Luettuani edellisen jutun, huomasin että se kaipaa selittelyä. Käytän nimenomaan sanaa "selittely" koska en pysty selittämään mitään tyhjentävästi. Kukaan ei pysty siihen kun Intia on kyseessä. On aivan totta että Intiassa mikä vain asia voi olla tosi, samoin kaikkien näiden vastakohta. Intia on maa jossa kaikki on mahdollista samalla kun mikään ei ole mahdollista.
Olemme paljon pohtineet kotiapulaisen tarpeellisuutta. Emme kumpikaan haluaisi että kotonamme on joku. Voisimme itse hoitaa ongelmitta pyykit ja silittäisimme vaatteet kuten silitämme Suomessakin. Siivoukseen voisimme pyytää tehtaan tehosiivoojat kerran pari viikossa puhdistamaan asunnon parissa tunnissa. Chennaissa on hyvin saasteista, pölyistä ja hiekkaista, joten kodit on siivottava useammin kuin Suomessa. Voisimme ostaa itse ne hedelmät jotka todella haluamme. Hedelmien pilkkomisessa Anitha on hyvä, mutta sen takia tuskin kannattaa pitää kotiapulaista 40 tuntia viikossa.
Tosiasia on että tarvitsemme kotiimme jonkun tamilia puhuvan. Kerrostalossakin on viikottain, joskus päivittäin, joku asia vinksallaan ja vaatii korjausta. Korjauksia varten jonkun on kytättävä kotona odottamassa korjaajia ja puhuttava paikallista kieltä. Eilenkin kävi lukkoseppä renklaamassa kahden ulko-ovemme toimimatonta lukkoa. Sain aamulla taloyhtiömme huoltopäällikön kiinni joka delegoi lukkoasiat jollekin joka delegoi ne jollekin joka lähetti ulkopuolisen lukkosepän joka sanoi saapuvansa kello 11. Hän tuli kello 16, mutta korjasi 20 minuutissa molemmat lukot niin että ne saa nyt yhdellä avaimenkiertämällä sekä auki että kiinni. Aiemmin lukitsemiseen saattoi mennä 10 minuuttia kun avain jumittui paikalleen, eikä keittiön ovea saanut avaimella lainkaan lukittua vaan se oli suljettu säpeillä sisäpuolelta.
Minun 2 viikon lomani aikana on korjautettu pudonnut liesituuletin, puoliksi irronnut kylpyhuoneen tuuletin, asennettu kahvat parvekkeen oviin ja korjattu lukot. Olen taas kerran vaatinut huoltopäällikköä toimittamaan asuntoon kuuluvan lampun lasisen kuupan, mutta sitä tuskin saamme koskaan. Ei silti, paljas energialamppu olohuoneen seinällä sopii hyvin sisustustyyliimme. Asunnon päävalaistus tulee jokaiseen huoneeseen läntätyistä metrisistä loisteputkista jotka hohtavat kylmää valoaanseinällä ilman mitään suojuksia tai somistusyrityksiä. Varjostimistahan on vain harmia kun lamppua pitää vaihtaa.
Niin. Jonkun on oltava kotona. Olisi kiva jos se joku olisi sellainen joka osaisi tehdä kaikki kotiasiat mutta niin ei vain tapahdu. Intia on vuosituhansien aikana rakentunut kastijärjestelmään jonka mukaan jokaisella on paikkansa ja tehtävänsä. Joku suku on ollut kauppias, joku sotilas, joku pappi, joku kastiton likaisen työn tekijä. Kaikille kasteille on lukuisia alakasteja, siis lukuisia ala-ammatteja. On kangaskauppiaita, lankakauppiaita, naulakauppiaita, hedelmäkauppiaita, karamellikauppiaita, vihanneskauppiaita, kultakauppiaita ja niin edelleen, loputtomiin. Vihanneskauppiaan pojat ovat vihanneskauppiaita ja vihanneskauppiaan tytär menee naimisiin vihanneskauppiaan kanssa.
Mutta nykymaailmassa yksipuolisella osaamisella ei enää pärjää. Vaaditaan moniosaamista, joustavuutta ja nokkeluutta, johon Intiassa ei luontevasti kasveta. Siksi Intia tuntuu jatkuvasti olevan hukassa. Anitha ei osaa silittää koska hän ei ole eläissään omistanut silitysrautaa vaan on vienyt ja vie edelleen vaatteensa kadunkulmaan silittäjälle. Anitha on ollut meillä kaksi vuotta ja olemme hankkineet jo toisen silityslaudan ja kolmannen silitysraudan tuhottavaksi. Olemme Suomessa itse pärjänneet uudella silitysraudallamme viimeiset 7 vuotta, silityslautamme ostimme Amerikasta 13 vuotta sitten. Jokainen meistä silittää itse omat vaatteemme ilman että vaatteita menee jatkuvasti pilalle.
