Terveisiä Tamil Nadusta 2

Mikko ehti uutisoida osin virheellisetkin tapahtumat pikaisessa kirjoituksessaan jokunen päivä sitten. Ei se mitään, hyvä että yrittää. Mutta olen palannut Madrasin maailmaan ja Intian ihmeisiin joten kirjaan lyhyesti päivänpolttavimmat uutiset.

Saavuimme Pian kanssa eilen aamulla kello 5.50 kotiin. Kone lähti myöhässä ja myös saapui perille myöhässä. Lontoossa tapahtui taas Seinfeldit – Pia meni koneeseen edeltä ja minä perässä. Mutta minulle annettiin uusi boarding pass itse printtaamani tilalle “siirsimme teidät business-luokkaan, sopiihan se?”. Tyytyväisenä asettauduin paikalle numero 3, penkille jonka saa täyteen makuuasentoon, tv-ruutu on suuri ja osaston ruoka on hyvää. Join sen kunniaksi lasin shampanjaa jo ennen koneen lähtöä. Hetkeksi tuli tunne että taisin nuolaista ennen tippumista kun turvamies tuli pelottavan listan kanssa luokseni ja pyysi nähdä boarding passini, koska heidän laskujensa mukaan en ole koneessa. Onneksi minun todettiin olevan koneessa niinkin hilpeässä mielentilassa että yritin saada economy-luokassa matkaavaa tytärrukkaani siirretyksi minulle alunperin varatulle keskiluokan paikalle. Ei onnistunut nyt kuten ei aiemminkaan. Oltiin sentään yritetty Pian upgreidausta monta kertaa ihan pisteiden ja rahankin avulla.

Ruokailun jälkeen tanssahtelin keskiosaston läpi economy-luokkaan ja löysin Pian osastonsa viimeisestä rivistä ikkunan vierestä, WC takanaan. “Miten menee? Minä olen juonut jo kolme lasia shampanjaa, syönyt tomaattipeston ja lohisalaatin ja kaikki on hienosti!”

No, ei Pia pahemmin kärsinyt vaikka hieman katkeruutta oli havaittavissa. Kone oli täysi ja nämä WC:n läheisyydessä olevat paikat menevät viimeisenä joten Pialla oli tyhjä paikka vieressä ja siten kohtuullisesti tilaa. Pia oli ihan tarkoituksella kokeneena matkaajana varannut tuon paikan itselleen. Lontoo-Chennai kestää reilut 10 tuntia mutta päivälennon aikana ei tule nukuttua paljon, se on sellaista satunnaista torkkumista. Makasin mukavasti oikoisenaan katsoen kolme elokuvaa enkä häiriintynyt lainkaan vaikka lentohenkilökunta silloin tällöin vaimeasti kuiskasi “voinko tuoda teille jotain?”. Piakin oli varsin tyytyväinen oloonsa.

Kukaan ei tiennyt tuleeko Prabha meitä vastaan koska viimeisen viikon aikana Prabha ei ollut vastannut puhelimeensa. Siellä hän kuitenkin oli ja pääsimme kotiin. Mikko oli juhlavasti työvaatteet päällä meitä kotona odottamassa ja lähti siten yli tunti normaalia aiemmin töihin päästäkseen aikaisemmin kotiinkin. Menimme Pian kanssa nukkumaan, oli täysin tokkurainen olo.Poikkeuksellisesti aamulla tuli sähkökatkos mutta onneksi juuri makuuhuoneidemme ilmastointilaitteet toimivat ja totaalinen katkos tuli vasta kun lähdimme liikkeelle. Kävimme lounaalla Park –hotellissa ja ottamassa valokuvat Pian Madras-klubin henkilökorttia varten joten päiväohjelma oli aika suppea.

Suurin tapahtuma oli kuitenkin kotikulmilla kuuluisan näyttelijän tapaaminen! Heti aamusta autonkuljettajat ja kaikki naapuruston vartijat olivat roikkuneet naapuritalomme edustalla jossa oli tärkeän näköisiä ihmisiä, suuri bussi ja poikkeuksellisen paljon autoja sekä bonuksena oman porttimme vieressä ilmeisesti Piaa kunnioittaen makasi kaksi lehmää. Kuuluisa näyttelija Suriya teki filmiä naapurissamme! Vartija Jantu lähti mielellään luotsaamaan meitä ihmismassojen läpi ja väitti että voimme ilman muuta mennä taloon sisälle. Talo on ihan tavallinen, tosin ylellisempää sorttia oleva omakotitalo. Luultavasti Jantu itse halusi nähdä näyttelijäsankarin ja uskoi että minulla, valkoisella lääkärillä (ja lääkäritän ovat Intiassa liki jumalia), on vapaa pääsy minne vain. Tosi on – luoksemme saapui heti kuvauksia johtava Apollo-sairaalan manageri joka kertoi laveasti sydänkampanjasta johon kuvaukset liittyvät. Jopa 20-vuotiailla nuorilla on Intiassa sydäninfarkteja ja juuri viime viikolla heillä kuulema kuoli 24-vuotias tyttö massiiviin sydäninfarktiin. Joten opastus ja informaatio on tarpeen ja miten se menisi paremmin läpi filmihullussa Intiassa kuin filmitähtisankarin levittämänä! Tietoiskuja esitetään ennen varsinaisia leffoja teattereissa sekä telkkarissa ja se on varmasti tehokasta.

Edetessämme syvemmälle talon uumeniin satunnainen tamili käveli ohitsemme. “Tuo on Suriya, se näyttelijä” huomautti Sudharsan, se Apollo-sairaalan Healthcare Service’stä vastaava puhelias mies. En usko että Kaurismäen veljekset tai edes Mikko Leppilampi saisivat intialaisia hurmoksiin. Kuuluisuudet taitavat olla paikallisia julkkiksia. Kurkistelimme Pian kanssa huoneeseen jonne sankari meni. Siellä oli kolme samannäköistä lyhyttä pönäkkää miestä eikä kenelläkään ollut filmitähden varminta tuntomerkkiä, aurinkolaseja. Emme kehdanneet kysyä kuka heistä on se sankari, hänethän oli juuri esitetty meille. Emme kuitenkaan valehdelleet kun kerroimme palveluskunnalle että olimme tavanneet Suriyan, sankarin. http://www.suriya-online.com/index.html

Kotimme sisäseinien maalaus on onnistunut hyvin ilman maalarinteippiäkin. Hieman haparoivaa rajausta jossain on näkyvissä mutta värit ovat oikeat ja peräti onnistuneet. Taivaansiniset makuuhuoneet ovat mukavat ja kellertävä boordi valkoisten seinien piristeenä muissa huoneissa on kiva. Ainoa moka on vierashuoneen kylppäri jonne maalari ei Anithan mukaan ollut suostunut laittamaan keskelle seinäpintaa kaakeleiden yläpuolelle valitsemaani vihreätä raitaa vaan oli vetäissyt sen valkoiseksi ja laittanut katon rajaan sen saman beigen boordin joka ei sovi kylppärin värimaailmaan lainkaan. Sen voi joskus korjata jos jaksaa ryhtyä sellaiseen.

