Terveisiä Tamil Nadusta 2

Mikko ehti uutisoida osin virheellisetkin tapahtumat pikaisessa kirjoituksessaan jokunen päivä sitten. Ei se mitään, hyvä että yrittää. Mutta olen palannut Madrasin maailmaan ja Intian ihmeisiin joten kirjaan lyhyesti päivänpolttavimmat uutiset.

Saavuimme Pian kanssa eilen aamulla kello 5.50 kotiin. Kone lähti myöhässä ja myös saapui perille myöhässä. Lontoossa tapahtui taas Seinfeldit – Pia meni koneeseen edeltä ja minä perässä. Mutta minulle annettiin uusi boarding pass itse printtaamani tilalle “siirsimme teidät business-luokkaan, sopiihan se?”. Tyytyväisenä asettauduin paikalle numero 3, penkille jonka saa täyteen makuuasentoon, tv-ruutu on suuri ja osaston ruoka on hyvää. Join sen kunniaksi lasin shampanjaa jo ennen koneen lähtöä. Hetkeksi tuli tunne että taisin nuolaista ennen tippumista kun turvamies tuli pelottavan listan kanssa luokseni ja pyysi nähdä boarding passini, koska heidän laskujensa mukaan en ole koneessa. Onneksi minun todettiin olevan koneessa niinkin hilpeässä mielentilassa että yritin saada economy-luokassa matkaavaa tytärrukkaani siirretyksi minulle alunperin varatulle keskiluokan paikalle. Ei onnistunut nyt kuten ei aiemminkaan. Oltiin sentään yritetty Pian upgreidausta monta kertaa ihan pisteiden ja rahankin avulla.

Ruokailun jälkeen tanssahtelin keskiosaston läpi economy-luokkaan ja löysin Pian osastonsa viimeisestä rivistä ikkunan vierestä, WC takanaan. “Miten menee? Minä olen juonut jo kolme lasia shampanjaa, syönyt tomaattipeston ja lohisalaatin ja kaikki on hienosti!”

No, ei Pia pahemmin kärsinyt vaikka hieman katkeruutta oli havaittavissa. Kone oli täysi ja nämä WC:n läheisyydessä olevat paikat menevät viimeisenä joten Pialla oli tyhjä paikka vieressä ja siten kohtuullisesti tilaa. Pia oli ihan tarkoituksella kokeneena matkaajana varannut tuon paikan itselleen. Lontoo-Chennai kestää reilut 10 tuntia mutta päivälennon aikana ei tule nukuttua paljon, se on sellaista satunnaista torkkumista. Makasin mukavasti oikoisenaan katsoen kolme elokuvaa enkä häiriintynyt lainkaan vaikka lentohenkilökunta silloin tällöin vaimeasti kuiskasi “voinko tuoda teille jotain?”. Piakin oli varsin tyytyväinen oloonsa.

Kukaan ei tiennyt tuleeko Prabha meitä vastaan koska viimeisen viikon aikana Prabha ei ollut vastannut puhelimeensa. Siellä hän kuitenkin oli ja pääsimme kotiin. Mikko oli juhlavasti työvaatteet päällä meitä kotona odottamassa ja lähti siten yli tunti normaalia aiemmin töihin päästäkseen aikaisemmin kotiinkin. Menimme Pian kanssa nukkumaan, oli täysin tokkurainen olo.Poikkeuksellisesti aamulla tuli sähkökatkos mutta onneksi juuri makuuhuoneidemme ilmastointilaitteet toimivat ja totaalinen katkos tuli vasta kun lähdimme liikkeelle. Kävimme lounaalla Park –hotellissa ja ottamassa valokuvat Pian Madras-klubin henkilökorttia varten joten päiväohjelma oli aika suppea.

Suurin tapahtuma oli kuitenkin kotikulmilla kuuluisan näyttelijän tapaaminen! Heti aamusta autonkuljettajat ja kaikki naapuruston vartijat olivat roikkuneet naapuritalomme edustalla jossa oli tärkeän näköisiä ihmisiä, suuri bussi ja poikkeuksellisen paljon autoja sekä bonuksena oman porttimme vieressä ilmeisesti Piaa kunnioittaen makasi kaksi lehmää. Kuuluisa näyttelija Suriya teki filmiä naapurissamme! Vartija Jantu lähti mielellään luotsaamaan meitä ihmismassojen läpi ja väitti että voimme ilman muuta mennä taloon sisälle. Talo on ihan tavallinen, tosin ylellisempää sorttia oleva omakotitalo. Luultavasti Jantu itse halusi nähdä näyttelijäsankarin ja uskoi että minulla, valkoisella lääkärillä (ja lääkäritän ovat Intiassa liki jumalia), on vapaa pääsy minne vain. Tosi on – luoksemme saapui heti kuvauksia johtava Apollo-sairaalan manageri joka kertoi laveasti sydänkampanjasta johon kuvaukset liittyvät. Jopa 20-vuotiailla nuorilla on Intiassa sydäninfarkteja ja juuri viime viikolla heillä kuulema kuoli 24-vuotias tyttö massiiviin sydäninfarktiin. Joten opastus ja informaatio on tarpeen ja miten se menisi paremmin läpi filmihullussa Intiassa kuin filmitähtisankarin levittämänä! Tietoiskuja esitetään ennen varsinaisia leffoja teattereissa sekä telkkarissa ja se on varmasti tehokasta.

Edetessämme syvemmälle talon uumeniin satunnainen tamili käveli ohitsemme. “Tuo on Suriya, se näyttelijä” huomautti Sudharsan, se Apollo-sairaalan Healthcare Service’stä vastaava puhelias mies. En usko että Kaurismäen veljekset tai edes Mikko Leppilampi saisivat intialaisia hurmoksiin. Kuuluisuudet taitavat olla paikallisia julkkiksia. Kurkistelimme Pian kanssa huoneeseen jonne sankari meni. Siellä oli kolme samannäköistä lyhyttä pönäkkää miestä eikä kenelläkään ollut filmitähden varminta tuntomerkkiä, aurinkolaseja. Emme kehdanneet kysyä kuka heistä on se sankari, hänethän oli juuri esitetty meille. Emme kuitenkaan valehdelleet kun kerroimme palveluskunnalle että olimme tavanneet Suriyan, sankarin. http://www.suriya-online.com/index.html

Kotimme sisäseinien maalaus on onnistunut hyvin ilman maalarinteippiäkin. Hieman haparoivaa rajausta jossain on näkyvissä mutta värit ovat oikeat ja peräti onnistuneet. Taivaansiniset makuuhuoneet ovat mukavat ja kellertävä boordi valkoisten seinien piristeenä muissa huoneissa on kiva. Ainoa moka on vierashuoneen kylppäri jonne maalari ei Anithan mukaan ollut suostunut laittamaan keskelle seinäpintaa kaakeleiden yläpuolelle valitsemaani vihreätä raitaa vaan oli vetäissyt sen valkoiseksi ja laittanut katon rajaan sen saman beigen boordin joka ei sovi kylppärin värimaailmaan lainkaan. Sen voi joskus korjata jos jaksaa ryhtyä sellaiseen.

Kaikki siis hyvin. Nyt lähdemme ensin kynsihoitoihin Pian kanssa, sitten ruokakauppaan ja ostamaan Pialle jonkun räkin jossa voi roikottaa vaatteita. Vierashuoneessammehan ei ole yhtään kaappia. Ja sovimme tapaamiset Hand in Hand-ihmistemme kanssa jotta voimme aloittaa työnteon.