Aloitin toukokuussa ratsastamisen Madras Riding Schoolissa. Kypsyminen ajatukseen ratsastaa aamulla joko klo 5.30-6 huippuryhmässä tai 6-6.30 keskitason ryhmässä on vienyt aikaa. Ei ole kiva herätä kolme kertaa viikossa niin aikaisin, ja sitäpaitsi huippuryhmä ratsastaa kuusi kertaa viikossa, joten on tässä ongelmaa. Ja kun Mikko jatkaa toiseen suuntaan töihin ja minä toiseen niin tarvitaan kaksi autoa ja kaksi kuskia joka sekin on logistinen ongelma.
Puhuin jo toukokuussa tallin johtajalle että Pia on tulossa kahdeksi kuukaudeksi meille ja ratsastaisi klubiin liittyvän Mikon ja minun kanssani sen ajan. Mr Ravi vaivasi päätään kovasti kiperän ongelman kanssa. Klubi ottaa vain vuosijäseniä eikä tällaiseen kahden kuukauden ratsastajaan ole varauduttu. Talli pursuaa hevosia joilla ratsastaa kourallinen ihmisiä aamulla kello 5:30 - 7 välillä. Konit laiskistuvat pilttuissaan seistessä. Ja talli kärsii rahapulasta. Ei ole tarpeeeksi ratsastajia. Minusta asiassa ei ollut miettimistä vaan siitä vaan!
Jäsenyys on siis ympärivuotinen tai ikuinen jäsenyys. Alkumaksu on 25,000 rupiaa (429 euroa) jota ei makseta takaisin vaikka eroaisi klubista. Tällä sitoudutetaan ratsastaja klubiin. Maksoimme sen nikotellen koska muuten ei voi aloittaa ratsastamista. Sitten on jäsen. Jäsenen pitää lisäksi maksaa kuukausimaksu joka on kolme kertaa ratsastavalle 7000 rupiaa (118 euroa) ja kuusi kertaa viikossa ratsastavalle huipputason tyypille 10,000 rupiaa (168 euroa). Jos olen kuukauden lomalla Suomessa kuten tulen vuoden sisään olemaan ainakin pari kertaa, maksan alennettua kuukausimaksua eli 4000 rupiaa (67 euroa) siitä etten ratsasta. Ymmärrän tämän jotenkin, vaikka hankalasti. Tallissa on jatkuvat kiinteät kustannukset joten sattumanvarainen ratsastaminen on hankalaa talouden kannalta. Mutta onhan ratsastaminen aivan huikean kallista. Kyse on kuitenkin vain puolen tunnin pyrähdyksistä.
Somerolla yksityistunti maksoi 40 euroa, mutta toisaalta Somerokin kärsii rahapulasta ja talli on vuosittain vaihtanut omistajaa edellisen tehtyä konkurssin. Hevosurheilu on kallista, hevoset ovat kalliita.
Olin siis puhunut Piasta ja varoittanut ja kysynyt ja selittänyt tilanteen. Että Pia ratsastaa kanssamme kolme kertaa viikossa. Kun Pia tuli, Ravi oli edelleen huolissaan ja lopulta ilmoitti ettei koulun säännöissä ole mahdollisuutta väliaikaiseen jäsenyyteen vaan Pian on haettava jäseneksi. "Ok", sanoin, "on ihan reilua että Pia maksaa sen 8000 rupiaa kuussa," Mutta ei. Paikallisen logiikan mukaan jäseneksi ei voi liittyä ellei maksa tuota 25,000 rupian liittymismaksua! Se alkoi jo tuntua liian paksulta! Yhteensä 680 euroa siitä että pääsee ratsastamaan keskitason ryhmään kahden kuukauden ajan! Ryhmään jossa on mukana kolme vuotta ratsastaneita tolloja jotka tuskin pysyvät hevosen selässä eivätkä ole päässeet edes sille asteelle että osaisivat nostaa laukan.
Pia ei sitten tullut jäseneksi. Sovin että on ihan ok että Pia on vieraana. Kukin jäsen saa tuoda vieraan ratsastamaan 500 rupian kertamaksulla kaksi kertaa kuussa. Ja kun meitä on perheessä kaksi jäsentä, Pia voi siis ratsastaa neljä kertaa kuussa. Vaan ei... Ravi kertoi että koulun säännöt sanovat että sama vieras voi olla vieraana vain kaksi kertaa kuussa. Eli Pian ratsastukset typistyvät kahteen kertaan.
Joten Pian ratsastuksista koulu tienaa laatimiensa sääntöjen perusteella kahdelta kuukaudelta 2000 rupiaa. Olimme täysin valmiit maksamaan 14,000 rupiaa Piasta tuolta ajalta. Länsimaisen logiikan mukaan näiden erotus 12,000 rupiaa on ihan kiva summa etenkin kun koulu kärsii rahapulasta. Länsimaisen logiikan mukaan voisi tehdä poikkeuksen klubin tiukkoihin sääntöihin, etenkin tällaiseen aikaan kun tallilla ei muutenkaan ole ratsastajia. Mikon ja minun lisäksi keskitason ryhmässä on yksi nuori nainen.
Ratsastustaso Madrasissa on surkea. Huippuryhmää ei harjaantumattomallakaan silmällä huomaa huippuryhmäksi, mutta on silti kiva että voimme ylläpitää Brasiliassa hyvään malliin kehittynyttä harrastustamme.
Tänään oli opettajakin pois ja päädyimme siihen että Mikko kovaäänisenä huusi käskyt minun vikistessä komennusohjeet Mikolle ja saimme ihan kelvollisen tunnin aikaiseksi. Ja kun opettajaa ei ollut, ihan häikäilemättä laukkasimmekin vaikka sitä ei opettaja meille keskinkertaisuuksille normaalisti suo. Jospa huomennakin onni suosisi ja opettaja olisi pois!
2 kommenttia:
Tästä jutusta voi saada sellaisen käsityksen, että ratsastusklubimme olisi jotenkin jäykkä ja jopa, että ne jäykät säännöt olisivat (klubinkin kannalta) tyhmiä. Käsitys on aivan oikea.
Tarkkaavainen lukija voi myös saada käsityksen, ettei kunnia-arvoisen Madras Riding Schoolin taso olisi kummoinenkaan. Käsitys on aivan oikea.
Kivaa meillä on silti, eikä aikainen herätyskään ole niin paha kuin luulin.
Minusta on edelleen kummallista että samaan aikaan kun ollaan huolissaan siitä, että ihmiset tuo liikaa vieraita kuluttamaan hevoset loppuun, kärsitään rahapulaa ja kaivataan lisää ratsastajia. Joku tyhmempi voisi luulla että minusta olisi klubille iloa kun hevoset saisi vähän kuntoilua ja he saisivat lisätuloja. No ei se mitään, oli ihan kiva olla hevosen selässä pari kertaa, ja pääsen kuitenkin Kanadassa taas vähän reippaammille tunneille ilman klo 5 herätystä.
Lähetä kommentti