Kaikki siis hyvin. Nyt lähdemme ensin kynsihoitoihin Pian kanssa, sitten ruokakauppaan ja ostamaan Pialle jonkun räkin jossa voi roikottaa vaatteita. Vierashuoneessammehan ei ole yhtään kaappia. Ja sovimme tapaamiset Hand in Hand-ihmistemme kanssa jotta voimme aloittaa työnteon.

Terveisä Tamil Nadusta

Päätoimittaja oli hapan kun kirjotin Suomessa tapahtuneesta purjehduksesta blogissa, jonka otsikkona on Tapahtuu Tamil Nadunssa. No, tämä on ainakin oikeasta paikasta, vaikka väärän kirjoittajan kirjoittama.
Meillä on kaksi autonkuljettajaa. Olin kolme viikkoa lomalla, Pirkko neljä vikkoa. Autonkuljettajilla ei siis ole ollut liikoja ajoja viime aikoina. Silti minulla ei ollut käytettävissäni yhtään autonkuljettajaa viikonloppuna.
Babun piti viedä isänsä lääkäriin tai temppeliin tai jotain. Babun isähän on ollut huonossa kunnossa, joten annoin ilman muuta luvan ja totesin, että Brabha voi varmaa kuskata minua viikonloppuna kun Madam on ollut jo neljä viikkoa poissa. Babu vastasi, että Brabha on ollut kolme viikkoa joka päivä kiinni maalaustöissä ja hänellä on nyt joku erityisen pyhä päivä ja pitää päästä temppeliin. Ilmeisesti Brabha vietti minun lomani vahtimalla talomme maalaustöitä tai ehkä Brabha otti oikeasti toisen työn siksi aikaa kun Madam on poissa. En minä tiedä mistä oikeasti oli kyse. Minähän en antaudu pidempiin keskusteluihin autonkuljettajien kanssa. Jollen ymmärrä kerrasta, niin odotan että Pirkko ottaa asiasta selvää.
Vartijamme Jantu, se mukava Assamin poika, on siis palannut vuosittaiselta kotilomaltaan. Oli oikein kotoisaa kun Jantu juoksi iloisesti hymyillen avaamaan porttia tullessani lentokentältä viikko sitten. Nyt alan kylläkin huolestua siitä, että en ole nähnyt toista vartijaa kuluneen viikon aikana. Vaikka Jantulla onkin varmasti voimia kuukauden levon(?) jälkeen, ei  24/7 työskentely ole pitkän päälle suositeltavaa. Ehkä toinen vartija on kuitenkin töissä ja minä en vain ole sattunut näkemään. En tiedä. Pirkko ottaa tästäkin selvää huomenna.

Minun Somerniemeni

Olen paljasjalkainen helsinkiläinen, vanhalla Kätilöopistolla syntynyt, Käpylässä ensivuoteni kasvanut, haagalainen. Mutta jostain syystä vanha rovasti Sorsavirta kastoi minut Tasasen mökillä Somerniemellä, ja seuraavana keväänä otin siellä ensiaskeleeni. Sen lisäksi että isäni äidin suku on Somerniemeltä kotoisin, minut on ilmeisesti liitetty sinne tiiviimmin kuin veljeni jotka kastettiin Helsingin Käpylässä.

Olen nyt tavattomasti nauttinut Somerniemen mökillä olosta tämän kolmen viikon Suomen loman aikana. Mökki on yhtä vanha kuin minä mutta kun vanhempani lakkasivat viettämästä kesiä siellä, mökin käyttö on jäänyt vähäiseksi. Veljeni laittavat laiturit paikalleen, leikkaavat ruohon, haravoivat piha-alueen ja lomailevat viikon vuodessa. Siinä ajassa ei ehdi laittaa paikkoja edes normaaliin kesäkuntoon. Talo ilman aitanpolulla astelevaa emäntää on tosiaan kuin pilvinen päivä ja aika synkkä asia. Luonto ottaa omansa nopeasti.

Olimme vuosia Oinasjärven ainoat mökkiläiset.

Kun mökki rakennettiin, niemessä oli pidetty lampaita jotka olivat syöneet myös meidän pienen tonttimme aluskasvillisuuden. Siksi puut eivät päässeet kasvamaan korkeiksi ja koko mäki oli niittyä. Niemen tyven korkeimmalle kohdalle rakennetulta mökiltä näimme järven molemmin puolin, näimme Kärjen, Mäkipellon ja Oksasen talot, näimme jos joku käveli Kärjen kaurapellon syrjässä olevaa tietä pitkin meille. Pieninä seisoimme kohdassa josta näkyi 200 metrin päähän ison tien varressa olevalle postilaatikollemme, siihen josta meille käännyttiin. Isä tuli keskiviikkoiltaisin ja lauantaina heti töiden jälkeen kaupungista mökille. Alkuun kun autolla ei päässyt postilaatikkoa pidemmälle, juoksimme kilpaa isää vastaan. Isä toi sanomalehteen käärityn, Paksalosta ostetun jo puolittain sulaneen litran jäätelöpakkauksen joka piti syödä heti. Voi mitä herkkua! Siitäköhän johtuu että edelleen syön jäätelön melkein sulaneena? Ja isä toi Aku Ankan jonka lukujärjestys oli kolmen lapsen kesken tietenkin sovittu etukäteen.

Nyt puut ovat peittäneet näkymät, ei näy naapurien tyhjentyneet talot. Kärjen taloa pitää ikäiseni Timo mutta hänkin asuu paljolti Somerolla. Kun vakituinen kesä- ja kesäviikonloppuasuminen loppui, puut ovat kasvaneet ja varjostavat mäen niin että niitty on enää kaukainen muisto. Nyt kasvaa rahkasammal ja kielot. Metsämansikoita ei enää ole, päivänkakkara - sinikellokimppuja ei enää poimita, katajat, männyt, pihlajat ja kuuset voivat liiankin hyvin. Niemi on metsittynyt lehtipuilla joiden lehdet täyttävät eteläisen matalan lahden. Laiturimme on vuosien saatossa pidentynyt mutta mutapohjaisen lahden vesi on silti vain metrin syvyistä. Siksi länsipuolen kivipohjaisessa syvässä rannassa uiminen on nautinto, mutta se on kunnan yhteismaata eikä meillä ole lupaa rakentaa saunaa sinne.

