Tutkimusmatkalla Manauksessa

Uudessa shopping mallissa on viihtyisää

Olen ensimmäistä kertaa Brasiliassa kahteen vuoteen. On kuin olisi tullut kotiin. Kuten kotiinpalaajille usein käy, koti on muuttunut poissalon aikana. Osa muutoksista on todellisia, kuten paljon parantuneet liikennejärjestelyt, uusi hieno shopping mall (enää ei manauslaisten tarvitse mennä São Pauloon päästäkseen kalliisiin merkkiputiikkeihin), monet uudet hotellit, Ponta Negrassa meneillään olevat massiiviset muutostyöt – kaikkialla näkee, että kaupunki tekee parhaansa ollakseen edukseen kun jalkapallon MM-kisat tulevat kaupunkiin parin vuoden päästä. Osa muutoksista johtuu vain siitä, että syystä tai toisesta löytää uusia uusia asioita. En esimerkiksi tiennyt, että Manauksessa elää vahva cowboy kulttuuri.

Kävin maanantaina Sociedade Hípica Nilton Linsissä iltaratsastuksella – pitihän nyt Dubai-viikonlopun jäljiltä mukana oleville ratsastushousuille olla käyttöä. Rento, mukava maastoratsastus Nilton Lins yliopiston alueella ja sen päälle vielä puolisien tuntia opetusta kentällä. Ihan toista kuin Chennain touhu. Eikä mangalargan voittanutta ole. Tai ehkä on vaan niin, että ensirakkautta ei voita mikään?

Saman tien sovittiin maastoratsastus keskiviikoksi, joka oli vapaapäivä. Ajoimme pikkutietä parinkymmenen minuutin matkan päähän, pienelle tallille, josta saimme “cowboy” hevoset, samoja cioulo-hevosia, johin tutustuimme Etelä-Brasiliassa. Ratsastimme muutaman tunnin pitkin hiekkateitä, viidakkopolkuja, joenpohjia, pellonpientareita. Kaikkialla näkyi hevostiloja ja ohitimme myös pienen rodeoareenan. Kohtasimme maastossa ja teillä useampia ratsastavia porukoita, paikallisen näköisiä miehiä ja poikia viettämässä vapaapäivää. Retken loppupuolella kävimme oluella pienessä tienvarsikuppilassa. Kun ajoimme siitä myöhemmin ohi, sen edessä seisoi taas pari hevosta kun ratsastajat olivat sammuttamassa janoaan terassilla. Hevonen kuuluu täällä jokapäiväiseen elämään.

Yksi retken kohokohdista oli todeta, että hyppääminen onnistuu vielä kahden vuoden tauon jälkeen. Polulla oli yhdessä kohdassa kaatunut puu, joka oli sen verran korkealla, ettei hevonen päässyt siitä yli astumalla eli varmaan jotain 60-70 cm. Ei siis ollut muuta vaihtoehtoa kuin hypätä. Tilanne tuli niin äkkiä, etten ehtinyt onneksi miettiä ja hermostua, niinpä hyppy onnistui ilman ongelmia.

Talli oli aika alkeellinen, mutta hevoset hyviä.
Vasemmalla opettaja Miguel, keskellä tallin omistaja ja oikealla Jorge,
jonka tapasin maanantain ratsastuksella

Viidakon taikaa

Tauolla pikkupuron varressa. Korkean veden aikaan tämä taitaa olla osa Rio Negroa.

Taustalla yksi vastaantulleista ratsastavista porukoista

  
PS. Sociedade Hípica Nilton Linsin väki oli vaihtunut kokonaan, nyt sitä pyörittää oikein eläinlääkäri, joka osaa jopa auttavasti englantia, opettajana on Chileläinen (mutta São Paulosta tänne muuttanut) Miguel. Hollywoodista (“Oliuudjista”) kukaan ei tiennyt mitään, Atravida on vielä tallilla, mutta niin huonossa kunnossa, ettei sillä voi(nut) ratsastaa.