Palkkaneuvotteluja

Kun Mikko ensimmäistä kertaa Amerikassa kertoi palkankorotuksesta alaiselleen, tämä ilmoitti olevansa olevansa pettynyt korotuksen määrään. Brasiliassa kaikki yrityksen työntekijät kuuluvat samaan ammattiliittoon, jopa niin että Mikollekin tuli sama työehtosopimuksen mukainen korotus kuin muille. Intiassa brassien iloista solidaarisuutta ei ole, toimihenkilöt saavat paljon suuremmat korotukset kuin mihin linjatyöntekijät joutuvat tyytymään. Ja kaikki toimihenkilöt ovat tietysti sitä mieltä, että juuri he ovat jääneet palkkakehityksestä jälkeen ja ansaitsevat ainakin 30%:n korotuksen ja ilmoittavat tämän hyvin vaativasti. Toisaalta, tähän asti on totuttu elämään ainakin 10% inflaation maailmassa, joten sitä pienemmät korotukset koetaan oikeastaan palkanalennukseksi.

Olisi hyvin kiehtovaa ajatella ettei palkat ja niiden kehitys ole minun murheitani, onhan firmoissakin henkilöstöosastot jonne voi sysätä tällaiset epämiellyttävät ja hankalat jutut. Mutta kotona se henkilöstöjohtaja olenkin minä! Miksei Intiassa voi olla kotiapulaisten ja puutarhurien liittoja?

Moorthy oli laittanut esimiehensä kirjoittamaan pitkän korulauseita pullistelevan kirjeen jossa sydäntä särkevästi esitettiin miksi hänen pitää saada 75% palkankorotus. Anitalle olin tänään jättänyt palkan keittiöön käteisenä kuten aina. Sen sijaan että olisi ruennut tiskaamaan kuten normaalisti, Anita tuli olohuoneeseen antamiani rupioita heilutellen ilmoittamaan että hänen pitää saada palkankorotus kun nyt on uusi vuosi.

Anita tuli meille viime maaliskuussa samaan aikaan kuin Moorthykin joten asian ei pitäisi olla ajankohtainen. Moorthy tosin sydänverellä kirjoitetussa kirjeessään mainitsi hoitaneensa puutarhaamme viimeiset kaksi vuotta samalla palkalla ja ostaneensa kaikki siemenet ja taimetkin omalla rahalla. Olen kyllä antanut rahaa ruukkuihin ja multaan mutta tosi on että pihallamme on taimia joihin en erikseen ole antanut rahaa. Toisaalta pikkutaimien hankkiminen työsopimuksen mukaan kuuluukin Moorthyn palkkaan...

Moorthy on tehnyt työnsä hyvin ja puutarhamme on kieltämättä kohentunut paljon sen 10 kuukauden aikana kun hän on sitä hoitanut. Anita taas ei mitenkään pystynyt hoitamaan kaikkia kodinhoidollisia hommia, joten päädyin lopettamaan kokkaukset vaikka Anita olisi mieluummin kokannut kuin siivonnut. Anita on surkea kokki joten emme olleet asiasta mitenkään pahoillamme. Olen itse hoitanut viisihenkisen perheen kotia ja tiedän että 8-tuntisen päivän / 40-tuntisen viikon pitäisi riittää siihen että koti on kunnossa ja oikeastaan siinä ehtisi kyllä sen ruoankin tehdä. Anita osaa junailla hyvin luottohenkilönsä kanssa korjaushommat, siis sen sähkömiehen jota en ole koskaan tavannut, soittamaan ilmastointilaitemiehet paikalle, vahtimaan Moorthyn työaikoja ja juoksuttamaan vartijoita kahvimaidon ostoon. Kotimme ei koskaan ole erityisen puhdas ja kylppärit Anita pesee vain jos erikseen motkotan niistä. Anita on ollut meillä alle vuoden ja nyt on kolmas silitysrauta käytössä. Ei sen vuoksi että hän olisi uuttera silittäjä, vaan koska jälki on ollut niin kelvotonta etten ole uskonut kenenkään pystyvän silittämään vaatteita niin ryppyisiksi ja olen uskonut vian olevan silitysraudassa. Mikko piilottaa parhaimpia paitojaan Anitalta jolla on ihmeellinen taipumus saada valkoisiin vaatteisiin ikään kuin kahvitahroja joita ei saa millään pois. Näiden näkyvien tahrojen vuoksi olen joutunut luopumaankin joistain vaatteestani. Ja kun laitan vaatteeni roskikseen, se luultavasti päätyy Anitan tyttären käyttöön. Anitahan itse kulkee aina sari päällä.

Henkilöstöjohtajan toimi on kurja. Mutta voin panna vahingon kiertämään ja kysyä Salcompin Victorilta joka on oikea henkilöstöjohtaja. Victor on hyvin pitkämielinen ja todella hyvä tyyppi, joka aina auttaa palveluskuntaongelmissani enkä usko että edes harmittelee suuremmin avuttoman ulkomaalaisen jatkuvaa neuvomista.

Joten kysyin Victorilta mitä teen Anitan ja Moorthyn kanssa. Victor lupasi palata asiaan ja kertoa mitä pitää tehdä. Joten minäkin palaan asiaan.