Kaikki muuttuu, kaikki kasvaa. Perheet muuttuvat, lapset kasvavat. Vietimme nyt erikoisen juhannuksen saman perheen kanssa kuin vuonna 1960, silloin kun perheen kuopus syntyi. Äiti, isä, isoveli, sisar, pikkuveli. Kaikki on muuttunut, mökissä on sähköt, pesukoneet, suihkut ja muut mukavuudet, Äiti ei muista enää juuri mitään, isä kulkee vanhan miehen lyhyin askelin, veljet ovat kaljuuntumassa, sisar harmaantunut, nyt vuorostaan äitejä ja isiä. Kukaan ei tuonut Aku Ankkaa mutta säästyneet repaleiset vanhat Akut ovat vierasmajassa. Jäätelönkin voi laittaa pakastimeen ja syödä myöhemmin.

Polku matalaan rantaan oli umpeutunut, Kertun polun saattoi vielä aavistaa johtavan saunalle, soramaasta aikoinaan käsivoimin kangetut sadat kivet ovat rinteen pengerryksissä horsman ja sammalen peitossa. Pengerryksiä teimme koko perhe yhdessä, pienet lapset kantoivat pienet kivet, aikuiset suuret kivet. Syvään rantaan vievät, soraan laudalla ja ohuilla männynrungoilla tuetut portaat ovat suurimmaksi osaksi luhistuneet eikä kukaan ole ehtinyt haravoida tätä polkua joten se on sateen jäljiltä liukkaiden lehtien peittämä. Kukkamaa on villiintynyt mutta valkoinen juhannusruusu kukki kielomeren keskellä, samoin kuin Särkynyt sydän. Äiti katsoi sitä ja sanoi "Minä olen aina pitänyt tuosta kukasta, nyt se on kovin peitossa". Revin kielot Särkyneen sydämen ympäriltä ja sen kukat näkyivät punaisina ja kauniina Juhannuspäivän auringossa. Ei soramaassa kukat ole koskaan hyvin kasvaneet. Katsoin kukkaa, Äiti oli sitä aina vaalinut ja hän muisti sen. Särkynyt sydän. Ei sydämeni särkynyt mutta kyyneleet tuli silmiini. Perhe, mökki, onnelliset kesät siellä, aurinko, niityt, kissankellot, ruiskaunokki, lauantaisaunan jälkeen radion kuuntelu, pasianssi, Musta Maija ja ristisanat, Leo Jokelan G.Pula-aho, Kankkulan kaivolla - ja kukapa silloin elänyt näitä unohtaisi: Lauantain toivotut ja Matti Paalosmaan Lista ja ikuisesti ykkösenä soiva Aikamiesten Iltatuulen Viesti:

"Jos iltatuuli viestin viedä vois taa maitten, merten, kauaksi pois, kaipuuni sulle kertoa tahtoisin, tuskien täyttämän tieni mä kertoisin..."

Taidan kertoa kaipuuni ja tuskani myöhemmin.

Musiikkiratsastusta

Ratsastusjutut taitavat olla vähiten kiinnostavia, mutta minulle ne ovat tärkeitä. Juteltiin juuri Kirkkonummella Wiknerin tallilla kuinka ratsastukseen on ehdottomasti liityttävä se sosiaalinen komponentti, ei sitä muuten viitsi harrastaa. Mekin siis rupateltiin kurssimme jälkeen pari tuntia niitä näitä, katseltiin hevosia laitumella, koiria pihalla, kaunista maalaismaisemaa.

Musiikkiratsastus oli aikuisille, siis meille tätiratsastajille suunnattu kaksi-iltainen kurssi. Vajaa kaksi tuntia kumpanakin iltana oli ihan riittävää kuntoilua. Kenelläkään meistä kahdeksasta ei ollut aavistustakaan mihin olimme ilmoittautuneet, mutta sekin kuuluu tätiratsastukseen. Mukaan mennään innolla sen enempää stressaamatta. Tässä iässä ei tarvitse pelätä tai olla huolissaan näyttääkö hölmöltä tai voi kauheaa jollen osaakaan.

Kai se oli jotain katrillia, vaikka ei mitään kouluratsastusta. Ratsastimme kahdessa jonossa, neljä ratsukkoa maneesin molemmin puolin, ja pyrimme pitämään ruodut järjestyksessä siten että vastapuolella kulkeva pari pysyi suunnilleen samassa tahdissa. Oli se hilpeää! Pääty-ympyrälaukka siten että toiset laukkasi oikeata ja toiset vasenta laukkaa eri suuntiin kuulema näytti hienolta, mutta ratsastajille se oli varsinainen kaaos. Törmäilimme sinne tänne ja ihmettelimme mistä niitä laukkaavia hevosia eteen oikein työntyi. Siitä jatkoimme maneesin pitkille sivuille ja piti tehdä vastapäätä laukkaavan pariratsukon kanssa samanaikaisesti samankokoinen voltti, mutta tästä ohjelmanumerosta oli ikävä kyllä luovuttava. Ne jotka laukkasivat voltin, laukkasivat sen jossain missä sattuivat olemaan, loput ravasivat ja joku käveli jonkinlaisen ympyrän. Opettajamme, 20-vuotias Kauppakorkeaan juuri pyrkinyt ratsatajatyttö oli jatkuvasti innoissaan ja tosi kannustava. Nuoret ovat ihmeellisiä.

Viidennen kenraaliharjoituksen jälkeen tallin leiriläiset pääsivät vanhempineen katsomaan tätien esitystä. Meitä kyllä huvitti että onkohan tämä kovinkaan viisasta kun sekä pikkuiset että heidän vanhempansa näkevät mihin kaikki ratsastukseen uhratut vuodet ja rahat lopulta johtavat. Mutta saimme noin 50-henkiseltä yleisöltä innostuneet aploodit ja tallin omistaja Annukka kehui meitä. Sanoi tosin suoraan ettei ne voltit olleet paljon mistään kotoisin.

Jouluna soi taas Abba ja tädit esittävät katrillinsa tallin joulujuhlassa. Pyysin ilmoittamaan hyvissä ajoin sekä kenraaliharjoituksista että joulujuhlasta minulle että voin varata lentolipun. Enhän voi jättää Lavretta-tammaa enkä porukkaani pulaan.

Ja voin paljastaa että hevoset rakastavat laukata "Dancing Queen"in tahtiin.

