perjantai 8. toukokuuta 2009

Tuskaisaa olla kotona

En koskaan pääse suoraan kotiin. Joudun seisomaan etupihalla ja kuuntelemaan kaikki vartijoiden kuulumiset, huolet ja kommentit. Ja katsomaan kuinka edellisen päivän kukan nuppu on puhjennut täyteen terään. "Pink, look Madam, this pink color". Joko vartijat jostain syystä kuvittelevat minun olevan intohimoinen puutarhan palvoja, tai se on vain helppo syy osoittaa olevansa aktiivinen ja kunnollinen vartija joka huomaa pieniä asioita.

Eilen illalla oli vartijoita kaksi, toinen siviileissä, toinen univormussa. Oikeastaan vartijoita oli hetken kolme ja siitä kai olikin kyse. Sanjay, se kaveri jolle kolmatta kuukautta sitten lainasimme 5500 rupiaa kun lähti kuukaudeksi pohjoiseen sisarensa häihin tuli takaisin. Kuukausi on venyvä käsite, olimme jo laskeneet lainasumman menetetyiksi. Mutta viime viikonloppuna Sanjay oli taas pihallamme ja kysyi saako tulla meille takaisin.

Sitten se toinen, alunperin vaitonainen joka sittemmin osoittautui puheliaimmaksi kaikista, lähti naapuriosavaltioon tätinsä hautajaisiin kolmeksi päiväksi. Näytti junaliputkin minulle "Madam, come back Thurrsday". Sijaisvartija johon olimme mieltyneet jäi meille tämän vuoksi vielä hetkeksi. Viime aikoina sijaisvartijakin on ruennut näyttämään minulle kukkasia ja epäilin olisiko kyse siitä että hän viihtyy meillä ja toivoo voivansa jäädä.

Illalla tämä puhelias siviilivaatteissaan selitti jotain loputonta josta en saanut mitään tolkkua ja mukava sijainen oli vieressä hiljaa vormussaan. Mikko pääsi, kuten aina, sisälle ongelmitta, nämä kun ovat rouvan ratkaistavia asioita. Totesin etten ymmärrä yhtään mitään ja sama selitysryöppy alkoi uudestaan. Lopulta sanoin aika epätoivoisena ettei asiassa ole mitään ongelmaa, jatketaan kuten ennenkin, Sanjay on tullut takaisin, samat vartijat jatkavat ja sijainen voi mennä vartiointiliikkeen osoittamaan uuteen paikkaan. Vaikka teki mieli sanoa että sijainen voisi jäädä ja se puhelias lähteä. Taas pulputusta. Turvauduin Babuun "Onko tässä joku ongelma?". "Ei Madam, ei ole ongelmaa". Babu on onneksi lakoninen ja lyhytsanainen joitain yksittäisiä purkauksia lukuunottamatta. Menin kotiin ja kuulin eteiseen vilkasta pulputusta joka tuntui jatkuvan ja jatkuvan.

Mikko oli eilen puolet päivästä kotona ja ihmetteli miten Anitta voi pärjätä yksin joka päivä. Oli koko ajan jotain kysyttävää ja ongelmaa. Keittiössä ei ollut sähköä, internetin korjaaja oli puhunut jotain johdoista jota Mikko ei ymmärtänyt ollenkaan, ruoka-asioita, mitä hedelmiä, ilmastointi on hoidettu. Samahan se on joka aamu minulla. Lähden 8:30 sairaalaan ja Anitta tulee kahdeksalta . Tämä on sovittu juuri sen vuoksi että näen joka päivä Anittan. Se puoli tuntia menee muutaman asian moneen kertaan läpikäymiseen. "Ei illallista, mutta osta banaaneja ja vesimeloonia" ja siitä saadaan 20 minuutin keskustelu. Loppu käytetään muihin juokseviin asioihin.

Sairaalassa yksi lääkäri huokasi minulle "meillä Intiassa kun on tämä etu että on palvelijat... menen joka päivä lounasaikaan kotiin jotta näen kodinhoitajan ja voin antaa ohjeita". Olen itsekin miettinyt tätä paradoksia. Kävisin mielelläni varhain aamulla ratsastamassa tai joka-aamuisessa joogassa, mutta en voi koska sitten en näkisi kodinhoitajaa. Ilman kodinhoitajaa koti taas ei pysy kunnossa. Työllistämme kotiapulaisen, kaksi vartijaa, autonkuljettajan, osa-aikaisen puutarhurin ja kaksi puutarha-apulaista. Seitsemän ihmistä saa palkkansa meiltä ja olen heidän pomonsa. Ei työntekijöitä firmoissakaan voi jättää johtamatta. Elämää helpottavat asiat tuntuvat joskus silti taakalta. Kerrostalo olisi ollut helpompi asuinratkaisu, mutta toisaalta kaikki tämä nyt saatu kokemus olisi jäänyt elämättä.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei Pirkko (ja Mikko), on kiva lukea kommenttejasi! Elama Amerikassa tuntuu olevan tosi helppoa teikalaiseen verrattuna. Joogassakin voi kayda aamulla tai illalla kun ei tarvitse huolehtia kodinhoitajista. Huomasin, nyt etta olet ilmeisesti paikallisessa sairaalassa toissa; toivon mukaan pidat hommista.

Anu

Unknown kirjoitti...

Olen tässä miettinytkin, että teillä on ihan erilaiset asuinolosuhteet Intiassa kuin Brasiliassa. Vaikuttaa yllättäen olevan lähempänä USAn oloja. Vaikka USAssa ei tarvinnut joka päivä ohjeistaa kodinhoitajaa, olihan sielläkin jatkuvasti jotain pientä mihin piti hankkia puutarhuri tai handyman tai muuta vastaavaa, joiden saapumista piti sitten päivystää koko päivän, jos nyt sattuivat vaivautumaan paikalle. Kerrostalot ovat siinä mielessä helpompia.

Ukki kirjoitti...

Mitäpä tuohon voi muuta sanoa kuin "murheensa kullakin". Intiassa tuntuu ihmistyö olevan tosi halpaa. Ja asenteiltaan myös aika huoletonta. Kouluissa ei taideta paljoa oppia.