Minun Somerniemeni

Olen paljasjalkainen helsinkiläinen, vanhalla Kätilöopistolla syntynyt, Käpylässä ensivuoteni kasvanut, haagalainen. Mutta jostain syystä vanha rovasti Sorsavirta kastoi minut Tasasen mökillä Somerniemellä, ja seuraavana keväänä otin siellä ensiaskeleeni. Sen lisäksi että isäni äidin suku on Somerniemeltä kotoisin, minut on ilmeisesti liitetty sinne tiiviimmin kuin veljeni jotka kastettiin Helsingin Käpylässä.

Olen nyt tavattomasti nauttinut Somerniemen mökillä olosta tämän kolmen viikon Suomen loman aikana. Mökki on yhtä vanha kuin minä mutta kun vanhempani lakkasivat viettämästä kesiä siellä, mökin käyttö on jäänyt vähäiseksi. Veljeni laittavat laiturit paikalleen, leikkaavat ruohon, haravoivat piha-alueen ja lomailevat viikon vuodessa. Siinä ajassa ei ehdi laittaa paikkoja edes normaaliin kesäkuntoon. Talo ilman aitanpolulla astelevaa emäntää on tosiaan kuin pilvinen päivä ja aika synkkä asia. Luonto ottaa omansa nopeasti.

Olimme vuosia Oinasjärven ainoat mökkiläiset.

Kun mökki rakennettiin, niemessä oli pidetty lampaita jotka olivat syöneet myös meidän pienen tonttimme aluskasvillisuuden. Siksi puut eivät päässeet kasvamaan korkeiksi ja koko mäki oli niittyä. Niemen tyven korkeimmalle kohdalle rakennetulta mökiltä näimme järven molemmin puolin, näimme Kärjen, Mäkipellon ja Oksasen talot, näimme jos joku käveli Kärjen kaurapellon syrjässä olevaa tietä pitkin meille. Pieninä seisoimme kohdassa josta näkyi 200 metrin päähän ison tien varressa olevalle postilaatikollemme, siihen josta meille käännyttiin. Isä tuli keskiviikkoiltaisin ja lauantaina heti töiden jälkeen kaupungista mökille. Alkuun kun autolla ei päässyt postilaatikkoa pidemmälle, juoksimme kilpaa isää vastaan. Isä toi sanomalehteen käärityn, Paksalosta ostetun jo puolittain sulaneen litran jäätelöpakkauksen joka piti syödä heti. Voi mitä herkkua! Siitäköhän johtuu että edelleen syön jäätelön melkein sulaneena? Ja isä toi Aku Ankan jonka lukujärjestys oli kolmen lapsen kesken tietenkin sovittu etukäteen.

Nyt puut ovat peittäneet näkymät, ei näy naapurien tyhjentyneet talot. Kärjen taloa pitää ikäiseni Timo mutta hänkin asuu paljolti Somerolla. Kun vakituinen kesä- ja kesäviikonloppuasuminen loppui, puut ovat kasvaneet ja varjostavat mäen niin että niitty on enää kaukainen muisto. Nyt kasvaa rahkasammal ja kielot. Metsämansikoita ei enää ole, päivänkakkara - sinikellokimppuja ei enää poimita, katajat, männyt, pihlajat ja kuuset voivat liiankin hyvin. Niemi on metsittynyt lehtipuilla joiden lehdet täyttävät eteläisen matalan lahden. Laiturimme on vuosien saatossa pidentynyt mutta mutapohjaisen lahden vesi on silti vain metrin syvyistä. Siksi länsipuolen kivipohjaisessa syvässä rannassa uiminen on nautinto, mutta se on kunnan yhteismaata eikä meillä ole lupaa rakentaa saunaa sinne.

Kaikki muuttuu, kaikki kasvaa. Perheet muuttuvat, lapset kasvavat. Vietimme nyt erikoisen juhannuksen saman perheen kanssa kuin vuonna 1960, silloin kun perheen kuopus syntyi. Äiti, isä, isoveli, sisar, pikkuveli. Kaikki on muuttunut, mökissä on sähköt, pesukoneet, suihkut ja muut mukavuudet, Äiti ei muista enää juuri mitään, isä kulkee vanhan miehen lyhyin askelin, veljet ovat kaljuuntumassa, sisar harmaantunut, nyt vuorostaan äitejä ja isiä. Kukaan ei tuonut Aku Ankkaa mutta säästyneet repaleiset vanhat Akut ovat vierasmajassa. Jäätelönkin voi laittaa pakastimeen ja syödä myöhemmin.

Polku matalaan rantaan oli umpeutunut, Kertun polun saattoi vielä aavistaa johtavan saunalle, soramaasta aikoinaan käsivoimin kangetut sadat kivet ovat rinteen pengerryksissä horsman ja sammalen peitossa. Pengerryksiä teimme koko perhe yhdessä, pienet lapset kantoivat pienet kivet, aikuiset suuret kivet. Syvään rantaan vievät, soraan laudalla ja ohuilla männynrungoilla tuetut portaat ovat suurimmaksi osaksi luhistuneet eikä kukaan ole ehtinyt haravoida tätä polkua joten se on sateen jäljiltä liukkaiden lehtien peittämä. Kukkamaa on villiintynyt mutta valkoinen juhannusruusu kukki kielomeren keskellä, samoin kuin Särkynyt sydän. Äiti katsoi sitä ja sanoi "Minä olen aina pitänyt tuosta kukasta, nyt se on kovin peitossa". Revin kielot Särkyneen sydämen ympäriltä ja sen kukat näkyivät punaisina ja kauniina Juhannuspäivän auringossa. Ei soramaassa kukat ole koskaan hyvin kasvaneet. Katsoin kukkaa, Äiti oli sitä aina vaalinut ja hän muisti sen. Särkynyt sydän. Ei sydämeni särkynyt mutta kyyneleet tuli silmiini. Perhe, mökki, onnelliset kesät siellä, aurinko, niityt, kissankellot, ruiskaunokki, lauantaisaunan jälkeen radion kuuntelu, pasianssi, Musta Maija ja ristisanat, Leo Jokelan G.Pula-aho, Kankkulan kaivolla - ja kukapa silloin elänyt näitä unohtaisi: Lauantain toivotut ja Matti Paalosmaan Lista ja ikuisesti ykkösenä soiva Aikamiesten Iltatuulen Viesti:

"Jos iltatuuli viestin viedä vois taa maitten, merten, kauaksi pois, kaipuuni sulle kertoa tahtoisin, tuskien täyttämän tieni mä kertoisin..."

Taidan kertoa kaipuuni ja tuskani myöhemmin.