Aikansa kutakin

Kaikki lapsuuden kesät vietin Somerniemen mökillä joka valmistui sinä vuonna kun täytin vuoden. Teininä parasta kesässä oli kesätyö aikuisista tyhjentyneessä Helsingissä ja asuminen kodissa josta vanhemmat olivat häipyneet mökille. Kesäkaupunki kuului nuorisolle, valoisat yöt saattoi valvoa ja silti jaksoi aamulla mennä Rautakirjan henkilökunnan kuppilaan jakamaan ruokaa, terveyskeskuksen luukulle ottamaan vastaan potilaita tai pesemään laboratorioon näyteputkia ja purtiloita. Sekin kesä kun olin juuri 17 vuotta täyttänyt lukiolainen ja Maunulan terveysasemalla puhelinvarauksia hoitamassa. Muistan kuinka suvereenisti neuvoin puhelimessa selkäkipuisille näppäriä kotihoitokonsteja, opastin auliisti nuoria äitejä pikkuvauvojen oksennustaudin hoidossa ja kuumeeseen auttaa varmasti aspiriini. Edes buranaa ei oltu vielä keksitty. Lääkäriaikoja oli niukasti, vähästä oli vaikea antaa ja mielestäni pihtasin nokkelasti vastaanottoaikojen jakoa. Aikuinen unohtaa nuorten hämmästyttävän itsevarmuuden - nyt minun on mahdoton ymmärtää miten saatoin ja miten minun saatettiin antaa tehdä tuollaista! Samalla tavalla nykyään Helsingissä kaupat on miehitetty ystävällisillä, iloisen avuliailla nuorilla jotka eivät tiedä yhtään mitään, mutta joille ei raaski mitään pahaa sanoa. Elämä vaatii vastuuta josta ei tuossa iässä mitään tiedä.

Opiskeluajan kesiin kuului kesätöiden lisäksi purjehdus. Kun kesätyöt vaihtuivat kesälomiksi, lomailin purjehtien 20 kesää. Kaikki lomat kuluivat rattoisasti veneessä. Ensin meitä oli kaksi, sitten tuli mukaan vauva toisensa jälkeen ja lapset kasvoivat veneilijöiksi . 12 vuotta sitten lähdimme Amerikkaan eikä Suomen lomilla ollut purjehdukseen aikaa. Siihen se minulla tyssäsi. Vene on meillä edelleen, mutten ole kuin vieraillut siellä.

Olen ruennut käymään taas Somerniemen mökillä. Mökki on lähellä, sinne hurauttaa vaikka vain illaksi. Nautin tavattomasti kun olen siellä yksin koiran kanssa. Mennessäni saatan kuvitella istuvani koko illan rattoisasti korituolissa ja lukevani dekkaria.

Aikansa kutakin... teininä menin mökille, valitin hyttysiä ja kärpäsiä ja huonoa säätä ja kylmää vettä ja sitä että äiti puuhaa koko ajan ja istuin murjottaen korituolissa ja luin dekkaria Eilen olin illalla kuuden maissa mökillä ja jo ennen kuin avasin mökin oven hain liiteristä pokasahan ja oksasakset. Vaan kun olin vaihtanut kaupunkitamineet mökkivaatteisiin ja pääsin sahan kanssa katajan juurelle, tuli kaatosade. Menin sisälle ja arvelin olevani oikeutettu lukemaan sitä dekkaria.

No, otin kirjan ja asettelin korituolin päällisiä paremmiksi, huomasin takan päällä olevan paljon pölyä, peilit kaipasivat pyyhkimistä ja - kuinka en huomannut aikaisemmin! - ikkunanpokissa oli hämähäkinseittejä. No, kun pesaisen ikkunat sisäpuolelta, otanpa kaikki verhot samantien pois, vien kaupunkiin, pesen ja silitän niin on juhannuksena mukavampaa. Tai miksi pestä ikkunat vain sisältä kun voi pestä myös välistä ja ulkopuolihan vasta likainen on. Siitepöly ei ole ollenkaan kivaa. Valkoiset ikkunanpokat ovat ihan keltaiset, pyyhkäisen ne suitsait puhtaaksi ja samalla menee parvekkeen kaiteetkin.

Pieni sade ei haitannut ja parvekkeen pestyäni aloin katsella uudestaan sitä katajaa. Katsoin kuitenkin myös kelloa. Aamupäiväksi on varattu kampaaja Helsingissä, ehkä ei sittenkään kannata puolenyön jälkeen rueta metsänharvennushommiin vaikka kuinka himottaisi.

Yksinolo mökillä on varmaan hieman hullun hommaa mutta todella antoisaa ja täydellisen vapauttavaa. Olin autaallisen onnellinen kun yöllä vielä kuljin koiran kanssa alas matalaan rantaan, ohimennen nyhdin koiranputkia juurineen liiterin nurkalta, kiipesin taas polkua pitkin ylös ja menin alas syvään rantaan katsomaan kaunista järvenselkää.

- Nuo kuuset entisen korkeushyppypaikan takaa voisi kaataa, samoin tuo tuosta saunan kulmalta. Mökkimäen männyt ovat kasvaneet korkeiksi ja miltei peittävät näkymän järvelle ja tuskinpa kukaan huomaa jos yhteismaan puolelta nuo muutamat koivut katoavat. Ja koko mäkihän on täynnä katajia joten nuo kolme suurta rehottavaa katajaa syvän rannan polun päästä joutaa hyvin saunapuiksi. -

Järvenrantamökistä purjeveneeseen ruotsinkieliseen saaristoon ja taas järvenrantamökille. Aikansa kutakin. Tällä hetkellä olen tyytyväinen Hämeen rajamaiden satunnainen mökkeilijä.

Mihin aika kuluu?

Aina luulen että on hirveästi aikaa kun tulen Suomeen. Nautin Hesarin lukemisesta aamulla ja kuljen koiran kanssa ulkona. Aamut on parhaita, hitaita. Jostain kumman syystä minun on pakko lukea sekä Hand in Handin että Mehtan sairaalan viestit vaikkei siellä oikeastaan mitään ole. Ja jos ei ole, teen tikusta asiaa ja kommentoin jotain ihan turhaa. Kai sitä vaan yrittää olla tärkeä.

Vietin kaksi yötä mökillä, tavallisia kesänaluspuuhia - kaappien ja laatikoiden siivousta, turhien tavaroiden pois heittämistä ja kärräämistä jätepisteeseen (tämän voi kirjoittaa blogiin hyvin koska kumpikaan veljeni ei kuulu blogin lukijakuntaan. Kumpikaan heistä ei heitä mitään koskaan pois ja kaikki mitä heitän pois, on juuri nimenomaan erinomaisen tärkeitä tavaroita heille. Mutta jos teen sen salassa, he eivät huomaa katoamisia.). Kukkamaan perkaaminen ja muokkaaminen ja kesäkukkien osto ja istutus. Koko pihapiirin valtaavien kielojen repimistä juurineen - turhan tuntuista hommaa. Viime vuonna luulin että pääsin kaikista eroon, nyt kielot vaikuttivat vain vahvistuneen. On hyvin vaikea ymmärtää joidenkin pitävän kieloa viehättävänä kasvina.

Samalla kävin Somerolla kolmasti ratsastamassa. Siihenkin menee aikaa. Tunti ratsastusta mutta Suomessa ei ole tallipoikia jotka laittavat hevosen kuntoon vaan se on itse harjattava, kaviot puhdistettava, satuloitava ja muuten valmistettava. Siksi on mentävä puoli tuntia ennen ratsastusta paikalle. Ja sama tunnin jälkeen - hevonen suihkutetaan, kuivataan, laitetaan loimi. Homma on mukavaa ja leppoisaa ja on aivan turha kiirehtiä. Ratsastuksen tarkoitushan on irrottautua kaikesta muusta, ihan kuten purjehtiessakin. Ihastuin Someron talliin, oli kuin kotiin olisi tullut ja iski hirmuinen himo asettautua puolipysyvästi Somerniemelle. Liityin Härkätien Ratsastajien jäseneksikin, ihan vaan kannatuksesta. Talli on kärsinyt kovasti ja joka vuosi päätynyt konkurssiin ja joka vuosi on tullut uusi yrittäjä uusien hevosten kanssa. Nyt osaomistajana on Merja joka on Mikon siskon lapsuudenkaveri, entinen ammattijohtaja joka on siirtynyt tekemään sellaista mistä tuntee nauttivansa - siis hevosten piiriin.

Äidin vaatevarastoa on pitänyt tarkistaa ja korjailla ja ostaa jotain uutta. Äiti on aina rakastanut kauniita villatakkeja ja silkkineuleita ja tuntuu ikävältä nähdä hänet verkkareissa tai muissa arkisissa romppeissa. Riistavuoren pesukone pesee kaikki pyykit samalla ohjelmalla ja vaatteet olivat kovasti kinkkaantuneet, osa piti heittää suoralta kädeltä pois kun villasta oli tullut huopatossua. En voi vaatia hoitajia pesemään äitini vaatteita erikoisohjelmilla erikseen.

Ja tietenkin on pitänyt istua kahvilla kaupungilla ja katsoa ihmisiä. Kävellä keskustaan ja katsoa ihmisiä. Siihen menee aikaa. 3 viikkoa Suomessa on todella aivan liian lyhyt aika.

Lokikirja 7-16.6.2010

Purjehdusloman lokikirja jatkokertomuksena (Mikko, Pia ja Antti)

Kesälomapurjehdus 2010 at EveryTrail
EveryTrail - Find trail maps for California and beyond

(Yhdistelmäkartta lisätty 21.8.2011 - aukeaa suurempana klikkaamalla kartan otsikkoa)

Maanantai 7.6

Viikkonlopun lakkiaisvierailujen jälkeen päästiin maanantaina valmistautumaan purjehduslomaan. Vene liikkeellä ensimmäistä kertaa kauden aikana, joten paljon provianteeraamista, muun muassa uudet akut ja muuta pienempää venetarviketta. Ennen lähtöä vielä Mummulla lyhyellä käynnillä.
Akkujen asentamisen jälkee irti seitsemän aikaan iltapäivällä. Tyynessä säässä moottorilla ajelua ja siivoilua. Skrubbö lipunlaskun jälkeen. Iltatee + grillattua makkaraa. Juttelua aamuyöhön.

Tiistai 8.6

Irti puolen päivän aikaan. Mukavaa purjehdusta idänpuoleisessa tuulessa. Viistokaikuluotaimen asennus, ihmettelyä miksi suuri osa sisävaloista ei toimi (saatiin korjattua) (*. Porkkalanselällä päätettiin mennä ulkokautta eikä alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Baröön. Veksun kieppeillä tuuli tyyntyi melkein kokonaan ja siitä eteenpäin nopeus oli enimmäkseen alle kaksi solmua. Matgrufvanin kohdalla päätettiin jatkaa Hankoon kun oli niin mukava kuunnella öisen luonnon ääniä.
Hanko 9.6 klo 5:30. Satamatoimisto kiinni, päästään suihkuun vasta “aamulla”. (Satamamaksu 27€ päiväkäynnistä + sähköstä)
Purjehdittu reitti ja joitain kännykkäkuvia löytyy osoitteessa
 http://www.sports-tracker.com/#/workout/kaukomi/8l73o217g1fc1vkn
*) Huomautus 13.6: Nyt varmistui, että salongin SB-puolen keittiön vieressä oleva valo polttaa sulakkeen jos kääntää katkaiseimen oikealle eli siihen asentoon, jossa tulee himmeämpi valo alkuperäisillä polttimoilla. Jostain syystä siinä nyt oleva LED-polttimo tekee oikosulun siinä asennossa.

Keskiviikko 9.6

Herättiin kahdentoista jälkeen. Ylellisen tyhjään suihkuun, ruokaostoksille, herkullisille pizzoille Classic Pizzaan ja tankkauksen jälkeen klo 17:00 kohti Hangö Västraa. (Ostettiin myös uusi kaasupullo, kun ei osattu arvioida kuinka paljon vanhassa oli jäljellä.)
Mukavaa myötäisen puoleista purjehdusta. Mietittiin hetken varran josko jatkettaisiin Jurmoon tai Utöön, mutta äänestyksen tuloksena (3-0) päätettiin että toinen perättäinen yöpurjehdus sekoittaisi päivärytmimme lopullisesti. Niinpä livuimme Kifskärin tyhjään poteroon vähän ennen lipunlaskua. Pizzat ja matkalla syödyt Hangon iltatorin metrilakut vaikuttivat sen verran, että pärjättiin hyvin pelkälla iltateellä.
Kesäsesonki on todellakin lyhyt. Skrubbiksella oli sentään kaksi venettä meidän lisäksemme, mutta en muista Hangon sataman olleen yhtä tyhjä muuta kuin sinä kesänä, jolloin aloitimme kesäloman toukokuun puolivälissä. Matkalla Hangosta Kifskäriin näimme yhden veneen (lukuunottamatta merivartioston alusta, joka käy muun tekemisen puutteessa joka päivä katsomassa meitä) eikä Kifskärissä tietysti ollut ketään. Ehkä se on jotenkin ymmärrettävää kun kauniista säästä huolimatta ilman lämppotila pysyy samalla 12 asteen tasolla kuin merivedenkin.

