Sairaalan neljä Hospital-MBA-harjoittelijaa esittivät lopputyönsä. Kukin oli tehnyt kolmen kuukauden aikana laajan tutkimuksen eri aiheista – lastensairaalan asiakkaiden ja lääkäreiden haastattelututkimus, ortopedisen osaston laajennus, hoitajien videoharjoittelu siihen vartavasten tehtyine videoineen, hoitajien käsitys omasta työstään, siihen vaikuttaminen ja motivaatio.
Meitä oli parikymmentä kuuntelijaa sairaalan auditoriossa. Auditorio on kyllä aika juhlallinen sana tuolle pikku huoneelle, joka on hieman Caloniuksenkadun olohuonettamme suurempi. Ilmeisesti alun perin tarkoitettu potilashuoneeksi koska on keskellä sairasosastoa.
Jännitys väreili ilmassa, vaikka kaikki harjoittelijat näyttivät hyvin rauhallisilta. Vaikea muutenkaan kuvitella hätiköivää intialaista. Ei ole varmaan sattuma että lehmä on pyhä, täällä on vähän jokaisella lehmän hermot.
Sam, sairaalan johtaja, entinen konsultti, on ärhäkkä kommentoimaan ja terävä kielestään. Intialaiseen tapaan pomot voi sanoa päin naamaa ettei jossain ole mitään järkeä tai päätelmä on älytön. Mutta vaikka kuinka kärkeviä kommentteja esitettiin, nuoret opiskelijat katsoivat vakavasti ja mitään sanomatta kommentoijaa silmiin kunnes kommentoija piti pienen tauon vetääkseen henkeä. Jolloin esiintyjä jatkoi järkkymättä täsmälleen siitä mihin oli jäänyt. Ei mitään selityksiä, ei huudahduksia tai puolusteluja "niin tietysti", "ihan totta, olisi pitänyt tehdä noin", "oikeastaan tarkoitinkin tällä sitä". Intialainen mielentyyneys tiukan paikan tullen on ihailtavaa.
Etenkin kun tiesin että opiskelijatytöt olivat tutkimusta tehdessään salassa itkeneet haastateltavien lääkärien ja potilaiden tylyä käytöstä.
Intialaisten tapana on tunkea PowerPoint-esitysten yhteen kalvoon enemmän tekstiä kuin mahtuu Hesarin aukeamalle. Lukemista hankaloittaa Myös satunnaisesti Käytettyjen isojen Kirjainten Käyttö, Jolle ei ole Mitään loogista Sääntöä. Samoin intialaisten rakkaus matematiikkaan näkyy esityksissä. Pyöristämistä ei harrasteta. Kaikki on vähintään kahden desimaalin tarkkuudella - 66.66% asiakkaista piti ortopedistä osastoa ajanmukaisena, 33.33% ei pitänyt.
Mietimme Mikon kanssa miten intialaiset järjestään pystyvät jatkamaan näennäisen rauhallisesti esiintymistään vaikka saisivat heti alkuun murskaavan tuomion. Eivät he lainkaan vaikuta luontaisilta esiintyjiltä. Ulosanti voi olla todella kelvotonta eikä pieni värisevä äänikään kanna. Mutta jokainen tuntuu haluavan pitää esitelmiä. Ilmeisesti ovat tottuneet siihen lapsesta asti. Koulussa kannustetaan pakottamalla, tuomitsemalla, rankaisemalla ja jyräämällä. Vanhemmat vaativat, opettajat vaativat, esimiehet vaativat. Ei ole muuta mahdollisuutta kuin selvitä. Ja kaikki opitaan ulkoa. Takanani istuvalta proviisorilta varon kysymästä mitään lääkkeistä. Hän osaa Pharmacan ulkoa. Saan loputtoman luennon lääkkeen vaikutusmekanismista ja kuulen kaikki sivuvaikutukset ja kontraindikaatiot, vaikka kysyn vain onko kyseinen lääke Intian markkinoilla geneerisenä vai alkuperäisenä. Tämäkin on ihan tyypillistä. Vastataan siihen mikä osataan. Kaikki tekee niin. Ei ole ihan korrektia sanoa "en tiedä".
Ehkä tämän kaiken jaksaa kun pystyy kuvittelemaan itsensä kalifiksi kalifin paikalle, että päätyy pomottamaan alempiaan. Kaikki eivät jaksa, päivittäin voi lehdestä lukea nuorten itsemurhista, syynä useimmiten juuri koulumenestys, joka on hävettänyt joko vanhempia tai nuorta itseään.
Meidän harjoittelijat selvisivät lopulta kunnialla ja hymyilivät varovaisesti yleisön taputtaessa. Tutkimuksista tuli paljon hyvää informaatiota jonka avulla sairaalamme on pikapuolin Chennain huippuja, ainakin jos etevä markkinointitiimi saa rauhassa toteuttaa itseään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti