Ristiäiset

Prinsessa

Sasin esikoistytär oli 50 päivän ikäinen saadessaan nimen Nethra. Sasi on Salcompin myyntijohtaja ja tosi mukava kaveri. Sasin vaimo oli ennen lapsen syntymää siirtynyt Chennaista kotikaupunkiinsa vanhempiensa luokse, lapsuudenkotiinsa, ja siellä tytär syntyikin. Isät eivät ole synnytyksessä mukana. Isyyslomaa ei Intiassa ole, mutta palkallista äitiyslomaa on 12 viikkoa josta 6 viikkoa ennen lapsen laskettua aikaa ja loput 6 viikkoa syntymän jälkeen. Raskaudesta johtuvaa palkallista sairaslomaa voi saada yhteensä kuukauden verran, sen yli menevät sairasloman korvaukset ovat työpaikkakohtaisia. Intiassa koulutetun väen keskuudessa vallitsee käsittämätön synnytyspelko ja keisarinleikkauksia tehdään Mehtan sairaalassakin 50-60%:lle synnyttäjistä!! Vertailuna vaikka Suomi jossa pysytään suositusten rajoissa ja 10-15 % lapsista syntyy leikkauksella.

Ajoimme kolme tuntia Chennaista länteen Velloreen, Sasin kotikaupunkiin "native"iin. Kaikilla intialaisilla tuntuu olevan "native", paikka josta ovat kotoisin. Kaikilla ei ole näissä paikoissa enää läheisiä sukulaisia, mutta kaikki ovat hyvin selkeästi jostain kotoisin.

Mikon ja Sasin työkaveri oli myös nimenantotilaisuudessa. Ehdimme kierrellä tiluksia ja katsoa kaunista puutarhaa ennen tilaisuuden alkua.

Nimenantotilaisuus oli Sasin vaimon kotona jonne oli kokoontunut paljon sukua. Kuten aina, sopiva ja suotuisa aika oli määritelty tarkasti. Onneksi olimme niin ajoissa perillä että Sasi ehti näyttää meille appivanhempiensa mangoviljelmiä. Tilalla kasvoi viisikymmentä eri mangolajiketta. Mango on Intiassa kuten Suomessa ehkä mansikka - odotetaan mangoaikaa ja kun sen aika on, mangoa on kaikkialla. Mangosta tehdään mehua, hilloa, pikkelsiä, sitä kuivatetaan ja tietenkin syödään tuoreena. Ainakin Chennaissa hedelmillä ja vihanneksilla on selkeät kaudet eikä kaikkea todellakaan saa ympäri vuoden. Suomessa voin käydä Stockalta hakemassa koska vaan viikunoita ja granaattiomenaa, mutta täällä niiden kypsymistä on odotettava.

Mangoviljelmiä oli silmänkantamattomiin. Takana olevalle kukkulalle menee polku aina huipulle asti, mutta retki sinne vie koko päivän joten jäi tekemättä. Hauskan näköinen paikka!

Nimenanto on lapsen isän sisaren tehtävä. Sisar on siirtynyt tai siirtyy naimisiin mennessään miehensä perheeseen kun taas vastineeksi veljen vaimo tulee tulokkaana perheeseen. Sisar tavallaan toivottaa kälynsä tervetulleeksi sukuun antamalla veljenlapselleen nimen. Nimen vanhemmat ovat itse valinneet listasta johon on kerätty sopivat nimet jotka on määritelty syntymäajan ja monen muun tekijän mukaan.

Olohuone oli kauniisti täynnä ihmisiä, kukkia, hedelmiä ja paljon, paljon värejä. Takana oleva kehtokin oli tuoksuvien kukkaköynnöksin koristeltu.

Kun suotuisa hetki koitti, Sasin sisar, vaimo ja anoppi istuivat lattialla, sisarella vauva sylissä ja sytyttivät lampun. Lattialla oli yltäkylläisesti kukkia, hedelmiä ja herkkuja lahjana lapselle. Sisar kuiskasi kolme kertaa vauvan korvaan lapsen nimen "Nethra, Nethra, Nethra" ja tämän jälkeen lapsi tietää aina nimensä. Täälläpäin on yleistä ettei ole sukunimeä vaan käytetään isän nimen alkukirjainta osoittamaan kenen sukuun kuuluu. Siis S.Nethra. Käsittääkseni kun tämä lapsi joskus saa passin, siihen tulee sukunimeksi Sasikumar joka on Sasin koko etunimi ja etunimeksi Nethra mutta joka tapauksessa tässä pelataan vain etunimillä. Jännää oli että isän rooli nimenantotilaisuudessa oli aivan mitätön, isä oli kuin yksi vieraista.

Kun nimi oli kuiskattu, anoppi puki vauvalle kultakorut. Kaulaketjut, ranneketjut, nilkkaketjut, vatsan ympäri menevä ketju ja pieni sormus. Vauvalla oli ikää vajaa kaksi kuukautta ja kantoi kultaa enemmän kuin minä koskaan. Kulta on investointi ja omaisuutta sidotaan koruihin. Kaikki vieraat veivät vuorollaan lahjansa lapselle ja lapsen äidille, samalla kun sisar ja muutama avustava sukulainen kirjasivat sitä mukaan muistiin kuka toi mitä. Maaliskuussa Sasi tuli Suomeen kun vauva oli päivän vanha ja olin jo silloin antanut vaaleanpunaisen potkupuvun ja Mauri Kunnaksen englanninkielisen kirjan lapselle. Nämä olivat edelleen pakkauksessa ja annoimme ne uudestaan. Lahjana näytti hyvin usein olevan rahaa joka oli kääritty jonkun kasvin vihreän lehteen. Mutta Sasi oli ehdottomasti kieltänyt meitä tuomasta mitään muuta kuin sen minkä olimme jo antaneet.

Sitten syötiin lounas. Meille oli tehty erikseen miedosti maustettua ruokaa ja istuimme kaksistaan pöydän ääressä alakerrassa syömässä kun muu suku oli yläkerrassa lattialla syömässä. Intialaisissa kodeissa on hyvin vähän huonekaluja, lattialla istuminen on ihan tavallista jos on enemmän porukkaa.

Oli todella kiva päivä. Oli hauska nähdä aivan uusi, ihan sympaattisen oloinen kaupunki ja tavata Sasin sukulaisia ja seurata nimenantotilaisuutta jollaista emme koskaan ole aiemmin kokeneet.