Intiassa töiden teettäminen kunkin ammattikunnan edustajalla on normi. Babu kertoi minulle aikovansa maalata veljensä kanssa kotitalonsa kotikylässään. Kysyin kuka talon maalaa. "Maalarit", vastasi Babu hieman hämmästyneenä. Autonkuljettaja ja huikean sosiaalisen nousun tehnyt insinööriveli eivät itse maalaa mitään vaikka ovatkin meidän mitta-asteikolla köyhiä. Kun Babu sanoo maalaavansa, hän siis sanoo maksansa siitä että teettää työn toisella. Olisi varmasti halvempaa maalata itse ja koti olisi ollut jo vuosia siistissä kunnossa mutta niin ei tehdä. Veli oli valmistumisensa jälkeen työttömänä miltei vuoden ja suomalaisen ajattelutavan mukaan olisi voinut tehdä vaikka mitä remonttihommaa kotona. Mutta maalausurakka oli säästetty siihen kunnes veli valmistui collegesta, sai työpaikan pankista ja alkoi vihdoin tienata. Enää ei eletä vain Babun palkalla.
Kun katson Intiaa nyt vierailevana suomalaisena, tällaiset asiat ärsyttävät minua. Toisaalta tajuan ensimmäistä kertaa toisen ulottuvuuden siitä millainen lottovoitto on syntyä Suomeen. Tarkoitan sitä että Suomessa jokainen kasvaa tavallisen arjen osaajaksi ja oppii itsestäänselvyytenä tekemään asioita itse. Lapsikin osaa tiskata astioita, käyttää imuria, ommella napin kiinni tai haravoida lehtiä. Kalusteiden maalaaminen ja terassin rakentaminen on jokaiselle kesämökkiläisperheelle yhteinen hauska homma. Poropeukalotkin nikkaroivat mökeillään ja tulos on ihan kelvollista. Intiassa näin ei ole koskaan. Ja on vaikea edes kuvitella koska se voisi olla mahdollista.
6 kommenttia:
Nämä ovat sellaisia asioita mitä tavallinen turisti ei huomaa. Turisti vaan ihmettelee likaisuutta.
Jännä havainto. Yleensähän ajatellaan, että erikoistuminen tapahtuu talouden kehittymisen myötä. Näin se tietysti on, kun se tapahtuu tehokkuuden takia. Siis niin, että jotkut erikoistuvat kasvattamaan lehmiä, toiset rehua, kolmannet pyörittämään meijeriä ja neljännet myymään maitotuotteita, sen sijaan että jokainen tekisi omat juustot omalla rehulla eläneen oman lehmän maidosta. Intiassa erikoistuminen on tapahtunut ilmeisesti aivan muista syistä, jolloin erikoistuminen onkin kehityksen jarru.
Ilkka jatkoi tuota ajatusketjua jota olin yrittänyt pyörittää kirjoittaessani blogia. Poistin ne kappaleet kokonaan kun menin niin solmuun.
... niin, olin miettinyt sitä että joskus aiemmin ammattikunnat Intiassa ovat varmasti oikeasti olleet taitavia ammatissaan. Nyt tuntuu että vanhat ammatit ovat kadoksissa eikä uusia ole löytynyt - maalarit sutivat aivan pöyristyttävän huonoa jälkeä, sähkömiesten työnjälki on sellaista että minäkin pelkään, viljavia peltoja ei oikein näy missään. Jotenkin eletään vielä ajassa 100 vuotta sitten ja samalla on kännykät ja televisiot ja siihen tiukkaan kastimaailmaan tulee vielä kevytmieliset Bollywood-elokuvat luomaan mielikuvaa siitä millaisessa Intiassa olisi hienoa elää. Sekoittavaa.
Onhan Intiassa niita vanhoja temppeleita ja palatseja. Ja jotain britti-imperiumin aikaisia rakennuksia. Ne ovat kaikki edelleen pystyssa, joten varmaan niihin aikoihin oli ammattinsa osaavia rakentajia. Teidan kertomusten perusteella on jotenkin vaikea kuvitella nykyintialaisia rakentamassa mitaan mika kestaa edes muutamaa vuotta.
Hienot maharajojen palatsit on suunnitellut yleensä joku skotti tai brittiarkkitehti. Taj Mahal on mogulien ajalta ja suunniteltu muslimien moskeijan näköiseksi, ei intialaista arkkitehtuuria. Minulle on epäselvää mitä on intialainen arkkitehtuuri. Hyviä rakentajia on varmasti ollut. Nykyään ei taida olla. Meidänkin talo on vasta 4-5 vuotta vanha ja silti talon huoltopäällikkö sanoi etuoven lukosta "se on jo vanha, alkuperäinen lukko."
Lähetä kommentti