Luulin..

Luulin että Intian kotiasiat ovat kunnossa. Että tulen kotiin eikä ole mitään murheita ja kaikki ovat iloisia.

Koneeni laskeutui Chennaihin tänä aamuna kello 3.30 ja olin kotona kello 5. Mikko mumisi jotain sellaista kuin "tervetul..." joten saattoi olla että mies oli hetken hereillä. Mutta koska Mikon normaaliaamu alkaa kello 6, en järjestänyt ihmeempiä kotiintuloseremonioita vaan menin itsekin sänkyyn. Lontoosta on 10 tunnin lento jonka aikana keskityin enemmän elokuvien katseluun kuin nukkumiseen.

Heräsin jotenkin haamumaisena kello 8.

On hetkiä jolloin palveluskunnan olemassaoloa ei kaipaa… Anitha puuhaili alakerrassa enkä voi mennä hänen eteensä pyjamassa ja hampaat harjaamatta. Lisäksi, koska palveluskunta on meillä töissä, raahautuminen alakertaan oli merkki minun työpäiväni alkamisesta. Ei minulla ole lomaltapaluuluppopäivää vaikka olen omassa kodissani. Ensimmäiseksi Anitha kysyi kuinka vanhempani jaksavat. Saman oli kysynyt minut kentältä hakenut Prabha "Your Mother fine, mam? Your Father fine, mam?" Intialaiset arvostavat vanhuutta ja vanhempia. Mutta ennenkuin sain jääkaapin oven auki ottaakseni aamiaista tai tehtyä kahvia itselleni, Anitha purki huolensa.

Ne Prabhan ja Babun ja Jantun erimielisyydet joista Mikko mainitsi Pelkkää toistoa blogissaan. Se lappu johon Prabha oli kerännyt hintatarjoukset eri tavaroista, materiaaleista ja töistä. Ja sitten kaikki ne työt jotka oli tehty ja mitä niistä maksetaan palkkaa? Mr Ravi Salcompilta oli antanut 5000 rupiaa (80 euroa) materiaaleja varten ja siitä yli jäänyt 120 rupiaa (2 euroa) oli Babu toimittanut takaisin Mr Raville joten Salcompin tilit ovat sen puoleen kunnossa. Lisäksi Saar (Mikko) ei tiennyt että Prabha ja Jantu olivat minun pyynnöstäni pesseet kaikki ikkunat sisältä ja ulkoa ja puhdistaneet katon ja keittiön edessä olevat vesitankit ja että huonosti maalatun portin ruosteiset kohdatkin oli maalattu uudestaan. Ja mitä tehdä vanhalle digiboxille jota ei vielä ole haettu pois koska Saar ei ollut sanonut pidetäänkö meidän kahta muuta televisiota edelleen kaapeliyhteydessä. Haluaako Saar pitää kahta televisiota joista ei näe mitään? Maksu on 100 rupiaa (1.6 euroa) kuukaudessa per televisio. Jos tulee vieras vierashuoneeseen ja katsoisi televisiota eikä näekään mitään? Entä sähkömittari??? Mittarinlukija ei ole tässä kuussa käynyt ja kaikkien naapureiden autonkuljettajat ovat käyneet sähkölaitoksen toimistossa ilmoittamassa mittarinlukemat ettei heidän sähköä katkaista. Pitäisikö Prabhan nyt mennä sähkölaitokselle? Saar halusi heittää pois kahdeksi kappaleeksi lahonneen pöydän, mutta eikö se pitäisi myydä? Saako sen myydä paperinkerääjälle? Ja se kaivon moottori joka edelleen seisoo vartijoiden pöydän takana – paperinkerääjä oli ollut kiinnostunut siitäkin ja halusi ostaa sen, mihin hintaan se myydään ja voiko sen myydä jos ei kukaan tiedä kenelle se oikein kuuluu?

Silmäni eivät oikein pysyneet auki kun rupesin listaamaan kaikkia ongelmia. Sanoin että tässä on niin vaikeita asioita että minun on saatava kahvini ensin.

Päivän mittaan asiat selkiytyivät. Sain kuulla sekä Prabhan, Anithan että henkilöstöjohtaja Victorin tulkinnan kuohuttavasta hintatarjouksesta / laskusta. Prabha oli tehnyt Canossan matkan tehtaalle Victorin juttusille ja ominaiseen ruoskitun koiran tapaansa peloissaan sanonut kaikkeen “Yes, Sir”. Siis myös siihen että palkka työstä on saatu vaikkei ollutkaan. Eli ei kyse ole pelkästään kielitaidosta, sekä Prabha että Victor puhuvat äidinkielenään tamilia. Ongelmat ovat jossain paljon syvemmällä ja kauempana. Eikä Babun ja Prabhan välirikon syy selvinnyt vieläkään.

Lähetin Prabhan sähkölaitokselle sinä aikana kun olin säärikarvojen poistossa. Samaan aikaan sähkölaitoksen mittarinlukija olikin tullut meille kotiin, sähköt eivät ainakaan tähän hätään katkea ja voin taas käyttää hametta kun säärikarvojakaan ei enää ole.

Prabha tutki Jantun kanssa hajonneen pöydän ja sen alumiinijalat ja oli kiinnostunut ostamaan tuhoutuneen kokonaisuuden. Sanoin että maksaa siitä minulle saman hinnan kuin paperinkerääjäkin maksaisi. En ole niin hyvin perillä romun arvosta että olisin suoralta kädeltä heittänyt että maksa 15 rupiaa (25 senttiä). Liian lepsu kun ei saa olla. Ja kaivon antiikkisesta ja toimimattomasta moottorista paperinkerääjä saa tehdä tarjouksen ja rahat tilitetään tehtaalle (noin euron verran).

Anitha saa Babun kanssa sopia miten ja milloin kaksi televisiota kuljetetaan tehtaalle. Ja jätetään se vierashuoneen televisio kaapeleineen jos vaikka joku vieras meille vielä tulisi.

Iltapäivällä ennen Prabhan lähtöä otin vielä puheeksi Babun ja hänen väliset riidat. Anitha oli kuvaillut minulle niitä värikkäästi, kuinka kovaäänistä huutoa oli pihalta kuulunut ja kuljettajien kahdeksanvuotinen ystävyys oli vaakalaudalla.

No niin. Prabha lyyhistyi hetkessä puoli metriä lyhyemmäksi, käänsi murheellisen koiran katseensa muualle ja näytti asettautuvan kepillä lyötäväksi. Eikä sanonut mitään. Puhuin tiukasti että jos on ongelmaa, siitä on puhuttava minun kanssani. Jos joku on epäselvää, siitä on ilmoitettava minulle niin asia selvitetään. Ystävyyssuhteita ei rikota eikä ketään rueta irtisanomaan ilman syytä.

- Onko selvä? “Yes, mam”. - Onko vielä ongelmia? “No, mam” - Oletteko selvittäneet välit Babun kanssa? “Yes, mam”. Prabha ei katsonut minuun mutta näin että koiransilmissä oli kyyneleitä. Hymyilin ja sanoin että sittenhän kaikki on hyvin. Surkea hiljaisuus ja sitten vaimea “Good night, mam. Tomorrow at 9 am”.

Ota näistä nyt selvää.