Viisumit saimme Suomen Intian konsulaatilta kahdeksi vuodeksi, aiemmat kaksi kertaa olivat vuoden viisumeita. Asumisluvan voi sen sijaan hakea vain Intiassa ja 14 vuorokauden sisällä ensimmäisestä maahantulosta. Sen jälkeen lupaa anotaan uudestaan vuosittain. Viisumin saaminen ei tarkoita sitä että saa asua maassa.
Olemme jo kokeneita maahanmuuttoviraston asiakkaita. Emme hermostu emmekä ihmettele muuta kuin ensikertalaisia jotka ovat levottomia asiakkaita. Osaamme jonottaa istuen. Intiassa täytyy aina istua. Kun menen kauppaan ja ostamaani tavaraa haetaan varastosta, minun on parasta istua. Alkuaikoina yritin odottaessani seistä, mutta kyllästyin että koko ajan joku on pyytämässä minua istumaan. Nyt istahdan heti. Immigraatiossa istutaan muovisilla puutarhatuoleilla ja siirrytään aina yhden istuimen verran eteenpäin (tai sivulle koska penkit ovat myös riveissä) kunnes päästään luukulle asioimaan. Ensikertalaiset eivät tajua tätä ja sen vuoksi paikalla on virkailijoita jotka käskevät istumaan oikeassa paikassa. Istuimme kolmessa eri huoneessa ja kolmen tunnin kuluttua asumishakemuksemme oli otettu vastaan ja päätöksen - joka ilmeisesti on myönteinen - saamme noutaa maanantaina.
Joka vuosi olemme toimittaneet virastolle samat paperit, noin kolmekymmentä sivua kummastakin. Kopiot passista, viisumista, Mikon työsopimuksesta, vakuutukset siitä ettei kukaan intialainen voi tehdä Mikon työtä, vapaamuotoinen todistus Salcompilta jossa kerrotaan että Mikolla on kokopäiväinen työ, vakuutus että firma kantaa kaikki mahdolliset Mikosta koituvat kustannukset, firman yhtiöjärjestys, firman kaupparekisteriote, firman vakuutus että Mikko vaimoineen asuu the Laurels-nimisessä rakennuksessa, the Laurelsin vuokrasopimus, kopiot Mikon veronmaksajakortista, kopio Mikon viimeisestä veroilmoituksesta, firman sertifikaatti siitä että palkasta on pidätetty veroja, kopiot jokaisesta ennakonpidätyksestä, erillinen todistus siitä ettei virallista joulukuista ennakonpidätysilmoitusta ole vielä saatu mutta että ennakonpidätys on toimitettu. Sen lisäksi minulla on sadan rupian leimaveropaperilla vakuutus etten tee Intiassa palkkatyötä. Niin ja tietenkin täytetty hakemuslomake ja sen liitteenä vapaamuotoinen kirje jossa anotaan että meille myönnettäisi asumislupa.
Kaikki nämä paperit arkistoidaan meistä joka vuosi jonnekin. Häkellyttävä ajatus.
Maahanmuuttoviraston nettisivuilla kehoitetaan tekemään hakemus suoraan netissä ja toimittamaan muut paperit virastoon. Mikon sihteeri oli puurtanut kokonaisen päivän ja IT-osaston tuella sai lähetettyä meidän molempien kaksisivuiset hakemukset. Kun sihteeri oli ottanut yhteyttä maahanmuuttovirastoon ja kysyi mitä tehdä kun ei onnistunut printtaamaan valmista hakemusta, virastossa oli äimistelty miten hän oli onnistunut täyttämään hakemuksen netissä koska siihen tarvittava linkki ei vielä ole toiminnassa.
- En ole ainoa jonka mielestä Intian lahjakkaimmat insinöörit katoavat Amerikkaan. Tai ilmeisesti Salcompille jossa onnistuttiin hakkeroimaan maahanmuuttoviraston palveluun jota ei vielä ole.
2 kommenttia:
U s k o m a t o n t a !!! Entäs, jos jossakin on virhe , ja kaikki alkaa alusta ! Emme kadehdi !
Ei huolta vaikka jossakin olisi virhe, sillä Intia ei ole oikeastaan byrokraattine maa. Meilläkin puuttui se Pirkon leimaveropaperilla oleva vakuutus ("this is a sworn affidavit that shall not take employment while residing in India...") ja riittää, että teemme sellaisen maanantaiksi kun menemme hakemaan leimattua paperiamme. Ei saksalainen opiskeiljjapoikakaan joutunut vaikeuksiin siitä, että teki rekisteröinnin 2 viikkoa myöhässä; ei maasta karkotusta, ei joutunut takahuoneeseen kuulusteluun. Riitti, että hän maksoi muutaman euron sakon laiminlyöntinsä sovitukseksi.
Lähetä kommentti