Kyllä Chennaihin voi lentää helpomminkin kuin lähtemällä Töölöstä kello 5.45, lentämällä 3 tuntia länteen Lontooseen josta otetaan kone itään Intian Bangaloreen, josta on tunnin lento edelleen itään Chennaihin jonne saavutaan kello 7 aamulla. Tämä nyt vain sattui lentoja tilatessa olemaan se näppärin yhteys.
Ja koska sekä Mikko että minä olemme vakavasti riippuvaisia elokuvien katselemisesta, emme tuhlaa pitkiä lentoja nukkumiseen vaan katsomme niin monta elokuvaa kuin ehtii. Olisin ehtinyt katsoa neljä leffaa Lontoo-Bangalore-välillä, mutta yritin nukkua sen yhden leffan pituisen pätkän. Mutta silloin ei nukuttanut.
Univelkaa lukuunottamatta matkaamisessa on vain hyviä puolia. Bangaloren poukahdus oli kiva tehdä. Sai pehmeästi käännettyä Intia-vaihteen päälle.
Esimerkiksi turvatarkastukset Intiassa ovat aina hauskoja. Naiset ja miehet osoitetaan eri jonoihin koska ei voi kuvitellakaan että naisia kopeloitaisiin julkisesti. Naiset ahtautuvat laumoissa lapsikatraan kanssa myös turvatarkastusportin läpi. Sitten heitä työnnetään takaisin odottamaan vuoroaan ja opastetaan turhaan että portin läpi on tarkoitus kulkea yksi kerrallaan. Sinänsä sillä ei ole väliä. Intialaisilla naisilla on aina yllään kilo kultaa koruina, joten metallipaljastuslaitteen läpäiseminen on joka tapauksessa jatkuvaa piippaamista. Sitten jokainen nainen ja lapsi tutkitaan yksitellen verhoilla eristetyssä kopissa käsikäyttöisellä metallinpaljastimella ja sama herkeämätön piippaaminen jatkuu. Sitten matkalippuun lätkitään leimat että nainen on tutkittu ja vaaraton, piippailuista huolimatta. Naisia kunnioittamattomissa länsimaissahan on tapana riisuttaa kelloa, kenkää, vyötä, rannekorua ja korvakorua kunnes piippausta ei enää kuulu, mutta ei Intiassa.
En usko että intialaisnaisten turvatarkastuksissa on mitään järkeä. Mutta ne ovat hyvin aikaavieviä. Yleensä yksi lauman jäsenistä asettuu jonoon kun muut purkavat nyssäköitään läpivalaisuhihnalle, syöttävät lapsia tai ovat loukkaantuneita siitä että takki pitää riisua. Sitten kun on sen jonossa olevan vuoro astua metallinpaljastusportin läpi, koko jengi rientää salamana perään. Joten jos äsken luulin olevani jonossa kolmantena, olenkin yhtäkkiä kolmaskymmenes. Elämä on kovin arvaamatonta.
Vain Intiassa turvatarkastuksen venyminen on hauskaa ajanvietettä.
3 kommenttia:
Miehet jäävät paljosta kokemuksesta paitsi. Intialaiset miehet ovat turvatarkastuksessa mahdollisimman tylsiä: osaavat ottaa läppärit pois laukusta etukäteen ja jonottavat kiltisti puuhailematta samalla mitään. Ainoa ilo on katsoa mitä kaikkea taskuihin mahtuu kun vain kännykkä on pyydetty erikseen panemaan hihnalle.
Hyvä kun saat moisesta älyttömästä tarkastuksestakin hupia irti!
Nyt sitten vaan riemuisaa Loppiaista, kunhan ensin nukutte.
Täällä maa hiukan valkoinen ja liukkaus varmaan täyttää sairaalat.
Huomiseksi luvattu Tapanimyrskyn pahempi kopio!!??
Hehheh, en edes muistanut kuinka hupaisa kokemus tuo turvatarkastus on Intiassa. Koko lentäminen ihan alusta loppuun on aika jännittävää siellä.
Lähetä kommentti