Jippii! Madras Klubissa alkaa toimia Book Club!
Kun asuimme Philadelphiassa, pidimme naapurin rouvien kanssa kirjakerhoa, kokoonnuimme kerran kuukaudessa jonkun luokse, joimme viiniä ja keskustelimme kirjoista. Suomeen muutettuamme yritin samaa, typerää kyllä ehdotin Olarin kirkolle että kirkko voisi saada jäsenistään virkeämpiä jos olisi jotain järkevää toimintaa muillekin kuin pikkulapsille sählykerhot. Viininjuonninkin jätin ehdottamatta. Ei homma ottanut syttyäkseen, kirjakerho kokoontui jonkun kerran mutta ehkä kirkolla oli negatiivinen taustavoima koska porukkaa ei tungokseen asti tullut. Taisi olla niin että nekin jotka tulivat olivat sukulaisiani... Sitten muutin Brasiliaan.
Ja siitä asti olen kaivannut kirjakerhoa jossa voisi kiistellä, jutella, pohtia, nauraa, ilkkua, mitä vaan, kirjoille jonka suunnilleen kaikki ovat lukeneet. Yleensä on niin että ainakaan puolet porukasta ei kirjaa ole ehtinyt tai viitsinyt lukea tai ovat keskeyttäneet kun kirja on niin tylsä. Mutta ei se haittaa. Juttua syntyy vaikkei olisikaan lukenut.
Tai en tiedä Madras Klubista... Pelkään hieman että siellä homma menee esitelmien pitämiseksi. Meitä oli tänään parikymmentä paikalla, eri-ikäisiä. Joku kirjallisuuden professori, toimittaja ja vapaa kirjailija, kirjastonhoitaja, muutama lääkäri ja nuori nainen, juristi, joka kertoi vetäneensä vastaavaa kerhoa Oxfordissa opiskellessaan. Jotenkin kaikilla oli kamalasti sanottavaa jo tässä valmistavassa kokouksessa. Ei minulla. En koskaan keksi yhtään kirjaa luettavaksi. Voisin luetella kaikki Agatha Christien kirjat ja Tolstoin Sota ja Rauha, mutta tiedän ettei nämä ole sellaisia joita kirjakerhoissa suositaan vaikka itse osaankin ne melkein ulkoa.
Yksi syy siihen etten muista kirjojen nimiä on tietenkin se että luen kolmella eri kielellä - suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Kirjailijan nimi olisi tietenkin hyvä muistaa, mutta olen niin sattumanvarainen lukija ja kirjojen ostaja että valitsen kirjat summamutikassa takakansitekstien perusteella. Ilahdun aina kun olen osannut ostaa jonkun opuksen jonka tunteva saa sivistyneen leiman. En nimittäin aina tule lukeneeksi ostamaani kirjaa. Mutta ei huolta, meillä on Mikko joka on luterilaisen tunnollinen lukija ja kahlaa tylsänkin kirjan lause lauseelta huokaillen läpi eikä mitenkään pysty omaksumaan minun tapaani hypellä lukiessa sinne tänne, lukea kursorisesti. Mikolle tulee huono omatunto jos ei syvenny erikseen jokaiseen kirjailijan kirjoittamaan sanaan, onhan kirjoittaja varmasti yrittänyt sanoa jotain hyvin merkityksellistä.
Tunnin aikana vastaperustetun kirjakerhon jäseniltä tuli hirmuinen lista sopivia kirjoja ja lisäksi oli toivomuksia elämänkerroista, matkakirjoista ja vanhoista klassikoista. Tässä vaiheessa olisin tietysti voinut hihkaista sen Sota ja Rauha, mutta ennenkuin ehdin, joku jo tyrmäsi mammuttimaisen paksut klassikot mahdottomina tähän tarkoitukseen. Sovittiin että joka toinen kuukausi on ohut kirja, joka toinen paksu kirja. Ensimmäinen kirja on Joseph Conradin Heart of Darkness, jonka käsittääkseni kaikki olivat jo lukeneet, minä en ollut edes kuullut siitä.
Viikkoa ennen kirjakerhoa olisi tarkoitus katsoa kirjan pohjalta tehty elokuva jos sellainen on olemassa. Heart of Darknessin pohjalta on tehty Apocalypse Now - sekin on elokuva jonka katsomista olen pystynyt välttelemään tähän asti. Raa'at sotaleffat ovat minulle ehdottomasti viimeinen vaihtoehto.
Kuukauden kuluttua tiedän tästäkin enemmän.
7 kommenttia:
Me luettiin Harritonissa Heart of Darkness ja lopuksi katsottiin leffa. Se on hyvä kirja.
Joskus olen lukenut kirjoja, jotka ovat alkuun vaikuttaneet tylsiltä ja olen sitten aloittanut uudestaan kirjan lopusta ja peruuttanut kohti alkua... se on kyllä kieltämättä erikoinen lukutapa, mutta jonkun kirjan olen lukenut loppuun (tai siis alkuun) asti niin. Lukutapoja on monia, lukeminen on ihan hauskaa.
Älä anna niitten litistää itseäsi -sinulla on niin paljon annettavaa.
Hae vaikka netistä valmiiksi itsellesi sopivia kirjoja ja pane heidät lukeman ne. Kuitenkin on mukavaa, että kirjakerho on syntymässä. (Siitä Ison Omenan hyvästä yrityksestäsi: luulen että ihmiset täällä ovat tottuneet kokoontumaan muissa kuin kirkollisissa tiloissa. Haukilahdessa ainakin on toiminut innokas kerho Simpukassa)
Kirkon kirjakerholla olikin kaksi tarkoitusta - erilaiset ihmiset lukemaan kirjoja ja toiseksi, saada kirkosta kaikonneet ihmiset käyttämään kirkon hyviä tiloja jotka kuuluvat yhtä lailla meille kaikille kirkkoon kuuluville ja saada niin ihmiset kuin kirkkokin tajuamaan ettei kirkon piirissä oleminen tarkoita uskonnollista herätystä. Se pieni yritys ei onnistunut, mutta ei koskaan voi tietää josko joku siemen olisi kylvetty.
On ärsyttävää kun kirkko tarjoaa pikkulapsiperheille ja lapsille kivaa puuhastelua ja retkiä, mutta riparin jälkeen on enää rukouspiirit. Siinä ei ole mitään järkeä. Ja kirkoilla on niin loistavia tiloja!
Antin kommentti on hyvä - ainakin USAssa ja Englannissa kirjojen lukeminen on tärkeä yleissivistävä tekijä paremmissa kouluissa.
Minä luin koulussa Seitsemän veljestä ja Kalevalan joka ei edes ollut pakollinen kun oppilaat valitti että se on liian vaikea. En tiedä onko suomalaiseen kouluun nyttemmin tullut enemmän pakollista lukemista.
Me luettiin lukiossa paljon hyviä kirjoja. Pari jotain klassikkoa mukana, mutta niistä minä jouduin lukemaan vain Pohjantähden alla, joka oli aika hyvä. Lukeminen on hauskaa, minua harmittaa tosi paljon kun täällä ei ole aikaa lukea, kirja edistyy ehkä sivun viikossa jos yrittää.
Meillä luettiin koulussa ainakin Seitsemän veljestä, Vänrikki Stoolin tarinat, Kalevalasta koululaisversio. Sen ajan nykykirjallisuudesta puhuttiin paljonkin, V.A.Koskenniemi, Kaarlo Sarkia, Mika Waltari.
Olin ilmeisesti kirjallisuustunneilla ollut aktiivinen keskustelija. Sain oppikoulun viidennellä luokalla tehtäväksi valmistella luokan edessä luettavaksi Aleksis Kiven pitkän, pari kirjan sivun mittaisen runon, muistaakseni nimeltään Suomenmaa. Tässä tuli rajani vastaan. Runon luin mutta mitään keskustelua ei syntynyt, ei edes opettaja innostunut kommentoimaan. Itsellenikin jäi epäselväksi niin runon sanoma kuin miten homma olisi pitänyt hoitaa.
Kaikki ovat koulussa ilmeisesti lukeneet enemmän kuin Tyttönorssin kasvatti. 70-luvulla ei ollut pakko tehdä koulussa mitään jos ei halunnut.
Lähetä kommentti