Uudessa shopping mallissa on viihtyisää |
Kävin maanantaina Sociedade Hípica Nilton Linsissä iltaratsastuksella – pitihän nyt Dubai-viikonlopun jäljiltä mukana oleville ratsastushousuille olla käyttöä. Rento, mukava maastoratsastus Nilton Lins yliopiston alueella ja sen päälle vielä puolisien tuntia opetusta kentällä. Ihan toista kuin Chennain touhu. Eikä mangalargan voittanutta ole. Tai ehkä on vaan niin, että ensirakkautta ei voita mikään?
Saman tien sovittiin maastoratsastus keskiviikoksi, joka oli vapaapäivä. Ajoimme pikkutietä parinkymmenen minuutin matkan päähän, pienelle tallille, josta saimme “cowboy” hevoset, samoja cioulo-hevosia, johin tutustuimme Etelä-Brasiliassa. Ratsastimme muutaman tunnin pitkin hiekkateitä, viidakkopolkuja, joenpohjia, pellonpientareita. Kaikkialla näkyi hevostiloja ja ohitimme myös pienen rodeoareenan. Kohtasimme maastossa ja teillä useampia ratsastavia porukoita, paikallisen näköisiä miehiä ja poikia viettämässä vapaapäivää. Retken loppupuolella kävimme oluella pienessä tienvarsikuppilassa. Kun ajoimme siitä myöhemmin ohi, sen edessä seisoi taas pari hevosta kun ratsastajat olivat sammuttamassa janoaan terassilla. Hevonen kuuluu täällä jokapäiväiseen elämään.
Yksi retken kohokohdista oli todeta, että hyppääminen onnistuu vielä kahden vuoden tauon jälkeen. Polulla oli yhdessä kohdassa kaatunut puu, joka oli sen verran korkealla, ettei hevonen päässyt siitä yli astumalla eli varmaan jotain 60-70 cm. Ei siis ollut muuta vaihtoehtoa kuin hypätä. Tilanne tuli niin äkkiä, etten ehtinyt onneksi miettiä ja hermostua, niinpä hyppy onnistui ilman ongelmia.
Talli oli aika alkeellinen, mutta hevoset hyviä. Vasemmalla opettaja Miguel, keskellä tallin omistaja ja oikealla Jorge, jonka tapasin maanantain ratsastuksella |
Viidakon taikaa |
Tauolla pikkupuron varressa. Korkean veden aikaan tämä taitaa olla osa Rio Negroa. |
Taustalla yksi vastaantulleista ratsastavista porukoista |
PS. Sociedade Hípica Nilton Linsin väki oli vaihtunut kokonaan, nyt sitä pyörittää oikein eläinlääkäri, joka osaa jopa auttavasti englantia, opettajana on Chileläinen (mutta São Paulosta tänne muuttanut) Miguel. Hollywoodista (“Oliuudjista”) kukaan ei tiennyt mitään, Atravida on vielä tallilla, mutta niin huonossa kunnossa, ettei sillä voi(nut) ratsastaa.
3 kommenttia:
Mahtavaa! Olen tosi ylpeä että lähdit ratsastamaan, olin aivan varma ettet saa aikaiseksi sitä ilman minua!
Kommenttina ensirakkaudesta - mangalarga on brasilialainen hevosrotu, siis ne hevoset joilla Mikko aloitti ratsastusuransa neljä vuotta sitten. Näillä hevosilla on erikoinen viides askellaji, matkanteon kannalta todella miellyttävä ravin ja laukan välimuoto.
Olisipa tiennyt tuonkin aktiiviratsastusharrastuksesta silloin kuin asui Manauksessa, olisi ollut enemmän tekemistä. Meidän pienissä porukoissa olimme tarpeeksi outoja jo Nilton Lins-tallin ratsastajina.
Yhteenvetona: Muutetaan takaisin Brasiliaan.Sinne on jäänyt suuri osa sydämestä.
Vastaisen varalle itseä varten: ratsastustunti maksoi 50 realia ja 3 tunnin retki (juomineen) 100 realia.
siis 22 euroa tunti ja kolmen tunnin vaellus 44 euroa. Intia joka on halpa maa, maksamme kuussa 250 euroa plus se mieletön liittymissumma jota ei koskaan saada takaisin.
Wiknerin tallilla yksi tunti maksaa kausiasiakkaalle 30 euroa ja yleensä ratsastetaan 1-2 kertaa kuussa = 120 - 240 euroa. Ja siihen kuuluu opetus.
En tiedä mitä voimme tehdä Intiassa. Joko lopettaa ratsastus tai vaan maksaa itsemme kipeiksi ja koko ajan harmitella asiaa.
Lähetä kommentti