http://www.sports-tracker.com/#/workout/kaukomi/71hnesek7cr8ka0o


Torstai 10.6
Kaunis aamu ja niinpä herättiinkin jo kymmeneltä. Antti kävi aamu-uinnilla sen kunniaksi, että merivesi oli lämminnyt 13 asteeseen. Muut pärjäsivät vähän pienimuotoisemmalla peseytymisellä.
Aamiaisen jälkeen heti liikkeelle. Purjeet ylös ja lillumaan tyynessä ja lämpimässä(!!!) säässä. Pitkää pohdiskelua reittivalinnoista, ajateltiin purjehtia Jurmon suuntaan. Toisaalta olisi hyvä hankkia lisää maitoa, voita ja suureksi menestykseksi osoittautuneita Sinuhe jälkiuuniruisneppareita. Säätiedotukset lupaavat huomisesta alkaen enemmän tai vähemmän kurjaa ilmaa emmekä oikein tiedä mihin kannattaisia suunnata. Sitten tuuli virisi lounaasta (säätiedotuksen lupaaman idän ja pohjoisen välisen sijaan) eikä purjeet siis vetäneet Jurmon suuntaan. Helppo ratkaisu: käydään Kasnäsin kaupalla ja mietitään myöhemmin.
Sinuhen neppareita ei löytynyt mutta ostettiin sen sijaan uusin Helsinki-Parainen merikorttisarja. Päätettiin, että päämäärä ei ole itsetarkoitus vaan liike ja hylättiin (ainakin toistaiseksi) Turku ja Nauvo ja suunnattiin takaisin kohti etelää. Minä maksoin liian nopeasti merikorttiostokseni ja Antti jäi ilman jätskiä Kasnäsissä. Niinpä päätettiin käydä Rosalan kaupalla, ensimmäistä kertaa ehkä 20-30 vuoteen. Saatiin vene vain yhteysaluslaituriin, joten Rosalan viikinkikylä jäi näkemättä. Mutta saatiin kaikille jätskit viehättävästä kaupasta, jossa olisi ollut myös hyvä valikoima ranskalaisia pateita ja paikallisia tuoksukynttilöitä.
Seurailtiin puolustusvoimien selkeitä väyliä Ådskäriin, jossa oli ollut vene melkein joka päivä. Meillä vuorossa veneen siivouksen viimeistely, lattiat ja pilssit puhtaaksi. Sitten peräkajuutan kansiluukun tiivistys. Irrotettiin koko luukku, tiivistysmassaa ruuvinreikiin ja luukun kehyksen ja kannen saumaan. Itse luukku tiivistettiin viiltämällä lasin tiivistysmassaan v-ura, johon painettiin uusi tiiviste. Saa nähdä auttaako, ainakin säätiedotukset lupaavat, että koeponnistusta ei tarvitse odottaa.

Grillattiin, tai oikeastaan vain lämmitettiin, eilen Hangosta ostetut broilerit ja maisteltiin valikoimaa kuivia siidereitä. Pian suosikki oli Crowmoor Dry Pear. Mikon mielestä se haisi liiaksi Smurffi-limsalle, vaikka oli muuten hyvää. Crowmooren ja Strongbown Extra Dry Applet kelpasivat kaikille.

http://www.sports-tracker.com/#/workout/kaukomi/bn89ol3jo6g0bord


Perjantai 11.6
Mikon herätessä kymmenen aikoihin oli juuri ruvennut sataa ripeksimään. Siinä vaiheessa kun muut heräilivät, olikin jo kaatosade. Peräkajuutan luukku, jota tiivistettiin eilen parin tunnin operaatiolla, vuotaa vähintään yhtä paljon kuin ennen. Onneksi veneessä on pari rullaa roskasäkkejä. Yksi varmaan joutaa luukun suojukseksi. Alan kallistua ajatukseen, että teetetään kaikkiin luukkuihin purjekankaiset myrskysuojukset, sellaiset kuin vanhoissa puualuksissa oli. Ne ainakin pitäisivät veden loitolla, ja olisivat ihan tyylikkäätkin.
Päätettiin lämmittää päiväsauna ja päättää sen jälkeen jatkosta. Kova itätuuli (Hangossa 15 m/s, puuskissa 19) tuuletti saunaa niin tehokkaasti, että sauna oli vaikea saada oiken kuumaksi. Teki kuitenkin hyvää; sielut, kropat ja tukat puhtaiksi ja kaikki kävivät meressä, joka oli viilennyt taas 12-asteiseksi. Eli on se vähän lämpimämpää kuin ilma.
Saunan jälkeen alkoi olla nälkä, joten päätettiin syödä ensin ja päättää jatkosuunnitelmat vasta sitten. Hangosta ostetust vakuumipakatut pihvit olivat vielä aivan moitteettomat – ruokien kylmänä säilyttäminen ei olekaan ollut tällä reissulla varsinaisesti ongelmana. Tukevan aterian jälkeen alkoi ramasta ja päätettiin, että Vänö saa jäädä toiseen kertaan. Sen sijaan Pia jatkaa Sodan ja rauhan, Antti War and peace’n ja Mikko Wodehousen The Luck of the Bodkinsin lukemista. Reissun ensimmäisen saunan kunniaksi otettiin Gammeldanskit. Yhtä hyvää kuin viimeksi.
Päivän hyvä työ, tai siis päivän ainoa työ, oli asentaa keittiön toinen LED-valo. Siihen meni 5 minuuttia.
Nyt (klo 19 aikaan) odotellaan, että pihvit laskeutuisivat sen verran, että jaksaisimme syödä lättyjä. Kerron huomenna miten kävi.
Enpä kerinnytkään kertoa eilen (kirjoitan siis tätä vasta sunnuntaina) miten kävi. Kiirettä pitää ja sitä paitsi Pia paheksuu kovasti meitä siitä, että käytämme nettiä veneessä. Hän on itse tsekannut tekstarit vissiin kerran. Nytkin minä kirjoitan tätä salaa sillä välin kun Pia on suihkussa.
Asiaan. Lätyt olivat tosi hyviä ja varmaan terveellisiä kun niitten paistamiseenkin meni puoli pakettia enilettiä. Kinasimme pitkään siitä, onko suomalaisella lätyllä ja ranskalaisella crêpellä mitään eroa. Antin mielestä crêpeissä on aina suolainen täyte, paitsi jos niissä on Nutellaa. Meidän muiden mielestä perus-crêpessä on vaan sokeria. Wikipedia (tämäkin kina olisi jäänyt ratkaisemattomaksi jollei kännykässä olisi nettiä) todisti, että Antti oli väärässä. Samalla tuli todetuksi, että suomalaiset ovat ainutlaatuista kansaa, tai sanoisinko, että Suomi on super-Aalbania: lätyllä on kaikissa muissa kielissä vain yksi lättyä tarkoittava (ja Wikipedian tuntema) sana paitsi albaniassa kaksi ja suomessa neljä (lätty, lettu, ohukainen, räiskäle).
Illalla tuli kolme muuta venettä. Varmaan Taalintehtaalla venettä pitäviä viikonlopun viettäjiä. Itse en kylläkään olisi lähtenyt tässä säässä yhtään mihinkään.

