen perinteen ja kulttuurin mukaan elävät nuoret naiset siirtyvät aviomiehensä kotiin hoitamaan uutta laajaa perhettään hyläten palkkatyönsä.
Naisen asema Intiassa on edelleen surkea. Sitä kuvaa hyvin vääristynyt sukupuolijakauma: Intiassa on 940 naista 1000:ta miestä kohti. Etenkin maaseudun kylissä pojan syntymä on koko suvun riemu, tytön syntymä yhteinen onnettomuus. Salcompin tehdas työllistää nyt lähes 4000 nuorta naista Tamil Nadun kylistä. Heille tarjoamamme työpaikat muuttavat näitten nuorten naisten koko elämän; kun perheen tytär pääsee meille töihin ja saa usein parempaa palkkaa kuin kukaan koskaan koko perheessä, hänen arvostuksensa ja itsetuntonsa muuttuvat pysyvästi. Minulla ei ole pienintäkään epäilystä siitä, että luomalla näitä työpaikkoja, teemme parasta mahdollista kehitysyhteistyötä.
Mikko Kaukoranta
maajohtaja, Salcomp Intia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti