Olimme jo täysin lakanneet liikkumasta. Kuljemme joka paikkaan autolla, emme aloittaneet ratsastusta emmekä ilmoittautuneet yhteenkään kuntosaliin.
Alkushokki kestää kumman kauan. Teimme kuuden kilometrin kävelyn kotoamme heti ensimmäisenä viikonloppuna eikä sen jälkeen tehnyt mieli kävellä. Kuntokävely juoksusta puhumattakaan on tosi harvinaista. Kaduilla asuu ihmisiä, liikennekulttuuri ei piittaa jalankulkijoista, suurin ja vahvin voittaa, heikompi väistää. Pyöräilijä voittaa kävelijän, mopo pyörän, autoriksha mopon, henkilöauto autorikshan, tila-auto henkilöauton. Siten jalankulkijaa ei kunnioita kukaan, jalankulkija väistää kaikkia.
Toivoimme pääsymme Madras Klubiin selviävän pian emmekä investoineet kuntosalien kuukausimaksuihin. Ratsastus olisi aamuisin kello 6-7 ja sen jälkeen pitäisi käydä Le Merieden-hotellissa suihkussa ja sieltä suoraan töihin. Kaikki tuntui kovin hankalalta. Uskokaa huviksenne: minä käyn kerran viikossa joogassa hengittämässä syvään, Mikko kävelee töissä portilta tehtaalle. Siinä kaikki meidän liikuntamme viimeisen viiden kuukauden aikana.
Alkoi olla pakko keksiä jollakin tavalla viehättävämpiä paikkoja kävellä kuin kotikulmamme ja motivoimme itsemme että samalla voi tutustua kaupunkiin ihan toisella tavalla. Täsmennykseksi... emme asu slummissa, kotikulmamme ovat Chennain kalleinta ja halutuinta asuinaluetta, vanhojen madraslaisten perheiden aluetta. Joten pari viikkoa sitten sunnuntaikävelimme Anna Universityn kampuksella. Viime viikolla kiersimme Teosophical Societyn laajan puiston. Tänään lähdimme kotoa kävelemään Madras Klubille. Sama lenkki kuin ensimmäisenä viikonloppunamme Chennaissa.
Yllättäen retki oli tavattoman mukava. Jalkakäytävällä asuviin perheisiin, kaduilla löntysteleviin lehmiin ja vuohiin, autorikshojen äkillisiin liikkeisiin ja pyöräilijöiden arvaamattomuuteen on tottunut. Hajut eivät yököttäneet. Likaisuuteen kiinnittää vain laiskasti huomiota. Pystyimme katsomaan taloja ja aitojen takana olevia puutarhoja, näimme kauneutta ja kukkaloistoa jota emme ensimmäisenä viikonloppuna kaiken kaoottisuuden takaa erottaneet. Ja saimme liikuntaa. Jonka vuoksi olemme nyt rampoja ja nääntyneitä. Ja vain kuusi kilometria kävelyä...
7 kommenttia:
Intia on monessa suhteessa vastakohtien ja ristiriitaisuuksien maa. Myös liikenteen suhteen. Vaikka tuo jutussa kerrottu vahvemmen oikeuden laki on totta, kukaan ei tunnu kiinnittävän mitään huomiota muihin liikenteessä kulkijiohin; myöskään pienemmät isompiinsa. Pyöräilijät ajavat miten sattuu, jalankulkujat eivät ole koskaan tien laidassa (koska siellä on kaupustelijoita, lehmiä, roskia, perheitä asumassa), kulkukoirat pysähtyvät keskelle tietä raaputtamaan itseään, autot ajavat yhtä usein oikealla kuin vasemmalla... Minulle on edelleen täysi mysteeri, että niinkin monet selviävät liikenteestä hengissä. Ainoa selitys on, että hinduilla on niin monta jumalaa, että joku kerkiää aina varjelemaan.
Onko teillä kännyköissä askelmittaria?
Yhdessä kännykässä on ja toisessakin Sport Tracker joten matka saadaan mitattua sekä askelten että satelliittien avulla.
Hieno juttu, että saitte itsenne taas liikkeelle, ettei Pirkon hengittely jää ainoaksi yhteiseksi reippailulajiksi. Ehkä vielä löydätte hevosenkin!
Eilen illalla opetin Mikolle hengittelyä. Viikottaisten gurun tapaamisen lisäksi joogaan päivittäin kotona ennen töihin lähtöä. Tulee tosi hyvä olo. Mikolle tuli hiki.
milloin sieltä klubilta kuuluu vastauksia?
Klubi? Kaikki aikanaan. meidän hakuprosessihan etenee poikkeuksellisen nopeata tahtia.Vielä ei voi olla varma lopputuloksesta.
Lähetä kommentti