Lauantai 12.6

Heräiltiin kaikessa rauhassa. Kun  Antti kävi veskissä joskus yhdentoista aikaan, hänelle kerrottiin, että kohta olisi hernekeittoa tarjolla. Me olimme vasta päättelemässä aamiaista, joten hernekeitto ei oikein maistunut. Sitä paitsi muiden veneitten ihmiset olivat olleet sahaamassa saunapuita tai jotain jo jonkun aikaa ja olivat varmaan ansainneet rokkansa meitä paremmin.
Tuulitiedot olivat edeleen aika masentavia, 15 m/s, puuskissa parikymmentä, mutta kun suunta oli kääntynyt lounaaseen ja oli siten meille sopiva. Lisäksi olimme irrottautumisen kannalta helpossa paikassa, joten päätimme lähteä puolen päivän aikaan. Purjehdittiin suurin osa matkasta pelkällä reivatulla genoalla parhaimmillaan melkein kahdeksaa solmua (melkein = loki näytti enimmillään 7.99 kn). Vastaan puski pari merikarhuvenettä, mikä herätti Antissa epäilyksen siemenen; vuosikirja osoitti epäilyn aiheelliseksi, Ådskärissä oli talkoot. Jokseenkin noloa. Minä heräsin sen verran aikaisemmin kuin muut, että olisin voinut ihan hyvin osallistua tunnin-pari tai olisimme voineet edes ohimennen sanoa jollekin, että meillä on kiire Taalintehtaalle miehistönvaihtoon. Tai jotain. Nyt näytti lähinnä siltä, että pakenimme työtä.

http://www.sports-tracker.com/#/workout/kaukomi/jecjntitehjmcmqp
Taalintehtaan satamassa oli yksi(!) vapaa paikka. Satamatoimistossa kerrottiin kuitenkin, että se ei tarkoita kesäsesongin alkaneen täällä muita paikkoja aikaisemmin. Pikemminkin päin vastoin. Suurin osa veneistä oli tänne talveksi telakoituja, joita ei ole vielä haettu pois. Satamamaksu (ainakin Hankoon verrattuna) kohtuullinen 17€.
Tutustuttiin ruukkimuseoon, jota lapset eivät jostain syystä oikein muistaneet. Ehkä siksi, että se oli muuttunut ja kehittynyt todella paljon viime kerran jälkeen. Olimme ensin närkästyneitä kesäsesongin lyhyydestä, otimme valokuvankin siitä miten nyimme museon lukossa olevaa – avoinna-kyltin alla olevaan - ovea. Sitten kiersimme talon taakse, josta löytyi avoin ovi ja hyvä opas, jolta saimme puolentoista tunnin privaatti-opastuksen.
Pirkko tuli Josien kanssa Somerniemeltä kesken museokierroksen. Josiekin tykkäsi museosta. Suosittemme.
Söimme hyvät pizzat ja erinomaisen grillatun vasikanmaksan rannan Portside ravintolassa. Sitäkin voimme suositella. Antti lähti kahden vierailijamme mukana Helsinkiin kolmen viikon työrupeamaa varten ennen varsinaista kesälomaansa.

Sunnuntai 13.6

Tuuli on laantunut 10 m/s tienoille. Suihkut, aamiaiset, kauppaan ja sitten suuntaamme varmaan Hankoon tai Tammisaareen tai Matgrufvaniin. Saa nähdä…
… ja oikea vastaus on “Hankoon”.
Kaupasta lähinnä vain maitoa ja aprikoosimarmelaadia, kun tarkoituksemme on syödä jossain Hangon mukavista rantaravintoloista. Tämä Euroshopperin versio osoittautui oikein hyväksi valimmaksi, vaikka siinä on vain 45% aprikoosia, se 45% on mukavina klimppeinä eikä marmeladi ole liian makeaa. Rannan pikkuisesta saaristolaistorista sai tänään nostettuja Västanfjärdilaisia uusia perunoita. Jouduimme muuttamaan ateriasuunnitelmia, uudelleen kauppaan ostamaan silliä ja savustettua lohta.
Tuuli oli edelleen aika kova, vaikka ei läheskään yhtä kova kuin lauantaina. Reivattu iso ja genoa oli sopiva suurimman osan myötätuulessa purjehdittua matkaa. Pia hoisi kaiken purjehtimisen, liikkeellelähdön ja landaamisen, reivaamisen, navigoinnin. Minä toimin lähinnä voileipien laittajana ja vähätöisenä gastina.´Lähes koko päivän aurinkoa, vesi Hangö västralta eteenpäin taas 11 asteista, ilma pari astetta lämpimämpää.
http://www.sports-tracker.com/#/workout/kaukomi/cl3ifmibkv1qk13t

Perillä syötiin mitä olimme Taalintehtaalta ostaneet. Uusien perunoitten kauden avaamisen kunniaksi olisi tietysti pitänyt juoda Gammel danskit, mutta tyydyimme pullolliseen Muscadet valkkaria. Se sopi paremmin uusein perunoitten hentoon makumailmaan.

Kahdeksanhenkinen saksalaisseurue, joka vuokrasi Taalintehtaalta veneen siellä ollessamme oli ehtinyt Hankoon ennen meitä. Kulutimme illan ihmetellen miten ihmeessä he voivat  sietää toisiaan vielä 24 tunnin kuluttua. Veneet ovat sentään aika pieniä neljälle pariskunnalle ja kaikilla on yleensä omat muita ärsyttävät tavat ja tottumukset, alkaen siitä mitä ja milloin syödä aamiaiseksi. Onneksi nämä tuntuvat sentään ymmärtävän pysytellä ravintolatarjonnan ulottuvilla.

Maanantai  14.6

Kovat tuulet lakanneet, mutta edelleen viileää, reilusti alle 15 astetta ja lähinnä pilvistä, aamulla jokunen sadekuurokin.
Rauhallisen aamun jälkeen ajeltiin rauhallisesti koneella Tammisaareen. Sesonki ei ole edelleenkään alkanut, Hangossa oli lähtiessämme 6 vierasvenettä, Tammisaaressa oli yksi, matkalla näimme kaksi venettä.
http://www.sports-tracker.com/#/workout/kaukomi/4kaqvdqlurdd0bqc 

Käytiin isossa, hyvinvarustetussa (piti kehua ihan vaan Anttia kiusatakseni) S-marketissa ostamassa kuhafileitä ja graavia lohta loppujen uusien perunoitten kanssa tänään syötäväksi sekä pihvit grillattavaksi Skrubbiksella huomenna. Takaisin tullessa rannan kiskasta jättimäiset Pappagallo-jätskit. Syötiin urheasti loppuun ja todettiin, että kestää monta tuntia ennenkuin voi edes ajatella illallista. Ei siis voinut edes ajatella kaupunkiin jäämistä, pakko hakea ruokahalua mereltä.
Jatkettiin välillä koneella, välillä purjeilla sisäväylää ja päädyttiin kotoisasti Sandnäs uddin laituriin kylkikiinnitykseen. Kello oli puoli kymmenen kieppeissä ja ruokahalu oli löytynyt. Kuha on hyvää.
http://www.sports-tracker.com/#/workout/kaukomi/eseej7qm41ud1u8b 

Tänäänkin Pia vastasi kaikesta merenkulusta, minä pidin perää sen verran, että Pia sai puettua lisää vaatteita.

Tiistai 15.6

Aikainen herätys ja aikainen lähtö eli liikkeelle jo yhdeksän jälkeen. Hiljaista lillumista Barösundin läpi myötäisen puoleisessa tuulessa. Ei yhtään huvialusta missään, sen sijaan sotalaiva (tai ehkä “Porvoo” niminen alus luokitellaan veneeksi), rannikkovartiosto ja erilaisia proomuja ja muita työpaatteja. Porkkalanselälle tultua tuuli tyyntyi ja alkoi viiden minuutin kuluttua uudesta suunnasta ja aika kovaa. Tämä tuntuu olevan Porkkalanselän traditio, mutta vain itään mennessä. Vauhdikasta ja mukavaa myötätuuliajoa. Tänään Mikkokin pääsi ohjaamaan puoleksi tunniksi Mäkiluodolta eteenpäin, muuten Pia hoiti taas kaiken.
http://www.sports-tracker.com/#/workout/kaukomi/4gl6e3andkvqjkop 

 
Veden lämpö putosi puolessa tunnissa kaksi astetta
Skrubböllä kaksi muuta venettä. Toisessa teini-ikäisiä lapsia vanhempiensa kanssa eli tuli todistetuksi, että sellaisiakin on.
Grillattiin pihvit vanhan saunan kaasugrillissä ja uppopaistettiin eilen tähteeksi jääneet perunat. Niistä tuli hyvin samanlaisia kuin Café Aurorassa Beakonsvillessä. 
Melkein koko päivän aurinkoa – meillä oli lämppärikin pois päältä monta tuntia! Ilmatieteen laitoksen mukaan lämpötila tosin vain käväisi yli 13 asteessa Mäkiluodossa, mutta auringossa tuntui ihan lämpimältä.

Keskiviikko 16.6

Herättiin kirkkaan kauniiseen aamuun. Pressu oli otettava pois kun sen alla olisi ollut liian kuuma syödä aamiaista! Tuulen puolella (kääntynyt yöllä lupausten mukaisesti luodetuuleksi – “luodetuuli taivaan luuta” – 10-15 m/s) oli kyllä aika kylmää. Perusteellinen siivous ja yhden kieppeissä irti.
Kallistelevaa, vauhdikasta strekkiä reivatulloa isolla ja reivatulla genoalla. Ei viitsitty ryhtyä ruokailupuuhiin matkalla. Haukilahden kotisatamassa klo 16 aikoihin. Hernekeitto-iltapäiväteet ja sitten purjehdusloma loppuikin.
http://www.sports-tracker.com/#/workout/kaukomi/eoaj4eboenkebb6o 


Todella kiva loma. Kiitos Pia ja Antti hyvästä seurasta! Teidän kanssanne on hauska parantaa maailmaa.
Jatkuu…

… ai niin, ei jatkukaan enää.

Kanadan End of the World

Maailma on nykyisin niin pieni että tuntuu uskomattomalta kuinka Pian kampuskylä, Sainte-Anne-de-Bellevue – on joskus ollut Kanadan Point of No Return, Lands End ja End of the World. Jos vesiteitä kulki, täältä lähdettiin turkismetsästykseen tai länttä asuttamaan.

Mutta kirjoitan jutun myöhemmin … Laitan tähän ensin kuvat ja kirjoitan joskus tekstin.

Farmilla

Farmi oli pienempi kuin kuvittelin vaikka olin ajanut sen ohi Pian kolmen kuluneen opiskeluvuoden aikana monta kertaa. Mutta se oli hyvin sympaattinen. Ensimmäistä kertaa elämässäni ajattelin lehmiä jotenkin yksilöinä. Kyllä lehmiin voi kiintyä ihan siinä missä koiriinkin. Sen huomasi viimeistään silloin kun katsoi Piaa lehmien kanssa – eli heti farmille saavuttuamme.

Vasikkavauvat asuvat pienissä kopeissa . Niitä syntyy niin tiuhaan että uusia vasikoita oli jo tulla Pian edellisestä käynnistä neljä päivää aikaisemmin. Vasikat halusivat rapsutusta ihan kuten koiratkin ja kasvavat sarvet kai kutittavat päänuppia ihan kuten ihmisvauvojen kasvavat hampaat suuta. Farmilla on opiskelijoita töissä ja harjoittelemassa.

Ensimmäiseksi oli ihan pienet vasikat, päivän parin ikäiset. Ne asuivat ulkona pienissä vasikankopeissa kunnes siirtyvät leikki-ikäisten joukkoon ja sieltä teiniporukoihin.

Pia leikki-ikäisten vasikoiden kanssa. Lehmillä näytti olevan tapa tulla heti sinne missä oli ihmisiä ja jolleivat ne päässeet liikkumaan, ne katsoivat ihmisten suuntaan. Oli aika söpöä kun 30 lehmää katsoo samaan suuntaan sinne missä Pia on.

Jossain vaiheessa sonnit ja lehmät erotetaan toisistaan – tämä ei ole lihakarjaa kasvattava farmi ja poikalehmistä hankkiudutaan eroon. Kun katsoi näitä hyvinvoivia lehmiä ja niiden mahtavia utareita, oli helppo uskoa että yksi lehmä tuottaa keskimäärin 50 litraa maitoa päivässä. Viimeisillään olevia lehmiä makoili navetassa valtavan vatsansa ja melkein vielä suurempien utareiden kanssa. Lehmillä on synnytyksen laskettu aika ihan kuten ihmisilläkin, mutta synnytykseen ei tarvita sairaalaa. Pia kertoi kuinka joku aamu navetassa harhaili kaksi yöllä syntynyttä vasikkaa kun lehmä-äiti oli synnyttänyt niin nopeasti ettei henkilökunta ollut osannut sitä aavistaa illalla.

Ihmiset farmilla olivatkin todella mukavia. Maatilan johtaja Paul ja lehmistä huolehtiva Judy ja kaikki muut. Tunnelma oli leppoisa vaikka maatilalla ei työt lopu varmasti koskaan. Uskaltauduimme Mikonkin kanssa lehmien nuoltavaksi, kieli oli karhea kuin hiekkapaperi. Pia olisi ehdottomasti tarvinnut työhaalarinsa päälleen – tyttö likaantui heti ensi kohtaamisessa vasikoiden kanssa eikä todellakaan välittänyt eikä edes huomannut      että kädet likaantuvat! Jos joku on oikeassa paikassa ja oikeassa elementissä maatilalla eläinten kanssa, se on Pia. Ihan oikeasti, Pia kuului sinne, sen näki ja huomasi ja tunsi.

Farmin johtaja Paul on alunperin Englannista. Niin lampaat kuin siatkin saavat Pialta rapsutukset.